Justiinan terveystarkastus

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Lauantainen Tammerferret-näyttely tulee saamaan vielä oman postauksensa, mutta tärkeimmät asiat ensin: Justiina kävi tänään eläinlääkärillä mummotarkistuksessa. Ja mikä parasta, selvisimme siitä suht tervein paperein. Pahimmasta pelostani lymfoomasta ei näkynyt mitään merkkejä, eikä selästä löytynyt kuvatessa mitään hälyttävää. Vasemmassa lonkassa sen sijaan näkyi pientä kulumaa, mikä voi selittää takapään ajoittaisen heittämisen. Siihen saimme varuiksi kipulääkereseptin, mitä voidaan kokeilla, jos tuntuu että liikkuminen alkaa vaivata enemmän. Verensokerit olivat Justiinalla viitearvojen alle, mutta eivät niin paljoa alle, että antaisivat välittömästi syytä epäillä insulinoomaa. Senkin suhteen jatketaan siis tarkkailulinjalla, ja otetaan verensokerit uudelleen joidenkin viikkojen päästä. Tämän suhteen on vielä harkinnassa, hankitaanko oma mittari, jolla arvot olisi helppo välillä tarkistaa ilman eläinlääkärireissua, vai käydäänkö mittauttamassa ne eläinlääkärillä.

Eläinlääkärillä omaa vuoroa odottamassa
Eniten huomautettavaa löytyi hampaista, joissa oli taas paljon hammaskiveä, jonka lisäksi muutaman hampaan juuri oli paljastunut. Niitä ei jouduttu poistamaan vielä, mutta niiden poisto on hyvin luultavasti edessä myöhemmin. Nyt selvittiin hammaskiven poistolla. Sitä osattiinkin taas odottaa, sillä hammaskiveä kertyy huomattavasti helpommin noille tyypeille, joilta on aiemmin jouduttu poistamaan hampaita, ja osalta hampaita puuttuu siten syödessä vastinpari. Hammaskivenpoiston pitäisi auttaa myös ientulehdukseen, joka saattaa selittää verikokeissa hieman koholla olleet tulehdusarvot.

Mattochillailua bestiksen kanssa
Eli kaikkinensa voidaan todeta, että Justiina on selvästi mummoutumassa, mutta sillä ei ole kuitenkaan mitään akuuttia hätää. Vielä ei löytynyt myöskään mitään sellaista vaivaa, joka edellyttäisi jatkuvaa lääkitystä. Insulinooman hoitoon käytettävään Prednisoliniinkin liittyy jatkuvassa käytössä niin iso sivuvaikutuksien riski, että sitä ei ole järkevää aloittaa varuiksi, vaikka sokerit olivatkin nyt vähän matalalla.

Ainolle hankittiin sirunlukevakuppi, jotta näädät eivät pölli sen nappuloita. Justiinalle saatettiin myöntää pieniä erivapauksia
Tämänpäiväisessä tutkimuksissa Justiinalta tarkistettiin hampaat ja otettiin verikokeet ja röntgenkuvat. Kokonaisuudessaan käynti tuli maksamaan 272€. Olo on tulosten jälkeen melko huojentunut: se kun tiedettiin jo valmiiksi, että jotain varmasti on, mutta oli helpottavaa kuulla, ettei mikään näyttäisi olevan vielä isommin krempallaan. Mutta toki tässä tuli monia juttuja, jotka voivat alkaa vaivata myöhemmin, ja joita on hyvä pitää silmällä, mihin suuntaan ne lähtevät kehittymään.

2 kommenttia:

  1. Hyvä ettei Justiinalla ollut mitään sen suurempaa. Miten meinaatte toimia hammaskiven kanssa, pesettekö frettien hampaita vai annatteko merilevää/luullisia lihoja? Itselläni on samanikäinen "mummoutuva" fretti, ja olen miettinyt mitä kaikkea vanhenevan fretin kanssa tulisi ottaa huomioon? Toki olen huomannut ettei se jaksa enää leikkiä ihan yhtä paljon ja usein ja nukkuukin enemmän. Tulisiko sitä käyttää terveystarkastuksessa, ja minkäikäisenä tarkastusten tulisi olla säännöllisiä. Ja tosiaan, mitä asioita itse voisi tarkkailla tai huomioida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kaikki näädät saavat päivittäin luullisia lihoja ja säännöllisesti merilevää. Nuoremmilla ja noilla joilla hampaita ei ole jouduttu poistamaan ne riittävät paremmin. Noiden muutamien kanssa joille hammaskiveä tulee herkemmin käydään 1-3 kertaa vuodessa eläinlääkärillä hammastarkistuksessa ja hammaskiven poistossa. Hampaiden harjausta meillä ei olla vielä koitettu, mutta siitäkin voisi kieltämättä olla apua noiden tyyppien kanssa, joilta hampaita on poistettu.

      Meillä lähdetään mummojen kanssa aika herkästi verikokeisiin heti jos eläimessä näkyy jotain poikkeavaa, kuten laihtumista tai nyt takapään heikkenemistä. Niistä kun voi sitten nähdä, jos on jotain pahempaa tulehdusta tms. Nyt tosiaan Justiinalle mietitään kotiin sitä verensokerimittaria, jolla voisi tarkkailla onko mummuskalla kehittymässä insulinooma. Se kun on yleisempi nappuloita syövillä freteillä, ja Justiina on ollut nappulanäätä suurimman osan elämästään.

      Suht säännölliset terveystarkistukset vähintään kerran pari vuodessa meillä on aloitettu yleensä siinä kohtaa, kun on ilmennyt jotain mitä kokee tarpeelliseksi seurata. Meillä ne hoituvat yleensä helposti muiden käyntien yhteydessä, että kun tulee jotain akuutimpaa, otetaan mukaan myös noita joilla on noita seurattavia juttuja, hammaskiven puhdistusta ja muuta.

      Kotona meillä tarkkaillaan vanhuksilla ja muilla etenkin painoa, liikkumista ja hampaita. Mikäli paino heittelehtii väärään vuodenaikaan, liikkeissä näkyy jotain poikkeavaa tai hampaissa hammaskiveä/ikenien punoitusta, käydään sitten yleensä tsekkaamassa eläinlääkärillä mistä on kyse, etenkin jos vaiva ei mene nopeasti itsellään ohi. Joskus on myös selvitty puhelinkonsultaatiolla, jos jokin on mietityttänyt.

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI