keskiviikko 17. elokuuta 2016

Vilinää vilskettä

Blogi on ollut taas kohta viikon hiljaa, mutta se ei suinkaan johdu siitä, etteikö täällä olisi tapahtunut mitään. Päin vastoin sitä on tapahtunut taas niin paljon, että en ole ehtinyt istua alas kirjoittamaan mitään ennenkuin nyt kun eilen alkanut flunssa nosti yöllä kuumeen, ja pakotti pysähtymään.

Viikonloppu meni Tampereella, jossa perjantaina tuli nähtyä veljeä, lauantaina näätäpäiväiltyä ja
nähtyä siskonperhettä ja sunnuntaina käytyä Vapriikissa, chilifestivaaleilla ja yhden käärmeharrastajan luona. Näätäpäivillä meillä oli jo koko lauma mukana ja alkuperäinen idea oli, että Mitella edustaa vain aitauksesta käsin totutellen ympäroivään hälyyn. Mutta kun paikalle tuli myös tuttuja frettiharrastajia, niin sai Mitellakin käsittelyharjoitusta ja tytön väsähdettyä kunnolla sitä uskalsi antaa vieraampienkin vähän silitellä tyttöä. Jussia kyllä hirvitti ihan kamalasti ajatus, että tyttö purisi jotain vierasta (eli muutakuin minua tai Jussia), mutta itse en jaksa stressata asiasta siinä kohtaa kun kyseisillä henkilöillä on vuosia enemmän frettikokemusta kuin itselläni, kokemusta huomattavasti haastavammista freteistä ja olen etukäteen varoittanut että kyseinen otus saattaa purra. Siinä kohtaa mielestäni riittää, että kysyy haluaako henkilö haavanpuhdistusainetta ja laastaria, sitten kun tyttö on saatu irti sormesta. Vieraampien kohdalla jos joku halusi ottaa kontaktia pentuun, tarjosin vaihtoehdoksi huiskulelua, jolla pentua pystyi leikittämään turvallisesti aidan toiselta puolelta. Sillä vaikka Mitellan kanssa menee välillä kokonaisia päiviä ilman puremia, on sen kanssa vielä työtä ennenkuin siihen voi luottaa samaan tapaan kuin mummuskoihin.

Miikkis nautti viikonlopusta täysin rinnoin, sillä äitini ja isäpuoleni ovat ainoat joilla on poikkeuslupa hemmotella poikaa herkuilla dieetistä huolimatta - kuitenkin kohtuudella. Niinpä vaikka Miikkis kuinka rakastaa goudaa, suurempi osa mummulaherkuista muodostui tälläkertaa paprikasta ja kananameista. Silti äitiä hieman jännitti miten käy, kun hänelle selvisi, että maanantai on aina pojan punnituspäivä. Miikkis oli kuitenkin ovelampi, ja vapautti mummun kätevästi vastuusta: poika avasi maanantain kunniaksi ennen punnitusta pakastimen, ja levitettyään pakastimen sisältöä pitkin keittiötä, löysi kanankaulapussin ja ahtoi itsensä täyteen niitä. Meillä pakasti on yleensä aina lukossa tämän varalta, mutta sunnuntai-iltana kotiutuessa olin varmaan ollut vain niin väsynyt, että olin unohtanut laittaa lukon paikoilleen otettuani tyttöjen seuraavan päivän ruuan jääkaappiin sulamaan.

Siinä kohtaa kun Jussi meni minun työpäivän jälkeen hakemaan Miikkistä ja tilanne selvisi, pakastin oli ollut sulana tunteja, eli kaikki sielä ollut oli alkanut sulaa. Mukaan lukien rasiatolkulla marjoja. Niinpä kun pojan punnituksen jälkeen (+250 grammaa viime viikkoiseen...) pahimmat sotkut keittiöstä saatiin siivottua, alkoi marjasavotta. Teimme marjapiirakkaa, marjaista juustokakkua ja marjaisia jugurttijäitä. Keitimme mustikkahilloa ja teimme marjasmoothieta. Ja silti marjoja riittää yhä hävitettäväksi, jos ne ovat vielä kunnossa. Tähän kaikkeen meni sen verran aikaa, että jouduin peruuttamaan viikkoja odottamani nukkekotiaskarteluillan, minkä voin sanoa harmittaneen jonkin verran. Mutta itsepä sitä on lemmikkinsä valinnut...

Eilen taas pentutreffailtiin taas, ja menimme Mitellan kanssa katsomaan Sariannan näätiä. Kasperikin
oli paikalla, mutta ilman omia otuksiaan. Ruutin kanssa Mitella saikin taas leikkejä aikaiseksi, mutta Ahdilla on ollut nyt jokin tarve machoilla nuoremmilleen, ja pyrkikin kovasti tyttöjen leikkien väliin päästäkseen käsiksi Mitellan niskaan. Jussi sitten kotona naureskelikin, että nämä pentutreffit eivät toimi enää niin hyvin pennun väsytyksenä kuin ensimmäisillä kerroilla, kun sen sijaan että pentu oli olisi ollut kotiuduttua kuollut väsymyksestä, meillä alkoi kotiin palattua kolmen näädän ilohepulit siitä kun pentu tuli takaisin kotiin. Uskaltaneen siis sanoa, että pentu on otettu meillä tosi hyvin osaksi porukkaa, ja kumpikin mummuskoista jo leikkii ja nukkuu pennun kanssa, ja ihmettelee jos muksu on jossain poissa. Silti pentutreffit toimivat oikein hyvänä käsittelytreeninä, kun Sarianna ja Kasperi uskaltavat kanssa molemmat pentua pyöritellä. Huomenna jos oma jaksaminen antaa myöten, on sitten aika esitellä pentu ensimmäisille ei frettiharrastajakavereille.


Ja vielä siitä sunnuntaista... Christianin luota lähti jotain mukaankin, kun Jussi osti itselleen haaveilemansa keltaisen schlegelin, eli ripsikyyn. Joka on yllättävän sympaattinen pikkumato siihen nähden, kuinka pitkään ja hartaasti meillä asiasta keskusteltiin ennen ensimmäisen myrkkykäärmeen tuloa. Nyt olisi melkein voinut kuvitella itselleenkin yhtä vihreäpinkkiä tapausta, mikäli olisi ottamatta jotain käärmettä.  



2 kommenttia:

  1. Hih, putputustahan se! Kyllä se hauskalta kuulostaakin, paitsi ei varmaankaan keskellä yötä :-D

    On erikoisveijareita tuollaiset fretit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo ääni aika veikeä yölläkin. Hankala se on olla kauhean harmistunut kun toinen on niin innoissaan :D

      Poista