Tämä on taas niitä postauksia, joita en ole osannut kirjoittaa. Olen aloittanut tämän mielessäni useasti, ja päivästä riippuen se on ollut kaikkea äärimmäisen positivisen ja täysin luovuttaneen väliltä. Reilun kahden viikon takaisen hammaspäivän jälkeen kaikki kissat toipuivat anestesioistaan nopeasti, ja alkuun näytti siltä, että myös Kielo-rotan oireet hävisivät täysin. Toki Kielo aivasteli välillä, mutta aivasteluhan on ihan normaalia. Jussi tuki havaintoani, ja olimme molemmat tyytyväisiä. 

Kuitenkin mitä enemmän olen viettänyt aikaa sairastupana toimivassa kylpyhuoneessa, sitä vaikeampi minun on kieltää sitä että kyse on muustakin kuin aivastelusta. Että Kielo kujertelee tai rohisee. En oikein edes tiedä miten kuvailisin ääntä muuten, kuin että en todellakaan pidä siitä, ja että Kielo ei kuulosta siltä miltä pitäisi. Oireilu ei kuitenkaan ole yhtä jatkuvaa kuin ennen kuuria, joten haluaisin olla vielä optimistinen. Sen takia puhuin antibioottikuurillekin jatkoa kahdesta viikosta kolmeen. Että jos tämä nyt kuitenkin vielä tästä.

Kylpyhuoneessa Kielo on majaillut Opuntian kanssa minidunassa, eli veto on minimoitu kaikin mahdollisin tavoin. Kylpyhuoneessa on lattialämmityksen takia hieman lämpimämpää kuin rottalassa, ja suihkussakäyntien ja saunomisen myötä ilma on kosteampaa. Höyryhengityksen ja antibioottien tukena on mennyt vielä Nutriplussaa ja hunajapuuroa. 

On päiviä kun mietin Kielon ilmoittamista Lemmikki- ja kesyrottien pääsiäisnäyttelyyn. On päiviä jolloin olen valmis myöntämään itselleni että vain pitkitän päätöksen tekoa, ja että eutanasia olisi paras ratkaisu sekä Kielon itsensä että lauman kannalta. Antibioottikuurin jälkeen yhä oireilevana kun olisi aina kohonnut riski sille, että kuurista ovat selvinneet vain sitkeimmät taudinaiheuttajat, mikä edistää antibioottiresistenssin syntyä. Antibiooteilla kun pitäisi pyrkiä aina tuhoamaan kaikki aktiiviset taudinaiheuttajat, ja puolittainen voitto on vaaratekijä. Etenkin kun ottaa huomioon Kielon iän, pelkään että toivoessani muutamaa lisäkuukautta tai joitain hyviä viikkoja, riskeeraisin kaikki muut laumassa. Sillä vaikka jos kyseessä olisi myco, ja koko lauma todennäköisesti kantaisi sitä, olemme nyt saattaneet onnistua antibiooteilla vahvistamaan sitä tuhoamisen sijaan. 

Soutaan ja huopaan, enkä luota omaan objektiivisuuteeni asiassa. Minä todella haluaisin nyt onnellisia loppuja ja vauvakuplaa, enkä lisää hyvästejä. Nyt koitan seuraavat päivät hengitellä rauhassa, ja katsoa mihin tilanne etenee. Ja kuurin loputtua Kielo lähtee sitten töihin kontrolliin, jotta joku minua objektiivisempi katsoo tytön läpi. Joku joka on nähnyt sen sekä lähtötilanteessa, että mihin siitä sitten päädytään. Joku joka tietää, kuinka vaikea asia on minulle, mutta jonka luotan kuitenkin sanovan siihen ammattilaisen mielipiteensä. 

Samaan aikaan kun on pidetty sairastupaa kylppärissä, rottalassakin on ollut ilmankostutin käytössä, Sielä tarkistettiin myös ikkunan tiivisteet ja hommattiin kapan sijaan pitkät verhot. Eli pyritään pitämään huoli siitä, että kaikki altistavat tekijät olisivat minimissä.

Lepää rauhassa Shongo

Jo aiemmin yksin jäänyt jättiläistuhatjalkaiseni Shongo löytyi tänään kuolleena terraariostaan. Shongo ja Lolo tulivat meille kumpikin täysikasvuisina, eikä niiden ikä ollut tiedossa, joten en osaa sanoa, menivätkö tyypit vanhuuttaan. Meillä Shongo ehti olla vajaa kaksi vuotta, sillä sain Shongon ja Lolon Jussilta kihlajaislahjaksi. En yleensä pidä siitä, että eläimiä hankitaan lahjaksi etenkään yllättäen ja ennakkoon sopimatta, mutta en voi väittää, ettenkö olisi ihastunut Shongoon ja Loloon heti kun ne sain, ja etteikö näiden kohdalla myös jälkikasvu olisi ollut erittäin tervetullutta. Ne haaveet haudattiin kuitenkin jo aiemmin Lolon myötä.  

Lepää rauhassa Shongo <3

Nyt sitten matelijahuoneessa on taas yksi terraario tyhjättäväksi. Tiedän jo nyt haluavani Shongolle ja Lololle seuraajan/seuraajat, mutta sen aika ei ole vielä, joten nyt Shongon terraario saa mennä pesun kautta varastoon. Katsotaan asiaa sitten syksyn matelijamessuilla, tai ensivuonna. Näitä tyyppejä kun en odota tulevan vastaan kodinvaihtajina tai rescueina, sillä vaikka lajin edustajia on Suomessa, ei niitä ole täällä kauhean montaa. 

Olo on ehkä ennenkaikkea haikea. En voi väittää, että Shongo olisi ollut minulle ihan samalla tapaa läheinen kuin vaikka fretit tai rotat. Mutta silti Shongo oli ehdottomasti yksi meidän matelijhuoneen eniten käsitellyistä tyypeistä, jolla oli erityinen paikka sydämessäni. Minun oma creepy crawler, jota unohduin monesti katselemaan pidemmäksikin aikaa. 

Valentine Ferret Show 2025

Lauantai meni taas frettinäyttelyn merkeissä. Tällä kertaa Klaukkalassa ystävänpäivänäyttelyssä. Ja sen jälkeiset päivät ovat suorastaan vilahtaneet ohi kotona rästihommia hoidellessa. Asunto kun oli taas lievästi sanoen sen näköinen, kuin täällä olisi räjähtänyt vähintään pari pommia, mikä on aika tavallista, silloin jos huomio keskittyy hetkeksikään pois arjen ylläpidosta. Kotipäivinä pelkästään pyykkikone kun pyörii helposti 4-6 kertaa, joten jos pyykkejä ei ehdi viikata heti paikoilleen, jo niillä täyttää helposti koko takkahuoneen. Kahden päivän häärimisellä olen onnistunut löytämään taas takkahuoneen ja olohuoneen, mutta koko koti on vielä kaukana siististä. 

Sera arvostelussa

Tällä kertaa en jaksa en tarkemmin eritellä näyttelypäivän kulkua, joten hypätään suoraan grande finaleen, eli siihen miten meidän tytöt pärjäsivät. Sera menestyi lauantaina paremmin kuin vielä kertaakaan aiemmin, ja neiti paitsi voitti luokkansa, hän oli myös paras mustasoopeli sekä paras seniori 1. Sera on kuitenkin voittanut luokkansa jo useamman kerran aiemmin, joten neidin hienous ei enää tule niin isona yllätyksenä. Onhan Sera sellainen klassinen kaunotar, ja monella tavalla sopusuhtainen tapaus. Joten en voi kieltää, että kun Seran lisäksi meiltä pyydettiin re-calleihin myös Mymski ja Nutella, jännitin huomattavasti enemmän sitä, tuleeko heille sijoituksia, vaikka en toki pitänyt Serankaan menestystä millään tavalla itsestään selvänä. Ja kun Mymski sitten julistettiin parhaaksi albiinoksi, se läikähteli sydämessä vielä erityisemmällä tavalla, sillä yleensä Mymski aina häviää sisaruksilleen. En voi kieltää, ettenkö ymmärtäisi miksi: onhan Mymski sisaruksiinsa nähden vähän mini ja neidillä on korva ja huuli halki. Eli vaikka neiti on minun spesiaalityyppini, ei hän ole varsinaisesti valioainesta. Mutta tällä kertaa, tässä näyttelyssä Mymski sijoittui ensimmäistä kertaa. 

Minä ja meidän blondit <3

Kun sitten kotona purimme kaikki palkinnot yhtä aikaa pöydälle, sitä kyllä meni hetkeksi uudestaan sanattomaksi kyseisen palkintovuoren edessä. Olinhan minä näyttelyn palkintopöytää toki näyttelypäivän aikana vähän kurkkinut, mutta en ollut osannut edes kuvitella, että palkinnoista niin moni lähtisi kotiin. Vaikka olin varovaisesti vähän haaveillut yhdestä värin parhaiden palkintopedeistä. Mutta siinä niitä oli: petejä, suklaarasioita, lisäravinteita, leluja, ruusukkeita... Aika uskomatonta. Kissatkin olivat heti innolla tutkimassa, mitä uutta nääpät olivat onnistuneet reissultaan löytämään. Ja minun on taas astetta helpompi pysyä päätöksessäni, että en osta eläimille tänä vuonna mitään ekstraa - ne kun hoitavat sitä puolta taas aika lahjakkaasti itse, kun laitan silloin tällöin muutamia kymppejä harrastuskuluihin. 

Seran & Mymskin palkintosaalis

Näyttelystä kotiuduttaessa näimme kotimatkalla myös pikaisesti Joonasta yhden HeKo-jutun tiimoilta. Tällä kertaa meidän jengi ei kuitenkaan kasvanut tapaamisen myötä, vaikka HeKolla onkin nyt kotia etsimässä useampia käärmeitä, joiden kohdalla en voi kieltää, etteikö niistä yksi houkuttaisi itseänikin. Välillä vain on pakko keskittyä auttamaan muuten, kuin ottamalla kaikki meille asumaan. Vaikka myönnän, että en taaskaan haluaisi olla tässä asiassa järkevä. Mutta jos joku lukijoista on harkitsemassa itselleen kuningaspytonia, viljakäärmettä tai sateenkaariboaa, aloittaisin kyselemällä Herpille koti -ringiltä millaisia tyyppejä heiltä mahdollisesti löytyisi. 

Näyttelyn jälkeen olen ehtinyt suoda myös muutaman silmäyksen autotalliin, sillä sinne on tänä kesänäkin suunnitteilla pientä häppeninkiä, vaikkakin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa kuin viime kesäisissä häissä. Sinne on kuitenkin taas vuodessa kasautunut sen verran kaikkea, että sekin tulee vaatimaan pientä raivausta ennen kesää.

Kissojen hammaspäivä

Eilen hoidettiin sitten kaikkien meidän neljän kissan hampaat yhdeltä istumalta. En voi edelleenkään kuin ihmetellä, miten saimme eläinlääkäri Annin puhuttua tähän hulluuteen mukaan, kun jossain vaiheessa sitä jo itsekin mietti, oliko tämä taas kuinka hyvä idea. Päivä kun venyi normi työpäivää pidemmäksi, kun kahdelta neljästä eli Rutulta ja Löllöltä löytyi poistokuntoisia hampaita, jonka lisäksi Maunolta piti poistaa yksi syöpymätön juuri. Aino oli taas ainoa, jonka kohdalla selvittiin pelkällä hammaskivien puhdistuksella. Eilisen jälkeen Rutulla ei ole jäljellä enää yhtään kulmuria, joten katsoo millaiset mummoilmeet sille vielä kehittyvät. 

Löllöstä on otettu verikoe ja poika odottaa vuoroaan hammaspaikalle

Eilinen oli todella rankka, etenkin kun olin jännittänyt omien anestesioita jo etukäteen paljon. Nyt olo on kuitenkin erittäin helpottunut. Kenenkään kohdalla ei löytynyt isompia ylläreitä (olin kyllä toivonut, että Rutunkin kohdalla olisi selvitty pelkillä hammaskivillä) ja kaikkien anestesiat menivät hyvin. Ja se mitä olin eniten jännittänyt, eli oma pää kesti myös hyvin. Samalla poistui huono omatunto siitä, että on nyt akuutimpien sairastelujen takia osan kissoista kohdalla lykätty perusterveydenhuollosta huolehtimista.    

Rutun hammasröntgenkuvaus käynnissä

Löllöstä otettiin samalla käynnillä myös senioriverikokeet ja korvanäytteet. Verikokeissa ei ollut mitään huolestuttavaa, korvissa oli jonkin verran taas töhnää, mutta ei bakteereja ja vain vähän hiivaa. Eli korvien kohdalla jatketaan putsailua, mutta lääkitykselle ei ole nyt tarve. Eli jatkamme nyt peukkujen pitämistä sen suhteen, että korvatulehduskierteelle saataisiin nyt stoppi, eikä Löllön kohdalla tarvitsisi lähteä miettimään ruokavalioasioita tai ct-kuvausta. 

Kääpiörottien kohdalla saimme valitettavasti piippausten sijaan rohinoita. Eli kumpikin astutetuista neideistä näyttää jääneen tyhjiksi, mutta yksi mummoista alkoi pärskiä. Koitimme ensin kotihoitona Nutriplus-geeliä, hunajapuuroa ja rottalan ilmankosteuden lisäämistä, mutta kun pärskintä jatkui, Kielo-mummu lähti nyt myös klinikalle mukaan ja aloitettiin antibioottikuuri. Reissun jälkeen siirsin Kielon ja hänelle Lupiinin seuramummoksi omaan sairastupaan eri huoneeseen. Vaikka en usko, että kyseessä on mikään varsinaisesti tarttuva tauti, niin sitä haluaa nyt kuitenkin altistaa noita nyt astutusiässä olevia mahdollisimman vähän millekään. 

Kielo oli vastaanotolla tutkittaessakin mitä hurmaavin mummo <3

Nyt sitten vedetäänkin seuraavat päivät taas normaalia intensiivisempää lääkerumbaa, kun Rutulla, Löllöllä ja Maunolla menee normilääkkeidensä lisäksi myös kipulääkkeet ja Kielolla alkoi se antibioottikuuri. Onneksi kipulääkkeitä on kuitenkin vain parin päivän kuurit, niin ihan vielä ei kannata lähteä dosettiostoksille kissojen lääkkeiden kanssa.