torstai 10. elokuuta 2017

Jaanin yökyöpeli ja päivävuoro

Viime päivinä olen ollut päiväsaikaan enemmän pihalla frettien kanssa treenailemassa valjasjuttuja ja haukkaamassa raitista ilmaa. Tytöt ovatkin keränneet paljon huomiota naapuruston lapsilta, mutta muutama on kysellyt myös Miikkiksen perään. Että eikö meillä ollut myös se haisunäätä, ja miksei sitä näy. Kyllähän me Miikkiksen kanssakin ulkoillaan, mutta etenkin näin lomilla kun se on mahdollista enemmän yöaikaan. Miikkis kun arvostaa paljon enemmän hämärän suomaa rauhaa kuin äänekästä fanijoukkoa. Kaikkein parhaiten se viihtyy öisinkin viereisessä metikössä, jossa meidän ulkoiluaikoina ei ole toistaiseksi tullut yhtään vastaantulijaa.

Loppukesä on hyvää aikaa etsiä iltapalaa ulkoa
Viime viikolla kun käväisin kääntymässä töissäkin, lähdettiin parina päivänä Miikkiksen kanssa ulos jo ennen yhtätoista illalla. Siinä olikin pojalla vähän sulateltavaa, kun monen rauhallisen yölenkin jälkeen ulkona törmättiinkiin taas ihmisiin ja jopa kissoihin ja koiriin lenkillä. Yksikin lenkki meni sitten pitkälti siinä, kun istuttiin yhdessä puun alla katsomassa, kun naapuri otti pyykkejä narulta. Se oli Miikkiksestä sen verran epäilyttävää puuhaa, ettei sille voinut yhtään kääntää selkäänsä. Onneksi kyseinen naapuri on kissaihmisiä, eli varmasti tottunut siihen, että eläimillä voi olla joskus ihmeellisiä päähänpinttymiä. Vasta kun pyykit oli saatu narulta, meidänkin matka saattoi jatkua. Seuraavan päivän lenkillä törmättiin yhteen voitonriemuiseen isään, joka tuli kertomaan, ettei hänen tyttärensä ollut uskonut, että hän oli ihan oikeasti nähnyt pihalla ulkoilevan haisunäädän. Nyt hänellä oli tytärkin mukana, niin hän saattoi todistaa väitteensä.

Miikkiksen lisäksi myös Mitella rakastaa yövuoron lenkkejä, ja siinä onkin välillä kova kilpailu, kumpi pääsee ulos ensin. Ihan niin paljon kun en yleensä yön rauhaan luota, että uskaltautuisin ulos useamman talutettavan kanssa. Kerran on sekin kyllä tullut kokeiltua, kun kummallakin on niin kova kiire ja hinku lenkille. Se lenkki ei ollut täysi katastrofi, mutta kylläkin haasteellinen. Mitella kun rakastaa kirmata ja ottaa välillä spurttia, Miikkis taas etenee mieluummin rauhallisemmin löntystäen. Mitellasta vastaan tulevat koirat ovat kiinnostavia, ja Miikkiksestä taas epäilyttäviä. Eikä kumpikaan kaksikosta ole kauhean innostunut tekemään lenkeillä kompromisseja etenemistyylin suhteen. Isoin haaste tuli kuitenkin siinä, kun lenkki jäi kummastakin liian lyhyeksi, ja siinä koitti sitten kantaa sylissä kotiin kahta näätää, joista kumpikaan ei olisi ollut vielä aivan valmis lähtemään.

Rakas kauhukaksikko
Päivävuorossa taas haistellaan ilmaa playpenistä käsin, tutkitaan pihaa ja otetaan tuntumaa valjaisiin. Vaikka hämärälenkkeily on kivaa, minulla ei ole suunnitelmissa lähteä öiseen metsään valjaisiin tottumattoman näädän kanssa selvittelemään pysyvätkö H-valjaat jo hyvin päällä ja miten ne puut kierrettiinkään. Ihan vain varmuuden vuoksi. Aukeahkolla pihamaalla päivänvalossa kun on paljon helpompi käydä läpi perusteita ja tarvittaessa aukoa hihnan solmuja, kun on vedetty turbovauhdilla puun ympäri. Nämäkin treenit on kuitenkin helpompi ottaa pihan puolella, kun on tarpeeksi paljon uutta ja ihmeellistä viemään huomiota pois valjaista. Lystin kanssa kun menin kokeilemaan valjaita ensimmäisen kerran ihan sisällä, ja siitä tuli semmoinen hepuli, kun ne piti koettaa saada riehottua päältä pois. Sen sijaan playpenin rajojen sisäpuolella pihalla ne valjaat vähän jo unohtui, ja siitä oli sitten hyvä jatkaa penistä poiskin, kun oli ensin nähnyt, että valjaat pysyvät päällä painiessakin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti