sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Hillerihipat-frettinäyttely

Eilen otettiin suunta kohti Helsinkiä ja Hillerihipat-frettinäyttelyä. Tälläkertaa startattiin Turusta kahdella autolla, sillä minulla on taipumusta olla krooninen aikastelija, ja Sarianna löysi Melinasta kuskin joka arvostaa hänen tapaansa myöhempiä aamulähtöjä. Päästiin sitten kaikki matkaan vähän vähemmällä stressillä, ja itse ehti Jussin kanssa pysähtyä matkalla aamupalallekin. Pk-seudun päässä napattiin kyllä sitten yksi kyytiläinen, kun Emilialla oli mennyt kyytiasiat vähän uusiksi viime metreillä ennen näyttelyä.

Tämänkertainen näyttelylukaali
Edelliskertaisten aitausongelmien vuoksi otettiin tälläkertaa testiin kissojen tuplanäyttelyhäkki, sillä en jaksanut olla koko aikaa vahtimassa tulisiko Nutella taas läpi Marshallin aitauksesta. Zooplussan kevytaitauksetkaan kun eivät ole täysin vakuuttaneet minua, sillä pyöreässä aitauksessa meidän tyypeillä tulee usein selvästi enemmän huteja, ja vetoketjun kohdalle osuessaan osa pissasta valuu herkästi aitauksen ja lattian väliin. Freteillä kun on mielenkiintoinen tapa peruuttaa kakkiessaan nurkkaan, ja mitä selkeämpiä nurkkia on tarjolla, sitä herkemmin vessaa ainakin meillä käytetään. Siinä suhteessa kissojen näyttelyhäkki osoittautuikin napakympiksi, ja aitauksen siistinäpito oli huomattavan helppoa. Etenkin kun pissapadien leveys on kätevästi juuri sama kuin näyttelyhäkin. Meilläkin pissa-alustan kun saa vaihtaa näyttelypäivän aikana helposti sen neljä kertaa, jos haluaa pitää sen suht siistinä niin, ettei seuraava vessaan menijä sotke itseään.  Kissojen näyttelyhäkin etuluukkujen avautumissuunta ei sen sijaan ole täysin optimi silloin, kun aitauksessa on isompi lauma, joista useampi haluaisi ulos yhtäaikaa. Mutta koska luukkuja on yhteensä kuusi eripuolilla aitausta, tämä ei ollut mikään ylitsepääsemätön ongelma.

Mallu kävi naapurissa kyläilemässä
Näyttelypaikka oli tällä kertaa pienehkö, mutta sinne sovittiin silti yllättävän hyvin. Tässä varmasti auttoi myös se, että nykyään yhä useammalla on Marshallin aitausten sijaan Zooplussan kevytaitauksia, jotka ovat halkaisijaltaan selvästi pienempiä, vaikkei niitä tokikaan saa samalla tapaa suorakaiteen mallisiksi, mitä playpeneissä nykyään suositaan tilansäästösyistä. Tilakysymystä oli aluksi ajateltu helpottavan käytössä oleva ulkotila, mutta kun näyttelypäivä oli lopulta melko sateinen, sisätila sai kaikkien suosion. En ollut etukäteen kauheasti perehtynyt näyttelypaikan lähellä olevaan ruokapaikkatarjontaan, mutta onneksi ei sitten tarvinnutkaan, kun heti näyttelyn aluksi ilmoitettiin että ennen lounastaukoa ollaan tekemässä yhteistilaus Kotipizzaan. Ruoka järjestyi siis kätevästi suoraan näyttelypaikalle.

Myytäviä tuotteita ei näyttelyssä tälläkertaa juuri ollut, vaikkakin Kasperi koitti houkuttaa minua tilaamaan spesiaaliriippumattoa tytöille. Kuosit ja kankaat olisivat muuten olleet houkuttelevia, mutta koska meidän hunnilauma sotkee nykyisessä koossaan melko paljon, sitä koittaa nykyään koko ajan enemmän mennä pedeissä pestävyys edellä. Ja moni hienommista kankaista ei välttämättä kestä yhtä hyvin tiheää pesua kuin perus puuvilla ja fleece, mikä on toki pienempi ongelma silloin, jos käyttäjänä on vain yksi tai kaksi siistiä näätää. En voi silti väittää, etteikö se kimallekangas silti houkuttelisi vähän yhä.

Tuomari työssään
En ollut lupautunut näyttelyssä mihinkään hommiin, joten sitten kun näädät oli saatu aamulla boksista aitaukseen ja kynnet leikattua (näin hienosti viime tippaan), pystyi rauhassa keskittymään seuraamaan koska omat ovat vuorossa ja juttelemaan ihmisten kanssa. Näistä ensimmäisestäkin pääsi normaalia helpommalla, sillä Jussi oli taas mukana näyttelyssä, ja piti majaansa tyttöjen aitauksen vieressä. Niinpä Jussi taisi sit lopulta siirtää kaikki meidän tytöt vuorollaan kantajalle, vaikka kävinkin sit välillä huutelemassa, koska meiltä on menossa seuraava. Mallu vietti ison osan päivää naapuriaitauksen puolella siskonsa seurana. Nekku kun on samanlainen aktiiviapina kuin siskonsa, neideiltä löytyi heti yhteinen sävel. Nekun kämppis Käpy koittikin sitten vain pysytellä poissa sisaruspyörremyrskyn alta, etenkin sitten kun Hauerkin pääsi mukaan leikkiin.

Vähän ahdasta oli, mutta siitä selvittiin
Arvostelut etenivät varsin hyvään tahtiin, ja lopulta oli re-callien aika. Meiltä sinne lähtivät Huisku, Mallu ja Mitella. Näistä Huisku oli pieni yllätys, sillä neiti on tällähetkellä vähän hoikassa kunnossa, eikä muutenkaan parhaassa näyttelykunnossa. Lähellä se sijoittuminen kuitenkin kuulemma senkin kohdalla oli, kun tuomari arpoi kahden hyvin erilaisen suklaan kanssa kumman valitsee parhaaksi. Mallu oli sen sijaan hienosti luokkansa toinen, ja Mitella paras kuviollinen. Lysti sijoittui kanssa luokkansa toiseksi, vaikkei se ollutkaan päässyt re-calleihin asti. Isoin yllättäjä löytyi kuitenkin Sariannan aitauksesta, sillä Hauer oli ensin luokkansa ensimmäinen, sitten paras juniori ja vielä Best in Show. Eikä se kolmaskaan mukana ollut Sariannan kasvatti jäänyt sijoituksetta, vaan Nekku nappasi parhaan pastellin. Eli kaikkinensa aika komea avaus Sotatanssille.

Lysti oli luokkansa toinen kuva: Noora Jurvakainen
Mallu oli luokkansa toinen kuva: Noora Jurvakainen
Mitella oli paras kuviollinen kuva: Noora Jurvakainen
Meillä oli ollut puhetta että näyttelyn jälkeen lähdettäisiin vielä porukalla Helsingin keskustaan syömään, mutta Jussi sai sitten kesken päivää Forssasta puhelun että hänen tunnistuskorttinsa oli unohtunut sinne. Koska tänään Jussin piti olla taas eri paikkakunnalla töissä, meidän reittisuunnitelma sitten vähän muuttui, ja Sariannan ja Melinan suunnatessa kohti ravintolaa, me lähdimme Forssan aluesairaalan päivystykseen, onneksi tosin muissa asioissa missä päivystykseen yleensä mennään.

Tälläkertaa meillä jäikin sitten kokonaan hankkimatta paras lauma palkinto, mutta senkin suhteen tilanne saattaa korjautua pienellä viiveellä. Sariannan kanssa kun oli vähän puhetta, että Hauerin voittoteltta voisi vaihtua meillä kellarissa olevaan ylimääräiseen näyttelyhäkkiin. Koska pitäähän maailman parhaan lauman saada aina jotain spesiaalia. Näyttelypäivän aikana tuli myös se hetki, että Jussi oli valmis kysymään, miten Maunon varaaminen onnistuisi. Tilanne kun on taas vähän elänyt alkuviikosta kissa-asian suhteen. Sama ihminen joka saattoi minut aikoinaan yhteen Snurren ja Esterin kanssa kun kysyi, vieläkö me olemme miettineet Ainolle sitä kaveria, ja linkitti ilmoituksen viidestä kotia etsivästä kissanpennusta. Ja sielä viiden pennun joukossa oli juuri sellainen harmaa mistä Jussi oli vähän haaveillutkin. Pari päivää sitten viesteiltiin emon ja pentujen luonteista ja vähän muustakin, ja sitten kun pennulle oli keskusteluissa vakiintunut jo nimikin, oli peli aika selvä. Nyt pitää sitten vain seuraavaksi katsoa, koska päästään tapaamaan poikaa emoineen ja sisaruksineen ihan livenäkin. Mauno on nyt kolmiviikkoinen, eli liittyy porukkaamme syyskuussa.

Mauno kuva: Jenni Maria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti