Pennun ensimmäiset päivät uudessa kodissa

maanantai 8. elokuuta 2016

Myönnän että olen kuullut melko pahojakin juttuja haastavista kodinvaihtajafreteistä. Niinpä kun Mitellan sanottiin sopivan vain kokeneeseen kotiin, tein mielessäni ostoslistaa kumisaappaista, hitsaushanskoista, kokovartalopanssareista ja muista enemmän tai vähemmän kuvitteellisista suojavarustuksista. Nyt pentu on ollut kotona lauantaista, ja ostoslista on tyhjentynyt.

Kyllähän Mitella koettaa purra ja on purrutkin - mutta se oli odotettavissakin. Heti ensimmäisenä iltana tyttö joutui kolmesti jäähylle kantoboksiin alettuaan hyökkäilemään jalkoihin ja jatkettuaan sitä kielloista huolimatta. Jussi sai myös heti ensimmäisenä iltana kunnon vekin sormeensa tytön iskettyä kiinni, jonka jälkeen tyttö vietti ensimmäisen yönsä frettiportin takana keittiössä.

Olen kuitenkin positiivisen yllättynyt siitä, kuinka helpolta pennulta Mitella muuten vaikuttaa. Se ei ole aggressiivinen, eikä kovinkaan arka. Se on erittäin leikkisä, äänekäs ja energinen. Mitella rakastaa putputtaa, ja se juttelee äänellä niin leluille kuin Snurrelle ja Esterillekin. On kuin tyttö olisi itse aurinko touhottaessaan pitkin kämppää iloisesti jutellen. Mitella haastaa leikkiin kaikkia, ja pitää niin palloista, puruleluista kuin huiskistakin. Sekä putkista, laatikoista ja muista pesistä.


Hampaidenkäytössä tyttö ei tee eroa lelujen, toisten eläinten ja ihmisten välillä. Niinpä se etenkin
riehaantuessaan iskee helposti hampailla, samoin jos sen yllättää kesken touhujen. Syliin jumitettaessa tyttö kuitenkin rauhoittuu nopeasti, jos ei pääse puremaan, ja jatkaa useimmiten sen jälkeen muita touhuja. Tänään sain myös ensimmäiset näätäpusut, eli tässäkin suhteessa tyttö on hyvin kehityskelpoinen, ja on mahdollista että se oivaltaa asian melko nopeastikin.

Mitellalla on kova tarve tutkia ja osallistua, ja niinpä heti eilen kokeiltiin jättää frettiportti yöksikin pois. Lopputuloksena tyttö herätti meidät yöllä kerran - saatuaan massiivisen putputuskohtauksen keksittyään viimein miten Disney-linnaan pääsee. Yön mentyä hyvin en nähnyt syytä rajoittaa tytön elintilaa myöskään ollessani töissä, ja tänään kotiuduttuani Mitella ja Esteri nukkuivatkin jo samassa kasassa. Snurre ei päästä pentua vielä yhtä lähelle, mutta on vähentänyt jo pikkuneidin pomottamista, ja tänään Jussi oli bongannut tyttöjen jo vähän leikkivänkin yhdessä.

Kaikenkaikkiaan Mitella vaikuttaa siis ihan mainiolta tyypiltä, josta tulee käsittelemällä taatusti ihan loistofretti - jos niin voi sanoa tytöstä, joka on ihan loistofretti jo nyt.

2 kommenttia:

  1. Massiivisen putputuskohtauksen ��

    Kuulostaa erikoiselta ja ylettömän hassulta, kun ei tiedä frettien äänimaailmasta mitään ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin tuon uusimman postauksen loppuun pari frettivideota, missä kuuluu vähän tuota frettien ääntelyäkin :)

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI