Jo ennen Petterin äkillistä sairastumista ja kuolemaa meillä jännitettiin mihin suuntaan kääpiökesyrotta Naavan välikorvaongelma on menossa. Valitettavasti viikonlopun jäljiltä asiasta ei ole epäilystäkään: oireet ovat palanneet, ja ne ovat huomattavasti selkeämmät kuin antibioottikuurin alussa pari viikkoa sitten. Eli joko tulehdus on niin paha, ettei antibiootti ole riittänyt taltuttamaan sitä, tai sitten kyse on jostain muusta, kuten kasvaimesta. Jo silloin kun aloitimme hoidon, päätimme ettei Naavalle aleta syöttää kuuria kuurin perään, tai aleta pitämään sen elämää yllä antibiooteilla, mikäli oireet pysyvät poissa vain lääkekuurin ollessa päällä.

Naava <3

Saijan mukaan Naava oli kuitenkin vaivastaan huolimatta vielä niin virkeä, peseytyi itse ja touhuili muun lauman mukana, ettei hän pitänyt välitöntä eutanasiaa tarpeellisena. Enkä minä halunnut kysyä, kuinka paljon Saijan arvioon vaikutti se, että hänen antaessaan arvionsa minulla oli edelleen silmät turvoksissa ja naama punaisena edellisen päivän itkemisistä. Mutta tilanne on silti se, että Naavan kohdalla voi nyt hyvin olla kyse päivistä. Eli Naava saa nyt olla ja touhuilla sen aikaa, kun kykenee touhuilemaan normaaleja rottajuttuja muun lauman mukana, mutta heti jos hän alkaa vaikuttaa vetäytyvämmältä tai kiipeily ja kaivaminen alkaa vaikeutua, on lopullisen päätöksen aika. 

En ole kyllä varma, olisiko itselle ollut helpompi hoitaa tämä samoilla itkuilla, kun asia on kuitenkin lähes satavarmasti edessä lähitulevaisuudessa. Mutta tiedän että Jussille ei olisi ollut, ja koska Petterin kohdalla oli mahdotonta antaa aikaa prosessoida tulevaa menetystä, en halunnut pakottaa häntä Naavan kanssa samaan. Mutta tässä sitä nyt ollaan, ja mennään päivä kerrallaan.

Samaan aikaan saimme kuitenkin myös jotain iloisempaa tarkkailtavaa. Kääpiökesyrottajengin juniori Erika palasi kotiin treffeiltään, ja nyt jännätään lähteekö maha kasvamaan toivotusti. Jos kaikki menee hyvin, meillä voi piipata ensiviikolla.  

Lepää rauhassa Petteri

Myönnän että sitä on tullut välillä itsekin mietittyä, että kun asuvat eri tiloissa kuin me, huomaanko varmasti, jos niille tulee jotain. Kanit kun ovat kuitenkin saaliseläiminä varsin taitavia kätkemään oireensa. Kuitenkin kun menin perjantaina autotallille ruokkimaan kanit, tiesin heti, että jokin on pielessä, kun Petteri ei rynnännyt heti pellettien kimppuun. Petteri ryntää aina heti pellettien kimppuun. Kanien kohdalla tämä on sen vakavuustason oire, että aloin välittömästi miettiä, onko meillä kotona resursseja tilanteen ensihoitoon, vai onko meidän syytä lähteä päivystykseen. Asian ratkaisi lopulta se, että sain Petterin syömään vähän siankärsämöä. Mikäli Petteri olisi ollut täysin syömätön, olisimme todennäköisesti lähteneet päivystykseen. Nyt päätin antaa ensiapuna annoksen kipulääkettä, suoliston liikettä lisäävää Primperania sekä pienen annoksen tukiruokaa, jonka mukana Petteri sai myös nesteitä. Mietin myös Petterin nesteyttämistä nahan alle, mutta totesin ettei Petteri ollut niin flaagi, että se olisi onnistunut kotona. Tällä kombinaatiolla lievä suolilama olisi voitu saada laukeamaan. Mikäli kyseessä olisi jokin sitä vakavampi, kuten suolitukos tai maksalohkon kiertymä, tilanne ei laukeaisi ilman leikkausta. Näissä ennuste olisi jo erittäin paljon huonompi. Totesin Jussille jo illalla, että mikäli aamuun mennessä Petteri ei olisi täysin oma itsensä, suunta olisi heti aamulla klinikalle. 

 

Petteri <3

Yö meni aika unettomissa merkeissä, kunnes sitä sai kolmelta yöllä vähän unen päästä kiinni. Laitoin kuitenkin itselleni herätyskellon siihen, kun klinikka aukeaisi, että päästäisiin ratkomaan tilannetta heti aamusta, ellei se olisi ratkennut yön aikana. Ajattelin että meillä töissä homma hoituisi ainakin verikokeiden ja röntgenin osalta, mutta mikäli olisi tarvetta lähteä leikkaukseen, meidän pitäisi jatkaa muualle. Toivoin kuitenkin koko sydämestäni, että tilanne olisi kuitenkin lauennut jo yöllä, ja aamulla pelletitkin taas maistuisivat. 

Tilanne oli kuitenkin ratkennut eri tavalla niiden muutaman tunnin aikana kuin nukuimme, ja Petteri oli kuollut. Jussille tämä tuntui tulevan vielä isompana shokkina, todennäköisesti siksi, että Jussi ei kuulu useisiin eri kaniryhmiin, ja siten hän ei myöskään näe kaikkia niiden sairastelu- ja kuolinilmoituksia. Kaneilla suolisto-ongelmat ovat ikävän yleisiä, ja aina vaarallisia. Itsellä ajatukset karkasivat taas siihen, että jos oltaisiin lähdetty päivystykseen, olisimmeko saaneet missään ketään leikkaamaan Petteriä keskellä yötä, ja olisiko sillä ollut mahdollisuuksia edes, jos se oltaisiin leikattu heti. Vaikka järjellä tietää, että silloin kun tilanne etenee noin nopeasti kuin Petterillä, mahdollisuudet olisivat olleet aika olemattomat, vaikka olisimme saaneet Petterin yöllä leikkaukseen.

Aamulla meillä oli kuitenkin edessä uusi ongelma: mitä tekisimme yksin jääneen Pampulan kanssa. Olimme allergiani pahennuttua päättäneet, että meille ei tulisi enää uusia kaneja Petterin ja Pampulan jälkeen, ja miettineet sitäkin vaihtoehtoa, että mikäli pariskunta saa elää oikein vanhoiksi yhdessä, lopetettaisiinko molemmat samaan aikaan, sitten kun toisella tai molemmilla krempat kävisivät liian pahoiksi. Emme olleet osanneet edes pelätä sitä, että tilanne tulisi eteen Pampulan ollessa vielä näin nuori. Mutta sen myötä lopetus ei ollut missään tapauksessa vaihtoehto. Ennen allergiani pahentumista olimme miettineet myös sitä vaihtoehtoa, että mikäli emme päätyisi jatkamaan kaniharrastusta, yksinjäänyt muuttaisi loppuelämäkseen sisäkaniksi, sillä sisällä sillä olisi enemmän seuraa meistä. Nyt sekään ei tuntunut toimivalta vaihtoehdolta. Samalla tiesin liiankin hyvin, ettei Pampula ollut niin ihmisläheinen, että meistä olisi kunnolla tukemaan häntä hänen menetettyään kanikaverinsa, vaan Pampula tarvitsisi kaltaistaan seuraa, ja hänen olisi hyvä saada sitä mahdollisimman pian. 

Laitoimme asiasta viestiä Pampulan kasvattajalle, mutta samalla muistin myös yhden turkulaisen kaniharrastajan, jota seuraan somessa, ja joka pyörittää paitsi kanihoitolaa, jolla on myös paljon kotia etsiviä kaneja ja joka hoitaa kanien yhdistämisiä. Silloin kun minulla oli vielä suunnitelmissa jatkaa kanien kanssa, olin miettinyt, että mikäli hänellä toiminta jatkuu vielä silloin, kun meillä on seuraavan kerran yksinäinen, kysyn yksin jääneelle kanikaveria Pihapupulasta, kun sielä hoituu sitten kanien yhdistäminenkin ja samalla pääsee antamaan kodin kodittomalle. Nyt nykyisessä tilanteessa sinne lähti vähän erilainen viesti, ja kysyin olisiko hänen mahdollista ottaa Pampula luokseen kodinetsijäksi, ja löytyisikö häneltä Pampulalle sopivaa kaniseuraa. Vastaus tuli nopeasti: häneltä oli juuri tänään lähdössä tyttöpupu uuteen kotiin, ja sen seurana ollut uros olisi varmasti oikein sopiva seuraherra Pampulalle. Eli hänen puolestaan voisimme viedä Pampulan sinne vaikka heti samana päivänä. Vaikka tämä tuli äkkiä, totesimme että äkkiä on Pampulan kannalta parempi.

Pampulan uudet kaverit <3 Porukkaan otettiin toinenkin tyty Kinuski Pampulan ja Pipsa-pojan lisäksi

Niinpä eilen tuli hyvin itkuisin silmin pakattua Pampula ja helpoiten pakattavat tarvikkeet autoon, ja vietyä Pampula uuteen tilapäiseen kotiinsa. Pääsimme katsomaan kun Pampula pääsi uusien ystäviensä seuraan, ja vaikka kaneilla ensimmäiset välien selvittelyt voivat olla joskus rajunkin näköisiä, niin niistä ei näkynyt nyt jälkeäkään. Pampula haisteli vähän uusia kavereita, ja lähti tutkimaan uutta asumustaan. Viimeistään sillä hetkellä tiesin, että Pampulalle tämä oli varmasti pienempi shokki näin: Pampula on aina elänyt muiden kanien kanssa, joten sille tottuminen uusiin kavereihin on varmasti huomattavasti helpompaa, kuin mitä hänen olisi tottua edes tilapäiseen yksinäisyyteen. Ja en rehellisesti sanottuna tiedä, koska minä edes pystyisin puhumaan tilanteesta itkemättä, niin että olisin pystynyt itse aloittamaan uuden kodin etsimistä Pampulalle, saati neuvomaan yhdistämisten kanssa. Sillä olikin erittäin iso kivi sydämeltä, että Pampulan tilanne järjestyi näin nopeasti Pampulan edun mukaisesti. 

Eli meillä alkoi sitten kaniton aika paljon suunniteltua nopeammin. Tosin siihen, että saan tyhjennettyä kummatkin kanilat voi mennä vielä aikaa.

Lepää rauhassa Petteri

12.4.2021 - 1.11.2025   

Rottanäyttelyn kolme hylättyä tänään

Toissa viikon rottanäyttelystä kolme meidän neideistä sai hylätyn arvostelun. Hanski ja Kasi parturoinnin takia, ja Naava epäillyn välikorvatulehduksen takia. Nyt näyttelystä on puolitoista viikkoa ja tilanne on onneksi vähän tasaantunut.  

Hanskilla ilmestyi näyttelyn aikana erittäin selvä parturoitu alue toiseen etujalkaan, mikä johtikin välittömään hylkäykseen. Päästyämme kotiin, parturoitu alue ei enää laajentunut, ja nyt parturoituun kohtaan on jo alkanut kasvaa pieni sänki. Eli ainakaan tällä erää käytös ei jäänyt Hanskilla päälle. Nyt pidetään Hanski sitten erityistarkkailussa etenkin silloin, kun laumassa tai arjessa tapahtuu muutoksia, ja toivotaan ettei käytös uusi. 

Naava, hyvin tärähtänyt Suppis ja vähän vähemmän tärähtänyt Hanski

Kasilla turkissa ollut pieni lovi ei kasvanut missään vaiheessa, ja siihen on alkanut myös kasvaa uusi turkki. Eli hänen kohdalla jäi toistaiseksi avoimeksi, mistä siinä oli kyse. Kasilla jälki kun ei ollut missään vaiheessa yhtä selkeä kuin Hanskilla.

Naavasta minun on taas vaikeampi sanoa. Naava kaivelee ja kiipeilee ihan siinä missä muutkin, eikä ruokahalussa ole tapahtunut mitään muutoksia - jos ei lasketa sitä, että lääkkeen annoista on tullut koko lauman lempihetkiä, kun kaikille halukkaille on ollut nyt tarjolla Nutriplussaa aina kun Naava saa lääkkeensä. Alkuun oireet tuntuivat hellittävän minusta nopeasti ja Naavan pää muuttuvan suoremmaksi. Tänään minusta pää oli kuitenkin taas vinomman oloinen ja silmien puoliero selkeämpi. Jussin mielestä silmässä taas oli vain rähmää ja pää ennallaan. Naavan osalta lääkekuuri kuitenkin jatkuu yhä, ja onneksi sunnuntaina meille on tulossa useampia rottaihmisiä käymään, niin saa puolueettomampia silmiä katsomaan missä mennään, koska tällä hetkellä en tiedä kuinka paljon meidän havaintoihin vaikuttaa se, mitä Jussi haluaa nähdä ja mitä minä pelkään näkeväni.

Mutta sunnuntaina saa sitten pitää peukkuja, että Jussi olisi oikeassa tämän suhteen.  

Frettien halloweennäyttely

Lokakuun tapahtumaputki sai eilen jatkoa, kun suuntasimme vuorostaan frettien kanssa halloween näyttelyyn. Freteistäkin mukana olivat kaikki viisi, vaikka välillä mietin mummon jättämistä eläkkeelle, enimmäkseen tosin siksi että selviäisin itse yksien aitauskamojen roudaamisella. Mummo kun on sen verran rutinoitunut reissunäätä, ettei hän ole mukana olosta moksiskaan. Eilenkin näyttelystä kotiuduttaessa siinä missä junnut menivät suorinta tietä nukkumaan, mummolla oli liian kiire molempien kerrosten tupatarkastuksen kanssa.  

Meidän näyttelytukikohta

Tällä kertaa mummon kevytaitaus ei ollut tosin niin merkittävä lisä kuormassa, sillä roudasin mukana myös koko meidän halloweenkoriste kavalkadin. Hallituskeskustelussa kun oli ennen näyttelyä heitetty idea halloween-kuvauspisteen toteuttamisessa näyttelypaikalla, ja lupasin ottaa siitä kopin. Kohta kolmekymmentävuotisen näyttelyharrastuksen aikana kun en ole onnistunut löytämään itsestäni kipinää opetella tekemään esimerkiksi luokkajakoja ja näyttelyluetteloita, mutta kuvauspisteen pystyttämistä on tullut omien kanssa treenattua milloin milläkin teemalla, vaikkakin viime vuosina vähän laiskemmin. 

Väsynyt pieni kriminaali

Päällimmäisenä fiiliksenä frettinäyttelystä jäi kyllä se, että frettinäyttelyt ovat minulle aivan liian vaarallisia paikkoja. Minun on paljon helpompi pitää pentukuumeeni kurissa silloin kun olen vain omien frettien kanssa. Mutta näyttelyissä missä näkee myös muiden frettejä, pääsee sylittelemään tämän vuoden pentuja ja kuuntelemaan ensivuoden jalostussuunnitelmista se kuume nousee aina. Minä kun olen ollut aina hyvä tekemään järkisuunnitelmia, mutta erittäin huono pitämään niitä. Onneksi sentään Millalla ei ole ensivuonna suunnitelmissa käyttää minun tämän hetkistä isointa oman laumani ulkopuolista fretti-ihastusta eli Helmiä kasvatukseen. Sillä vietin eilenkin taas ison osan näyttelystä katsellen Helmin touhottamista ja sylitellen Helmiä. Helmi kun on juuri sellainen minun tyyliseni fretti: kiltti, mutta koko ajan menossa oleva siro Duracell (tosin se "kiltteys" ei kuulemma aina ulotu kodin irtaimistoon silloin kun Helmillä on jokin projekti käynnissä...). Jussi katseli välillä hyvin huolestuneena sitä, mihin katseeni hyvin usein hakeutui, mitä vielä huomattavasti helpotti se, että saimme Millan lauman ihan meidän viereemme näyttelyssä. 

Ihastukseni Helmi

Eilisessä näyttelyssä oli kymmenen luokkaa. Freteillä näyttelyluokat jaetaan pääosin iän ja sukupuolen mukaan, joskus myös värin, mikäli saman ikäisiä ja samaa sukupuolta olevia eläimiä on erittäin paljon. Yhden tuomarin näyttelyissä arvostelu etenee vanhimmista nuorimpiin. Meidän tytöt olivat luokissa yksi, kolme ja kolme nuorinta luokassa viisi. Eli nyt kun meidän junnulauman tyypitkään eivät oikeasti ole enää mitään junioreita, kaikki meidän tyypit oli arvosteltu jo ennen lounastauon alkamista. En silti osaa vieläkään poistua näyttelypaikalta muualle syömään, vaikka nytkään ei olisi ollut paluun kanssa samalla tavalla kiire kuin silloin, kun laumassa on ollut enemmän ikähajontaa ja omia tyyppejä suunnilleen joka toisessa luokassa. Onneksi Jussi osaa, ja tuo minulle sitten aina palatessaan evästä. 

Näyttelypaikkaa

 

Näyttelypäivä meni kaikkiaan varsin mukavasti, vaikkakin vähän väsyneissä tunnelmissa. Meillä oli lähtö kotoa klo 6.30, eli herätys oli ihan liian aikaisin. Mutta oli ihana nähdä, että mukana näyttelyssä oli myös uusia harrastajia fretteineen, sekä freteistä kiinnostuneita tutustumassa lajiin, ja joita nähdään toivottavasti viimeistään vuoden päästä näyttelyissä omine fretteineen. Vanhoja tuttuja on toki myös aina mukava nähdä. Niitä, joiden on vaikea mieltää Nutellaa mummoksi, sillä "vastahan se tuli" silloin reilu seitsemän vuotta sitten. 

Näyttelypaikalle pystytetty kuvauspiste

Toisin kuin rotilla, joilla arvostelulomakkeet jätetään boksien päälle heti kun rotat on arvosteltu, freteillä arvostelulomakkeet saadaan vasta ihan lopuksi palkintojen jaon jälkeen. Eli frettien kanssa ei päästä vielä kesken päivää katselemaan pisteitä ja vertailemaan arvosteluja. Ekan vinkin siitä, miten omat näädät ovat ehkä pärjäämässä saa usein siinä, ketä pyydetään uudestaan katsottavaksi re-calleissa. Meiltä eilen re-calleihin lähtivät Sera ja Hattara. Heistä Sera olikin sitten luokkansa ensimmäinen sekä paras mustasoopeli, ja Hattara valittiin parhaaksi albiinoksi. Värien parhaat saivat taas samanlaiset lasimaalaukset, mitä on ollut joissain aiemmissa näyttelyissä, mistä Nutella sai itselleen suklaan värisen sellaisen. Nyt meillä on sitten kasassa jo suklaa, mustasoopeli ja albiino lasifretti. Jussi kiirehtikin heti ottamaan lasityöt laukkuunsa turvaan, että ne eivät vahingossakaan säry autoa pakatessa.    

Nutella

Hattara

Notte

Sera

Mymski

Ensikokemuksia biopohjasta rotilla

Bioaktiivinen pohja on ollut nyt käytössä kääpiörottajengillä 2,5 viikkoa. Meidän kääpiörottajengillä normaali kuivikkeidenvaihtoväli on ollut noin kerran kuussa, joten sitä rajapyykkiä ei ole vielä ylitetty, joten vielä en pysty ottamaan kantaa, miten biopohja pitää hajuja pidemmän päälle. Sen sijaan muutamia selkeitä muutoksia olen ehtinyt jo huomata biopohjan käyttöönoton jälkeen. Yksi selkeimpiä on rottien aktiivisuuden lisääntyminen: biopohja selvästi innostaa tyyppejä kaivamaan ja tekemään tunneleita, ja mukana tunnelitalkoissa ovat kaikki junnuista mummoihin. Tämän myötä myös lauman kaikkein lihavin rotta Naava on muuttunut selvästi sopusuhtaisemmaksi. Aiemmin Naavaa on koitettu innostaa liikkumaan esimerkiksi juoksupyörän avulla tuloksetta - olkootkin että nyt laihtumisen myötä Naava on alkanut hiljalleen myös kiinnostua juoksupyörästä. Kaivelu yhdistettynä kiipeilyyn myös kuluttaa rottien kynsiä selvästi paremmin: pelkkien kiipeilyvirikkeiden kanssakaan meidän kääpiöiden kynnet eivät kasvaneet niin pitkiksi, että olisin kokenut tarvetta leikata niitä rottien itsensä vuoksi. Mutta nyt kun tyypit pääsevät sekä kiipeilemään että kaivamaan, näyttelystä tuli useammallekin kehut erinomaisen mittaisista kynsistä. 

Pohjamateriaali on hyvin sekoittunut ja viinipulloteline alkanut vajota. Pohjamateriaalin seassa näkyy ituja.

Biopohjaa perustettaessa kerrostin eri pohjamateriaalit sinne sekoittamatta niitä sen kummemmin. Tässä vaiheessa pohja on myllätty jo niin moneen kertaan, että kaikki on suloisesti sekaisin, eikä pohjasta ole bongattavissa yhtään kohtaa, jossa olisi sekoittumattomia pohjamateriaaleja. Pohjaa kaivellaan välillä niin antaumuksella, ettei se että pohja-altaan syvyys on 60cm estä täysin pohjamateriaalin lentämistä myös häkin ulkopuolelle. Pohjamateriaalin sekaan on päätynyt myös erilaisia siemeniä siemensekoituksesta, mikä näkyy pohjamateriaalin seassa kasvavina ituina, joita rotat ja talkkarit voivat myös hyödyntää ravintona. 

Tähän mennessä pohjaa ja häkkiä on tullut hoidettua lisäämällä pohjaan pari pientä kastelukannullista vettä kerran viikossa, jotta pohjamateriaali ei pääse täysin kuivumaan. Lisäksi olen lisännyt talkkareita hankittuani matelijamessuilta isompia Porcellio laevis -siiroja, jonka lisäksi minulle tuli tuhisten mukana lisää tomentosa-siiroja, joita lisäsin myös rottien pohjaan. Tällä hetkellä talkkareista on helpointa bongata laevikset ja välillä altaan seinässä kiinni kaivelevat lierot, joten ainakaan kaikki niistä eivät ole päätyneet parempiin suihin. Lisäsin häkkiin myös hieman kuivattuja lehtiä, jotta tunnelit saivat lisää tukimateriaalia ja jotta talkkareilla riittäisi varmasti ruoka. Muuten häkkiä on tullut hoidettua vain vaihtamalla muutamia riippareita puhtaisiin, ja lisäämällä vähän uusia virikkeitä rottanäyttelyn jälkeen.  

Etenkin Jussia alkuun huoletti, miten saisimme rotat ulos tunneleista, mikäli he intoutuvat kaivamaan pitkiä tunneleita pohjaan. Tämä pelko on osoittautunut toistaiseksi turhaksi, sillä heti kun huoneeseen menee, rottamukset alkavat yleensä kasautua katselukorkeudelle kerjäämään nameja ja paijauksia. Ketään ei olla siis jouduttu toistaiseksi kaivamaan väkisin esille, ei edes nyt, kun Naavalla on päällä lääkekuuri näyttelyssä ilmitulleeseen välikorvaongelmaan. Rotat ovat myös pysyneet biopohjassa kaivelemisesta huolimatta yhtä puhtaina kuin aiemminkin, eikä se ole aiheuttanut tummia tassuja tai häntien pinttymistä.  

Ensivaikutelma biopohjasta on siis erittäin positiivinen, ja olen suorastaan häkeltynyt siitä, millaisiksi kaivuuvirtuooseiksi rotat ovat osoittauneet, ja kuinka paljon ne kaivelusta selvästi nauttivat. Meillä oli aiemmin käytössä syvät metalliset pohjalaatikot paksulla kuivikekerroksella, joten kuvittelin rotilla olevan mahdollisuuksia myös kaiveluun. Silti meillä kukaan ei innostunut kaivelemaan ennen biopohjaan siirtymistä, ja sitä, kun maa-ainesta oli oikeasti runsaasti.  

Häkin yläosaan on lisätty vähän sisustusta ja vaihdettu riippumattoja puhtaisiin. Näyttelystä meille tuli myös toinen ekstapitkä virkattu verkkovirike, joka pitäisi vielä virittää tuonne

 

 

Rottien halloweennäyttely

Eilinen ei ollut meidän päivä. Mukana oli kaikki meidän yhdeksän kääpiörottaa, joista kolme sai hylätyn. Näistä hylsyistä yksi ei periaatteessa ollut iso yllätys: Hanski hylättiin parturoinnin takia. Hanski ei ole parturoinut aiemmin, mutta kaksi hänen veljeään on, ja sen takia Hanski jätettiinkin pois jalostuskäytöstä. Vaikka tämä ei edes ollut Hanskin ensimmäinen näyttely, jokin riitti tällä kertaa laukaisemaan parturointikäytöksen. Eli Hanski jää tämän myötä täysin kotirotaksi ja toivotaan, että parturointi jää pois, kun pidetään hänen arkensa tarpeeksi tasaisena. Jos näin käy, tämä ei vaikuta Hanskin elämään muuten. Mikäli parturointia alkaa esiintyä myös kotona, asiaa joudutaan miettimään uusiksi. Myös Kasi sai hylkäyksen samasta syystä. Kasin kohdalla parturointijälki ei ollut kuitenkaan läheskään yhtä selkeä, vaan sen kohdalla on mahdollista, että turkki on myös hankautunut kyseisestä kohdasta. Kasin kohdalla tuomari pyöritteli häntä paljon pidempään ja arpoi ERIn ja EH.n välillä ennenkuin päätyi sitten hylkäämään Kasin tuon tassussa olevan jäljen takia. Eli Kasin kohdalla tämä ei tuo tässä vaiheessa muitas muutoksia, kun että hänen suunnitellut treffinsä siirtyvät myöhempään, ja tilannetta tarkkaillaan. Kasin elämää ei myöskään rauhoiteta samalla tavalla kuin Hanskin, sillä Kasin kohdalla halutaan ehdottomasti nähdä, ilmaantuuko tätä uudelleen, koska hänen suvussaan ei pitäisi olla parturointia, ja mikäli hänellä on tähän taipumuksia, se olisi erittäin tärkeää saada selville. 

Isompi shokki oli sen sijaan se, että Naava hylättiin epäillyn välikorvan tulehduksen vuoksi, mitä en ollut huomannut ennen näyttelyä ollenkaan. Häkissä Naava kun oli vielä kiipeillyt ja kaivanut normaalisti. Mutta kun hänet laitettiin kävelemään tasaisella pöydällä, puoliero oli erittäin selvä. Tuntuu ihan helvetin paskalta, että en ollut huomannut asiaa kotona, vaikka kuinka koitan muistuttaa itselleni, että yksi iso syy sille, miksi käymme näyttelyissä on, että joku ulkopuolinen katsoo eläimet välillä perusteellisesti läpi jossain muualla kuin niiden kotiympäristössä. Ja muutama tuttu harrastaja myös lohdutteli, että nyt kun asia huomattiin ennen kuin se vaikuttaa Naavan liikkumiseen häkissä, hoidon suhteen ennuste on huomattavasti parempi, sillä välikorvatulehduksissa tulehdus pystytään yleensä pysäyttämään, mutta mikäli se on ehtinyt vaurioittaa välikorvaa, niin pää ei yleensä enää oikene, vaan siitä jää pysyvä haitta. Eli nyt Naavan suhteen pidetään peukkuja, että lääkitys purisi, ja vaiva menisi ohi.  

Mutta positiivisena asiana oli, että niistä kuudesta joita ei hylätty kolme sai Erittäin Hyvän ja kolme Erinomaisen kunniamaininnalla. Jonka lisäksi Suppis oli paras veteraani. Ja vaikka Naavalla on nyt ikävästi tullut tuo korvaongelma, niin hänen kohdallaan olemme biopohjan mukanaan tuomien lisääntyneiden kaivelumahdollisuuksien myötä vihdoin päässeet eroon merkittävästä ylipainosta. Useampi tytöistä sai myös maininnan erittäin hyvistä kynsistä, vaikka meillä ei leikata kääpiöiden kynsiä, vaan pyrimme sisustamaan häkin niin, että ne kuluvat tarpeeksi tyttöjen touhuillessa. Samaten lihasmassa oli useimmilla hyvä, vaikka muutamalla matamilla oli pientä pyöreyttä. 

Jussi testaili mummojen kanssa vähän myös agilityä

Kasin siirryttyä tarkkailulinjalle syksyn astutussuunnitelmia muutettiin vähän lennosta. Erika oli aluksi tarkoitus astuttaa vasta Kasin ja Usvan jälkeen, sillä Erika on hieman nuorempi ja on parempi etteivät kaikki poikueet ole ihan yhtä aikaa sosiaalistettavina, okootkin että poikien sijoituskoti ottaa taas kopin toisesta vaavueesta. Mutta pienen sukuselvittelyn jälkeen Erika lähti sitten Usvan kanssa miehelään. Eli nyt pidetään kaikki peukut pystyssä, että ensikuussa meillä sitten taas piippaisi pesässä. Tätä onkin taas odotettu, sillä alunperin Hanskin piti lähteä astututettavaksi jo kesänäyttelystä, vaikka nyt Hanskinkin alettua parturoimaan, on hyvä ettei hän lähtenyt. 

Mutta vaikka noiden hylkäyksien niiden nostaman huolen myötä mielialani vähän seilasivat näyttelypäivänä, ne saivat muistamaan myös sen toisen syyn, miksi noissa näyttelyissä käy, eli kanssaharrastajat ja vertaistuen. Sen sijaan että olisi saanut ihmettelyjä siitä, että kuinka et tällaistakaan huomannut, sai vinkkejä siitä, että miten tästä eteenpäin, ja lohdutusta siihen, että joskus asiat vain etenevät näiden kanssa hyvinkin nopeasti. Olkootkin että tämän jälkeen alan todennäköisesti kävelyttämään jokaisen rotan tasaisella pöydällä ennen niiden tuomista näyttelyyn, mikä ei tullut ennen edes mieleen. 

Suppis <3

Totesin myös Jussille, ettei hän selvästi saisi jättää minua yksin näyttelyissä, sillä kaikki kolme hylsyä tulivat juuri sillä välillä, kun Jussi kävi hakemassa Batman kuningaspytonin, jonka kasvattaja asui ihan näyttelypaikan lähellä.  

Mutta tässä vielä neitien arvostelut, Erika oli ilmoitettuna sekä ulkomuotoluokkaan että lemmikkiluokkaan, muut pelkästään lemmikkiluokkaan:

 Pihlaja 31kk

"Exc. size and muscle mass for her age, nicely shaped tail, not clean eyes, very good nails. Good coat for age, but unfortunately a bit smudged at this time of the day. Very friendly, very easy to handle, active and curious for age. EH"

Torvis 27,5kk

"Exc. size and muscle mass for age, exc. tail, exc. nails, very good coat for age, exc. skin. Super energetic for age, a bit restless, but still easy to handle. ERI. KP."

Suppis 24kk

"A bit chubby, but older girl, so forgiven. Nice thick tail, nice clean coat, exc. skin, very good nails. Prefers the secretary, adorable. Much personality in a little body, most special rat, exc. for her age. ERI. KP."

Tähti 16kk

"On the chubbier side, but goos muscle mass, nice thick tail, but a bit stained, soft coat, but lots of dandruff, dry skin, clean except the dandruff. Adorable! Excellent temper, perfect pet rat, someone is very lucky to own her perfect temperement. EH" 

Naava 13,5kk

"Headtilt to the left side, squinting the left eye, balance issues. HYL: healt issues"

Hanski 7,5kk

"HYL: parturoi"

Usva 6,5kk

"Excellent size, muscle mass. Exc. size and clean tail, good nails, nice clean coat, exc. clean skin. Needs to poop, after that very friendly and easy to handle" ERI. KP."

Kasi 6,5kk

"Excellent size and muscle mass, nicely shaped tail with good cleaning, unfortunately a small cut in the base of the tail, excellent coat, excellent clean skin. Very patient. HYL: parturoi"

Erika 5kk, lemmikkiluokka

"Very good size and muscle mass, ok tail, very good coat, very good clean skin. She's a squeler, she tolerates the judge, easy to handle, but she does protest. EH"

Erika 5kk, ulkomuotoluokka

"Good proportions, nice head, nice eyes, the ears are little uneven. Good blaze, even stomach markings that stop before the back feet, but runs into the front feet. Quite nice russian blue, slightly variegated tail markings. REK. LKV2"   

Uusia tulokkaita

Niinhän siinä sitten kävi, että emme selvinneet matelijamessuista ilman uusia tulokkaita, tai jos ihan rehellisiä ollaan, minä en selvinnyt. 

Ensimmäinen sortuminen tapahtui vajaa viikko ennen messuja, kun Marika jakoi yhteen wa-ryhmään kuvia boakasvateistaan. Olen ihaillut niitä lukuisia kertoja aiemminkin, mutta olen ajatellut, että en ole todellakaan valmis ottamaan meille toista kuningasboaa Alman elinaikana, eli toivottavasti ainakaan seuraavaan kymmeneen tai kahteenkymmeneen vuoteen (nyt 22 vuotiaana Alma alkaa olla jo ihan hyvän ikäinen rouva, mutta hän voi siitä huolimatta elää parhaimmassa tapauksessa vielä toisen samanmoisen). Marika on aina koittanut vakuuttaa minua siitä, kuinka saarilokaliteettien koiraita ei voi todellakaan laittaa koon suhteen samaan kategoriaan missä Alma on, mutta silti minun mielikuvissa kuningasboa on pysynyt sinä isona käärmeenä. Sitten yhdessä kuvassa Marikalla oli kädessään aikuinen koiras ja sulin lopullisesti. Olin kuitenkin taas perustellut niin pitkään, miksei meille nyt voisi tällaista tulla, että se tumma poikanen mihin olin iskenyt silmäni oli ehtinyt mennä. En tiedä olinko enemmän helpottunut vai harmistunut siitä, että kiusaus poistui, kun kommentoin asiasta ryhmään. Marikalla ei mennyt kuitenkaan kuin hetki todeta, että hänen piti jättää yhdestä poikueesta itselleen kaksi tuollaista tummaa poikaa, mutta asiaa tarkemmin mietittyään hän voisikin jättää vain yhden, ja myydä toisen meille. 

Valtu <3 Kuva: Marika Airisto

Niinhän siinä sitten kävi, että tuosta pojasta tuli meidän Valtu. Valtu on IMG 50% tarahumala 25% longicauda kuningasboa. Eli aikuisena hänestä tulee väriltään lähes musta. Pituudeltaan hän tulee oletettavasti jäämään vähän reiluun puoleen Alman pituudesta ja massaltaan murto-osaan siitä mitä Alma painaa. Sain Valtulle kyydin Turun matelijamessuille, ja messupäivänä Marika harmitteli, kun poika oli juuri mennyt nahanluontia edeltävään harmaaseen vaiheeseen, eli oli nyt kovin rumana. Ja tuota poikaa katsoessa en voinut kuin todeta, että jos hän on nyt rumana, en todellakaan malta odottaa kuinka upea hän on sitten uudessa takissaan hienona. 

Seuraava sortuminen tapahtui virallisesti messupäivän aamuna, joskin se oli ennakoitavissa viimeistään päivää sitä ennen. Olen miettinyt hyppyhämähäkin hankkimista jo useamman vuoden, ja messupakkailuja tehdessään Susku ilmoitti tuovansa meidän pöytään myyntiin kolme hyppyhämähäkkiä. Kyseessä oli minulle hieman vieraampi laji, Hasarius adansoni, mutta hoidollisesti tai tarvittavan majoituksen suhteen eroa ei olisi. Mietin olisiko minun pitänyt pohtia asiaa vielä messupäivän ajan, mutta totesin että minua ahdisti jo valmiiksi, että joku tulisi katselemaan tyyppiäni ostoaikeissa. Koska vaikka en ollut vielä päättänyt asiaa, huomasin ajattelevani yhtä heistä jo minun Pomppona (minulla oli ollut hyppyhämähäkille nimikin valmiiksi mietittynä jo pari vuotta). Olin jotenkin etukäteen ajatellut haluavani naaraan muunmuassa niiden isomman koon vuoksi (olkootkin että kokoero, kuten tyyppien aikuiskoko muutenkin mitataan milleissä), mutta kolmikkoa katsellessa jotenkin tiesin heti haluavani heistä vahvimmin poikaoletetun. Messupäivän aamuna sitten päätin, että eläimiä ei pidä ikinä stressata turhaan, ja koska olin jo mielessäni valinnut tyyppini, olisi kaikkien kannalta reilumpaa, että hän vain jäisi aamulla kotiin ja skippaisi messut kokonaan. Niinpä hän poistui Suskun messukorista ennen auton pakkaamista aamulla. Pompon sukulaisiin on muuten mahdollista törmätä Korkeasaaren amatsonia-talossa, johon on muuttanut Hasarius adansoneita kasvien mukana, ja jotka ovat alkaneet lisääntyä sielä sopivissa olosuhteissa.

Pomposta minulla ei ole vielä tämän parempia kuvia

 

Pomppo on minun ensimmäinen oma hämähäkkini ja taloutemme ensimmäinen hyppyhämähäkki. Ja ehdottomasti yksi pienimpiä koskaan omistamiani eläimiä - voin rehellisesti myöntää, että meillä on ollut matelijahuoneessa useampia Pomppoa isompia luonnonvaraisia hämähäkkejä. Jussi on jo kovasti ollut tarjoamassa apujaan Pompon uuteen terraarioon siirtämiseen ja muihin hoitotoimenpiteisiin, mutta vaikka ajatus Pompon siirrosta jännittääkin minua, aion yrittää hoitaa sen itse jahka saan Pompon uuden terraarion sisustettua. Yksi syy siihen, miksi halusin itselleni hämähäkin kun ehkä on juuri se, että haluan opetella enemmän myös hämähäkkien kanssa toimimista - mutta haluan aloittaa kirjaimellisesti pienesti. Olkootkin että olin vähällä sortua saman päivän aikana myös Suskulla myynnissä olleeseen tarantulaan, vaikka en ole koskaan aiemmin ajatellut hankkivani omaa tarantulaa. 

Päivän pahimpien ruuhkatuntien aikana matelijamessuilla en edes jaksanut koittaa lähestyä suosituimpia pöytiä eläinbokseineen, koska en ollut hankkimassa uusia eläimiä. Tiesin, että paikalla olisi ollut myös sukkanauhakäärmeitä myynnissä, mutta Jussin käytyä tarkistamassa, ettei sielä ollut Matalle sopivaa tyttöystäväehdokasta, päätin että kaksi käärmettä samoilta messuilta olisi minulle liikaa. Useammassa pöydässä oli kyllä maailman söpöimpiä aivan pienen pieniä viljakäärmeen poikasia, jollainen meillä on viimeksi ollut yksitoistavuotta sitten, mutta etenkin kun puhutaan eläimistä jotka voivat elää yli 20 vuotta, sen hankkiminen siksi että se on pirun söpö poikasena on kaikkea muuta kuin kestävä peruste. Samasta syystä suljin silmäni vususti naapuripöydän kahden euron kolikon kokoisilta myskikilpikonnavauvoilta. 

Chicobolus spinigerus porukkaa

Päivä ehtikin kulua aina messujen viime hetkiin asti ennenkuin Jussi tuli kertomaan minulle, että Agni oli koittanut myydä hänelle loput myynnissä olevista tuhatjalkaisistaan edulliseen yhteishintaan. Jussi ei kuitenkaan ole niin kiinnostunut tuhatjalkaisista, vaikka olikin katsonut, että niitä olisi kyllä ollut ihan mukava määrä: kahta eri lajia, joista toisia oli kasvatuslaatikollinen aikuisista eri ikäisiin poikasiin. Jussista poiketen minä olen kuitenkin pyrkinyt vakuuttamaan itselleni, että en kaipaa gigasien rinnalle muunlajisia tuhatjalkaisia, mutta koska minun gigasit ovat vielä poikasia, jotka viettävät lähes kaiken ajan kaivautuneena pohjamateriaaliin, olen alkanut kaivata siihen rinnalle enemmän tyyppejä, jotta joku olisi useammin näkösällä. Niinpä minä menin ihan äkkiä ihan vain katsomaan. Ja hetkeä myöhemmin meillä oli yli kuusikymmentä Chicobolus spinigerusta ja yhdeksän Spirobolus caudulanusta. Ja viimeinen meidän pöydässä myynnissä ollut styroksinen kylmälaukku poistui myynnistä vähin äänin. Näistä tuhiksista ensimmäinen ei ole lajina kaikkein värikkäimmästä tai suurimmasta päästä, mutta myönnän että se että terraariossa on aina ollut tyyppejä esillä mennessäni sen ohi korvaa tämän moninkertaisesti. Jälkimmäiset taas ovat värikkäämpiä, mutta ainakin nyt nuorempina myös hyvin pohjamateriaalin seassa viihtyviä.   

Yksi Spirobolus caudulanuksista

Ja vaikka Jussi selvisi messujen houkutuksista voittajana, messut ja tuttujen harrastajien näkeminen nosti hänelläkin taas harrastukseen liittyviä haaveita pintaan. Yhtenä pitkäaikaisena niistä on ollut kuningaspytoneiden kasvatus, vaikkakin homma on tähän mennessä kariutunut kahdesta sulhasehdokkaasta huolimatta. Viimeksi päästiin muniin asti, mutta munia tuli vain kaksi, joista toinen näytti alusta asti huonolta, eikä kumpikaan selvinnyt poikaseksi asti. Jussin haaveissa sulholla on ollut ainakin fire-geeni, ja messuillakin hän taas katseli sillä silmällä, jos sopivaa sulhasmiestä löytyisi. Messutarjonnasta ei kuitenkaan löytynyt hänelle sopivaa. Mutta koska hän tuli messuilla taas sanoittaneeksi asian ääneen, messujen jälkeen hänelle tarjottiin muutamaa kiinnostavan oloista poitsua. Kyseessä ovat tämän vuoden poikaset, eli ennen kasvatuspuuhiin pääsyä heidän tarvitsisi kasvaa vielä vuosi-pari, mutta koska projekti on edennyt muutenkin niin verkalleen, tämä ei olisi ylitsepääsemätön ongelma. Asiasta keskusteluamme tulimme siihen tulokseen, että koska meillä on jo yksi käärmevauva talossa, niin sitä on nyt kuitenkin taas sitouduttu poikastahtiseen ruokintaan tässä vaiheessa. Niin aika samalla siinä menisi sitten toinen saman ikäinen vauva. Joten Jussi päätyi varaamaan fire GHI mojave kuningaspyton pojan, joka tulee saamaan nimekseen Batman.  

Mukaan tuli myös iso rasiallinen Porcellio Laevis -siiroja, mutta heidät jaettiin heti talkkarihommiin eri terraarioihin

Turun matelijamessut

"Oliko tämä sinun vai Suskun idea?" Jussi kysyi viime viikolla, kun hääräsin kämppää valmiiksi viikonloppua varten. 

"Minun, mutta Susku oli kyllä heti messissä kun ehdotin tätä hänelle" kuului vastaus.

"Tämä" ei tässä yhteydessä viittaa Turun matelijamessuihin - niistä kunnia kuuluu Tropicalssille ja Eläinten hyvinvointiyhdistys Lemmikki ry:lle, jotka tekivät uskomatonta työtä messujen kanssa. Mutta sillä hetkellä kun kuulin, että matelijamessut muuttavat Turkuun, minussa heräsi heti idea, että niihin voisi yhdistää myös jotain muuta. 

Messuvilinää ja minä punaisessa hameessa meidän myyntipöydän takana. Kuva: FrozenScales

Viime vuosina varmin paikka, joissa olen yleensä törmännyt ystävääni Suskuun, ovat erilaiset eläinaiheiset messut, joissa Susku on yleensä ollut opiskelijoidensa kanssa. Susku kun on nyt työskennyt eläinten hoidon ammatillisena opettajana Ahlmannilla, ja ollut aina kova järjestämään erilaisia projekteja opiskelijoilleen. Olen välillä miettinyt, että meiltäkin löytyisi vaikka mitä sopivaa projektia, mutta välimatkaa on aina ollut turhan paljon. Mutta sillä hetkellä kun kuulin, että matelijamessut tulevat Turkuun, arvasin että Susku opiskelijoineen tulisivat varmaan myös, joten menin kysymään, kiinnostaisiko Suskua tulla opiskelijoineen Turkuun mahdollisesti jo päivää aiemmin, mikäli majoitus järjestyisi. Että jos vedettäisiinkin vähän pidemmän kaavan kautta, ja tutustuttaisiin ensin perjantaina meidän jengiin, touhuttaisiin jotain niiden kanssa, ja jatkettaisiin tästä sitten yhdessä messuille lauantaina. 

Näinhän me sitten tehtiin. Minulla meinasi tulla pieni paniikki siinä, että olisin halunnut eläintilojen olevan taas jollain tasolla valmiit ennen opiskelijoiden saapumista (tai niin valmiit kuin ne ylipäätään voivat olla tässä meidän jatkuvassa projektiviidakossa). Mutta kun projekti-ideoita taas sateli nopeammin kuin vuorokauteen tunteja, päätin jättää pari projektia kesken tarkoituksella, ja jättää ne opiskelijoille. Niinpä kuningaspyton Pamelan uusi terraario vain kannettiin sisälle, ja jätettiin vielä sisustamatta, samoin kuin Jalapeno-tarantulan uusi terraario. Pamelan uudella terraariollakin oli pituutta yli kaksi metriä, niin sen ääressä oli tilaa useammalla häärätä. Ihan kaikkia eläintouhuja siili- ja frettiaitauksien siivouksista kaikkien eläinten ruokintaan en kuitenkaan halunnut jättää iltaan, vaikka apukäsiä olisikin ollut varmasti ollut tarjolla niihinkin, että eläimiä ehdittiin myös katsella, jutella niistä ja lämmittää myös saunaa. Sen sijaan esimerkiksi käärmeiden ruokinnoista iso osa oli ajoitettu niin, että mahdollisimman moni asiasta kiinnostunut opiskelija pääsi sitä kokeilemaan. 

Kuvat eivät tee oikeutta Pamelan uudelle terraariolle. Tulkaa vaikka katsomaan.

Pamela kurkkii muoviluolasta (näitä oli alunperin kaksi, mutta vaihdoin toisen messujen jälkeen kivijäljitelmäluolaan hankittuani sellaisen messuilta).

Mauno ja Löllö olivat taas ihan elementissään, kun koti täyttyi rapsuttajista, ja Mauno keikkuikin ison osan illasta jonkun olkapäillä tai matelijabunkkerin nojatuolin selkänojalla mukana touhuissa. Ainoa mikä Maunoa hieman harmitti oli parta-agama Lucin saama huomio, kun Luci taas tapansa mukaan pyysi päästä, ja pääsi, matelijahuoneeseen jaloittelemaan. Mauno ei oikein ymmärrä, miten se että lisko syö matoja ja torakoita voi olla hienompaa kuin kissa jota saa paijata. Mutta ihmisjoukon hyvä puoli on se, että ihmisjoukossa on yleensä aina joku, joka tarttuu vihjeeseen ja nappaa Maunon huomionsa keskipisteeksi liskon sijaan. 

Illan aikana Pamela ja Jalapeno saatiin muutettua uusiin terraarioihinsa, ja olen ollut siitä asti ihan fiiliksissä etenkin tuosta Pamelan uudesta terraariosta. Ei sillä, etteikö Jalapenonkin uudesta kodista olisi tullut erittäin hieno. Mutta minua on jo pidempään ahdistanut katsella Pamelaa hänen vanhassa terraariossaan, joka on kyllä paperilla ollut ihan riittävän kokoinen kuningaspytonille, mutta joka on vain tuntunut ihan liian pieneltä Pamelalle. Minimi- ja suositusmittojen lisäksi kun tulisi myös aina katsoa sitä eläintä ja sen käyttäytymistä asumuksessaan, ja tarvittaessa päivittää myös sen mukaan.  

Lisää messuvilinää. Tuo kuvan keskellä oleva violettikantinen tuhisboksi lähti lopulta meidän matkaan. Kuva: Miia Koivisto

Seuraavan aamun osalta olin ollut turhan optimistinen sen suhteen, kuinka nopeasti aamutoimet saadaan vedettyä, kun kotona yksitoista henkilöä ja kaksi vessaa, jonka lisäksi uskoin tietäväni reitin paremmin kuin navigaattori (virhe, johon sorrun erittäin harvoin), joten pääsimme tekemään aamulla messupöydän kasaamisen maailman ennätyksen. Kaikkien pöytien kun piti olla valmiina viimeistää klo 10.00, kun messut aukesivat yleisölle, ja me saavuimme raviradan pihaan klo 9.55 - ja olimme valmiit ajoissa. Ison joukon hyvä puoli kun on taas se, että auto saatiin kerralla tyhjäksi tavaroista, kun kantajia oli useita. Mutta tästä syystä minun tavallinen aamukierrokseni messuilla rauhassa ennen ovien aukeamista yleisölle jäi kummasti väliin. Annoin myös Jussin lähteä ensimmäisenä kiertämään, koska olin itse tehnyt kaksi merkittävää sortumista, kuningasboa Valtun sekä hyppyhämähäkki Pompon, jo ennen messujen aukeamista, joten päätin ettei se todellakaan haittaisi, jos missaisin jonkun houkutuksen messuilla istuessani oman myyntipöydän takana. 

Messuilla oli myös värityspiste lapsille Lemmikki Ry:n järjestämänä. Kuva: Miia Koivisto

Messutilan ollessa selvästi isompi kuin Hyvinkäällä, sen täyttymiseen meni hetki. Mutta sen jälkeen kun väkimassa oli ehtinyt levittäytyä koko messutilaan, kuhina jatkui tasaisena viimeiselle messutunnille asti - ja se viimeinen messutuntikin oli jo bonuskierrosta. Jono kun oli jatkunut tasaisena virtana klo 10-14, niin kahdelta näytteilleasettajilta tultiin sitten kysymään, olisiko kaikkien mitenkään mahdollista olla paikalla tuntia pidempään, että kaikki jonossa olijat ehtivät varmasti kiertää messut läpi. Niinpä messujen aukioloaikaa pidennettiin lennosta tunnilla, koska kukaan ei ollut varautunut että ihmisiä olisi jonoksi asti vielä aamun jälkeenkin. Meilläkään omasta pöydästä ei jäänyt juuri mitään kannettavaa kotiinpäin, mutta messushoppailut pitivät huolen siitä, että emme kuitenkaan lähteneet tyhjin käsin. Tällä kertaa Jussi oli meistä se, joka ei sortunut mihinkään. Minulle tuli ennen messujen aukeamista sovittujen Valtun, Pompon, Porcellio Laevis- siirojen ja kasvipaketin lisäksi uusi kiipeilupuu pikkusiilitanreeki Simolle, uusi luola Pamelalle, palapelijoulukalenteri, muutamia tarvikehankintoja sekä yli 70 tuhatjalkaista paria eri lajia, kun yksi tuttu myi messujen päätteeksi yhden lajin kasvatuslaatikkonsa kokonaan pois. 

Jalapeno tutkimassa uutta terraariotaan

Jalapenon uusi terraario

Sunnuntai ja alkuviikko ovatkin menneet sitten messuista toipuessa ja uusien tyyppien kämppiä laitellessa. Oli tuo kyllä aikamoinen rutistus. Mutta toivottavasti saimme tehtyä opiskelijoille joukon hyviä muistoja, sen lisäksi että pääsimme tapaamaan lauantaina messuilla monia tuttuja. Itseäni kun on jäänyt omista eläintenhoitajaopinnoista ehkä eniten harmittamaan se, että pandemia-ajan takia saimme hädintuskin tavata edes omia kurssikavereita, ja lähes kaikki ekskursiot jouduttiin pandemiarajoitusten vuoksi perumaan. 

Messu- ja muissa tohinoissa unohdin myös kuvaamisen ihan kokonaan, joten osa tämän postauksen kuvista on lainattu muilta. Kiitos kuvista asianosaisille! 

Eläinten viikko päättyy

Niinhän siinä sitten kävi, ettei tällä(kään) eläintenviikolla ehditty tehdä mitään teemapostausten vyöryä. Tällä viikolla käytiin katsomassa kaverin luona sijoituskodissa kasvavaa maailman suloisinta (ja hyvin varattua) kissanpentua. On ihasteltu rottien arkkitehtitaitoja heidän täyttäessä uutta pohjaa tunneleillaan. Paijailtu omia kissoja. Tehty pieniä uudelleen järjestelyjä bunkkerissa. Eletty arkea eläintarhan kanssa. Mietitty mitä pakataan mukaan huomisille matelijamessuille. Varattu meille pieni kuningasboavauva. Laitettu kämppää kuntoon tänään saapuvia eläintenhoitajaopiskelijoita varten ja mietitty heille iltapuuhaa ja majoitustiloja. Löydetty Hypno-sammakko kuolleena. Sisustettu vähän myös muuta rottalaa kuin häkkiä. Rapsuteltu mummofrettiä ja paimennettu "junnuja". Mietitty mihin majoitetaan myös tänään saapuva hoitofretti. Hoidettu klinikalla asiakkaiden lemmikkejä. Tehty muistilistaa huomiselle. Sovittu ensiviikon näyttelyn kyytiasioita. Muisteltu missä meidän halloween koristelaatikko on ja missä välissä se pitäisi kaivaa esille, kun ainakin kahden viikon päästä olevaan näyttelyyn on toivottu teeman mukaista koristusta. Täydennetty Löllön läkkeet. Mietitty mitä on pakko saada hoidetuksi ennen tätä iltaa ja mitä olisi kiva saada valmiiksi. Kohta otetaan niiden asioiden suhteen vielä loppukiri, ja sitten päätetään että saa olla (tarpeeksi) hyvä.  

Eli tämmöistä tapahtumia ennakoivaa eläimellistä elämää, kuten aika monena viikkona tässä taloudessa.  

Luci ja suuri laukun valloitus

Meidän tuleva poika <3 (kuva kasvattajan ottama)

Hurmaava minimies

Joka on muuten rodultaan norjalainen metsäkissa

Omien poikien päikkärihetki

Hanski on innoissaan kotinsa uusista ulottuvuuksista

 

Rottalaan ilmestyiu myös sisustustakka

Tämä terraarioprojekti jatkuu tänään

Siirtyminen biopohjaan rotilla

Meillä on ollut jo vuosia bioaktiiviset pohjat useimmilla meidän matelijahuoneen asukeilla. Bioaktiivisessa pohjassa pohjamateriaalin seassa asuu erilaisia talkkareita, kuten siiroja, hyppyhäntäisiä ja lieroja, jotka huolehtivat pohjaan päätyvän biologisen materiaalin hajottamisesta. Tämä vähentää siivoustavetta kovasti ja monien lajien kohdalla poistaa sen käytännössä kokonaan. Matelijat eivät kuitenkaan syö, eivätkö siten myöskään ulosta päivittäin, mikä pitää bioaktiivisen pohjan kuormituksen vähäisempänä.

Pohja-allas saapui keskiviikkona

Törmäsin kuitenkin jo vuosia sitten biopohjien käyttöön myös nisäkkäillä. Näissä suositeltu pohjamateriaalin määrä oli selvästi isompi kuin matelijoilla, mutta muuten periaate oli sama. Aihe kiinnosti, joten liityin muutamaankin aihetta käsittelevään Facebook-ryhmään. Kuitenkin minua mietitytti, pystyisikö talkkarijengi oikeasti pitämään pohjan kunnossa myös isomman rottalauman kanssa. Olkootkin että rottahäkit eivät ole samalla tavalla täysin suljettuja systeemejä kuin matelijaterraariot, sillä biopohjallakin olevissa häkeissä esimerkiksi riippareita vaihdetaan ja pestään normaalisti, mikä osaltaan vähentää pohjan kuormitusta. Rotilla iso häkkiosa osaltaan myös estää kosteuden nousemista liian suureksi kostean maa-materiaalin kanssa, mikä estää ettei koko asumus muutu sademetsätyyliseksi, vaikkakin riittää poistamaan ilmankostuttimen tarpeen talvikaudella.

Samana iltana havaitsin pienen ongelman

Lopullinen sysäys tähän projektiin tuli kuitenkin Lemmikki- ja showkesyrottien wa ryhmässä. Sielä oli keskustelua kuivikkeista, ja yksi pidempään biopohjia harrastanut ehdotti vaihtoehdoksi bioon siirtymistä. Kuivikeskustelun aloittanut henkilö ei tarttunut ideaan, mutta minä aloin kysellä aiheesta taas lisää. Henkilö oli saanut biopohjan toimimaan jo vuosia yli kymmenen normikokoisen naaraan laumalla, joten päätin luottaa siihen, että samankokoinen pohja olisi mahdollista saada toimimaan yhdeksällä (tai kenties muutamalla enemmälläkin) kääpiörotalla. Sillä vaikka tyttöjen aiempi häkkijärjestelmä oli kolme CritterNationia leveä ja kaksi korkea, päätin biopohjaan siirtymisen jälkeen kokeilla itsekin taas kaksi leveää ja kolme korkeaa kokoonpanoa, jottei korkea biopohja söisi liikaa kiipeilymahdollisuuksia häkistä. Ja rotat ovat aina rakastaneet meillä kolmen korkuisia tähystystorneja, vaikka niissä onkin itselle enemmän kiipeiltävää siivotessa, miksi itse olen yleensä suosinut kahden korkuisia.

Tällaiset metallikappaleet lähtivät lopulta manan majoille

Lopullisesti homma laitettiin vireille noin kaksi viikkoa sitten, kun tilasian häkkiin mittatilauksena ison akryylialtaan alapohjaksi. Olin kysynyt ryhmään kirjoittaneelta tutulta, millä mitoilla hän oli oman pohjansa tilannut, ja miten se oli istunut, ja mitannut vielä oman häkkini, ja päätynyt muutaman millin lyhyempään ja kapeampaan pohjaan, koska niissä hänellä oli ollut eniten mahduttamista. Mutta omista tarkistusmittauksista huolimatta en huomannut, että koska halusin säilyttää häkin alla olevan pohjaritilän, muuta häkin kiinnikkeistä tulisi ottamaan vastaan valitsemallani pohjakorkeudelle. Tilaamani pohja oli 178,5*57,5*60cm, mutta tulisin myöhemmin huomaamaan, että jos olisin halunnut sen istuvan heittämällä, parempi korkeus olisi ollut 58,5cm.

Sen jälkeen häkki saatiin kasattua

Pohjaa odotellessa aloin kerätä kuivia lehtiä ja rahkasammalta pihalta, sekä suunnitella hankittavia pohjamateriaaleja, joita tuon kokoiseen biopohjaan menisi useampi sata litraa. Alkuun olin ajatellut mennä pelkällä kookoskuidulla, jota löytyy eri karkeusasteilla, koska kookos ei värjää yhtä herkästi rottien häntiä kuin esimerkiksi luonnonturve. Kuitenkin yhdessä selkärangattomat ryhmässä muistutettiin, kuinka kookos ei itsessään tarjoa mitään ravintoa talkkareille, jotka yleensä hyödyntävät myös pohjaa ravintonsa osana. Niinpä päädyin lopulta komboon 3 säkkiä mustaa multaa, 10kg hienoskookosturbetta, 5kg rouheaa kookoskuitua, 25kg hiekkaa, 1 lihalaatikollinen kuivia lehtiä ja 1 iso ämpärillinen rahkasammalta. Näin talkkaritiimiin pystyisi ottamaan enimmäkseen pinnalla elävien siirojen ja hyppyhäntäisten lisäksi myös syvemmällä möyriviä lieroja. Pohjamateriaalien keruun ohessa aloin koota myös talkkaritiimiä, johon saimme jäseniä kaverilta, omista terraarioista ja pienestä täydennustilauksesta (sopivia talkkareita myydään monissa matelijatarvikeliikkeissä).

Lisäsimme häkin taaksen Kolon-lattiansuojukset estämään häkin taakse menemistä ja suojaamaan tapettia

Tilattu pohja saapui tämän viikon keskiviikkona, ja heti ensimmäinen paikoilleen sovitus paljasti mittavirheen, ja pohjan tarkistusmittaus vahvisti virheen olleen omani. Pohja oli juuri sellainen kuin tilattu, minulta oli vain jäänyt mitatessa huomioimatta päätyseinien kiinnikkeet sekä häkin päätyjen yläosissa, että keskellä alhaalla. Eli hyvin pian oli selvää, että joko pohjaa tai häkkiä olisi muokattava, että saisimme sen istumaan häkkiin. Jussi olisi ollut alkuun pohjan muokkaamisen kannalla, mutta minusta taas olisi pienempi riski kajota käytettynä hankittuun häkkiin, kuin vasta saapuneeseen mittaustilauspohjaan. Lopulta sain Jussin vakuutettua siitä, että häkin muokkaaminen olisi pienempi paha. Eli toisin sanoen kiinni ottavien kiinnikkeiden katkaisu dremelin hiontalaikalla ja niiden korvaaminen nippusiteillä. Tämä ei vaikuttaisi häkin käyttöön, mutta toisi riittävästi lisätilaa että pohja asettuihi kunnolla. 

Pohjalle lähdettiin kerrostamaan erilaisia pohjamateriaaleja, jotka rotat saavat sitten sekoittaa

Vaadittuen muokkausten takia pohja oli jätettävä odottamaan pariksi päiväksi, että ehdimme palata sen pariin. Eilen ehdimme sitten viimein sen pariin. Jussi otti vastuulleen dremelin käytön, minä häkin kasaamisen dremelöinnin jälkeen ja pohjasekoituksen teon. Häkin sisustamisen aloitin ominpäin, mutta Jussi tuli siihen sitten kaveriksi ideoimaan, miten saisimme varmasti blokattua kaikki pidemmät pudotukset häkin sisällä. Onneksi meille on kertynyt vaatehuoneellinen rottatarvikkeita, joita hyödyntää, sillä tuon kokoiseen häkkiin tavaraa meni kieltämättä varsin kiitettävästi. Etenkin kun näin korkeassa mallissa on vielä entistä tärkeämpää, ettei pitkiä pudotuksia jää, olkootkin että lopulta vastassa olisi paksu ja pehmeä kuivikekerros.  

Seuraavaksi lähdettiin rakentamaan sisustusta. Tuo pitkä virkattu on hommattu mittatilauksena kaverilta <3

Alkuun olin miettinyt, että pitäisin rotat vielä pienemmässä häkissä jonkin aikaa, ja antaisin talkkareiden ensin asettua kunnolla, mutta en minä sitten malttanut. Etenkin kun muutaman matkassa olleen viivytyksen takia kokonaisuus saatiin kasaan vasta viikko ennen matelijamessuja, ja olen luvannut majoittaa meillä ihmisiä ennen messuja, joten projektien rönsyjä pitää saada raivattua niin, että vuodesohvat ovat käytettävissä, ja niistä yksi sijaitsee rottalassa. Mutta kyllä talkkarit saivat joitain tunteja aikaa levittäytyä ennen rottien pääsemistä samoihin tiloihin, ja lierot lisäsin jo mustamusta kerrokseen ennen sen päälle tulleita kookosturpeita. 

Sisustusta lisättiin aika paljon ennenkuin olimme tyytyväisiä. Kuvassa näkyy ainakin Erika ja Hanski.

Häkkiprojekti saatiin siis loppuraivausta vaille valmiiksi eilen, ja tänään koitan saada hoidettua vielä loppuraivauksen. Loppuraivauksen jälkeen rottalaan kun on tulossa vielä yksi uusi juttu, joka tulee sinne kyllä enemmän minulle kuin rotille. Mutta se odottaa vielä laatikossa, että saamme sille tilaa. 

Mutta nyt meillä on sitten ensikertaa kokeilussa biopohja rotilla, ja kirjoittelen jossain vaiheessa myöhemmin, miten homma lähtee toimimaan. Tässä kun olisi tosiaan nyt ideana, että tuota pohjaa ei tarvitsisi vaihtaa enää ollenkaan, eli jatkossa rottahäkissä siivotaan vain tuota yläosaa vaihtelemalla riippareita, pyyhkimällä tasoa ja pesemällä tarvittaessa muita virikkeitä, minkä pitäisi helpottaa häkin puhtaanapitoa (poislukien se tikkailla kiipeily...). Pohjaa ylläpidetään lisäämällä sinne välillä vettä, jotta se pysyy riittävän kosteana, ja lisäämällä tarvittaessa lehtiä/muuta biomateriaalia rottien ruuanjämien lisäksi, jotta talkkareilla riittää kylliksi evästä. 

Pihlaja-mummoa uusi pohja ihmetetti kovin <3