Pääsiäinen vietettiin siskonperheen kanssa täällä meillä, ja siihen sisältyi muunmuassa grillailukauden avaaminen sekä paljon lautapelailua. Siskontyttö on kovin ihastunut kääpiörottiin, joten sain taas paljon apuja muksujen sosiaalistamiseen häneltä ja hänen veljeltään. Lisäksi saunottiin, katsottiin elokuvia ja ulkoilutettiin kaneja ja frettejä. Siskonperheen mukana olivat myös heidän kissansa Nakki ja Ilo. Aloitimme pääsiäisenä myös pienesti valmistaumisen kesälomiin tyhjentämällä uima-altaasta sulamisvesiä altaan kuivatusta ja pesua varten. Sen tieltä uima-altaalta tuli siirrettyä turvaan piha-altaaseen pari manteria eli vesiliskoa sekä yksi isohko rupikonna.
![]() |
Uima-altaasta muuttomääräyksen saanut manteri |
Naavan minit ovat ottaneet kehityksessä ihan valtavan harppauksen pääsiäisen aikana, ja pienistä vauvoista on tullut ihan oikeita rottia. Sellaisia jotka kiipeilevät sujuvasti pitkin kaltereita, nukkuvat putkessa pesämökin sijaan ja syövät ihan valtavia määriä. Silti samaan aikaan tyypit ovat vielä ihan valtavan pieniä, vaikka tulevatkin jo emon mukana luukulle vastaan ja koittavat livistää häkin päälle kiipeilemään.
![]() |
Nakki tutustuu Jussin viimeisimpänä saapuneen pelin laatikkoon |
![]() |
Ilo kävi tarkastamassa parvekkeen |
Pääsiäisen suklaapatukkametsästyksen yhteydessä tuli löydettyä lautapelihyllyistä myös turhan hyvinvoiva pölykoirapopulaatio, jonka hävityksen otin eilen työnalle. Sitä päätti ihan äkkiä vain nostaa kaikki pelit hyllyistä, pyyhkiä pölyt sekä peleistä että hyllyistä ja järjestää pelit taas niin, että saman pelin kaikki lisäosat olisivat samassa paikkaa peruspelin kanssa. Yllättäen tähän menikin sitten jonkin verran aikaa, kun taloudesta löytyy tällä hetkellä lautapelejä yhdeksästä hyllystä.
Pelihyllyjen räjäyttäminen ei osunut siinä mielessä ehkä ihan parhaimpaan mahdolliseen saumaan, että tänään meille tuli yksi ryhmällinen klinikkaeläinhoitajaopiskelijoita tutustumaan eksoottisiin. Eli jos olisin ollut järkevä, sitä olisi keskittynyt enemmän eläintilojen läpikäyntiin, kuin lautapelien mylläämiseen. Tai ainakin aloittanut eläinten hoitamiselle sen sijaan, että ihan äkkiä vain kävi läpi kaikki lautapelit. Silloin hommat olisivat voineet mennä illalla vähän vähemmän myöhään.
![]() |
Yksi Naavan mineistä ihan häkin yläosassa |
Eläintilojen suhteen en ole tällä hetkellä kaikilta osin ihan täysin tyytyväinen siihen, millaiset ne ovat. Isoimpana ehkä hiertää se, että Mustin kämpän valmistumisaikataulun pettämisen myötä Donatella-kilpikonna asuu tällä hetkellä väliaikaisesti kodinhoitohuoneen lattialla odottamassa ulkoilukauden alkua tai Mustin uuden terraarion valmistumista, kumpi näistä tapahtuukaan sitten ensin. Tällähetkellä veikkaisin Donatellan ulkoilukauden alkua. Siinä pääsi sitten käymään läpi lattialla asumisen haittoja kilpikonnille konnan asuessa tällä hetkellä hienosti lattialla, olkootkin että kyseessä on vain väliaikainen tilanne.
![]() |
Aino vahtimassa lautapelisavottaa |
Myönnän että minulla on ollut nyt muutenkin viime aikoina vähän sellainen olo, että haluaisin päivittää useammankin meidän tyyppien asumuksia isompiin ja toimivampiin. Mutta tällähetkellä ei ole varaa mihinkään isompiin projekteihin, plus niin kauan kuin Mustin terraario on vielä vaiheessa, sitä ei todellakaan pitäisi aloittaa mitään uusia projekteja. Tällä kertaa Mustin muutto isompaan terraarioon ei tule aloittamaan uutta terraariopäivityskierrosta, sillä Musti on tällähetkellä väliaikaisesti kilpikonnien talvikämpässä, joka tarvisi päästä palauttamaan kilpikonnakäyttöön. Eli nyt lototaan ja seuraillaan Facebookin roskalava-ryhmää samalla kun laaditaan hiljalleen pidemmän tähtäimen suunnitelmia muihin muutostöihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti