sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

KesäPiknik 2017

Eilinen kului taas näyttelytunnelmissa, tälläkertaa Espoon Viherkalliossa KesäPiknik-näyttelyn merkeissä. Meiltä mukaan lähti tälläkertaa vain Itsy ja Mitella mummuskojen viettäessä eläkepäiviä ja Lystin vielä odottaessa penikkatautirokotetta ollakseen osallistumiskelpoinen frettikansalainen. Jussi tiputti meidät aamulla näyttelypaikalle, mutta jatkoi sitten Ropeconiin, joten kotimatka taitettiin julkista liikennettä hyödyntäen.


Sarianna ei ollut alkuun ihan vakuuttunut lähdöstään, mutta markkinoin tämän Sariannalle kevyenä näyttelynä: nythän mukana on vain nuorisoa, niin mehän selviäisimme hyvin yhdellä boksilla ja
"Onko meillä ees nameja?!"
yhdellä aitauksella. Muuten hyvä kyllä, mutta Ruut päätti paria viikkoa ennen näyttelyä, ettei ole enää mikään kakara, eikä ole sen mielestä sen puoleen Mitella ja Itsykään. Siinä missä likat ovat aiemmin leikkineet sopuisasti keskenään, Ruutista nyt olisi aika selvittää kaapin paikka ja tehdä selväksi, kuka on alfa. Mutta koska tytöt eivät kuitenkaan asu yhdessä vakituiseen, koimme helpommaksi vain napata mukaan toisenkin boksin ja kevytaitauksen. Ruut sai sitten olla oman aitauksensa kuningatar, ja Mitella jatkaa ihmettelyään siitä, mikä lapsuuden painikaveriin on mennyt.

Se oli asia, mikä Mitellaa harmitti näyttelyssä hieman muutenkin: eläinkaupan piha oli täynnä aitauksissaan olevia näätiä, eikä kehenkään saanut mennä kuonokkain tutustumaan. Sai vain putputella vähän matkan päästä yrittäen vetää unisten poikien huomiota puoleensa - mikä oli kyllä lämpimänä kesäpäivänä hieman turha toivo. Ja oma uusi lempparipainikaverikin oli jätetty tylsästi kotiin. Aitausten viereen levitetty pressu lohdutti sentään vähän, kun sen alle pääsi valjaissa sukeltelemaan.


Muuten päivä meni ihmisten kanssa jutellessa ja nauttien auringosta - etenkin ajoittain päivä meinasi olla jopa melkein kuuma, mistä nautin täysillä siitäkin huolimatta, että palamisen riski oli ilmeinen. Jotkin asiat elämässä vain ovat riskin arvoisia. Näyttelyssä oli ilmoitettuna myös useampia keväällä syntyneitä junnuja, joita piti myös käydä hieman bongailemassa, samoin kuin kahta paikalla ollutta angoraa. Siihenkin kun on enää alle viikko, että miun ja Sariannankin angoravauvat kotiutuvat. Niiden myötä loppuvuoden näyttelyissä saattaa olla ehkä jo tarpeeksi angoroita, jotta kisaa voidaan käydä myös parhaan angoran tittelistä.

Eilisessä kisassa voitettiin kuitenkin jotain muuta. Sellaista mikä ei näy virallisissa tuloksissa tai palkintokuvissakaan. Mitella sai arvostelukaavakkeensa maininnat "Very patient" ja "Lovely temperament, very sweet girl". Siinä meinasi itellä tulla taas pieni tippa linssiin. Siitä kun on nyt aika tarkalleen vuosi, kun neiti tuli meille. Viime vuoden Piknikissä Jussi saapui paikalle pienen sinisen boksin kanssa ja ojensi miulle miun ekan pentuni, pörröisen aktiivisen hammaspeikon. Ja siitä alkoi taival, johon on mahtunut enemmän itkua ja naurua kuin siihen astiseen frettielämääni. Ensimmäiset kuukaudet itkettiin välillä väsymystä, kipua ja turhautumista, kun tuntui että mitä enemmän sitä koitti puremiseen puuttua, sen kovempaa neiti puri kieltojen kaikuessa kuuroille korville. Nykyään sitten itketään enempi ihastuksesta, kuinka hieno näätä tytöstä on tullut. Onhan neiti yhä vähän sählä ja saattaa näykkiä, mutta silti se on mitä valloittavin sylinäätä ja mammanmuru.

Näyttelyn lopuksi saatiin Nelliltä kyyti asemalle, ja siitä jatkettiin sitten junalla Turkuun. Junamatkan aikana ehdin suunnitella täydellisen lomamatkan aurinkorantoineen, Masan baareineen ja karaokeduettoineen, ja Sarianna koitti parhaansa mukaan ampua ne alas painajaismateriaalina. Voi siis olla, että kun Jussi jää seuraavan kerran Berliinin jälkeen vastuuseen isommasta kasasta näätiä, suuntana on sittenkin Dupai.   

Kortilla toimiva namumaatti <3 (kuvassa Sariannan takana)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti