Tämä on taas niitä postauksia, joita en ole osannut kirjoittaa. Olen aloittanut tämän mielessäni useasti, ja päivästä riippuen se on ollut kaikkea äärimmäisen positivisen ja täysin luovuttaneen väliltä. Reilun kahden viikon takaisen hammaspäivän jälkeen kaikki kissat toipuivat anestesioistaan nopeasti, ja alkuun näytti siltä, että myös Kielo-rotan oireet hävisivät täysin. Toki Kielo aivasteli välillä, mutta aivasteluhan on ihan normaalia. Jussi tuki havaintoani, ja olimme molemmat tyytyväisiä. 

Kuitenkin mitä enemmän olen viettänyt aikaa sairastupana toimivassa kylpyhuoneessa, sitä vaikeampi minun on kieltää sitä että kyse on muustakin kuin aivastelusta. Että Kielo kujertelee tai rohisee. En oikein edes tiedä miten kuvailisin ääntä muuten, kuin että en todellakaan pidä siitä, ja että Kielo ei kuulosta siltä miltä pitäisi. Oireilu ei kuitenkaan ole yhtä jatkuvaa kuin ennen kuuria, joten haluaisin olla vielä optimistinen. Sen takia puhuin antibioottikuurillekin jatkoa kahdesta viikosta kolmeen. Että jos tämä nyt kuitenkin vielä tästä.

Kylpyhuoneessa Kielo on majaillut Opuntian kanssa minidunassa, eli veto on minimoitu kaikin mahdollisin tavoin. Kylpyhuoneessa on lattialämmityksen takia hieman lämpimämpää kuin rottalassa, ja suihkussakäyntien ja saunomisen myötä ilma on kosteampaa. Höyryhengityksen ja antibioottien tukena on mennyt vielä Nutriplussaa ja hunajapuuroa. 

On päiviä kun mietin Kielon ilmoittamista Lemmikki- ja kesyrottien pääsiäisnäyttelyyn. On päiviä jolloin olen valmis myöntämään itselleni että vain pitkitän päätöksen tekoa, ja että eutanasia olisi paras ratkaisu sekä Kielon itsensä että lauman kannalta. Antibioottikuurin jälkeen yhä oireilevana kun olisi aina kohonnut riski sille, että kuurista ovat selvinneet vain sitkeimmät taudinaiheuttajat, mikä edistää antibioottiresistenssin syntyä. Antibiooteilla kun pitäisi pyrkiä aina tuhoamaan kaikki aktiiviset taudinaiheuttajat, ja puolittainen voitto on vaaratekijä. Etenkin kun ottaa huomioon Kielon iän, pelkään että toivoessani muutamaa lisäkuukautta tai joitain hyviä viikkoja, riskeeraisin kaikki muut laumassa. Sillä vaikka jos kyseessä olisi myco, ja koko lauma todennäköisesti kantaisi sitä, olemme nyt saattaneet onnistua antibiooteilla vahvistamaan sitä tuhoamisen sijaan. 

Soutaan ja huopaan, enkä luota omaan objektiivisuuteeni asiassa. Minä todella haluaisin nyt onnellisia loppuja ja vauvakuplaa, enkä lisää hyvästejä. Nyt koitan seuraavat päivät hengitellä rauhassa, ja katsoa mihin tilanne etenee. Ja kuurin loputtua Kielo lähtee sitten töihin kontrolliin, jotta joku minua objektiivisempi katsoo tytön läpi. Joku joka on nähnyt sen sekä lähtötilanteessa, että mihin siitä sitten päädytään. Joku joka tietää, kuinka vaikea asia on minulle, mutta jonka luotan kuitenkin sanovan siihen ammattilaisen mielipiteensä. 

Samaan aikaan kun on pidetty sairastupaa kylppärissä, rottalassakin on ollut ilmankostutin käytössä, Sielä tarkistettiin myös ikkunan tiivisteet ja hommattiin kapan sijaan pitkät verhot. Eli pyritään pitämään huoli siitä, että kaikki altistavat tekijät olisivat minimissä.

Lepää rauhassa Shongo

Jo aiemmin yksin jäänyt jättiläistuhatjalkaiseni Shongo löytyi tänään kuolleena terraariostaan. Shongo ja Lolo tulivat meille kumpikin täysikasvuisina, eikä niiden ikä ollut tiedossa, joten en osaa sanoa, menivätkö tyypit vanhuuttaan. Meillä Shongo ehti olla vajaa kaksi vuotta, sillä sain Shongon ja Lolon Jussilta kihlajaislahjaksi. En yleensä pidä siitä, että eläimiä hankitaan lahjaksi etenkään yllättäen ja ennakkoon sopimatta, mutta en voi väittää, ettenkö olisi ihastunut Shongoon ja Loloon heti kun ne sain, ja etteikö näiden kohdalla myös jälkikasvu olisi ollut erittäin tervetullutta. Ne haaveet haudattiin kuitenkin jo aiemmin Lolon myötä.  

Lepää rauhassa Shongo <3

Nyt sitten matelijahuoneessa on taas yksi terraario tyhjättäväksi. Tiedän jo nyt haluavani Shongolle ja Lololle seuraajan/seuraajat, mutta sen aika ei ole vielä, joten nyt Shongon terraario saa mennä pesun kautta varastoon. Katsotaan asiaa sitten syksyn matelijamessuilla, tai ensivuonna. Näitä tyyppejä kun en odota tulevan vastaan kodinvaihtajina tai rescueina, sillä vaikka lajin edustajia on Suomessa, ei niitä ole täällä kauhean montaa. 

Olo on ehkä ennenkaikkea haikea. En voi väittää, että Shongo olisi ollut minulle ihan samalla tapaa läheinen kuin vaikka fretit tai rotat. Mutta silti Shongo oli ehdottomasti yksi meidän matelijhuoneen eniten käsitellyistä tyypeistä, jolla oli erityinen paikka sydämessäni. Minun oma creepy crawler, jota unohduin monesti katselemaan pidemmäksikin aikaa. 

Valentine Ferret Show 2025

Lauantai meni taas frettinäyttelyn merkeissä. Tällä kertaa Klaukkalassa ystävänpäivänäyttelyssä. Ja sen jälkeiset päivät ovat suorastaan vilahtaneet ohi kotona rästihommia hoidellessa. Asunto kun oli taas lievästi sanoen sen näköinen, kuin täällä olisi räjähtänyt vähintään pari pommia, mikä on aika tavallista, silloin jos huomio keskittyy hetkeksikään pois arjen ylläpidosta. Kotipäivinä pelkästään pyykkikone kun pyörii helposti 4-6 kertaa, joten jos pyykkejä ei ehdi viikata heti paikoilleen, jo niillä täyttää helposti koko takkahuoneen. Kahden päivän häärimisellä olen onnistunut löytämään taas takkahuoneen ja olohuoneen, mutta koko koti on vielä kaukana siististä. 

Sera arvostelussa

Tällä kertaa en jaksa en tarkemmin eritellä näyttelypäivän kulkua, joten hypätään suoraan grande finaleen, eli siihen miten meidän tytöt pärjäsivät. Sera menestyi lauantaina paremmin kuin vielä kertaakaan aiemmin, ja neiti paitsi voitti luokkansa, hän oli myös paras mustasoopeli sekä paras seniori 1. Sera on kuitenkin voittanut luokkansa jo useamman kerran aiemmin, joten neidin hienous ei enää tule niin isona yllätyksenä. Onhan Sera sellainen klassinen kaunotar, ja monella tavalla sopusuhtainen tapaus. Joten en voi kieltää, että kun Seran lisäksi meiltä pyydettiin re-calleihin myös Mymski ja Nutella, jännitin huomattavasti enemmän sitä, tuleeko heille sijoituksia, vaikka en toki pitänyt Serankaan menestystä millään tavalla itsestään selvänä. Ja kun Mymski sitten julistettiin parhaaksi albiinoksi, se läikähteli sydämessä vielä erityisemmällä tavalla, sillä yleensä Mymski aina häviää sisaruksilleen. En voi kieltää, ettenkö ymmärtäisi miksi: onhan Mymski sisaruksiinsa nähden vähän mini ja neidillä on korva ja huuli halki. Eli vaikka neiti on minun spesiaalityyppini, ei hän ole varsinaisesti valioainesta. Mutta tällä kertaa, tässä näyttelyssä Mymski sijoittui ensimmäistä kertaa. 

Minä ja meidän blondit <3

Kun sitten kotona purimme kaikki palkinnot yhtä aikaa pöydälle, sitä kyllä meni hetkeksi uudestaan sanattomaksi kyseisen palkintovuoren edessä. Olinhan minä näyttelyn palkintopöytää toki näyttelypäivän aikana vähän kurkkinut, mutta en ollut osannut edes kuvitella, että palkinnoista niin moni lähtisi kotiin. Vaikka olin varovaisesti vähän haaveillut yhdestä värin parhaiden palkintopedeistä. Mutta siinä niitä oli: petejä, suklaarasioita, lisäravinteita, leluja, ruusukkeita... Aika uskomatonta. Kissatkin olivat heti innolla tutkimassa, mitä uutta nääpät olivat onnistuneet reissultaan löytämään. Ja minun on taas astetta helpompi pysyä päätöksessäni, että en osta eläimille tänä vuonna mitään ekstraa - ne kun hoitavat sitä puolta taas aika lahjakkaasti itse, kun laitan silloin tällöin muutamia kymppejä harrastuskuluihin. 

Seran & Mymskin palkintosaalis

Näyttelystä kotiuduttaessa näimme kotimatkalla myös pikaisesti Joonasta yhden HeKo-jutun tiimoilta. Tällä kertaa meidän jengi ei kuitenkaan kasvanut tapaamisen myötä, vaikka HeKolla onkin nyt kotia etsimässä useampia käärmeitä, joiden kohdalla en voi kieltää, etteikö niistä yksi houkuttaisi itseänikin. Välillä vain on pakko keskittyä auttamaan muuten, kuin ottamalla kaikki meille asumaan. Vaikka myönnän, että en taaskaan haluaisi olla tässä asiassa järkevä. Mutta jos joku lukijoista on harkitsemassa itselleen kuningaspytonia, viljakäärmettä tai sateenkaariboaa, aloittaisin kyselemällä Herpille koti -ringiltä millaisia tyyppejä heiltä mahdollisesti löytyisi. 

Näyttelyn jälkeen olen ehtinyt suoda myös muutaman silmäyksen autotalliin, sillä sinne on tänä kesänäkin suunnitteilla pientä häppeninkiä, vaikkakin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa kuin viime kesäisissä häissä. Sinne on kuitenkin taas vuodessa kasautunut sen verran kaikkea, että sekin tulee vaatimaan pientä raivausta ennen kesää.

Kissojen hammaspäivä

Eilen hoidettiin sitten kaikkien meidän neljän kissan hampaat yhdeltä istumalta. En voi edelleenkään kuin ihmetellä, miten saimme eläinlääkäri Annin puhuttua tähän hulluuteen mukaan, kun jossain vaiheessa sitä jo itsekin mietti, oliko tämä taas kuinka hyvä idea. Päivä kun venyi normi työpäivää pidemmäksi, kun kahdelta neljästä eli Rutulta ja Löllöltä löytyi poistokuntoisia hampaita, jonka lisäksi Maunolta piti poistaa yksi syöpymätön juuri. Aino oli taas ainoa, jonka kohdalla selvittiin pelkällä hammaskivien puhdistuksella. Eilisen jälkeen Rutulla ei ole jäljellä enää yhtään kulmuria, joten katsoo millaiset mummoilmeet sille vielä kehittyvät. 

Löllöstä on otettu verikoe ja poika odottaa vuoroaan hammaspaikalle

Eilinen oli todella rankka, etenkin kun olin jännittänyt omien anestesioita jo etukäteen paljon. Nyt olo on kuitenkin erittäin helpottunut. Kenenkään kohdalla ei löytynyt isompia ylläreitä (olin kyllä toivonut, että Rutunkin kohdalla olisi selvitty pelkillä hammaskivillä) ja kaikkien anestesiat menivät hyvin. Ja se mitä olin eniten jännittänyt, eli oma pää kesti myös hyvin. Samalla poistui huono omatunto siitä, että on nyt akuutimpien sairastelujen takia osan kissoista kohdalla lykätty perusterveydenhuollosta huolehtimista.    

Rutun hammasröntgenkuvaus käynnissä

Löllöstä otettiin samalla käynnillä myös senioriverikokeet ja korvanäytteet. Verikokeissa ei ollut mitään huolestuttavaa, korvissa oli jonkin verran taas töhnää, mutta ei bakteereja ja vain vähän hiivaa. Eli korvien kohdalla jatketaan putsailua, mutta lääkitykselle ei ole nyt tarve. Eli jatkamme nyt peukkujen pitämistä sen suhteen, että korvatulehduskierteelle saataisiin nyt stoppi, eikä Löllön kohdalla tarvitsisi lähteä miettimään ruokavalioasioita tai ct-kuvausta. 

Kääpiörottien kohdalla saimme valitettavasti piippausten sijaan rohinoita. Eli kumpikin astutetuista neideistä näyttää jääneen tyhjiksi, mutta yksi mummoista alkoi pärskiä. Koitimme ensin kotihoitona Nutriplus-geeliä, hunajapuuroa ja rottalan ilmankosteuden lisäämistä, mutta kun pärskintä jatkui, Kielo-mummu lähti nyt myös klinikalle mukaan ja aloitettiin antibioottikuuri. Reissun jälkeen siirsin Kielon ja hänelle Lupiinin seuramummoksi omaan sairastupaan eri huoneeseen. Vaikka en usko, että kyseessä on mikään varsinaisesti tarttuva tauti, niin sitä haluaa nyt kuitenkin altistaa noita nyt astutusiässä olevia mahdollisimman vähän millekään. 

Kielo oli vastaanotolla tutkittaessakin mitä hurmaavin mummo <3

Nyt sitten vedetäänkin seuraavat päivät taas normaalia intensiivisempää lääkerumbaa, kun Rutulla, Löllöllä ja Maunolla menee normilääkkeidensä lisäksi myös kipulääkkeet ja Kielolla alkoi se antibioottikuuri. Onneksi kipulääkkeitä on kuitenkin vain parin päivän kuurit, niin ihan vielä ei kannata lähteä dosettiostoksille kissojen lääkkeiden kanssa.

Odotus jatkuu

Sen piti tapahtua viime sunnuntaina. Silloin tuli tasan 21vrk siitä, kun Milo oli ollut selvästi kiinnostuneempi Naavasta, ja pari jäi ensikertaa yöksi yhteen. Olin koko viikonlopun ihan täpinöissäni ja odotin että pääsen päivittämään kasvattajalle ja poikien sijoituskotiin, että ensimmäiset muksut ovat maailmassa ja kaikki on hyvin. Koko sunnuntai kuitenkin meni, eikä pesässä piipannut yhtään. 

Sitten tuli tiistai, ja näin Naavan häkin papereissa ihan pieniä punaisia tahroja. Sydän hypähti heti kurkkuun, nyt häkissä on ollut synnytys käynnissä! Hiippailin lähemmäs pesää ja koitin kuulla vauvojen piippaukset. En kuullut kuitenkaan mitään. Sen sijaan lähempi tarkastelu paljasti, että Naava oli syönyt marjapuurossa olleita punaviinimarjoja pesässä. 

Tiedän, että pojat olivat täällä yli kolme viikkoa, ja että suurimman osan siitä ajasta parit olivat joka yö yhdessä. Kääpiörotilla on kiima 4-5 päivän välein, joten mahdollisia astumisajankohtia on useita. Kummankin tytön paino on kuitenkin noussut, ja etenkin Naava tekee oikein urakalla pesää. Eli se ettei meillä piipannut sunnuntaina ja että tiistainen oli väärä hälytys, ei vielä tarkoita mitään. Mutta olin vain niin kovin odottanut, että ensimmäinen synnytys olisi ollut viime sunnuntaina.

Nyt siis yhä odotellaan. Oma maha on täynnä perhosia ja mietin kovasti mitä Naavan ja Tähden mahoissa on. Haluaisin niin kovasti, että olisi vauvoja. Mutta mitä useampi päivä menee, sen enemmän pelkään, että on herkkupuuroja ja nameja. Harmi että noin pienen otuksen vieminen tiineysultraan voisi olla aika mahdoton keissi. Ei sillä, etteikö asiasta kysyminen olisi käynyt muutamina hetkinä mielessä. 

Rotilla tämän vuoden ajankaan ei pitäisi vaikuttaa mitenkään tiinehtymiseen. Rottien elämässä kaikki tapahtuu yleensä niin paljon nopeampaan, ettei niillä ole samalla tavalla varaa jättää lisääntymistä yhden vuodenajan varaan kuin vaikkapa freteillä. Ja luonnossakin mennään kuitenkin jo kovaa vauhtia valoa kohti. 

Olisiko se sitten kuitenkin tämä viikonloppu, kun meillä piippaa...?

Toipumista ja odottelua

Löllö on toipunut hyvin korvatähystyksestään. Vielä operaatiota seuraavana päivänä Löllö oli vähän varautunut, eikä hakenut yhtä paljon nameja ja huomiota kuin yleensä. Tilanne onneksi normalisoitui kuitenkin nopeasti, ja nyt Löllö tulee jo entiseen tapaan sohvalle viereen vaatimaan masurapsuja sellaisessa kulmassa, että hän saa samalla venytettyä toisen takajalkansa suoraksi kättä vasten. Löllön kun pitää kipulääkityksestä huolimatta selvästi päästä aina välillä venyttämään jalkaa kunnolla, ja jalan suoraksi ojentaminen tuntuu pojasta selvästi hyvältä.

En ole taas jaksanut kuvailla, niin tässä vähän vanhempi kuva masurapsumiehestä <3

Rottalan puolella päädyimme eilen palauttamaan sulhasmiehet kotiinsa. Astutushäkit on nyt sisustettu uudelleen poikashäkeiksi (joissa on alkuun hyvin pelkistetty sisustus, jota sitten täydennetään muksujen kasvaessa), ja nyt sitten odotellaan saadaanko piippereitä. Molemmilla mammakandinaateilla paino on ainakin jo kasvanut lupaavasti, eikä kummallakaan ole näkynyt enää kiimoja. Naavalla ensimmäinen mahdollinen laskettu on jo huomenna, jolloin tulee kolme viikkoa Naavan ja Milon ensimmäisestä yöstä yhdessä.  Poikien palautuksen yhteydessä juttelin vähän aikaa poikien sijoituskodin kanssa, ja sielä on hyvin samanlaista odotusta ilmassa kuin täällä, että jos näistä mineistä saisi omaankin laumaan sitten uutta sukupolvea. Kasvattajan kanssa on myös viesteilty tiiviisti, kun tämä oli nyt ensimmäinen kerta meidän sijoituskääpiörottien kanssa, kun hoidin itse astutukset. Silloin kun itse kasvatin stanttuja, sitä on toki hoitanut astutuksia niiden kanssa.

Eilen myös tuli palkka ja meni palkka, kun maksettiin sitten kanien rokotukset, Rutun kolmen kuukauden lääkkeet, Löllön Solensia, tilattiin lisää kissanhiekkaa, kissanruokaa, lohitahnaa sekä rotille uusi jyväsäkki ja haettiin kuiviketäydennystä. Vaikka olemme kuinka päättäneet, että tänä vuonna eläinkuluissa keskitytään vain välttämättömyyksiin (ja mahdollisten poikkeusten pitää edistää nykyisten lemmikkien hyvinvointia selvästi), lista tuntuu silti hetkittäin loputtomalta.

Löllön korvatähystys

Löllöllä oli tammikuun alussa kolmas korvatulehdus puolen vuoden sisään, joten Löllö kävi eilen Koira-kissaklinikalla korvien tähystyksessä, jotta selviäisi, miksi korvatulehdukset uusivat koko ajan. Tähystyksessä ei tehty muita löydöksiä kuin että korva oli täynnä tummaa hyvin sitkeää eritettä, joka oli osin kiinni tärykalvossa. Tämä erite ei ole lähtenyt normaaleilla korvapuhdisteilla, joten korvat huuhdottiin nukutuksessa. Erite oli niin sitkeässä, että tärykalvoon tuli huuhtelun yhteydessä pientä osumaa, joten Löllöllä on nyt pari päivää käytössä Onsior-kipulääke Gabapentiinin rinnalla. Lisäksi korviin tulee paikallishoitona kortisoni-antibioottiliuos aamuin illoin kymmenen päivää, jonka lisäksi korvat puhdistetaan joka toinen päivä kontrolliin saakka.

Sitten vain odotetaan ja toivotaan parasta, ja toivotaan ettei vaiva uusi. Mikäli korvatulehdus uusii vielä tämän huuhtelun jälkeen, mietitään seuraavaksi ruokavaliomuutosta allergian varalta sekä Ct-kuvausta välikorvatulehduksen varalta. Nappulana meillä menee jo nyt kaikilla hydrolisoitu gastronappula Maunon takia, mutta pääosin meillä kissat syövät märkäruokia, ja tähän asti niitä on pyritty tarjoamaan Löllölle mahdollisimman monipuolisesti erilaisia. 

Löllö oli selvästi ollut reipas, kun hän oli saanut kissatarroja <3

Seuraava eläinlääkärireissu Löllöllä on tiedossa reilun parin viikon päästä, kun kaikki meidän kissat ovat menossa hammashoitoon. Samalla pitää sitten muistaa kontrolloida Löllön korvat ja ottaa senioriverikokeet. Löllö oli koko eilisillan vähän näreissään eläinlääkärireissusta, eivätkä namit ja paijaukset tehneet normaaliin tapaan kauppaansa. Toivotaan että poika toipuu tästä reissusta pian hyvissä ajoin ennen seuraavaa koettelemusta.

Näiden löydösten myötä jatketaan varmaan Löllöllä Solensian käyttöä entiseen tapaan, sillä Solensiasta on kuitenkin selvä apu pojan nivelrikkoon. 

 

Opetushommia

Eilen kävin taas vanhalla koulullani (tai vanhalla ja vanhalla, kun viimeksi viime kuussa sielä tuli taas suoritettua yksi tutkinnon osa), tällä kertaa frettien kanssa puhumassa freteistä lemmikkinä. Alkuviikko menikin sitten päivitettäessä edelliskertaista diaesitystäni, sillä totesin viimeksi minulla olleen ihan liian vähän dioja, sillä olen kuitenkin luennoitsijana sen verran kokematon, että en automaattisesti muista kertoa kaikkea, etenkään tuollaisessa tilanteessa, jossa edelleen vähän myös jännittää. Dioihin saa lisäksi myös kuvia, mitkä auttavat elävöittämään esitystä, sillä luokkahuoneessa ei pysty samalla tavalla näyttämään asioita, kuin silloin, kun saan opiskelijaryhmät tänne meille. Esityksen päivittämisessä auttoi, kun muisteli viime kertaista luentoa, jonka lisäksi muutama tuttu frettiharrastaja luki diat ennalta läpi, ja antoi ideoita siihen, mitä voisi nostaa vielä enemmän esille. Tästä iso kiitos heille. Samaten eilisen luennon jälkeen päivitin dioihin heti taas pari kysymysten kautta esille tullutta juttua lisää, että diat ovat toivottavasti vieläkin paremmat, jos kutsu puhumaan tulee ensivuonnakin. 

Minä & Mymski

Vaikka edelleen jännitän luennoimista, huomasin että se teki myös hyvää. Se että sitä oli pakko todenteolla keskittyä siihen, mitä näistä oikeasti tiedän, miksi olen hankkinut näitä ja mitä näissä rakastan tuntui avaavan omaakin päätä ainakin parin solmun verran muidenkin kuin frettien osalta. Eläinten sairastelun ja kuolemien myötä kun olen tullut puhuneeksi niin paljon siitä, mikä minua tämän lauman kanssa stressaa, pelottaa ja ahdistaa, ja mitä pelkään tapahtuvan, että se muu on jäänyt omassakin päässä vähän enemmän sivuun. Nyt kun tälle vuodella on tulossa toivottavasti ainakin pari opiskelijaryhmää myös vierailulle ihan tänne paikanpäälle, ja olen alkanut hieman suunnitella niitä mielessäni, huomaan sillä heti positiivisia vaikutuksia omaankin mielen tilaan. Koska kun muistelen täällä aiemmin käyneitä ryhmiä, ja mitä heidän kanssaan on käyty läpi, tavoitan myös osan siitä omasta innostani ja ylpeydestä, mitä koen tätä laumaa kohtaan. Tässä kun on jossain määrin itseään toteuttava kehä siinä, että silloin kun itse olen innoissani, minulla on ollut paremmin jaksamista myös esitellä tätä jengiä. Silloin taas kun kaikki jaksaminen on mennyt eläinten sairasteluihin, sitä ei ole niin paljon jaksanut nähdä ketään, vaan on jäänyt enemmän siihen sairaskuplaan. Joskus itsekin kun näkee asiat selkemmin, kun joutuu miettimään, miten sanoittaa ne muille. Tai kuulee miten muut ne näkevät. Ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan laumaeläin, eikä meidän pää ole isoista aivoista huolimatta aina kaikkein kykenevin prosessoimaan asioita vain itsensä sisällä. 

Jussin ja Rutun kädenvääntö siitä, kumman suuta kohden leivän tulisi mennä

Tänään ohjelmassa onkin taas enemmän oman lauman parissa puuhailua, ja päivän tavoitteisiin kuuluu Simo-pikkusiilitanrekin kämpän täyssiivous, että pojan on sitten kiva palata unilta sinne, sekä ainakin yhden torakkaviljelmän siivous.

Maailman söpöin kalavauva

Kaipailin jo viime vuonna lisää positiivisuutta blogiin, joten aloitetaan vuoden ensimmäisellä vauvauutisella: makeavesialtaasta tuli bongattua eilen parisenttinen tiikeribarbi. Se ei ole mitenkään tavatonta, että monet kalat lisääntyvät ihan tavallisessa seura-akvaariossa. Mutta monesti poikasilla on kohtalaisen huonot mahdollisuudet selvitä seura-akvaariossa aikuisiksi asti, vaan valtaosa päätyy jo mätimunina kämppisten päivällislistalle. Meillä on seura-akvaariossa kuitenkin muutamia hyvin nopeakasvuisia kasveja, jotka olivat loppuvuodesta päässeet aika pöheiköksi. Kun sitä pöheikköä lähdettiin sitten karsimaan, selvisi että vedenalainen viidakko oli tarjonnut yhdelle minille riittävästi suojaa, että hän oli päässyt kasvamaan jo varsin hyvänkokokoiseksi kalalapseksi. Kasvien karsimisen jälkeen mini koki parhaimmaksi hakea suojaa vanhempiensa parvesta, ja se on eilisestä lähtien liikkunut reippaasti parven mukana. Vaikka meillä on altaassa muutamia kohtalaisen isoja kaloja, eivät ne ole vaikuttaneet olevan enää ministä kiinnostuneita ruokamielessä. Tänäänkin mini oli samalla ruokatabletilla hyvin monta kertaa itseään isomman haarniskamonnin kanssa. Meillä on tiikeribarbiparvessa sekä lajin luonnollista värimuotoa, että jalostettua "bottle green" väritystä. Mini on väriltään bottle green.

 

Mini <3

Myös altaan isoin asukki okamonni Ahti on ollut tänään normaalia enemmän näkösällä, ja hengannut välillä kannon päällä vakiomajapaikkansa eli pohjalla olevan savitunnelin sijaan. Ahti on kuitenkin selvästi aktiivisin yöaikaan, ja päivällä hän lähinnä makoilee jossain. Liikkeellelähtö tapahtuu vasta valojen sammuttua.  

Ahti hengailemassa

Löllön korva ja rottien treffikuvioita

Positiivisuus joutui koetukselle heti vuoden ensimmäisellä viikolla, kun Löllön korvatulehdus uusi taas. Tämä oli nyt kolmas kerta elokuun jälkeen, ja Löllöä hoitanut eläinlääkäri suositteli jo viimeksi, että jos näistä tulee toistuva ongelma, korva voisi olla hyvä tähystää, että ongelman syy saataisiin toivottavasti tarkemmin selville. Kuitenkin kun huomasimme Löllön raapineen korvansa taas verille olisin halunnut vain tunkea pääni pensaaseen, itkeä tai hakata päätäni seinään. Että en oikeasti ala, ettei tätä vuotta ehditty elää edes viikkoa ennenkuin joku on taas akuutimmin kipeänä. Keskusteltuani Löllöä hoitaneen eläinlääkärin kanssa päädyimme kuitenkin siihen, että ensiapuna aloitettiin sama paikallishoito kuin aiemmilla kerroilla, eli korvapuhdiste, kortisoni korvaan ja Vetramil rikkirevittyyn korvantakuseen. Ja hengiteltyäni jonkin aikaa asian tiimoilta, päädyimme myös siihen, että Jussi varasi Löllölle ajan korvantähystykseen ja keskustelee sitten sen jälkeen tähystäneen eläinlääkärin kanssa jatkosta. Korvan tähystäminen kun ei kuitenkaan onnistu minun työpaikallani, niin totesimme että minun tämänhetkisillä stressitasoillani mitä tulee näihin jatkuviin eläinten sairasteluihin Jussi on tässä tilanteessa objektiisempi tekemään pidemmän tähtäimen hoitosuunnitelmia. Löllön tähystysaika on 22.1., eli siihen on vielä hetki. Onneksi paikallishoito on kuitenkin alkanut vaikuttaa jo nyt, ja Löllö on taas lopettanut korvan raapimisen.  

Tässä taas mentiin

Yleensä minä suunnittelen enemmän meidän eläinten hoitolinjauksia, sillä iso osa meidän jengistä hoidetaan minun työpaikallani, jolloin on luonnollisesti helpompaa, että minä hoidan eläinlääkärireissut ja keskustelen asiat läpi eläinlääkärin kanssa. Toki hoitovaihtoehdoista tulee myös aina keskusteltua yhdessä Jussin kanssa. Mutta etenkin nyt kun varmistui, että saadaan toisellakin klinikalla tuttu lääkäri hoitamaan Löllöä, totesin että tällä kertaa minun ei tarvitse olla käynnillä mukana, vaan voin luottaa siihen, että Jussi juttelee vaihtoehdot Sarin kanssa läpi. Tämä etenkin sen jälkeen, kun pääni lähdettyä laukalle, ehdin käydä läpi jo senkin skenaarion, että tämä korvatulehduskierre on samantyylinen kuin Mintulla epäilty Solensian haittavaikutus, joka oli yhtenä tekijänä Mintun lopetuspäätöksessä (Mintulle ei olisi pystynyt aloittamaan samalla tavalla loppuelämän päivittäistä lääkitystä kuin meidän kolmelle muulle kroonikolle). Kuitenkin nyt jo kaksi eläinlääkäriä joiden kanssa olen asiasta keskustellut on ollut yhtä mieltä siitä, että vaikka Solensian yleisiin haittavaikutuksiin kuuluvat kutina ja iho-oireet, Löllöllä ongelma rajautuu niin spesifisti vasempaan korvaan, että on erittäin epätodennäköistä että tämä liittyisi mitenkään Solensiaan ja vaikuttaisi siten mahdollisuuksiin hoitaa Löllön nivelrikkoa jatkossa. 

Löllön korvan aiheuttaman uudesti akutisoituneen kroonistuneen stressireaktioni ohella minua alkoi hiukan vaivata se, että en onnistunut bongaamaan kummaltakaan meidän kääpiörottaneideistä selkeää kiimaa. Itse kun olen tosiaan ollut viimeksi treffivahtina silloin kun kasvatin vielä itse tavallisia kesyrottia, ja monella silloisella rotallani oli todella selkeät kiimat. Ja nyt tuntui menevän ilta toisensa jälkeen ilman mitään. Saijan kanssa kun oli alkuun puhuttu, että yhdistetään pariskunnat joka ilta joksikin aikaa, ja jätetään samaan häkkiin yöksi, sitten kun on kiima. Lopulta päädyimme sitten siihen, että yhdistämme kummatkin pariskunnat joka yöksi yhteen siltä varalta että neitien kiimat ajoittuisivat illan sijaan aamuyölle tai aamulle. Rotilla kun on kiima usein, mutta lyhyen aikaa kerrallaan.  Sain myös viritetty toiseen häkeistä liikettä tallentavan valvontakameran, sillä minua alkoi todenteolla vaivata, kun en ollut puolentoistaviikkoon bongannut mitään varmaa merkkiä hommien etenemisestä.

Vihdoin alkoi näyttää lupaavalta <3

Toissayönä neljän ja viiden välillä alkoi sitten selvästi tapahtua, ja Marvel pääsi vihdoin pukille. Joten nyt pidetään kaikki peukut, että kuun vaihteessa pesässä piippaisi. Viime yöstä alkaen kamera tuli sitten vaihdettua Naavan ja Milon häkkiin, jotta nähdään tuleeko Naavalle vielä kiimoja. Jos lähiöinä ei näy mitään, niin sitten on kohtalaiset mahdollisuudet, että Naava olisi jo tiine, jolloin pesässä saattaisi piipata jo vähän aiemmin kuun loppupuolella.

Joten ehkä en luovuta ihan vielä tämän vuoden suhteen. Mutta selvästi minun pitää opetella tämän vuoden aikana hengittelemään rauhallisemmin, ja opetella hyväksymään se, että minun on turha edes mielenperukoilla odottaa sitä päivää, että kaikki meidän eläimemme olisivat terveitä. Siihen kun voi oikeasti mennä vuosia, ja on enemmän kuin todennäköistä, että sitä päivää emme tule näkemään nykyisen kokoonpanon kanssa. Eli mitä nopeammin opin oikeasti elämään sen kanssa, että tietyt sairaudet nyt vain ovat osa meidän arkea, sen paremmat mahdollisuudet minulla on saada omat stressitasoni edes semisiedettävälle tasolle lähitulevaisuudessa.