Uusi maalaus

maanantai 1. marraskuuta 2021

Loppukesästä tuntui, että meillä oli pelkkää kuolemaa. Seitsemän kuollutta lemmikkiä kuukauden sisään iski pahasti, etenkin kun Miikkiksen ja Huiskun kuolemistakaan ei ollut vielä montaa kuukautta. Meillä myöskin lähes kaikki kuvat ja maalaukset mitä asunnosta löytyy ovat karvaisista perheenjäsenistä, joten edesmenneet tuntuivat tuijottavan kaikilta seiniltäkin. Minulla ei ollut eikä ole tarvetta siivota kuolleiden kuvia pois, vaikka etenkin tuoreeltaan kuvien katsominen voi satuttaa. Mutta sen sijaan minulla iski vahva tarve saada uusi taulu niistä tyypeistä, jotka ovat täällä nyt. Niinpä lähestyin elokuun lopussa Facebookissa vastaantullutta taiteilijaa, joka tekee lemmikkimuotokuvia taiteilijanimellä Pakkastaide

Uusi maalaus tekijältä Pakkastaide

Vaikka sitä välillä leikkii ajatuksella, miten mahdollista olisi teetättää taulu, jossa olisi mahdollisimman tarkkaan meidän jokainen sen hetkinen eläin (joka olisi melkoisen vaikeaa, sillä en rehellisesti osaa edes laskea meidän lemmikkien lukumäärää, kun esimerkiksi osa hyönteisistä on sekä ruokaeläimiä että lemmikkejä), päädyin tälläkin kertaa rajaamaan mallit kissoihin ja fretteihin. Tämäkään rajaus ei ollut itsestäänselvä, sillä myös Nipsu kotipäästäisopossumin ja Enigma-siilin voisi laskea karvakavereihin. Petterin Kaniinin tuloa ei ollut tuossa kohtaa vielä päätetty, miksi sen mukaanottamista tai poisjättämistä ei tarvinnut miettiä.

Kun mallirajaus oli päätetty tarvitsi valita mallikuvat. Edellisen teoksen kohdalla taiteilija tuli meille kotiin kuvaamaan mallit, mutta koska tällä kertaa se ei ollut välimatkan myötä mahdollista, päädyimme jaettuun Google Drive -kansioon, johon tuli ladattua "muutama(kymmentä)" kuva malleista sen lisäksi että niistä tuli kirjoitettua pienen novellin verran luonnekuvauksia. Toiveena kun oli, että maalauksessa olisi nimenomaan tämä meidän jengi, johon liittyy ulkonäön lisäksi myös tyyppien ilmeet, eleet ja muut sellaiset tekijät, jotka tekevät tyypeistä juuri ne joita he ovat. Edellinen lauman muotokuva oli fotorealistinen lyijykynätyö, joten tästä seuraavasta halusin värikkäämmän ja dynaamisemman. Sen tarkemmin en ollut asiaa vielä yhteydenottoa laittaessani miettinyt, mutta tiesin että tarvitsen tähän hetkeen väriä ja eloa. 

Aino tuli heti tuoreeltaan ihmettelemään teosta

Ottaen huomioon että en tuntenut taiteilijaa entuudestaan, eikä hän ole ikinä tavannut meidän laumaa, olin positiivisesti yllättynyt, kuinka heti ensimmäisissä luonnoksista alkoi välittyä että taulusta oli tulossa juuri oikeanlainen. Vaikka en tarkalleen tiennyt, mitä hain, niin heti kun näin sen tiesin että taulusta on tulossa juuri se. Tunne vain vahvistui jokaisen välivaihekuvan myötä, joita katsellessa tuli samalla kerrottua lisää tyypeistä, jonka mukaan tauluunkin lisättiin yksityiskohtia ilmeiden ja muiden osalta. 

Tiedän ettei aikaa voi pysäyttää, ja että meidän lauma tulee muuttumaan vielä monet kerrat. Ja että se on muuttunut jo siitäkin, mitä se oli kun maalausta alettiin tehdä kanien liityttyä joukkoon. Mutta silti sen voi. Vaikka vielä tulee se päivä, että tämäkin maalaus tulee sisältämään koko tunnekavalkadin ilosta nostalgiaan, juuri tällä hetkellä se kuvastaa meidän jengiä sellaisena kuin se on juuri nyt. Siinä on koko kissa ja frettijengi nykyisessä kokoonpanossaan, ja meidän tehotiimi on pistänyt painiksi keskellä maalausta. Ja juuri tällä hetkellä kaikki on hyvin. 

Tänään taulu löysi paikkansa olohuoneesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI