Viikonloppuna meidän jengi kasvoi taas kahdella. Toinen tyypeistä oli suunnitellumpi, toinen tuli puolen tunnin varoitusajalla. Nopean varoitusajan tyyppi oli pieni salamatkustajalisko, joka oli päätynyt Suomeen Orlandosta yksityishenkilön matkatavaroiden mukana. Puhelimessa liskon löytänyt henkilö arvioi hänet noin viisisenttiseksi, joten hänen lähtiessään ajamaan kohti Turkua viritin liskolle karanteenikämpäksi yhden faunabokseista. Liskon saavuttua totesimme faunaboksin ilmareiät ihan liian suuriksi salamatkustajan kokoon nähden, ja karanteenikämpäksi vaihtui pieni hyppyhämähäkkiterraario.
 |
| Ensimmäisenä lauantaina saapui pienenpieni salamatkustaja |
Tämä salamatkustaja näyttäisi olen lugubris eli surugekko, ja hyvin nuori yksilö. Tyyppi sai karanteeniajakseen kutsumanimekseen Pom-pom, mutta hänen kohdallaan nimi tuskin jää pysyväksi. Surugekot kun viihtyvät hyvin porukassa ja pystyvät lisääntymään partenogeneettisesti eli käytännössä kloonaamaan itseään. Meillä on jo ennestään kotona yksi surugekkoporukka, ja mikäli Pom-pom toipuu matkastaan, tulee hän muuttamaan karanteenin jälkeen osaksi porukkaa. Ja kun puhutaan keskenään hyvin samannäköisistä suvuttomasti lisääntyvistä tyypeistä, niin voin jo tässä kohtaa olla melkoisen varma, ettei Pom-pomia tulla muuton jälkeen enää erottamaan porukasta. Tämän takia meidän muillakaan surugekoilla ei ole nimiä.
Suunnitellumpi tyyppi taas on afrikkalainen kääpiösiili Nuttu. Kun meidän edellinen siilimme Sonic-kuoli viime vuoden helmikuussa, siilitarvikkeet siirtyivät varastoon odottamaan seuraavaa siilityyppiä. Olemme vuoden mittaan aina välillä jutelleet Jussin kanssa siitä, millainen meidän seuraava siilityyppi olisi. Eli eniten siitä, että odotammeko että kohdalle osuu jokin sopiva kodinvaihtaja, vai otammeko poikasen. Itse olin alkuun kodinvaihtajan kannalla, mutta lopulta kallistuimme poikaseen. Kahtena päällimmäisenä syynä siilien muutenkin lyhyehkö elinikä (keskimäärin 3-5 vuotta, vaikkakaan 8 vuotta ei ole täysi mahdottomuus) sekä sosiaalistaminen. Meidän kumpikin kodinvaihtajana tullut siili kun oli jo vanhempi, ja eli meillä vain noin vuoden, jonka lisäksi kumpikaan niistä ei ollut tottunut käsittelyyn. Alusta pitäen sosiaalistetun poikasen kohdalla on paremmat mahdollisuudet sille, että siilistä voi saada käsiteltävän, mikä olisi etenkin Jussille iso juttu.
 |
| Sitten tuhiseva nyytti |
Parille tutulleni on hiljattain tullut siilinpoikaset, joten heidän kuvien ja videoiden katsominen ei ole ainakaan lievittänyt omaa kuumetta. Lopullinen niitti hommalle oli tällä erää kuitenkin se, kun Tikan Jonna meni postaamaan Pieksamäen eksoottisten eläinten messujen ryhmään kuvia vapaista poikasistaan. En ollut menossa kyseisille messuille, mutta kuvissa oli niin ihania tummia naamuleita, että kuviin oli vain pakko kommentoida jotain. Kyseisen kasvattajankin kun tiesin entuudestaan, ja kaverillani on ollut siili häneltä. Kommentointi johti sitten yksityisviesteihin ja videoihin. Poika johon olin ensimmäisenä iskenyt silmäni oli kasvattajan mukaan vähän varautuneempi ja kovempi ilmaisemaan mielipiteitään, niin päädyimme sitten porukan sosiaalisimpaan, eli toisen poikueen tyttöön. Valintaa vielä vahvisti se, kun selvisi että neiti oli toiselle tutulleni tulleen poikasen sisko.
 |
| Josta kuoriutui Nuttu <3 |
Välimatka kasvattajaan ei olisi ollut ihan mahdoton, mutta koska ajoa olisi tullut yhteen päivään kuusi tuntia, eli paljon enemmän mitä itse pystyn ajamaan, ja Jussilla vapaat ovat olleet muutenkin vähissä, päädyimme sopimaan neidille kyydin messujen kautta. Nuttu pääsi sitten kyydillä Raisioon asti, mistä haimme hänet lauantaina illalla. Illalla neidillä oli kunnon reissuharmitus päällä, joten nostimme hänet vain aitaukseensa lepäilemään reissun jäljiltä. Jussin oli kyllä ihan pakko yöllä vähän hiippailla katsomaan, kun neiti juoksi pyörässään. Sunnuntaina aamulla pahin harmistus oli väistynyt, niin pääsimme lyhyesti moikkaamaan Nuttua ennen hänen siirtymistään päiväunille.
Tervetuloa kotiin Pom-pom ja Nuttu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti