Haaste vuodelle 2016: Kulujen seuranta

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Minulla on ollut tapana todeta eläinkuluista, että niihin menee kaikki mitä on käytettävissä, ja vähän päälle. Tämän hetkisen luottokorttilaskun myötä tätä voinee pitää omalla kohdalla tällähetkellä turhankin osuvana. Niinpä tänä vuonna otin haasteeksi koettaa seurata tarkemmin, paljonko minulla kokonaisuudessaan menee eläimiin rahaa, sillä minulla ei ole asiasta oikeasti kuin karkeita arvauksia. Mutta koska olen hajamielinen ja minun on joskus vaikeuksia saattaa päätökseen aloittamiani projekteja, on minulla nyt mietinnässä, mikä olisi se itselleni helpoin tapa pitää kirjaa kuluista. Yhtenä vaihtoehtona olen miettinyt, että avaisi kuluseurannalle vuodeksi ihan oman sivunsa blogiin, jossa seuraisi menojen kehittymistä joko kuukausitasolla tai suoraan kategorioittain. Blogi kun on älypuhelimen myötä aina mukana, vaikka se ei siltä aina näytä, kun postausväli kiireissä kasvaa.

Tähän vuoteen ei kuitenkaan lähdetä eläintarvikehankintojen osalta ihan nollapisteestä, sillä vuoden
Stockmannin eläinosaston tyhjennystä
viimeisen Zooplus-tilauksen ja Stockmannin eläinosaston loppuunmyynnin myötä meillä on kotona normaalia enemmän varastoja. Tämä onkin yksi syy, miksi itseni on monesti hankala vastata, mikäli joku kysyy, paljonko itselläni menee eläimiin rahaa kuukaudessa; meillä kulut harvemmin jakautuvat mitenkään tasaisesti eri kuukausille. Esimerkiksi kalanruokia on nyt varastossa sen verran monta purkkia pitkillä päiväyksillä, että mikäli altaan uudet tulokkaat eivät osoittaudu todellisiksi suursyömäreiksi, voi meillä hyvinkin olla hankittuna jo koko vuoden kuivaruuat; niiden lisäksi vuoden mittaan on toki tarkoitus hankkia erilaisia pakasteruokia ja kasviksia niitä syöville kaloille. Samaten erilaisia kissanhiekkoja frettejä varten on nyt jemmattuna omaan ja Jussin varastoon lähemmäs satalitraa, ja pakastimesta löytyy useampi kilo erilaisia raakalihoja ja jonkin verran kasvispusseja. Raakalihoja joutuu kyllä täydentämään vähän jo tässä kuussa, koska sisäelimet ovat lähes lopussa. Samanlaisia pohjavarastoja löytyy myös akvaarion vedenparannusaineissa ja kasvilannoitteissa. Ja sitä lienee turha mainitakaan, että myös kaikki perustarvikkeet laumalle on toki hankittuina kanssa - ja vähän päälle ;-) Mutta eiköhän noiden kulutustavaroiden kanssa päästä vuoden syklillä melko realistiseen arvioon normikulutuksesta.

Se on kyllä kanssa vähän mietinnässä, että mikä kaikki meillä on laskettaviksi eläinkuluiksi ja kuinka tarkkaan niitä haluaa seurata. Osien tuotteiden osalta jako on toki hyvin selkeä, kuten vartavasten eläimille hankittujen barffilihojen, hyönteisten ja tarvikkeiden kanssa. Mutta koska osa porukasta on sekasyöjiä, niin osa eläinkuluista häviää omien kauppalaskujen sekaan, kuten Miikkiksen tuoreet ja sille pakasteesta hankitut vihannekset, monnien kasvislisät ja talouspaperi, jota meillä kuluu ennenkaikkea eläinten sotkujen siivoukseen. Etenkin kun noita kasviksia tulee käytettyä myös pojan kanssa samoja, on niiden suora poimiminen kuiteista hankalaa. Mutta ehkä niistä koittaa sitten jotain noin summia poimia lemmikkien kuluseurantaan.

Nyt sitten katsotaan kuinka tämän kanssa käy ;-) (ja mikäli jollain uhkaa jo tulla postausähky, voin lohduttaa ilmoittamalla, että lomani loppuu huomenna. Sen myötä blogikin palanneen normaalirytmiin).

4 kommenttia:

  1. Mä otin itselleni saman haasteen. Vähän jo hirvittää ajatella kokonaissummaa kun noiden näätien lisäksi on vielä Nox jonka harrastuksiin uppoaa ihan mukavasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, mitä nyt on sivusta vähän koiraharrastusten hintojakin seurannut ;D

      Poista
  2. Mä tein siis aluks niin, että merkkasin ihan kalenteriin kaikki päivälleen mitä ostin :) Jotenkin se kalenteri sitten jäi, kun sain sutjakkaasti koneella laitettua omalle sivulle blogiin kulut. Tänä vuonna uus yritys kalenterin kanssa, jos sais merkattua myös ruokien määrät. Halusin tietää minkä verran tämmönen klaani kuluttaakaan kiloissa ruokaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo määrät voivat olla kanssa mielenkiintoisia :) Itse päätti ottaa nyt kulunseurannassa käyttöön blogisivun, katsoo kuinka se siinä käytössä toimii. Laitoin sen myös heti julkiseksi, jos jotakuta väliaikatiedot kiinnostavat ;)

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI