Loppukiri alkaa

sunnuntai 26. toukokuuta 2024

Jaettiin meidän toisen tuntilaisen kanssa alkukesän työvuorot niin, että omat vuoroni painottuivat enemmän toukokuulle ja hän ottaa kopin toukuun lopusta ja kesäkuun alusta. Niinpä töissä eilen olleen koulutuspäivän (ja sitä seuranneen vapaamman ohjelman ja minun polttareiden <3) myötä olen nyt laskeutunut "vapaalle". Eli toisin sanoen avannut tahtoo.fi sovellukseen häätiimin kanssa kootut to-do -listat ja alkanut käydä läpi mitä kaikkea on vielä hoidettava ennen häitä. Nyt niitä koittaa sitten asetella päässään kriittisyys-järjestykseen, että mitkä hommat on pakko saada hoidetuiksi, ja mitkä olisi kiva saada hoidetuiksi ennen häitä. Tyyliin vessapaperin ostaminen - hyvin kriittinen, kukaan ei halua juhlia ilman vessapaperia. Loppujen rikkaruohojen kitkeminen - olisi kiva saada tehtyä, mutta tuskin pilaa juhlia keneltäkään, jos asiaa ei ehdi hoitaa. Vitsailin kyllä jo puutarhatalkoissa, että voin kyllä jättää kitkemisvälineet hyvin hollille, että jos asia jotakuta oikeasti juhlissa häiritsee, niin se jota asia häiritsee saa hoidettua ne sitten itse pois. 

eilinen potilas - elvytysnukke Casper

Koulutuspäivän materiaalit meille luvattiin onneksi myös kirjallisina itsellemme, mikä on hyvä. Päivän teema oli nimittäin sydänsähkökäyrien tulkinta sekä eläinten elvyttäminen, eli hyvin tärkeitä aiheita mitä tulee anestesian valvontaan ja äkillisissä elvytystilanteissa toimimiseen. Mutta koska omaan seuraavaan työvuoroon on aikaa, ja sitä ennen aivot tulevat työskentelemään ihan eri teemojen ympärillä, on hyvä että kertausmahdollisuus on olemassa. 

Samaan aikaan kun en ole ehtinyt jatkaa oman pihan kitkemistä, olen kyllä roudannut työpaikan kautta kotiin kassikaupalla muiden rikkaruohoja. Miiuli kun on ihanasti tuonut minulle monta kassillista voikukkia kuivattavaksi talvea varten. Voikukka kun on yksi niistä kasveista, joka ei meidän tontilla oikein viihdy, ja jolle meillä on paljon menekkiä etenkin kanien ja kilpikonnien toimesta. Voin kyllä kuvitella kaason ajoittaisen turhautumisen, kun to-do -listalla on esimerkiksi kasvihuoneen siivous, koska vihkiminen on sen edessä, mutta sen siivoamisen sijaan täytän sitä entisestään kuivattavilla voikukilla. Mutta eihän moista aarretta voi jättää hyödyntämättä.

aarteiden lajittelua

Jonkin verran seuraavien viikkojen työjärjestystä ohjaavat myös muut taloon liittyvät asiat, kuten huominen talon kuntotarkastus ja keskiviikkona oleva vesimittarin vaihto, jotka ohjaavat vähän missä järjestyksessä tilat on kannattavinta siivota. Jossain välissä pitäisi ehtiä kunnostaa myös kilpparien kesäkoti, nyt kun kesä lämpeni kerrasta kunnolla.

Juuri nyt laskuri näyttää että vihkimiseen on aikaa 13 päivää 1 tunti 46 minuuttia.

kasvihuoneen kuivakukka-asetelma

3 kommenttia:

  1. Mau, meiltä saa voikukkaa. Laitetaanko postiin; kuivattuna vai tuoreena? Onko kuntotarkastukselle joku syy? - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan että Suomen posti ei saa voikukkaa toimitettua edes korttelin väliä tuoreena, mutta myönnän avoimesti, että yksi iso syy meidän välillä isoihin heinäkustannuksiin on se, että sitä tulee oikeasti tilattua välillä myös postin kautta kotimaista voikukkaheinää.

      Kuntotarkastukselle syynä on onneksi vain se, että olemme kilpailuttamassa vakuutuksia, ja sitä tehdessä meille muistutettiin, että nykyiseen kotivakuutukseemme kuuluu säännöllinen talon kuntotarkastus. Niin otettiin se tarkastus sit taas tähän väliin.

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI