keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Kotiebola kontrollissa

"Mikä ihmeen ebola teillä sielä jyllää", työkaveri kysyi kun tulin viikko sitten maininneeksi Jussin ja kolmen fretin olevan vuorostaan kipeänä. Ja hetkellisesti tilanne tuntui juuri siltä: uppoavalta laivalta mitä pidettiin pinnalla äyskäröimällä vuoroon sen mukaan kumman kunto milloinkin äyskäröinnin salli. Viime blogipostauksen jälkeen kun sairastui vielä Lysti, ja Jussin kunto laski uudestaan. Siinä kohtaa olin hetkellisesti valmis perumaan ihan kaiken, ja olisin halunnut vain jäädä loppuvuodeksi kippurassa sängyn pohjalle kun tämä ei lopu ikinä.

Mitellankin vointi alkaa olla onneksi jo ihan hyvä <3
Aika nopeasti saatiin kuitenkin valoa tunnelin päähän: ensimmäisten kolmen jälkeen ei ole tullut enää uusia sairastuneita. Ja toisena isona voittona kolmesta sairastuneesta vain Mitella tuli todella kipeäksi. Lysti ja Nutella pärskivät nelisen päivää, mutta räkäisyydestä ja aivastelusta huolimatta ne eivät missään kohtaa menettäneet ruokahaluaan tai kuivuneet, ja ne jaksoivat paria pahinta päivää lukuunottamatta myös touhuilla varsin normaalisti ja jopa leikkiä. Pahimpanakin päivänä Nutella jaksoi rynkyttää näätähuoneen porttia, kun näätähuonejengin vapaaksilaskussa kesti normaalia kauemmin.

Mitellaan tauti iski pahiten. Se oli useamman päivän täysin veto pois, ja lähinnä nukkui ja huohotti suu auki jossain viltin nurkassa. Ensimmäisinä päivinä kävely-yrityksiä seurasi pieni lepotauko aina metrin välein, kun sen oli pakko pysähtyä lepäämään ja hengittelemään. Suurimman osan aikaa se ei edes yrittänyt liikkua, joten sen nesteen ja ravinnonsaannista huolehdittiin ruiskulla ja syöttämällä sitä lusikasta. Eläinlääkäriin asti ei kuitenkaan lähdetty, sillä taudin ollessa pahimmillaankin Mitella jaksoi kuitenkin juoda itse ruiskusta, eli juottaminen onnistui hyvin suun kautta. Jussin voinnin huononnuttua Jussikin oli koko viikon sairaslomalla, joten hän pystyi samalla pitämään tilannetta silmällä näätien suhteen, ja olisi huomannut mikäli Mitellan vointi olisi lähtenyt laskuun.  

Justiinan ja Maunon yhteinen namituokio. Aino ei ymmärrä.
Loppuviikosta Jussi alkoi olla optimistinen: Lysti ja Nutella alkoivat olla melkein normaaleja, ja Mitellakin oli piristynyt. Jussi ja omat näädät jäivät kuitenkin suosiolla kotiin, kun lähdettiin Sariannan ja Mellun kanssa vetämään frettipäivää Länsikeskuksen Faunattareen. Siitä tulikin oudoin frettipäivä aikoihin etenkin itselleni: olen niin tottunut tuohon omaan likkalaumaan, ja nyt mukana olevista kolme neljästä oli uroksia. Pojat kun tahtovat olla muunmuassa sen puolet isompia mihin itse olen tottunut. Faunattaressa työskentelevä Emiliakin mietti hetken olisiko aitauksesta pitänyt poistaa sinne laitetut putket, kun hänkin on nähnyt enempi noita meidän likkoja, ja halkaisijat oli mietitty sen mukaan. Pojat kuitenkin sulahtivat heti innoissaan tunneliin (ja pääsivät sieltä vielä omin avuin pois), joten tunnelit saivat jäädä. Ja vaikka aika vannoutunut naarasfani olenkin, on minunkin pakko myöntää, että Hauer, Momo ja Käpy ovat aika mainioita poikia kukin tavallaan.

Viikonlopun jälkeen itsekin alkoi olla varovaisen toiveikas sen suhteen, että pahin skenaario ei välttämättä toteudukaan, eikä meillä ehkä olekaan koko lauma tehohoidossa hetkenä minä hyvänsä. Ja kun Mitella eilen jaksoi ensikertaa sairastumisensa jälkeen leikkiä Mallun kanssa, olo oli kuin harteilta olisi vierähtänyt iso kivi. Ehkä me oikeasti selvisimme näin vähällä, ja ehkä on oikeasti mahdollista, että koko lauma ei saa tartuntaa. Capital!-näyttely taitaa silti jäädä meidän osalta väliin, sillä näyttelyyn on enää kolme päivää, eikä Mitella ole vielä täysin kunnossa, vaikka senkin osalta tilanne alkaa näyttää jo varsin hyvältä.

Joulukalenterin teko on pahasti aikataulussa jäljessä, mutta katsotaan mitä saadaan aikaiseksi...

Kotiebolaksi nimetyllä flunssapaholaisella on kuitenkin myös oma vahva fanikuntansa: Aino ja Mauno ovat olleet enemmän kuin onnellisia, kun minä ja Jussi olemme olleet vuoroon kotona ja sängyn tai sohvan pohjalla. Aino on ollut onnessaan etenkin Jussin sairaslomaviikosta, sillä Aino on ihan isin tyttö, ja se sai kerrankin viettää monta päivää Jussin jalkojen päällä ilman tyhmiä häiritseviä töitä. Itsekin sain töihin lähes päivittäin kuvapäivityksiä siitä, kuinka Jussi makaa milloin missäkin kissat peittonaan. Siitä huolimatta toivon, että tämä olisi tällä erää viimeisiä päivityksiä aiheesta.

Nyt kun arki on siltäkin osin palaamassa, että Jussilla on huomenna edessä taas työpäivä, tuli itsekin laskettua omat jäljellä olevat työpäivät: edessä olevan Tunisian matkan ja joulun myötä niitä on enää viisitoista ennenkuin hyppään vuosien tauon jälkeen taas täysipäiväiseksi opiskelijaksi. Sitä tuli juhlistettua hankkimalla oma kalenteri ensivuodeksi, sillä ensimmäistä kertaa vuosiin en osaa ennakolta sanoa, mitä tulen tekemään ensivuoden jokaisena arkipäiväinä kello 7-15, mikä on yhtäaikaa sekä vähän pelottavaa että todella innostavaa. 

Voiko pitkittyneestä flunssasta saada sairaseläkkeen? T: kissat

1 kommentti:

  1. Ihanaa, että teillä voidaan jo paremmin ♥ Ja karvakorvat ovat saaneet nauttia palvelusväestä vaikka ei se olotila palvelijoilla tainnu häävi olla)

    VastaaPoista