Operaatio parveketarha startattu

keskiviikko 19. kesäkuuta 2024

Takapihan puolella oleva takaterassi verkotettiin kissoille ja freteille jo melko pian muuttomme jälkeen, mutta siitä huolimatta olen koko ajan haaveillut myös useammasta tarhasta. Tyypit tykkäävät kuitenkin seurailla, mitä ympäristössä tapahtuu, ja takatarhasta katseltaessa suurin osa pihasta jää katveeseen. Niinpä eilen illalla otettiin työn alle parvekkeen verkottaminen kissa- ja frettiturvalliseksi, jotta etenkin Maunolla olisi mahdollisuus tarkkailla koko valtakuntaansa.

Autotallissa mahtuu taas työskentelemään

Projektin aloittaminen jäi eilen sen verran myöhäiseksi, että ei ehditty siinä vielä kovin pitkälle, mutta se on nyt aloitettu. Eilen saatiin kasattua ensimmäinen paneeli verkkoa vaille valmiiksi ja toinen paneeli kokonaan (ensimmäinen jätettiin ensin ilman verkkoa, koska ennen verkotusta haluttiin varmistaa, että se istuu parvekkeelle kuten suunniteltu). Tällä kertaa toteutus päätettiin säästösyistä toteuttaa itse valmiiden elementtien tilaamisen sijaan.

Elementit päätettiin nostaa paikoilleen ulkokautta

 
Jussi meni parvekkeelle ottamaan kopin

Samalla sitä on koittanut ideoida, miten molemmista tarhoista saisi sisustettua tyypeille mahdollisimman kivat, mutta että ne olisivat samalla turvalliset sekä kissoille että freteille. Esimerkiksi korkealle sijoitettu räsymattoriippumatto kiehtoisi varmasti kissoja, mutta sellainen olisi hyvin vaikea saada sijoitettua tarhaan niin, ettei se olisi freteille merkittävä putoamisriski. Erilaisiin kiipeilytasoihin on vapautumassa hyvin materiaalia sitten, kun lähdemme muokkaamaan kylmiöstä terraariota Mustille, ja sielä olevat hyllyt täytyy purkaa.   


Tästä se lähtee

1 kommentti:

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI