perjantai 29. marraskuuta 2019

Outoja onnenaiheita

Jokainen varmaan tietää ne hetket, kun tulee ihan pöljän onnelliseksi jostain sellaisesta asiasta, josta ihmisen lähinnä odotettaisiin repivän peliverkkarinsa. Itsellä näitä on ollut esimerkiksi silloin, kun kuukausien yrittämisen jälkeen Snurre suostui ensimmäisen kerran syömään kokonaisen hiiren - ja levitti siinä samalla sen suolet keskelle olohuoneen mattoa kun kotona oli vieraita.

Keskiviikkona oli taas tällainen hetki. Olin umpiväsyneenä sängyssä ja menossa jo nukkumaan, kun Mauno onnistui makkarin kissanvessassa käydessä pissaamaan tassulleen, ja säikähti itsekin tätä märkää tuntemusta sillä seurauksella että se pomppasi vessasta lähes yhdellä loikalla suoraan sänkyyn pyyhkimään pissaisia ja hiekan saveamia tassujaan. Vauhtia oli sen verran reilusti, että vauhtiviivat ulottuivat sängyn päästä päähän ja osumaa ehti ottaa kaikki kolmella sängyllä ollutta peittoa. Jussilta pääsi tätä näkyä katsellessa pieni epätoivon parahdus, mutta samaan aikaan minä en voinut kuin hymyillä.  

Kuvituskuva. Kuvan kissa saattaa liittyä tapaukseen.
Joku olisi voinut olettaa minun tiputtaneen tässä vaiheessa sen kuuluisan viimeisenkin ruuvin, mutta syy oli paljon yksinkertaisempi: Jussi kun on vuosia jutellut siitä, kuinka fretit ovat ihan kivoja, mutta hän ei aina kestä niiden sotkuisuutta. Että kissoissa on fretteihin verrattuna se hyvä puoli, että ne ovat huomattavasti siistimpiä. Siinä täyden sänkykaaoksen keskellä onnea oli todeta hiljaa mielessään ilman vahingoniloa, että meidän karvalapset osaavat kaikki sotkea. Että tässä asiassa ei ole niin jyrkästi minun kakaroita ja Jussin lapsia, mitä Jussi kissahaaveissaan välillä ajatteli. Vaan pohjimmiltaan porsaita molempien ovat kaikki.

Toki vielä isompi lottovoitto olisi, mikäli fretit yllättäisivät vaihteeksi siisteydellään. Sillä vaikka tuossa hetkessä onni oli päällimmäisenä mielessä, en voi kieltää, etteikö arkikaaoksen keskellä lisääntyneet pyykkimäärät välillä harmittaisi. Tekstiilipyykkiä kun riitti jo näätien kanssa kiitettävästi, ja nyt tuo meidän puolihilleri on mennyt ihastumaan myös raakaruokien syöntiin sängyssä. Muutaman kerran herran leikkien seurauksena sitä on myös saanut havahtua siihen, kun naamalle lentää yhtäkkiä kuollut gerbiili, jota on pitänyt alkaa tappaa uudelleen kahdelta yöllä.

Silti karvakaverien lauma punoutuu koko ajan enempi yhteen. Kissat ja näädät. Jussin kunniakissoiksi nostetut lempinäädät. Minun lellipoika Mauno, josta on syksyn mittaan tullut puolihilleri - Maunon isästä kun ei ole mitään havaintoa, niin on alettu vitsailla, että sen on pakko olla joku villihilleri. Se kun selittäisi sen, miten Mauno tulee tyyppien kanssa niin paljon reippaammin juttuun kuin Aino.


2 kommenttia:

  1. Karvakultia kaikki ja ihanaa kun jokainen osaa yllättää omalla tavallaan palvelijat siivoamaan.
    Karvakultien muutettua kotiin, ei ainakaan voi sanoa, että aika käy tylsäksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai jos joskus sattuisikin sellainen harvinainen hetki ettei ole (muka) mitään siivottavaa tai muuta tekemistä, sitä osaa taatusti arvostaa ihan eri tavalla :D

      Poista