Turun joukkis

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Eilen hoidettiin taas koko laumalle rokotukset kuntoon kerralla. Tänäkin vuonna päädyttiin järjestämään rokotustapahtuma täällä meillä, sillä Marjolla ei ole tällähetkellä käytössä omaa pieneläinvastaanottoa. Paikalle oli ilmoittautunut kaikkiaan yli parikymmentä näätää, ja koska koitettiin saada homma toimimaan kaikkien kannalta mahdollisimman sujuvasti, olin luvannut järjestää tarvittaessa päivähoitotiloja näädille, joiden omistajille sovittu kellonaika olisi ollut vaikea tai mahdoton järjestää muiden menojen johdosta. Niinpä saimme ensimmäiset tyypit luoksemme jo aamun ja aamupäivän aikana.

Meidän lauman rokotuskortit Mallun korttia lukuunottamatta.
Kun helteet loppuviikosta alkoivat alkoi olla selvää, että meidänkin kämppä tulisi kuumenemaan ennen joukkista selvästi. Herppihuoneeseen tilatun viilennyslaitteen toimituskin on luvattu vasta seuraavalle viikolle, joten sitäkään ei voinut vielä hyödyntää odotustiloina toimivan olohuoneen ja vastaanottotilana toimivan makkarin viilennykseen. Niinpä koitettiin tehdä se mitä on tehtävissä yhdellä tuulettimelle, kylmäkalleilla ja sälekaihtimilla, ja varata jäävettä saataville. Jussi poikkesi myös kaupan puolelle hakemaan ihmisille viilennykseksi jäätelöä. Eniten kuumuus harmitti kuitenkin eläinten puolesta. Ainakin itselle pahinta teki se, kun piti jumittaa kuumissaan olevia eläimiä hikisillä käsillä pöytään, vaikka onneksi toki rokotuksen laittoon ei onneksi mene kauaa.

Jaanin frettiklinikan odotustiloja

Olin etukäteen tehnyt listaa siitä, mitä kukakin oli tilannut, mikä osoittautui tilaisuuden aikana hyväksi ideaksi. Siinä kohtaa kun ihmisiä alkoi saapua ja koitti yhtäaikaa vähän emännöidä, täytellä välillä Sariannan kanssa rokotuskortteja ja huolehtia omien lisäksi kolmen muun ihmisen näädät rokotuksille, lunttilappu siitä kuka halusi pelkän penikan ja keille oli tulossa muutakin oli iso apu. Vaikka etukäteen olikin vähän miettinyt, onko se ihan hullua tehdä lista omistakin eläimistä, josta voi sitten ruksia sitä mukaa, kun rokotus on laitettu. Mutta siinä kohtaa kun niitä omia on se yhdeksän, ja keskittyminen ei ole pelkästään niissä, sitä ajatteli ettei vara venettä kaada. Frettien ohella Marjo kun hoisi samalla myös Miikkiksen ja Ainon rokotukset.

Mutta helteestä huolimatta homma saatiin vedettyä läpi, ja kaikki saatiin rokotettua, mistä ihan mieletön kiitos taas Marjolle! Rokotettavien joukossa oli myös neljä Nutskun pennuista, ja niille tuli sitten viritettyä vähän leikkikehääkin olkkariin - ison vesikupin ja kylmäkallen kera. Oli kyllä hauska huomata, kuinka samanlaisia saukkoja pennut ovat kuin emonsa, ja aitaus olikin äkkiä kunnon vesipuisto, kun kaikki kävivät vuorotellen sukeltemassa kupissa ja heittivät sitten painiksi. Ainolle taas olisi löytynyt taas yksi uusi koti, kun eläinlääkäri itse olisi pakannut sen mieluusti mukaansa. Aiemmin tässä kuussa äitini jo ilmoitti, että he ovat tulleet Samin kanssa siihen tulokseen, että jos meillä ikinä tulee estettä pitää Ainoa, se on tervetullut muuttamaan mummolaan.

Jaanin frettiklinikan toimenpidehuone

Tapahtuman kuluessa huomio oli kummasti muualla kuin kuvaamisessa, mutta ennen ihmisten tuloa tuli napattua muutama kotikilinikkakuva postauksen kuvitukseksi. Ensivuodestakin sovittiin alustavasti, että katsotaan sitten taas, koitetaanko kutsua Marjoa tänne meille, tai onko hänellä sitten mahdollisesti omia vastaanottotiloja, joihin sopia häppeninkiä.

Joukkorokotustapahtuman lisäksi eilen vietettiin myös minun ja Jussin viidettä vuosipäivää ja neljättä vuosipäivää frettitaloutena. Kun sitten suunnattiin alkuillasta yksi näätäboksi sylissä kohti ravintolaa (näätä tiputettiin matkalla kyllä kyydistä), sitä ei voinut olla naurahtamatta sitä kuinka vuosipäivä tavallaan kuvasti aika hyvin sitä mitä meidän yhteiselämäkin on. Ja olen aika onnellinen siitä, että kaiken tämän härdellin keskellä tuo ihminen on pysynyt menossa mukana jo puolivuosikymmentä. Siitä on nyt hyvä jatkaa kohti puolta vuosisataa.

Väsyneitä pentuja <3

3 kommenttia:

  1. Olipa teillä hienot tilat, niin näädille kuin ihmisille odotella :) tuolle asunnon lämpiämisille ei oikein mitään näillä sillä voi :/ mutta kylmäkallet ja jäävedet varmaan auttoivat :). Harmi kun meidän näätäherra oli vielä liian nuori näihin menoihin mukaan :D
    Tuo instassakin pentupaini-video oli niiiin suloinen <3 !
    Hurjasti onnea myös sinulle ja Jussille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä ollut kiva jos Viimakin olisi päässyt, mutta rokotteen toimimisen varmistamiseksi sitä ei ole tosiaan järkevää antaa ennakkoon. Mutta onneksi näin kesällä joukkiksia on ympäri Suomea, niin varmasti teillekin löytyy sopiva, sitten kun Viimalla on rokotusten aika :)

      Poista
  2. Joo, me ollaan jo ilmoittauduttu, nähdään sitten ehkä kasvattajaakin joukkiksessa :)

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI