tiistai 4. kesäkuuta 2019

Erävoitto laumakemioissa

Viikonloppuna alkoi vihdoin tuntua siltä, että Mitella alkaa olla enempi oma itsensä. Niinpä koitettiin sitä muutaman kerran varovasti ja valvotusti Nutskun kanssa. Tytöt alkoivat heti jahtaamaan toisiaan ja hyppimään toistensa niskaan pienen huudon kera, mutta kumpikaan ei purrut niin että veri olisi lentänyt. Niinpä päätimme, että alkuviikosta voisi yrittää ottaa seuraavia askelia, ja katsoa, miten Mitella menisi Mallun kanssa.

Mitella, Nutella, Lysti & Huisku

Eilen päästettiinkin sitten Nutella, Itsy, Mallu, Mitella, Huisku ja Lysti kaikki yhtä aikaa vapaaksi asuntoon. Justiina, Aino ja Miikkis siirrettiin rauhaan parvekkeelle. Kuuden jengillä esiintyy pientä vääntöä ja huudatusta, mutta kun parin tunnin jälkeenkään kellään ei ollut niska haavoilla eikä isompia riitoja ollut näkynyt, päätettiin koittaa laittaa ne kaikki yöksi yhdessä näätähuoneeseen. Olin aiemmin päivällä tehnyt näätähuoneeseen kunnon suursiivouksen, joten kumpikin puoli oli taas ihan yhtä vähän kenenkään, ja ennen suursiivoustakin puolia ja petejä oli vaihdeltu aina välillä, ettei kukaan pääsisi omimaan osaa valtakunnasta itselleen. Vaikka sitä illalla vähän jännitti, miten yö tulisi menemään, samalla oli kuitenkin jo vahva luottamus siihen, että homma lähtee nyt noiden osalta eteenpäin.

Team pastelli ihmettelee toisiaan
Vähän ajan päästä porttien sulkemisesta alkoikin kamala piippaus, ja sitä tietty ryntäsi heti katsomaan, että pettikö arvio sittenkin. Aika äkkiä kyllä huomasi, että kyseessä oli kuitenkin väärä hälytys: Nutella koitti putsata Mallun korvia, ja Mallu vastusti taas kovaan ääneen emonsa hyysäysyrityksiä. Kukaan ei ollut siis kuolemassa, ja uhan alla oli ainoastaan teinittären itsenäistymispyrkimykset. Kun vielä tämänkään jälkeen ei tullut isompaa draamaa, uskaltauduimme nukkumaan.

Yhteinen aamukooma
Aamulla oli sitten vuorossa seuraava pääluvun lasku. Kaikki kuusi näätähuoneessa yöpynyttä olivat paitsi hengissä, kellään ei ollut hampaanjälkiä niskassa tai muuallakaan. Eli yö oli mennyt juuri niin rauhallisesti miltä se oli kuulostanutkin. Samassa kasassa ei sentään vielä nukuttu, mutta sitä ei kyllä vielä odotettukaan. Jos nyt alkuun alkaisivat edes sietämään toisiaan hyvin samassa tilassa, niin ystävystymään ehtii sitten ajan kanssa.

Justiina kävi portin takana moikkailemassa
Justiina vietti yönkin Ainon ja Mihailin kanssa vapaana asunnossa, ja se saa nyt toistaiseksi pitää erivapautensa. Sitten kun nuo kuusi ovat saaneet jonkin aikaa totutella yhteiselämään ja nukkumiseen samassa tilassa, lähdetään kyselemään uudestaan Justiinalta onko se vieläkin sitä mieltä, että Nutellan paluu on huono homma ja Mallu ärsyttävä. Siihen asti se saa välillä päiväkseltään seuraksi niitä neitejä joiden seurassa se parhaiten viihtyy, ettei se jää kuitenkaan ihan kokonaan vaille frettiseuraa. Eipä sillä, etteikö Justiina tuntuisi näkevän paljon hyviä puolia myös siinä, että saa olla välillä ainoana ohjaamassa Jussia lohitahnatuubin suuntaan. Pitäähän yksinäiselle vanhukselle tarjota jotain ekstraa esimerkiksi tahnan muodossa.

Mitella alkaa olla taas oma itsensä <3

2 kommenttia:

  1. tämä oli niin hieno uutinen, mahtavaa! Toivotaan että loputkin laumasta saadaan pian yhteen,kaikki yhdeksi laumaksi <3. Mutta tämäkin taitaa helpottaa jo, kun laumoja ei ole enää kuin kaksi.
    Pidän peukkuja että lauman yhdistyvät kokonaan mahdollisimman pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tämä juu tästä. Mutta jo tämä että näätähuone ei ole enää jaettuna helpottaa hoitotoimenpiteitä valtavasti. Näätähuoneen väliportti kun ei ole maailman kätevin jatkuvaa käyttöä ajatellen, kun se on saranaton nostoportti, eikä sitä paljoa nostella silloin, jos molemmilla puolilla on monta tyyppiä oottamassa, vaan sit pitää hyppiä yli :D Tai sulkea osa siksi aikaa muualle, että saa portin pois.

      Poista