sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Mitella 1v

Mitella 4kk
Vuosi sitten tänä päivänä kotieläinpiha Tarassa Torniossa syntyi frettipentue. Siitä muutama kuukausi
eteenpäin ainakin yksi pentueen tytöistä lähti pikkuhiljaa laskeutumaan lapista etelämmäs, ja päätyi lopulta muutamassa eri kodissa mutkan tehtyään aina Turkuun saakka. Turkuun saapuessaan jossain välissä Bellaksi nimetty pastellimittipallo oli iältään 4kk ja ehtinyt purevaisena ja hyvin energisenä saamaan hankalan lapsen maineen.

Meidän yhteinen tarinamme alkoi heinäkuun puolivälissä viime vuonna. Olin viikkoa aiemmin bongannut ilmoituksen kiltistä ja helposta pastellitytöstä, joka tarvitsisi nopeasti uuden kodin. Itse haaveilin kuitenkin mustasoopelinaaraasta, ja vaikka alkoikin uhkaavasti näyttää siltä, että ainakaan mikään alkuperäisistä pentusuunnitelmistani ei toteutuisi, en ollut vielä täysin luopunut toivosta, etteikö meille voisi vielä se tumma tyttö löytyä. Sitten se sama pastelli tuli uudestaan myyntiin, eri myyjällä. Tälläkertaa tytölle etsittiin kokeneempaa kotia, jossa oltaisiin valmiita tekemään töitä tytön totuttamiseksi käsittelyyn. Tyttö oli edelleen kaikkea muuta mitä etsin (poislukien että se oli fretti ja naaras), mutta se tarvitsisi kotia, ja minä halusin kovasti pentua mummuskojen seuraksi. Niinpä päätin, että jos pentu vaikuttaisi sellaiselta, että minun frettikokemuksellani sen kanssa voisi pärjätä, sillä olisi koti meidän luona. Ja muutamaa puhelua ja useampaa viestiä myöhemmin asia oli sovittu.

Mitella tulopäivänään Piknikissä
Bella muutti meille paria viikkoa myöhemmin, kun suuntasimme pk-seudulle KesäPiknik-näyttelyn tiimoilta. Aikataulusyistä päädyttiin siihen, että minä jäin mummuskojen kanssa näyttelypaikalle ja Jussi lähti Porvooseen hakemaan meidän uutta perheenjäsentä. Ja käytti sen samalla reissulla eläinlääkärillä saamassa rokotukset ja mikrosirun, sillä toisin kuin kasvattajalta hankittaessa, pentua ei oltu sirutettu ennen luovutusta. Sitten tuli se hetki, että Jussi ojensi minulle boksin, että tässä se nyt sitten on. Ja itse olin yhtäaikaa utelias ja kamalan jännittynyt: minun ensimmäisen pennun piti olla helppo pentu suoraan kasvattajalta, eikä kodinvaihtajariiwiö. Mutta kodinvaihtajariiwiö meille tuli, ja tiesin, että tuli mitä tuli, homma laitettaisiin toimimaan tytön kanssa.

Tyttö sai kutsumanimekseen Mitella, ja yhteiselo alkoi. Yksi asia meni pennun kanssa heti yli odotusten: jopa Snurre hyväksyi pennun parissa päivässä, vaikka se jännitti tuolloin vielä nykyistä enemmän vieraita näätiä. Olin varautunut viikkojen tai kuukausien puffin ja huudon sekaiseen totutusrumbaan, joten olin tästä enemmän kuin iloissani. Mitellan kanssa haasteet tulivat kuitenkin toisesta suunnasta: se puri jos suinkin sai tilaisuuden jääden roikkumaan sormiin, ja sen energiaa ei saanut purettua edes jokailtaisiltaisilla monen kilometrin juoksulenkeillä. Ja tuntui, että mitä ikinä sitä yrittikin, Mitella puri vain entistä lujempaa. Sen kanssa eivät tuntuneet auttavan sen enempää kiellot kuin jäähytkään, eikä se ollut moksiskaan, jos parhaita purukohtia koitti sivellä chilillä tai sitruunamehulla - ne saivat vain haavat kirvelemään entistä enemmän. Mutta onneksi Turussa oli muitakin, joilla oli samanikäiset pennut. Silloin kun oma jaksaminen tuntui loppuvan täysin, nappasin Mitellan boksiin ja lähdin Sariannan luo. Uusi ympäristö, muut pennut ja pari käsittelijää lisää saivat etenkin alkuun pennun väsähtämään paremmin mihin yksinäni pystyin. Ja Mitellan ollessa väsynyt, sitä pystyi jopa käsittelemään ilman että jokainen käsittely päätyi haavojen puhdistamiseen ja laastareihin.

väsynyt kakara
Viikkojen vaihtuessa kuukausiksi, pahimmat puremat kuitenkin vähenivät. Enää tyttö ei purrut siksi, että se olisi vieroksunut käsittelyä, vaan lähinnä innostuessaan. Mitellan mielestä kaikkiin parhaisiin leikkeihin kun kuuluu hampaat (ja tästä se ei ole päässyt täysin eroon vieläkään...). Ja silloinkin kun tyttö puri, puremat alkoivat yhä useammin olla lukkojen sijaan huomattavasti kevyempiä näykkäisyjä, jotka eivät aina rikkoneet edes ihoa. Pikkuhiljaa puremat alkoivat myös korvautua muulla: Mitella alkoi yhä useammin tulla ovelle vastaan ja kiivetä syliin tervehtimään kun tulin kotiin. Mitella alkoi myös reagoida silityksiin nuolemalla sormia. Meidän rasavillistä alkoi kuoriutua oikea mammanmussu.

Snurre otti pennun heti omakseen
Kaikkein isoin ihme minkä tuo nyt vuoden vanha tyttö toi tullessaan on kuitenkin tapahtunut meidän laumassa. Ennen Mitellaa meillä oli kaksi frettiä, jotka tulivat enimmäkseen hyvin toimeen keskenään. Mitellan myötä niistä tuli lauma, johon myös Itsy myöhemmin otettiin. Ennen Mitellaa meillä oli hyvin paljon vähemmän frettien välistä vuorovaikutusta, mutta Mitella on erittäin frettisosiaalisena ollut se liima, joka on hitsannut porukan yhteen. Se on opettanut Snurrelle paljon frettien välisestä kommukoinnista ja tuonut sen myötä sille paljon aiempaa enemmän itseluottamusta. Frettien kanssa Mitella osaa suhteuttaa voimansa ja leikkinsä todella hyvin seuran mukaan. Kun ennen Mitellaa Snurre ja Esteri harvoin edes nukkuivat yhdessä, nykyään meillä usein löytää kaikki neljä samasta kasasta. Ja myös Mitella on oppinut hyvin paljon Snurrelta, joka on päättänyt opettaa Mitellalle kaikki parhaat temppunsa karkkipaperien jemmaamisesta ei-toivottuun boksikäyttäytymiseen.

Mitellan kevätlook 2017


Kaiken kaikkiaan Mitella on ollut fretti, jota meille ei ikinä pitänyt tulla, mutta jota täydellisempää en olisi osannut meille ikinä valita. Vaikka se nyt vuoden ikäisenäkin osaa yhä olla hepuloidessaan aika riiwiö, on se silti maailman paras hepuliprinsessa.

Paljon onnea Mitella 1v <3

1 kommentti: