Kun töistä tuli tieto, että ainakin keväälle on tiedossa vähemmän tunteja (työskentelen tällä hetkellä nollasopimuksella), aloin heti laatia kunnon projektilistaa. Sitä päätti käyttää töistä vapautuvan ajan ja energian siihen, että kotona ja eläintiloissa kaikki olisi sitten tiptop. Homma kusi kuitenkin heti kättelyssä, kun sain influenssan. Nyt sitä on ollut pari viikkoa periaatteessa terveiden kirjoissa, mutta hengästyn ja väsyn edelleen huomattavasti helpommin kuin ennen sairastumista. Sitä on siis joutunut vähän himmailemaan suunnitellun supertehokkaan kevään ja täyden suursiivouksen kanssa.
Sitä on joutunut taas vastakkain sen kanssa, että sitä on onnistunut sisäistämään vähän turhankin suorituskeskeisen minäkuvan, jonka on hankala sulattaa joutenoloa. Kyllähän se meni taudin ollessa pahimmillaan, kun kaikki energia meni siihen, että koitti keksiä missä asennossa henki kulkisi edes auttavasti, mutta sen jälkeen on tehnyt taas vähän tiukempaa sallia itselleen se, ettei minusta ole tällä hetkellä vetämään sata lasissa. Että vaikka kotona on miljoona hyödyllisempää asiaa joita voisin tai joita minun "pitäisi" tehdä, voin silti välillä vain koota palapeliä tai istua frettien kanssa kasvihuoneella juoden teetä. Ettei minun tarvitse muuttua työvuorojen vähennyttyä välittömästi täydelliseksi pullantuoksuiseksi kotirouvaksi. Etenkin kun liian tiukat tavoitteet johtavat tällä hetkellä herkästi vain siihen, että en saa aikaiseksi mitään muuta, kuin istun sisällä miettien kaikkia asioita, mitä minun pitäisi aloittaa aloittamatta mitään ja tuntien samalla huonoa omaa tuntoa siitä, että en ole tehokas, mutta että en myöskään lepää.
Valitettavasti pää tarvitsee eilisen kaltaisia päiviä muistuttamaan, että olen koittanut vetää satakymmenen lasissa niin pitkään, ettei se lasi ole tahtonut pysyä enää vähään aikaan kasassa. Että nyt ei ole oikeasti sen aika, että minun tarvitsisi aloittaa koko ajan jotain uutta, kehittää itseäni, etsiä uusia haasteita ja ylittää itseni. Vaan minun pitäisi oikeasti opetella välillä antamaan olla. Keskittyä nukkumaan, syömään ja kävelemään rauhakseen ympäristöä ihmetellen. Keskittyä asioihin, jotka ovat ympärilläni nyt. Tämän kokoisen lauman kanssa se "ei mitään" kun on sekin paljon muuta, kuin että sitä makaisi kaikki päivät sohvannurkassa katsoen Netflixiä. Sitäkin pitäisi kyllä ehdottomasti kokeilla joku päivä.
Jos hiljainen kausi töissä jatkuu pidempään, sitä pitää toki alkaa miettiä uusia työkuvioitakin. Mutta juuri nyt sitä voisi olla paikallaan opetella vähän hengittämään. Olla yrittämättä koko ajan jotain. Antaa arjen rullata perusasioiden äärellä. Hyväksyä se, ettei elämästä tarvitse tulla valmista nytkään.
Toissapäiväinen menetys kun valitettavasti taas alleviivasi, että en voi odottaa lepäämisen kanssa sitä täydellistä elämäntilannetta, kun elämässä ei ole mitään stressinaiheita, vaan voin vain asettua huolivapaaseen kuplaan kellumaan kunnes akkuni on täynnä. Tehdä ensin kaikkea valmiiksi, ja levätä sitten. Vaan että minun olisi opeteltava palautumaan joka päivä ja riippumatta siitä, olenko tehnyt kyseisenä päivänä jotain kyllin tehokkaasti ansaitakseni sen. Minun olisi myös opeteltava hyväksymään se, että lepääminen ei myöskään ole yksi suoritus muiden joukossa, jonka voi kirjata kalenteriin ja hoitaa tehokkaasti alta pois. Sille toki tarvitsee varata aikaa, mutta en voi itse suoranaisesti päättää, paljonko aikaa se ottaa.
Ensitöikseni silppusin projektilistan. Kyllä tärkeimmät sillä olevat jutut muistaa ilman listaakin. Ja ne ottavat nyt sen ajan minkä ottavat. Ilman listaa en toki pääse yliviivaamaan siltä mitään, mutta toisaalta en voi myöskään jumittua tuijottamaan kaikkia yliviivaamattomia kohtia.
Ja vaikka sitä koittaa nyt laskea rimaa päänsä sisällä, niin kyllä sitä johonkin aina lupautuu. Nyt seuraavaksi ollaan huomenna mukana Tropicalssin eksopäivässä Turussa sekä puhumassa Herpille Koti -ringistä että esittelemässä frettejä. Sinne sopii siis tulla moikkaamaan klo 12-16 välillä. Kysymään vaikka tuosta meidän sijaiskotilaisesta, jos harkitsee viljiksen hankintaa.
