Triplasynttäriviikonloppu

lauantai 18. toukokuuta 2019

Syntymäpäivien aikaan huomaa aina hyvin, miksi freteillä ja haisunäädillä puhutaan pentukaudesta. Molemmilla lajeilla pentukaudet myös osuvat samoihin aikoihin kevään ja kesän kynnykselle. Niinpä meidänkin laumasta kolmelle on osunut synttärit peräkkäisille päiville tähän viikonloppuun. Tänä viikonloppuna meillä juhlitaan Mihailia, joka täytti eilen kuusi vuotta, Itsyä, joka täyttää tänään neljä vuotta ja Lystiä, joka täyttää huomenna kaksi vuotta!


Tänään en ole ehtinyt edes koittaa napata tyypeistä yhteistä synttärikuvaa (eipä sillä, että Miikkis erityisemmin edes arvostaisi minkäänlaisia järjestettyjä kuvauksia hyvässä valossa), joten mennään taas arkistojen aarteilla. Uusi kamera on kyllä tarkoitus laittaa lähiaikoina testiin koko lauman kuvauksilla, nyt kun kohta on saatu molemmat vauvatkin kotiin. Mutta käytännön syistä se saa odottaa ensiviikkoon, kun Jussikin on taas mukana menossa.


Tämän viikonlopun sankareista Miikkiksen ja Lystin kanssa yhteistä taivalta on taivallettu siitä lähtien, kun tyypit ovat tulleet luovutusikään. Ne kummatkin olen myös päässyt näkemään ensikerran niiden ollessa aika miniminejä: Mihailin sain ensikertaa syliini pojan ollessa viisiviikkoinen, ja Lystin tapasin ensimmäistä kertaa tytön ollessa neliviikkoinen. Niiden kohdalla onkin sitten eletty yhdessä myös pentuaika ja nähty kasvu pennusta aikuiseksi.


Itsynkin näin ensimmäistä kertaa aika nuorena neidin saavuttua vasta Ruotsista Suomeen. Silloin en kyllä uskaltanut vielä edes aavistaa, että tyttö tulisi vielä jonain päivänä olemaan osa meidän perhettä. Toiveet olivat sen sijaan seuraavassa sukupolvessa, kun kuulin tutun kasvattajan suunnittelevan Itsylle pentuetta. Asiat eivät kuitenkaan menneet kuten suunniteltu, ja Itsyn ollessa vuoden vanha sain mahdollisuuden kokeilla, voisiko Itsystä tulla osa meidän laumaa. Tämän neidin kanssa yhteistä taivalta on siis taivallettu alun satunnaisempien kohtaamisten jälkeen nyt tiiviimmin kolmisen vuotta, ja edessä on toivottavasti vuosia vielä enemmän.

Paljon onnea 

Mihail 6v 
Itsy 4v
Lysti 2v!

2 kommenttia:

  1. Onnea Mihailille, Itsylle ja Lysti! Mihailille extra-rapsutuksia <3

    T. Minna

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI