Länkkärin näätäpäivä ja Snurren kuulumisia

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Eilen olimme näätäpäiväilemässä Länsikeskuksen Faunattaressa Turussa. Näätäpäivä meni varsin leppoisissa merkeissä, vaikkakin samalla pienellä haikeudella. Eilinen näätäpäivä kun oli ensimmäinen näätäpäivä, missä olin frettien kanssa, mutta ilman Snurrea. Snurren kunto kun on ollut taas pari päivää huonompi.
Miikkis ja Otto
Vielä viikon puolivälissä arvoin Snurren mukaanottamista, mutta lauantaiaamuna oli kyllä ihan selvä, että tyttö jää kotiin lepäilemään. Niinpä meillä pakattiin mukaan Miikkis sekä Esteri, Mitella ja Itsy ja suunnattiin kohti länkkäriä. Autossa kyllä hetken tuntui ihan siltä, kuin Snurrekin olisi ollut mukana, sillä Snurre on mennyt opettamaan Mitellalle miten boksin ovea kuuluu raapia. Kantamuksia oli eilen mukana ihan olemattoman vähän, kun länkkärillä oli taas odottamassa valmiiksi sisustettu aitaus. Niinpä kassissa oli vain muutamia pissa-alustoja, pari lelua ja muutama lempparipeti. Matkalla käytiin poimimassa mukaan vielä Sarianna Ruutin ja Oton kanssa, siinä missä Kasperi oli mennyt jo vähän edeltä bussilla Hollon kanssa. Hollon mukana olo oli kyllä kiva, sillä nyt päästiin havainnollistamaan kahden alpparin kanssa frettien kokovaihtelua: Esteri kun on suht pieni naaras ja Hollo taas varsin iso uros. Aika monen ensimmäinen arvaus olikin taas että lauman mummuska oli ihan selvä pentu.
Unohdin kokonaan kuvata aitauksen, mutta Länsikeskuksen Faunattaren facebooksivuilta löytyi onneksi aitauskuva :) Sieltä kannattaa käydä katsomassa lisääkin kuvia.

Näätäpäivässä riitti taas kävijöitä tutummista ihan uusiin tuttavuuksiin. Osille fretit ja haisunäätä
olivat täysin uusia lajituttavuuksia, jonka lisäksi mukana oli niitä, joita jompikumpi lajeista on kiinnostanut jo pidempään, mutta elämäntilanne tai haisunäätien kohdalla nykyinen lainsäädäntö on esteenä haaveen toteuttamiselle. Aika monella kiinnostuneella oli myös kotonaan kaneja ja jyrsijöitä, jolloin joutui vähän toppuuttelemaan ja kehottamaan ainakin miettimään hyvin tarkasti asunnon eristämismahdollisuudet ja eläinten luonteet. Sillä vaikka monella yhdistelmä toimiikin, on se aina myös riski, ja osa herkemmistä saaliseläimistä voi reagoida hyvin vahvasti jo pelkästään fretin hajuun. Yksikin frettejä paijailemassa käynyt osasi jo edelliskerran jälkeen valita frettien sylittelyyn sellaiset vaatteet jotka voi kaikki pestä koneessa, sillä viime kerralla hänen kaninsa olivat alkaneet kiljua haistettuaan hänen vaatteissaan fretin. Ja kanit eivät yleensä kilju ihan pienestä säikähdyksestä.

Hollon valtaama peti
Hollo meni näätäpäivässä ihastumaan tyttöjen pinkkimustaan petiin, jonka se valtasikin useampaan otteeseen itselleen, vaikka sillä olikin lieviä vaikeuksia mahtua siihen kunnolla kiepille (ja meillä siinä on nukkunut parhaimmillaan kolme tyttöä yhtä aikaa...). Miikkis oli sen sijaan Hollosta vähän epäilyttävä, toisin kuin Otosta, joka nukkui jo tottuneesti useampaankin otteeseen Miikkiksen vieressä ja alla. Otto kun on tottunut Miikkiksen peppuun jo pienestä asti, sillä aina kun se meni pentuna härkkimään Miikkistä, Miikkis ratkaisi ongelman istumalla sen päälle. Muut näädät kasautuivat pitkälti unimajaan silloin kuin sylittelyiltä ja karkausyrityksiltä ehtivät. Faunattaren aitaus kun on playpeniä matalampi, innosti se etenkin Itsyä, Ottoa ja Holloa yrittämään laajentaa näätäpäivää liikkeen muihinkin osiin. 

Kotiin tultua Snurre olikin heti ovella vastassa ja kipitti suoraan tyttöjen boksille ottamaan laumansa vastaan. Selvästi tytöllä oli jo ehtinyt tulla vähän ikävä. Loppuillan se viettikin hyvin tiiviisti Mitellan kanssa, joka on alusta asti ollut ihan Snurren pentu. Mitellakin putsaili sitten huolellisesti Snurren korvia ja otti sitä leikkeihin ja touhuihin mukaan.

Snurre ja Snurren pentu
Tänään aamu veti taas hieman itkuiseksi ja vakavaksi. Tähän asti on ajateltu, että Snurrella on todennäköisesti ongelmaa vain alaselässä/lonkissa, ja sitä on ollut tarkoitus lähteä koittamaan hoitamaan hieronnan ohella kipulääkkeillä, jotta nähdään onko niillä vaikutusta tytön liikkumiseen. Tänään aamulla tytöllä oli kuitenkin selvästi myös uudenlaista oiretta, kun se alkoi vähän heräämisensä jälkeen tärrätä selvästi normaalia enemmän ja sillä oli näkyviä ongelmia kehonhallinnassa. Esimerkiksi lohitahnaa tarjottaessa se alkoi kyllä heti innolla nuolla sitä, mutta kieli jäi tekemään lipovaa liikettä vielä pitkään tuubin pois ottamisen jälkeen ja sillä oli selvästi hankaluuksia tarkentaa tuubiin. Jussi oli heti sitä mieltä, että tytölle tarvitaan nyt aika verikokeisiin, että nähdään onko veriarvoissa mitään viitettä siitä, mikä osa elimistöstä on pettämässä.

Kohtaus kesti vain vartin tai puolituntia, mutta valitettavasti se yhdessä aiempien oireiden kanssa viittaa siihen, että yhteinen aikamme on todennäköisesti käymässä vähiin. Voimme ehkä onnistua löytämään tavan hoitaa oireita jonkin aikaa, mutta jos kehitys jatkuu tähän tahtiin ja uusia oireita alkaa ilmetä, on pian luultavasti mietittävä lopetusvaihtoehtoakin. Vielä tyttö on suurimman osan aikaa oma menevä itsensä, ja se yhä viettää aikaa leikkien Mitellan kanssa ja jemmaten karkkipapereita, mutta en toisaalta tiedä, kuinka reilua se on myöskään odottaa lopullista romahdusta,  jos sen tila jatkaa huononemistaan ilman merkkejä paremmasta. Se on vain aina yhtä vaikea vetää rajaa siihen, paljonko hyviä päiviä tarvitaan, jotta elämä olisi vielä hyvää.

6 kommenttia:

  1. Jaksamista pikku Snurrelle <3
    Ihanaa kun saa teillä hyvää hoitoa ja huolenpitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Snurre ihanana näätänä antsaitsee paljon hyvää hoitoa, huolenpitoa ja herkkuja <3 Ja vaikka se sydämeen sattuukin, kun neidin kunto on nyt heikkenemässä, pysyy se päätös, mikä tehtiin jo pari vuotta sitten: että joka päivästä pyritään tekemään mahdollisimman hyvä.

      Jo silloin kun haettiin Snurre, tiedettiin että nelivuotiaan kodinvaihtajan kanssa niitä yhteisiä päiviä on oletettavasti vähemmän kuin pennun kanssa, etenkin kun toisen ruokavalio ei ole ollut mikään optimi ja elimistö on ollut liikaa koetuksella kiimojen kanssa. Tiedettiin, että meillä ei välttämättä ole edessä terveitä vuosia montaakaan, jos yhtään. Mutta Snurren kanssa on ehditty saada jo paljon: on saatu nähdä, kun se oppi lopulta syömään lihaa. Kun se toisena viimein kasvatti talviturkin. Kuinka sen sosiaaliset taidot ja itsevarmuus ovat lauman myötä kohentuneet.

      Tietenkin niitä hyviä päiviä toivoo vielä lisää. Mutta nekin päivät jotka olemme jo saaneet ovat sulkeneet tytön ikuisiksi ajoiksi sydämeen.

      Poista
  2. Hei, olitko sattumoisin näätinesi viime vappuna tuolla samaisessa Länsikeskuksen Faunattaressa? Ei Turun seudulla varmaan kovin moni omista haisunäätää... :D Aloin vain miettiä, kun törmäsin tänne Blogit.fi:n kautta, että jotenkin tutulta vaikuttaa. Vertasin vielä taannoisen vappupostaukseni kuvaa Mihailin kuviin täällä blogissasi, ja on kyllä aika paljon samaa näköä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin tuolla juu viime vappuna Miikkiksen ja mummuskojen kanssa :) Eli meidän päärynähän tuossa kuvassa on.

      Turun seudulla on tietääkseni Mihailin lisäksi vain yksi haisunäätä, Mihailin siskonpoika Mörkö, joka on väritykseltäänkin vähän erilainen kuin enonsa.

      Poista
    2. Hihi, hauskaa, että törmäsin tänne. Kerrassaan ihastuttava otus! Ja fretit ovat myös mainioita (tosin mielestäni myös jotenkin vähän pelottavia - en oikeastaan tiedä miksi). Jäänpä seurailemaan blogiasi. Tuskin meille koskaan voi omaa haisunäätää kotiin tulla, kun olen kerran allerginen oikeastaan kaikille mahdollisille eläimille, mutta tykkään kuitenkin lukea niistä.

      Poista
  3. Snurrelle rapsuja <3 toivottavasti teillä yhteisiä aikoja edessä. Ja miten ihanaa, että Snurre on saanut sun luota oman kodin, missä se saa elää laadukasta fretin elämää ja missä toista kunnioitetaan ja rajastetaan ihmisten toimesta valtavasti.

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI