tiistai 2. huhtikuuta 2019

Mitella 3v

Tänään alkoi kotona olevien näätien synttäriputki. Kotona jo olevista neideistä meillä ensimmäisenä juhlii Mitella, jolla tuli tänään kolme vuotta täyteen. Siitä huolimatta Mitella kyllä tunnistaa yhä nimekseen parhaiten Pentu. Se tuleekin varmasti pysymään aina minun ensimmäisenä pentunani. Siitä huolimatta sen kanssa on ehditty kulkea jo todella pitkä matka, ja alun ylivilkkaasta purijasta on tullut aika mainio kotihilleri. Toki Mitellan kanssa on yhä ne omat pienet haasteensa, kun neiti on välillä muita epävarmempi tapaus, mutta silti neidistä on kasvanut meille ihan täydellinen rakkauspakkaus.


Ja kuitenkin nämä kolme vuottakin ovat vasta alku, ja meillä on toivottavasti edessä vielä monia fantastisen upeita vuosia. Mitella jos kuka kun on todellinen timantti, jonka kaikkea potentiaalia ei alussa osannut aavistaakaan.

Paljon onnea meidän mittiprinsessalle!

EDIT. Kommenteissa kysyttiin Mitellan synttäriputkesta. Mitella sai mutkapalan. Seuraavien tuplasynttäreiden jälkeen voisikin laittaa kuvan koko putkistosta uusine paloineen. Niiden jälkeen kun on aika kokeilla jotain, johon nykyiset palat eivät vielä riitä.

4 kommenttia:

  1. Onnea sankarille!

    Mikä oli Mitellan putkiosa? :)

    Voisitko esitellä frettien värejä ja kuvioita vaikkapa just teidän neitosten avulla?

    Ei sano mitti mitään. Valkea naama??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin tuon Mitellan putkiosan postaukseen. Frettien värit löytyvät hyvin Frettiliiton sivuilta frettistandardista: http://frettiliitto.fi/nayttelytoiminta/frettistandardi/vari-ja-kuviostandardi/ Mitti on kuvio, johon kuuluvat valkoiset sukat, ja johon liittyy myös tuo Mitellan valkoinen rintamus. Meidän tyttöjen värit löytyvät mainittuina jokaisen omalta sivulta, mutta voisihan niistä jossain kohtaa omankin postauksen väsätä :)

      Poista
  2. Onnea Mitella! <3
    saammehan nähdä päivitetyn synttäriputken ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan laittaa kuvan päivitetystä synttäriputkesta viimeistään Huiskun ja Justiinan synttärien jälkeen, vaikka tiettyhän se voisi olla hauska kuvata se jokaisen palan lisäyksen jälkeen eikä vasta sitten "valmiina". Ehkä pitää siis laittaa kuvaten jo nyt!

      Poista