Ja he elivät onnellisina linnassaan

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Joku jo näyttelyssä kyseli tyttöjen aitauksesta olleesta linnasta, mistä se on tullut ja onko se meillä
kotonakin käytössä. Minun piti siitä aikanaan tehdä ihan oma postauksensa, kun linna meille tuli, mutta kun linnan modaus kiireessä jäi, jäi postauskin silloin tekemättä. Tyttöjen Disneylinna on siis alkujaan elokuvaständi, johon iskin töissä silmäni. Se oli minusta vain niin hieno ja erottuva, että sitä alkoi heti miettiä, mitä käyttöä sille saisi, jos niitä jäisi yli tai palautuisi. Ja kun yksi sellainen sitten ilmestyi töissä pahviprässin viereen, sai Jussi puhelun, että tarvitsen kyydin kotiin minulle ja linnalle.

Linnan kuskaaminen tavallisessa henkilöautossa ei ollut mikään helpoin urakka. Linna kun ei ole kokonaisuudessaan ihan niin pieni, kuin minä se oli meillä näyttelyssä mukana. Linnaan kun kuuluu vielä alaosa, ja alaosassa on se huono puoli, että se on koottu niin, että sitä ei saa littanaksi. Ja luonnollisesti alaosalla oli kokoa myös sen verran, ettei sitä ollut toivoa saada mahtumaan ovista matkustamon puolelle. Ei edes pelkääjän paikalle, vaikka kuinka veti penkkiä taaksepäin ja ovea auki. Se oli siis pakko laittaa taakse silläkin uhalla, että takaluukku jäi taas osittain auki. Onneksi kaikkien aiempien hienojen ideoideni myötä Jussin auton takakopasta löytyy nykyään jo melkoinen liuta erilaisia köysiä ja sidontaliinoja kuorman sitomiseen, niin peräluukun sai sentään sidottua niin, että se ei päässyt nousemaan ylös. Tälläkertaa en joutunut edes itse matkustamaan peräkopassa pitäen kiinni luukusta (mitä en tunnusta tehneeni kuin kerran...).

Lopulta linna saatiin kuitenkin kotipihaan ja kotona pystyyn. Tämä tapahtui taas vaihteeksi
peli-iltana, niin kaverit pääsivät pyörittelemään päätään näillä minun visioilleni. Ikäänkuin se ei olisi ihan normaalia, että sitä selittää silmät säihkyen, kuinka ollaan nyt aikataulussa vähän jäljessä, kun linnan pakkaamisessa oli pieniä haasteita. Ja sitten pelien välissä pomppaa leikkaamaan linnan torniosaa vähän matalammaksi, että saa huipun paikalleen ilman että katto tulee vastaan. Tehdashallissa kun aina unohtaa, että normiasunnoissa huonekorkeudet ovat hyvin eri luokkaa.

Ensimmäisenä tytöt saivat käyttöönsä linnansa alakerroksen, johon viritettiin putki ja peti. Sielä etenkin Esteri aina välillä nukkuu. Yläkertaakin virittelin heti riipparia ja muuta, mutta se jäi sen jälkeen useammaksi viikoksi odottelemaan, että löysimme Jussin kanssa aikaa ja energiaa saattaa työn päätökseen, eli lisätä yläkertaan huoltoluukun ja reiän putkelle, niin että sinne saatiin viritettyä oma kulkutunneli. Nyt sekin remontti on kuitenkin valmis, ja tytöillä on käytössään koko linna. Yläkertaa ei ole tosin vielä löydetty yhtä suosituksi leikkipaikaksi kuin alakertaa.

Sitä en vielä tiedä, kauanko linna tulee pysymään osana yksiöni kalustusta, mutta pitihän sitä nyt omille prinsessoille linna saada.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI