Eilen kävin taas vanhalla koulullani (tai vanhalla ja vanhalla, kun viimeksi viime kuussa sielä tuli taas suoritettua yksi tutkinnon osa), tällä kertaa frettien kanssa puhumassa freteistä lemmikkinä. Alkuviikko menikin sitten päivitettäessä edelliskertaista diaesitystäni, sillä totesin viimeksi minulla olleen ihan liian vähän dioja, sillä olen kuitenkin luennoitsijana sen verran kokematon, että en automaattisesti muista kertoa kaikkea, etenkään tuollaisessa tilanteessa, jossa edelleen vähän myös jännittää. Dioihin saa lisäksi myös kuvia, mitkä auttavat elävöittämään esitystä, sillä luokkahuoneessa ei pysty samalla tavalla näyttämään asioita, kuin silloin, kun saan opiskelijaryhmät tänne meille. Esityksen päivittämisessä auttoi, kun muisteli viime kertaista luentoa, jonka lisäksi muutama tuttu frettiharrastaja luki diat ennalta läpi, ja antoi ideoita siihen, mitä voisi nostaa vielä enemmän esille. Tästä iso kiitos heille. Samaten eilisen luennon jälkeen päivitin dioihin heti taas pari kysymysten kautta esille tullutta juttua lisää, että diat ovat toivottavasti vieläkin paremmat, jos kutsu puhumaan tulee ensivuonnakin.
 |
| Minä & Mymski |
Vaikka edelleen jännitän luennoimista, huomasin että se teki myös hyvää. Se että sitä oli pakko todenteolla keskittyä siihen, mitä näistä oikeasti tiedän, miksi olen hankkinut näitä ja mitä näissä rakastan tuntui avaavan omaakin päätä ainakin parin solmun verran muidenkin kuin frettien osalta. Eläinten sairastelun ja kuolemien myötä kun olen tullut puhuneeksi niin paljon siitä, mikä minua tämän lauman kanssa stressaa, pelottaa ja ahdistaa, ja mitä pelkään tapahtuvan, että se muu on jäänyt omassakin päässä vähän enemmän sivuun. Nyt kun tälle vuodella on tulossa toivottavasti ainakin pari opiskelijaryhmää myös vierailulle ihan tänne paikanpäälle, ja olen alkanut hieman suunnitella niitä mielessäni, huomaan sillä heti positiivisia vaikutuksia omaankin mielen tilaan. Koska kun muistelen täällä aiemmin käyneitä ryhmiä, ja mitä heidän kanssaan on käyty läpi, tavoitan myös osan siitä omasta innostani ja ylpeydestä, mitä koen tätä laumaa kohtaan. Tässä kun on jossain määrin itseään toteuttava kehä siinä, että silloin kun itse olen innoissani, minulla on ollut paremmin jaksamista myös esitellä tätä jengiä. Silloin taas kun kaikki jaksaminen on mennyt eläinten sairasteluihin, sitä ei ole niin paljon jaksanut nähdä ketään, vaan on jäänyt enemmän siihen sairaskuplaan. Joskus itsekin kun näkee asiat selkemmin, kun joutuu miettimään, miten sanoittaa ne muille. Tai kuulee miten muut ne näkevät. Ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan laumaeläin, eikä meidän pää ole isoista aivoista huolimatta aina kaikkein kykenevin prosessoimaan asioita vain itsensä sisällä.
 |
| Jussin ja Rutun kädenvääntö siitä, kumman suuta kohden leivän tulisi mennä |
Tänään ohjelmassa onkin taas enemmän oman lauman parissa puuhailua, ja päivän tavoitteisiin kuuluu Simo-pikkusiilitanrekin kämpän täyssiivous, että pojan on sitten kiva palata unilta sinne, sekä ainakin yhden torakkaviljelmän siivous.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti