Mallimies Mauno ja tyttö nimeltä Olvi

keskiviikko 13. syyskuuta 2023

Nyt on ollut taas pari työkeikatonta päivää välissä, niin olen onnistunut viihdyttämään itseäni omien projektieni parissa. Eilen kävin hakemassa meille uuden liskon, joka oli salamatkustanut Suomeen olutkollin matkassa, ja luovutin illalla viimeisimmät hoitofretit takaisin omistajilleen. Tänään puolestaan lähdettiin Maunon kanssa mainoskuvauksiin Eläinklinikka Pelottomaan. Heillä on nyt käynnissä mainoskuvaukset Burning Tail -kuvausfirman kanssa, ja Mauno oli kutsuttu mukaan kissamalliksi.

Mallimies Mauno hommissa

Mauno valikoitui mukaan ennen kaikkea siksi, että hän veti jo rokotuksilla koko ajan omaa Mauno-showtaan, ja pyrki koko ajan huomion keskipisteeseen. Mutta myös siksi, että Mauno on ulkonäöltään aika semmoinen peruskissa ilman liioiteltuja ulkonäköpiirteitä tai jalostuksen mukanaan tuomia haasteita, mihin huomio voisi kiinnittyä mainoksessa itse asian sijaan. Mauno myös ottaa reissaamisen ja eläinlääkärin tutkimuksen aika rennosti, mikä oli eduksi, koska mainoskuvauksissa tilanteessa on kuitenkin lisänä vielä monta uutta muuttujaa valoista muuhun kuvauskalustoon. Kuvausjutuista Maunon mielestä ehdottomasti epäilyttävin oli musta varjo, jota käytettiin valon säätämiseen.

Nimensä mukaisesti kavereiden uusi klinikka Peloton pyrkii siihen, että eläinlääkärireissu olisi eläimelle mahdollisimman stressitön, ja asiat tehtäisiin niin pitkälti kuin mahdollista eläimen ehdoilla. Niinpä kuvaustilannettakin suunniteltiin koko ajan niin, että miten kuvista saataisiin paitsi mainosmielessä toimivia, miten ne saataisiin otettua stressaamatta mallia liikaa. Mauno saikin ennen kuvausten alkua tutustua omatoimisesti klinikkaan ja kuvausalueeseen kuvausvälineineen, ja kuvauksissa käytettiin paljon nuolumattoa ja lohitahnapalkkioita. Mauno on kasvanut frettien kanssa, joten hän on oppinut pennusta asti, että lohitahna on avain kaikkeen. Mauno esitti kuvauksissa myös monet mangusti-istunnat tahnatuubinsa kanssa. Se on myös aina yhtä ihana huomata, että silloinkin kun muutamassa tilanteessa jokin mietitytti Maunoa niin, ettei tahna heti maistunut, niin silloinkin poika rentoutui kevyillä pääpaijauksilla. Eli vaikka tahna onkin parhautta, niin silitykset ja juttelu toimivat vielä sitäkin tehokkaampina rentouttajina.

Jonkin verran sitä pääsi jo näkemään kertynyttä aineistoa kameran näytöltä, mutta itsekin odotan mielenkiinnolla kuvien lopullisia versioita, ja mitkä kuvista lopulta valikoituvat käyttöön. Kuvauskokemuskin oli kaikin puolin kiva. Jotenkin olen aina tykännyt siitä, kun pääsee jonkin jutun kulisseihin, ja nyt tietty kun näitä kuvia tehtiin kavereille, niin se oli jo itsessään kiva kun pääsi taas paremmin höpisemään ja yhdessä lounaalle, nyt kun se ei enää ole päivittäistä.   

Muurigekko Olvi

Eilen saapunut lisko sai matkustusmuotonsa myötä nimeksi Olvi. Meidän edellinen muurigekko kun löytyi hedelmä- ja vihannesosastolta ja nimettiin Hevisaurukseksi. Nimestään huolimatta Olvi näyttäisi kuitenkin olevan tyttö. Olvi kun on jo selvästi isompi ja aikuisempi mitä Hevisaurus, jonka sukupuolta ei olla vielä pystytty määrittelemään. Olvin tarkka alkuperä on pienoinen mysteeri, sillä se kolli, jonka mukana se tuli, on lähtenyt alun perin Yhdysvalloista, josta se on toimitettu Belgiaan, josta se tuotiin Suomeen, eikä muurigekkoa tavata luonnonvaraisena sen enempää Yhdysvalloissa kuin Belgiassakaan. Eli se, miten ja mistä Olvi on matkansa aloittanut, ja missä kohtaa se on vaihtanut olutkolliin tuskin selviää tarkemmin koskaan. Ja koska Olville ei voida hankkia paluulippua tuntemattomaan, jää se tänne täysihoitolaiseksi. Ihan alkuun se saa kuitenkin viettää ainakin pari kuukautta karanteenissa yläkerran vessassa. Samalla tarkkaillaan myös Olvin häntää, sillä se on selvästi jossain kohtaa tiputtanut häntänsä kokonaan, kasvattanut uuden hännän ja uusi häntä on ottanut jossain kohtaa vähän osumaa. Uuden hännän ruhje näyttäisi kuitenkin olevan jo paranemaan päin.

Olvin karanteenikämppä yläkerran vessassa. Boksin pohjalla on alkuun valkoinen paperi, jotta esimerkiksi mahdolliset ulkoloiset on helpompi havaita.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI