Uusia boksipatjoja

perjantai 12. elokuuta 2022

Kohtasin eilen nemesikseni eli ompelukoneen. Saan aina välillä outoja inspiraatioita, joissa suhauttelen ompelukoneella mitä hienoimpia juttuja omille lemmikeilleni. Tosiasia kuitenkin on, ettei minulla ole sen enempää ompelutaitoja, kuin kärsivällisyyttä niiden opetteluun. Silti onnistun aina toistuvasti vedättämään itseäni. Kuten nyt kesällä hakiessani pinnasängynreunasuojuksen, jonka ajattelin lyhentää boksipatjoiksi. Jostain niin yksinkertaisesta minunkin pitäisi selvitä.

Tässä kohtaa usko itseen oli vielä vahva

Alkuun kaavailin kaikkia hienouksia kanttinauhoista taitoksiin siistimmän lopputuloksen saamiseksi. Sitten muistin, että en osaa laittaa edes lankoja koneeseen, ja homma tyssäsi viikoiksi siihen. Sitten sain langat koneeseen Emeliinan avustuksella, mutta motivaatio yrittää uudelleen löytyi vasta, kun pelipöytä piti saada eilen raivattua tyhjäksi isommalle pelille. Tässä kohtaa suunnitelma oli enää reunasuojus pätkiksi, ja pätkien päät kiinni. Kolmen ja puolen patjan jälkeen sain ompelukoneen neulankin pätkäksi, ja motivaatio hukkui taas.  

Eihän näistä kovin viimeistellyn näköisiä tullut, mutta toivottavasti toimivia ja pesunkestäviä

Koska pöytä piti edelleen saada tyhjäksi, ja halusin projektin pois päiväjärjestyksestä enkä kaappiin, lahjoin Jussin vaihtamaan neulan ja ompelemaan loput patjat. Onhan kyseessä kuitenkin Jussin isän vanha ompelukone, ja mitä olen kuullut, koneompelu on ollut heidän perheessään muutenkin enemmän miesten hommaa. 

Koko ainakin on passeli isompiin frettibokseihin ja kissabokseihin

Nyt uudet boksipatjat ovat sitten valmiit. Ja muistan toivottavasti taas seuraavat vuodet, että ompeleminen ei ole vieläkään minun juttuni. Mutta onhan nuo Barba-Pörröt nyt kivat.

2 kommenttia:

  1. Tästä tulikin mieleen, että mun ompelukone hajosi elokuussa -99. Vielä en oo ehtiny viedä huoltoon 🤣 Ei uskoisi, että joskus tein itelleni melki kaikki puserot sillä... Tuskin enää osaisin mitään 🙄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tavaroiden kanssa ei tarvitse pitää kiirettä :D Huollattaa sen sitten, jos tarve iskee.

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI