keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Häkkiarvostelu: Savic Suite Royal XL

Nyt kun Midwestin Ferret Nationia ja Critter Nationia ei tällähetkellä saa Suomesta, sekä fretti- että rottapuolella on kyselty kokemuksia Savicin täysmetallihäkeistä. Laitetaan siis muuttojutut hetkeksi sivuun häkkiarvostelun tieltä.

Meillekin piti alkuun tulla näädille riipparitelineeksi Midwestin Ferret Nation, mutta sen poistuttua Peten koiratarvikkeen valikoimista vaihtoehdoiksi jäi koettaa bongata häkki käytettynä tai ostaa joku muu. Ja koska olen joissain asioissa tunnetusti malttamaton (ja aina utelias uusien potentiaalisesti kiinnostavien häkkien suhteen...), päädyin ostamaan jonkun muun. Suomesta helposti saatavilla olevia täymetallihäkkejä löytyi äkkiseltään kolme: Savic Suite Royal XL, Savic Suite Royal 95 ja Perfect. Näistä Perfect olisi ollut selvästi halvin, mutta se olisi ollut paitsi pienin ja hankalimmin siivottava, siitä puuttui Midwestin häkeistäkin tuttu mahdollisuus jakaa häkki tarvittaessa kahtia. Suite Royal XL vei lopulta voiton Suite Royal 95:stä paitsi värinsä, myös jalustan puuttumisen puolesta. Matalan maavaransa ansiosta ajattelin Suite Royal XL:n alakerroksen olevan helposti myös Mihailin käytössä.

Savic Suite Royal XL väliaikaisella paikalla olohuoneessa
Häkkiä odotellessa ehdin googletella siitä lisätietoja, ja onnistuin löytämään valmiiksi myös sen kokoamisohjeen. Sen myötä olinkin osannut jo ennakkoon varautua siihen, että Suite Royal XL on kokoamisensa puolesta hieman Midwestin häkkejä haastavampi. Isoin ero on työkalujen tarve: siinä missä Midwestin häkit kasautuvat kokonaan ilman ruuveja, on Savicin mallissa muutamin kohdin pulttikiinnitys. Äkkiseltään tämän voisi luulla tekevän Savicin häkistä hieman Midwestin häkkejä vakaamman, mutta vakaus kaatuu muunmuassa yhteen ikävään pieneen yksityiskohtaan: ainakin Suite Royal XL:ssä ylä- ja alakerroksia yhdistävät liittimet on valmistettu muovista. Mikäli häkkiä ei joudu siirtelemään jatkuvasti, tämä tuskin on käytön kannalta ongelma, mutta tämän koko- ja hintaluokan häkissä silti hieman ihmetyttää, että yhteen noinkin kriittiseen kohtaan on päädytty valitsemaan muoviosa kaikkien muiden osien ollessa metallisia. Toisena haasteena Midwestin häkkeihin nähden oli Suiten kattopala: siinä missä Midwestin häkeissä se on tukeva elementti, mikä lukitsee seinäkappaleet toisiinsa, Savic Royal Suitessa kattopala kiristetään seinäelementtien väliin. Eli tässä vaiheessa kaverista on häkkiä kootessa todella apua, sillä ennenkuin ruuvit on kiristetty, pala rämähtää todella helposti paikoiltaan. Tämäkään ei tosin ole taas ongelma muuta kuin häkkiä kootessa, sillä ruuvien ollessa kiristettynä, pala pysyy kyllä paikoillaan hyvin. 

Ulkonäöllisesti isoimmat erot Midwestin häkkeihin Suite Royal XL:ssä on jalustan puuttuminen, sekä pinnat. Siinä missä Critter Nationissa on kauttaaltaan vaakapinnat ja Ferret Nationissa pystypinnat, Suite Royal XL:ssä on pitkillä sivuilla vaakapinnat ja lyhyillä sivuilla pystypinnat. Se ovatko nämä laskettavissa plussiksi vai miinuksiksi, riippuu pitkälti siitä, mitä häkkiin on asuttamassa ja tarvitseeko häkin alla säilytystilaa. Lähtökohtaisesti jyrsijöille vaakapinnat ovat kätevämmät kiipeilyn kannalta ja fretit eivät telo hampaitaan yhtä herkästi pystypinnaisessa.

Rakenteellisissa eroissa itseä hieman harmittaa se, että Savic Royal Suite XL ei ole samalla tavalla modattavissa kuin Midwestin häkit. Tämäkään ei ole ongelma, jos häkki itsessään on kooltaan riittävä omaan käyttöön, mutta Midwestin häkkien modattavuuteen ihastuneena en voi silti olla antamatta tästä miinusta. Eli toisinsanoen siinä missä Ferret Nationia on helppo laajentaa sekä ylöspäin että sivuille ostamalla lisää samanlaisia häkkejä tai niiden osia ja kokoamalla häkit hieman eri tavalla, on tämä Suite Royalin kohdalla melko mahdotonta. Siinä missä Midwestin häkkeihin voi erikseen ostaa korotuspaloja ja seinäkappaleet sekä ylhäällä että alhaalla ovat keskenään samanlaisia, Suitessa ylä- ja alaosan palat poikkeavat toisistaan. Periaatteessa en äkkiseltään bongannut estettä sille, etteivätkö Suitenkin kakkoskerroksen palat voisi sopia myös kolmoskerroksen rakentamisen, jos niitä erikseen jostain saisi, mutta ainakaan itse en edes uskaltaisi nostaa Suiten korkeutta nykyisestä, ellei samassa setissä tulisi metallisia liitospaloja kerrosten väliin.
Savic Royal Suite XL:ssä jäi kaipaamaan Critter Nationin modattavuutta
Ennen siirtymistä häkin plussapuoliin (uskokaa pois että kaikesta kritiikistä huolimatta niitäkin on tulossa), on minun mainittava vielä pientä kritiikkiä häkin hitsaussaumoista. Etenkin osassa elementtejä ne vaikuttivat hieman heppoisilta. Ainakaan omassa kappaleessa mikään näistä heppoisista saumoista ei osunut kuitenkaan kantaviin rakenteisiin, eli sen puolesta nekään tuskin haittaavat käyttöä tai vaikuttavat häkin toimintaan. Mutta jos häkkiä joutuu purkamaan paljon ja liikuttelemaan myös osina (jos häkkiä esimerkiksi muuttaa tai haluaa putsata sen välillä perusteellisemmin), on riskinä että esimerkiksi jokin roiskesuojista voi napsahtaa irti. Tämä toisaalta myös mahdollistaa myös roiskesuojien napsauttamisen irti, jos itselle sattuu sattumaan omaan käyttöön nähden väärä versio häkistä.

Isoimpana yllätyksenä häkin suhteen itselleni oli, että sitä on markkinoilla kahta eri versiota, ja että häkkiä tilatessa ei voi tietää, kumpi versio häkistä toimitetaan. Toisessa versiossa (siinä mikä on Zooplussan tuotekuvissa) etureunan roiskesuojat ovat kiinni häkin ovissa. Etuseinän roiskesuoja koostuu siis sekä alhaalla että ylhäällä kahdesta osasta, jotka aukeavat ovien mukana, jolloin häkkiin ei jää mitään muuta kynnystä kuin pohjatarjottimen reuna kun sen avaa. Tällaista häkkiä itsellenikin odotin, ja olin mielissäni siitä, että matalaan ja kynnyksettömään häkkiin Miikkikselläkin olisi helppo kulku. Sen sijaan itselleni osui se versio, jossa etuseinän roiskesuojat on hitsattu kiinni seinäelementtiin, ja se jää paikoilleen ovia avatessa. Rottien ja muiden kuivikkeita käyttävien jyrsijöiden kohdalla tämä lisää käytettävyyttä selvästi, sillä sen myötä reuna jää pitämään kuivikkeet häkissä. Kun taas kynnysallergisten eläinten kohdalla tämä ominaisuus lähinnä haittaa käyttöä - ja harmittaa omistajaa, kun tuotekuvan perusteella kynnystä ei pitänyt olla (tästä tulee lähtemään reklamaatio myös häkin myyjälle).

Kuvassa etuseinän roikeläpät ovat kiinni ovissa, toisin kuin meidän kappaleessa

Tässä roiskesuoja kiinni etuseinäelementissä.
Yllämainitusta kritiikistä huolimatta Savic Suite Royal XL:ssä on paljon samaa hyvää kuin Midwestin häkeissä: vasaralakatut pinnat näyttävät siisteiltä ja kestäviltä. Kokonaan aukeava etuseinä tekee häkistä helpon puhdistaa ja sisustaa. Häkin pinnaväli on riittävän pieni myös luovutusikäisille rotille ja fretinpennuille. Häkissä on alla pyörät helpottamassa sen liikuttamista ja häkki on jaettavissa helposti kahdeksi erilliseksi häkiksi, jos laumaa tarvitsee joskus jakaa esimerkiksi sairasteluiden vuoksi. Myös häkin lukitusmekanismi on vastaava kuin Midwestin häkeissä. Häkki on siis Midwestin häkkien jälkeen omaan makuuni siis ehdottomasti paras markkinoilla olevista häkeistä, ja joiltain osin myös parempi kuin Midwestin häkit. 

Isoimmat plussansa verrattuna Midwestin häkkeihin Savic Royal Suite XL saa koosta ja jalustan puuttumisesta. Mikäli häkkiä on tarkoitus käyttää tälläisenään ilman lisäosia ja aina avointa kulkua huoneeseen, on isompi aina parempi kuin pienempi. Matalampi maavara helpottaa etenkin kömpelömpien ja/tai laiskempien eläinten kulkemista itse häkkiin ja häkistä pois - etenkin jos onnistuu saamaan tuotekuvissa näkyvän version. Etenkin freteissä kun tahtoo olla sitä vikaa, että vaikka ne halutessaan hyppäävät helposti yli seitsemänkymmentä senttiä korkean playpenin reunan yli, kymmenen sentin kynnys voi olla täysin ylitsepääsemätön silloin kun on esimerkiksi vessahätä tai uni iskee. Tämä matalampi maavara on meillä se syy, miksi saattaisin hankkia tämän häkin Ferret Nationin sijaan uudelleenkin kaikesta antamastani kritiikistä huolimatta. Nyt meillä on tosin harkinnassa, jätänkö alemman roiskesuojan paikoilleen niin, että häkki pysyisi vain tyttöjen käytössä, vain väännänkö sen irti niin että myös Miikkis voi käyttää häkin alakertaa, kuten alunperin suunnittelin. Meillä häkki tulee olemaan aina avoimena näätähuoneessa tarjoamassa tytöille lisää kiipeilymahdollisuuksia ja Miikkisvarman paikan tyttöjen raksukupille (häkin rampit eivät vaikuta sellaisilta, joita pitkin Miikkis olisi ihan heti pääsemässä yläkertaan). Snurren insulinooman myötä tytöillä kun halutaan pitää aina ruokaa saatavilla, mikä ei taas Miikkiksen kaltaiselle ahmatille toimi.

Snurre ja Esteri ovat ottaneet lisääntyneet riipparit innolla vastaan

Tässä vielä häkki pähkinänkuoressa:

Mitat: 115*67.5*153cm
Pinnaväli 1,4cm

+ tilava ja helposti puhdistettava
+ hyvin pakovarma
+ tasojen paikat vaihdettavissa
+ tiheä pinnaväli tekee häkistä monikäyttöisen
+ matala maavara helpottaa eläinten pääsyä häkkiin

- kokoaminen vaatii kaksi ihmistä ja työkaluja. Meille tulleesta paketista myös puuttui yksi ruuvi.
- hinta-laatu suhde huonompi kuin Critterissä/ferretissä kalliimman hinnan ja huonomman viimeistelyn myötä
- saatu häkki saattaa poiketa tuotekuvasta

Kokonaisuudessaan hyvä häkki ja miinuksineenkin ainakin 8,5 arvoinen.

Tason kiinnitys Savic Suite Royal XL:ssä

MUOK. 4.6.2017 Häkki on nyt saatu paikoilleen näätähuoneeseen. Häkin pyörät toimivat hyvin, ja häkki siirtyi helposti kynnystenkin yli. Häkin uudessa paikassa huomasin kuitenkin taas yhden eron CritterNationiin: Savic Suite Royalin ovissa ei ole nostosaranoita. Eli tämän häkin kohdalla ei onnistu nostaa yhtä ovea kokonaan pois ja kaappiin, kuten olin suunnitellut. Onneksi ovet pysyvät hyvin auki, ja mahtuvat olemaan hyvin auki näätähuoneessa. Tämäkään ei vain tullut edes mieleen, että nostosaranat eivät ole tosiaan mikään itsestäänselvyys :D 

9 kommenttia:

  1. Toisaalta, esim. rottia ajatellen tuo versio on paljon parempi kuin se missä metallireuna on kiinni ovissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Mikäli minulla olisi vielä rottia, tuo lista olisi ollut positiivinen yllätys :) Nyt frettien kanssa taas arvostaa muutamia sellaisia ratkaisuja noissa häkeissä, mitkä olivat rottien kanssa pieniä miinuksia. Esimerkiksi nykyisten pötköjen kanssa matalat muovitarjottimet pelittävät mainiosti, siinä missä rottien kanssa ne menivät nopeasti vaihtoon.

      Poista
  2. Hei, minulle lätkäistiin Liebster Award ja nakitan sen nyt sinulle. Jos sinua ei kiinnosta nämä tällaiset kiertopalkinnot, ei tarvitse reagoida, tämä on siinä tapauksessa vain ilmoitus siitä, että blogisi on mainittu minun blogissani. http://saniaistensaattokoti.blogspot.fi/2017/06/liebster-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaste vaikutti oikein kivalta, joten enköhän tartu siihen paremmalla ajalla :) Kiitos tästä!

      Poista
  3. Hei mahtavaa saada häkki arvostelu! On todella kurjaa, että enemmän freteille suunnatut mainitsemasi critter ja ferret nation ovat poistuneet valikoimista. Meiltäkin ferrat nation löytyy ja se on toiminut mahtavasti. Toisaalta en ole edes ajatellut, että voisikin olla parempi jos häkki olisikin suoraan lattian tasolla (saahan välikköön laitettavat tavarat sitten vaikka häkin päälle!) Ja meidän reippaasti kynnyksiä ylittävillä pojilla olisi tuo reuna omiaan pitämään osan irto purusta häkin sisällä. Eikä meillä ferret nationin pysty pinnat ole puremista estäneet.. nuppi vaan vinoon ja hampaat töihin!
    Onkin tosi hyvä, että joku uskaltautuu kokeilemaan muita vaihtoehtoja ja arvioimaan vielä näin tarkasti ja hyvin. Tässä olisi mielestäni todella hyvä aihe jopa liiton sivuille postattavaksi. Monet ensi fretin omistajat kun tällä hetkellä painivat häkki ongelman kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tämän voisi käydä sitten jakamassa liiton ryhmäänkin :) Itse rakastin rottailuaikoina testailla eri häkkimalleja ja niiden mahdollistamia sisustusvaihtoehtoja, joten tämä postaus oli tavallaan paluu juurille. Ja vaikka pitkään ajattelin, että häkki olisi omille freteille melkein pelkkä turhake, olen alkanut muuttaa mielipidettäni, kun näkee miten likat tuolla kiipeilevät (ja sitä on alkanut miettiä kaikkia niitä uusia virike- ja petijuttuja, joita häkki mahdollistaa...) :D

      Poista
    2. Hyvä et jaoit liiton sivuille! On varmasti monelle apua :)
      Meillä taas häkki oli aluksi pakko, pienemmän ja turvattoman asunnon vuoksi, mutta empä kyllä voisi siitä enää luopua. On ehdoton kestosuosikki nukkumapaikkana. Olen myös innostunut väkertelemään erilaisia riippareita sinne! Ja mahdollisuudet todella ovat monet, kuhan taidot riittää :D

      Poista
  4. Hei. Onko mahdollinen tätä toisen kerroksen roiskesuoja myös poista tarvitaessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roiskesuoja on hitsattu kiinni häkkiin, mutta hitsauskohdat ovat melko harvassa ja pieniä. Eli oletettavasti se olisi suht helppo vääntää haluttaessa irti. Silloin häkkiin jää kyllä pieniä pinnoittamattomia kohtia, jotka ovat alttiimpia ruosteelle, jos niitä ei käsittele jollain.

      Poista