lauantai 13. joulukuuta 2014

Ensimmäinen muutto

Juttelin loppuviikosta ystäväni kanssa puhelimessa, ja keskustelu eksyi myös tavaramäärään. Yhtäkkiä ystäväni totesi, että hän on välillä miettinyt, kuinka hienoa olisi hankkia ihan pieni asunto ja viedä sinne vain välttämätön. Vähän niin kuin ensimmäistä kertaa omilleen muuttaessa, jolloin tavaraa ei vielä juurikaan ollut kertynyt. Kun oli vain pari huonekalua ja eripari astioita, eikä asunnosta silti oikeastaan puuttunut mitään.

Aloin itsekin miettiä asiaa ja omaa ensimmäistä muuttoani. Ihan ensimmäisessä muutossani muutamat huonekaluni ja astianikin jäivät vielä äitini luo muuttaessani opistohuoneeseen 80km:n päähän. Huonekalujen ja keittiöjuttujen löytyessä paikanpäältä, omat henkilökohtaiset tavarani mahtuivat henkilöauton kyytiin, mikä oli kyllä pienoinen ihme niiden sisältäessä myös kani- ja rottahäkit ja eläimet kantobokseineen. Muissa tavaroissa vain karsi sen verran, että tärkeimmät mahtuivat - ja toi niitä pikkuhiljaa lisää opistovuoden aikana. Henkilökohtaisten tavaroideni määrä pysyi kuitenkin suhteellisen pienenä koko opistoajan, enkä muista aktiivisesti kaivanneeni mitään kotikotiin jäänyttä. Sekään ei haitannut, että pelejä oli vain pari, kun muut asuivat samassa pihapiirissä ja toivat myös omiaan. Opistolla ei ollut niin tärkeää omistaa paljoa itse, kun niin moni asia oli myös helposti lainattavissa tai kollektiivisesti käytössä.

Itselläni opistoajan keveys päättyi kuitenkin jo ensimmäiseen omaan yksiöön. Olin varautunut muuttoon hyvin ja kerännyt kirppiksiltä ja sukulaisilta nurkat täyteen tavaraa jota uskoin tarvitsevani. Siitä tavaramäärästä henkilöautoon olisi mahtunut vain murto-osa, joten muuttoarsenaali piti laittaa uusiksi. Kun tavarat kannettiin 18 neliön yksiöön, oli se heti ääriään myöten täynnä ja tukossa. Mitään ei voinut edes liikuttaa liikuttamatta jotain muuta ensin, mutta asiaan oli onneksi helppo ratkaisu; nyt kun minulla oli tukikohta Turussa ja jalka TYSsin oven välissä, saatoin laittaa sisäisen siirron anomuksen hieman päälle puolta isompaan yksiöön. Hyvällä tuurilla minun pitäisi kärvistellä vain vuosi. Ja kärvistelyksi se hieman menikin, sillä liian ahtaassa ja huonosti siivottavissa olevassa asunnossa asuessani aloin allergisoitua lemmikkikaneilleni ja niiden käytössä olleelle kutterinpurulle. Silti minulle ei tullut mieleen muuta kuin hankkia käytetty halpa ilmanputsari ja odottaa väljempiä aikoja. Ja käärmeiden ja hiirien myötä tuoda lisää eläinasumuksia jo ennestään liian täyteen asuntoon.
Kun asiaa miettii nyt seitsemän vuoden jälkeen, tilanne tuntuu lähinnä absurdilta. Jos saisin saman asunnon nyt, minä mahtuisin sinne huomattavasti paremmin. En välttämättä ihan kaikkien nykyisten tavaroideni kanssa, mutta tiedän mistä pystyisin luopumaan jotta asunto pysyisi ilmavana ja toimivana. Jotenkin sitä on päässyt ajatuksesta, että asunto pitäisi mitoittaa tavaroiden mukaan; tavaroidenhan pitäisi nimenomaan helpottaa arkea ja tehdä siitä sujuvampaa - ei määrittää sitä millaiset puitteet sitä elämälleen tarvitsee.

Ymmärrän silti hyvin sen mistä ystäväni puhui. Joskus olisi hyvin paljon helpompaa aloittaa alusta puhtaalta pöydältä sen sijaan että koettaa miettiä koko tavarakavalkadin keskellä mitä niistä lopulta tarvitsee. Etenkin sen jälkeen, kun on oppinut luottamaan enemmän siihen, että ihminen tarvitsee lopulta varsin vähän tavaroita käyttöönsä ollakseen onnellinen.

2 kommenttia:

  1. Juu, mutkun niillä tavaroilla on tunnearvoo ( esim. about 10 albumia valokuvia jälkeläisen lapsuudesta + lemmikit ) ja jotkin tavarat on vaan niin kauniita tai perittyjä ja siten niiden pois antaminen aiheuttaisi kummastusta/riitoja. =D Ja kun mä harrastan sitä ja tätä ja niihin tarvitsee sitä ja tätä välinettä... Eli miten noista luopuu? Ja sitten kun kiinnostuksen kohteita riittää ja kirjat ovat mielenkiintoisia...

    Kun muutimme kolmioon, meillä oli jopa liian avaraa, huonekaluja puuttui jne. ja nyt mietitään mihin mikin mahtuisi. Sen jälkeen on tullut myös tontti maalla ulkorakennuksineen, jotka ovat täynnä, tietty, tarpeellista tavaraa. Se on uskomatonta, kuinka paljon vehkeitä vaikka maanviljelys harrastuspohjalta tarvitsee ja mehiläishoito ja kaikki muu kiinnostava. Ja kiinnostuksen kohteet elämässä vaan lisääntyy ja siten tavaran määrä. Pyrin kyllä kierrättämään ja ostan kirppareilta mitä voi. Sieltä löytyy ihania vaatteita ja kirjoja mm. Vien sinne myös asioita joita en koe enää tarvitsevani. Se vaan, että niitä tuntuu olevan vähemmän kuin tarpeita...

    Freya

    Sorry, että häiriköin nyt täällä, kun tämän löysin. =P Notkun vaan katsomassa Mihailin tapahtumia. ;)

    VastaaPoista
  2. Itselläkin on muutamia tärkeitä muistoesineitä, jotka tekevät kodista kodikkaamman ja tuovat mieleen läheiset ihmiset. Sekä joukko itselle arvokkaita käyttöesineitä, kuten mummulasta oleva mehumaija. Kuitenkin koen koko ajan enemmän. muistojen ja läheisten olevan läsnä muuten kuin tavaroissa. Se että laitan tarpeettomaksi käyneen lahjatavaran eteenpäin, ei tarkoita ettenkö arvostaisi antajaa tai elettä - minulla vain on ainakin nyt tarve elää kevyemmin.

    Harrastukset toki lisäävät tavaramäärää ja itselläkin esimerkiksi ulkoiluvaatteiden määrä on moninkertaistunut alettuani pyöräillä. Samalla olen kuitenkin luopunut joistain vanhoista harrastusjutuista, joille aika tai kiinnostus ei ole enää riittänyt. Osista kokonaan ja osista jättämällä laatikkoon esimerkiksi vähän askartelutarvikkeita joilla pääsee alkuun jos inspiraatio palaa loppujen askartelutarvikkeiden muutettua siskon ja siskontytön iloksi.

    Kirjastojen myötä lukeminen on harrastuksistani helpoin tavaramäärän suhteen. Parhaimpina viikkoina haenkin sieltä kolmekin kirjaa viikossa. Kotihyllyyn päätyvät enää ne kirjat, joihin tiedän palaavani aina uudelleen.

    VastaaPoista