perjantai 26. elokuuta 2016

Lajinomaisesta käytöksestä

Meillä lemmikit eivät tuhoa paikkoja. Jos jotain joskus tuhoutuu lemmikkien touhujen seurauksena, on se joko a) ollut väärässä paikassa, b) ollut vääränlainen eläintalouteen tai c) olen laiminlyönyt lemmikkien aktivoinnin ja ne ovat virikkeellistäneet itsensä. Joskin joutunen heti toteamaan, että meidän asunnon yksi murheenkryyni on halpislaminaatti, joka on totaalisen täysin vääränlainen eläintalouteen, mistä johtuen tyttöjen vesikuppi jouduttaneen muuttamaan keittiöstä kylppäriin Mitellan osoittauduttua vesipedoksi. Sekään ei tosin auta esimerkiksi siihen, että haarsniskamonnit roiskivat vettä altaasta, sohvanjalka painautui läpi lattianpinnasta ja vessapaikkojen ympärystä irvistelee niiden putsaamisen seurauksena...

Fretit ovat erittäin uteliaita ja aktiivisia eläimiä ja ne tarvitsevat paljon tekemistä. Haisunäädälle on luontaista etsiä jatkuvasti ruokaa. Nämä ovat asioita, jotka ovat olemassa riippumatta siitä mitä minä teen. Mikäli onnistun ennakoimaan ja täyttämään nämä tarpeet, asunto pysyy suht siistinä ja eläimet käyttäytyvät toivotusti. Näin on onneksi suurimman osan aikaa. Aina näin ei kuitenkaan käy. Joskus itsellä on kiireitä, tai olen väsynyt. Oion mutkia suoriksi tai unohdan tehdä asioita. Silloin käy yleensä jompikumpi kahdesta: eläimet aktivoivat itsensä tai ne epäonnistuvat itsensä aktivoinnissa, jolloin ne turhautuvat. Ensimmäisessä tapauksessa meillä kaatuvat roskikset, vessapaperirullat silpoutuvat ja tavarat leviävät pitkin kämppää. Jälkimmäisessä tapauksessa itselle näytetään peppua ja saattaa tulla hampaista.

Tästä syystä saan välillä jopa omituista mielihyvää siitä, kun kotiin tullessa kämppä on joskus pommin jäljiltä, eikä se pakastinepisodikaan aiheuttanut enempiä harmaita hiuksia. Pohjimmiltaan kun ne kummatkin kertovat siitä, että minä mokasin, mutta nääpät ovat olleet kyllin fiksuja paikkaamaan tilanteen itse. Minä olen epäonnistunut kehittämään nääpille riittävästi mielekästä tekemistä, mutta ne ovat paikanneet vajeen keksimällä jotain itse. Ja näiden eläinten aktiivisuus, älykkyys ja uteliaisuus ovat kuitenkin juuri niitä piirteitä, joihin olen nääpissä rakastunut. Ja joskus ne piirteet nyt näkyvät näin. Siinä on sitten välillä kunnon Sherlock-fiilikset, kun koitetaan Jussin kanssa jäljittää, miten jotkut tyttöjen tempaukset ovat edes onnistuneet, kun joku namipussikin on ollut olevinaan niin varmassa paikassa. 



Eläin kun ei ikinä tuhoa paikkoja ilkeyttään, vaan se pyrkii joko toteuttamaan itseään tai purkamaan turhautumistaan siitä ettei se onnistu. Niinpä tuhojen ennalta ehkäisyyn paras menetelmä on tarjota eläimelle kylliksi mielekästä tekemistä - sekä poistaa pahimmat houkutukset. Fretin jättäminen samaan tilaan täynnä multaa olevan kukkaruukun kanssa on sama kuin laittaisi lapsijoukon keskelle kulhollisen karkkia kaikkien ulottuville: varmasti osa oppii, että siihen ei saa koskea, mutta onko se silti ihan reilua, jos makeisia ei ole aikomuksenakaan tarjota.

Eläin on onnellisimmillaan ympäristössä, jossa se pystyy toteuttamaan itseään mahdollisimman monella tavalla. Onnellinen ja riittävästi aktivoitu lemmikki on myös se omistajalleen helpoin lemmikki, jolla riittää myös usein kärsivällisyyttä yhteisten pelisääntöjen opetteluun. Ensikerralla kun jotain hajoaa lemmikin touhujen seurauksena kannattaakin siis siirtää katse toruista siihen, miten esineen hajoamiseen johtanut tarve toteutuisi molemmille mielekkäällä tavalla.


5 kommenttia:

  1. Hyvin kirjoitettu teksti, ja hyviä pointteja! : )

    VastaaPoista
  2. Juurikin näin. Pätee varmaan kaikkiin eläimiin, uskoisin. Vaan ollapa yhtä pitkämielinen kun sä, kun kämppä on riekaloitu kissojen toimesta ;) Onneksi ei juuri koskaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai sitä suhtautuu lemmikeihin jossain määrin kuin kämppiksiin: tehtyäni päätöksen lemmikeistä, olen tehnyt päätöksen etten enää asu yksin. Ja ihan niinkuin kaikissa muissakin asumisjärjestelyissä mihin kuuluu useampi taho, kaikilla on paitsi omat tavaransa, omat visionsa siitä mihin ne kuuluvat ja omat siisteyskäsityksensä. Ja niihin pitää sitten vain sopeutua.

      Toki asioista voidaan koettaa laatia yhteisiä pelisääntöjä ja joskus riidelläkin, mutta en kauhean mielelläni riitele Miikkiksen kanssa. Kerran nimittäin kiehahdin sille ihan kunnolla, ja se esitti haisevan vastalauseensa :P Sen jälkeen on taas muistanut, että yhteiselo sujuu paljon mukavammin, kun asioista keskustellaan hyvässä hengessä ;)

      Poista
    2. Ai kauheeta :D Meillä ei onneksi kukaan sentään puffauttele haisevia vastalauseitaan ;)

      Poista