KesäPiknik frettinäyttely

Eilen oli KesäPiknik frettinäyttely Espoossa ja täältäkin suunnattiin sinne koko konkkaronkan kera. Hetken sitä kyllä mietti, onko ihan hullun hommaa lähteä Espooseen asti näyttelyihin, kun omia ei ollut edes ilmoitettu, mutta uteliaisuus voitti. Ei ehkä suoranaisesti uteliaisuus näyttelyitä kohtaan - blogien ja keskustelujen perusteella ne vaikuttivat hyvin samantyyppisiltä mitä kani-, jyrsijä- ja kissanäyttelyt, mutta uteliaisuus ihmisiä kohtaan: facebookin ja blogien myötä sitä on viestitellyt monien sellaisten fretti-ihmisten kanssa joita ei ole koskaan nähnyt. Ja mikä olisi moiseen parempi paikka, kuin harrastajia yhteen kokoava näyttelypäivä. Kanssaharrastajat vaikuttivatkin oikein mukavilta eikä yhtään pelottavilta, vaikka Aija istuikin yhdessä kohtaa vieressä metalliputki kädessä ja Henna nappasi miun herneet ;-) ...mutta näihin kumpaankin löytyi ihan hyvä syy.

Turusta lähdettiin liikkeelle puoli kahdeksan aikaan aamulla ja tavaraa kertyi autoon muuttokuormallisen verran. Tuli ihan mieleen ensimmäiset jyrsijänäyttelyt yhdeksänvuotiaana, ja ne valtavat kassivuoret kun olin pakannut mukaani kaiken mitä olin keksinyt saattavani ehkä mahdollisesti tarvita. Frettinäyttelyn kohdalla tavaravuoren kertymistä tosin edisti se, että kaikki frettien tavarat eivät pakkaudu ihan olemattomiin, vaikka ne kasaan menevätkin. Nytkin eläinboksien lisäksi mukana oli isommista tavaroista esimerkiksi aitaus, näyttelyteltta, retkituoli ja kylmälaukku. Seka sekalainen kasa kaikkea pientä tarpeellista kuten roskapusseja, talouspaperia, yms. Tytöt, Miikkis ja Savu laitettiin bokseineen takapenkille ja itse meni Jussin kanssa eteen. Riina ei valitettavasti päässytkään lähtemään Huban ja Aran kanssa, joten matka taittui pelkästään oman porukan voimin. Siinä Espooseen päin liikkuessa tulikin sitten Jussille naureskeltua, että on meillä tässä perhe: Miikkis nukkui tyytyväisenä kopassaan ja Snurre ja Esteri käyttivät ison osan matkasta pieneen kinasteluun takapenkillä: Esteri kun olisi halunnut nukkua boksimatkan, ja Snurre ei todellakaan halunnut nukkua ja valvotti siinä samalla myös Esteriä. Siinä kohtaa oli ihan tyytyväinen siihen, että Wilman kanssa oli jo sovittuna kaupat toisesta pikkuboksista, niin saa tarvittaessa jatkossa taattua Esterille unirauhaa autoreissuilla.

Näyttelypaikalle Espoon tuomiokirkkopuistoon löydettiin melkein suorinta tietä. Tutuista olikin jo paikalla Sarianna, Wilma ja Jani, jotka olivat saaneet playpeninsäkin jo pystyyn. Niinpä mekin aloimme koota omaa leiriämme siihen viereen. Teltan pystytys kävi varsin nopeasti, vaikkei teltta olekaan sitä uudempaan mallia, jossa telttakangas olisi kiinnitettynä suoraan putkiin, vaan se muistuttaa kasaamiseltaan enemmän perinteistä kupolitelttaa. Teltan sisään tuli sitten aitaus, tavaravarasto ja Jussin valtaistuin. Jussi kun arvostaa meistä enemmän ergonomiaa siinä missä itse istuu sujuvasti milloin missäkin viltinkulmalla, ruohonmättäällä tai jalkojen päälle ihme solmussa (...ja onnistun jotenkin kummasti saamaan aina paikkani kipeiksi ;-)).

Heti saapumisen jälkeen onnistuin bongaamaan paikalta myös Kasperin ja Hennan, jotka kummatkin olivat tuttuja blogien ja facebookin kautta, mutta joita kumpaakaan en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Niinpä Savukin pääsi sitten heti kasseineen uuden omistajansa huomaan. Tässä kohtaa täytyy kyllä myöntää, että vaikka suhtautumiseni facebookiin on vähän kahtalainen, tässä facebook on kyllä auttanut: nykyään nettitutuista tietää jo ennen tapaamista nimet ja ulkonäöstäkin on jonkinlainen aavistus, vaikkei kännykänruudulta katsottu pieni profiilikuva takaa aina suoraa tunnistusta ;-) Foorumeitten kulta-aikaan vastaava leikki kun alkoi aina nimimerkeistä: eka etsittiin tunteeko joku ihminen nimerkkiä x tai tietääkö hän mahdollisesti kuka kyseinen henkilö on tai miltä hän näyttää, niin että seuraavalta saattoi kysellä henkilöä nimerkin lisäksi oikealla nimellään. Nytkin kun harrastajia piti paitsi täsmäbongata että sai kerättyä varaamansa frettilelut itselleen ja luovutettua itse myymänsä tavarat, että kyseltyä ihmisten nimiä ihan sillä, että saa pikkuhiljaa paremmin yhdisteltyä nimiä kasvoihin (mikä on minun nimimuistillani ihan loputon suo...). Aijankin kohdalla hetken jo mietin, että hänestä minulla ei ollut kyllä profiilikuvan perusteella jäänyt mitään mielikuvaa ulkonäöstä, mutta sitten muistinkin että hänellä on profiilikuvassa piirretty fretti, mikä voi osaltaan selittää asiaa.

Päivän aikana sitä tulikin juteltua usealle uudelle ihmiselle ja nähtyä kuinka isoksi Aersar oli kasvanut. Näätäpäivänä tutuksi käynyt Helikin kun oli paikalla omine näätineen, ja näätäpäivillä ollut alle luovutusikäinen kakara oli nyt jo aika miehen mitoissa. Aesarin, Ozin ja Juolettaren aitauskin oli mukavasti meidän teltan vieressä. Jussi tosin taisi lopulta enemmän Helin kanssa jutella, kun itsellä oli isompi tarve kierrellä ympäri näyttelypaikkaa ihmettelemässä ihmisten näätiä, juttelemassa ja kuuntelemassa. Itsellä kun on ollut frettejä vasta pienen tovin, ja paikalla oli monia kokeneita harrastajia uusien innokkaiden lisäksi. Pentuesuunnitelmien kohdalla olisin kyllä tarvinnut korvatulppia, etenkin silloin kun niihin liittyivät kauniit soopelit. Itse kun koitan pitäytyä siinä, että ensivuonna tulisi vain yksi pentu ja sekin vain jos Riinan pentuesuunnitelmat toteutuvat ja sieltä riittää itselle pentu: hänen uudet tulokkaansa kun ovat mielestäni paitsi älyttömän kauniita, olisin myös kiinnostunut sijoitusfretistä, jolloin pieni välimatka olisi ehdoton etu. Ja ainakaan vielä minusta ei tunnu siltä että haluaisin kolmea isompaa laumaa, vaikka mitä muita harrastajia on seurannut, sitä helposti tapahtuu. Kolme on kuitenkin ehkä sellainen minimi, johon on tottunut muiden sosiaalisten otusten kanssa: kolmen kanssa on aina pienempi riski sille, että joku jäisi yksin. Tämän myötä haluan kyllä myös uskoa, ettei kolmannella ole mikään kiire: sitä kun koko sydämestään toivoo että Esteri ja Snurre ovat kummatkin täällä vielä monia vuosia terveenä ja tyytyväisenä <3

Toki omallakin teltalla tuli välillä pistäydyttyä nappaamassa omia syliin, vaihtamassa syliteltävää ja juttelemassa Jussinkin kanssa. Vaikka kyllä Jussilla tuntui juttuseuraa riittävän muutenkin, etenkin silloin kun Miikkis ei ollut minun tai jonkun muun sylissä muualla. Miikkis kun onnistui herättämään monen ohikulkijan huomion ja kävipä paikalla pojan nettituttujakin. Alkupäivästä omat otukset jaksoivat touhottaa vielä enemmän, mutta iltapäivää kohden vauhti vähän hiipui. Silloin Esteri ja Snurrekin mahtuivat yhteen kasaan saman viltin alle nukkumaan, mitä ei ole tainnut käydä kotona koskaan. Kotona tytöillä kun on yleensä ne omat lempparinukkumapaikkansa. Snurre tosin latautui muita nopeammin takaisin omaksi itsekseen, ja iltapäivällä pieni ujo sylinäätä olisi ollut jo valmis tutustumaan uudelleen paremmin ympäristöönkin. Silloin neiti onnistui yllättämään Jussin hyppäämällä sylistä onnistuttuaan ensin kerjäämään tiensä ulos aitauksesta. Onneksi Jussi ehti poimia neidin parempaan talteen ennen suuren seikkailun alkua. Kotona Snurre tekee tuota enemmänkin: sylissä istumisen sijaan ihmistä on kivempi käyttää kiipeilytelineenä, ja katsoa kuinka paljon ylemmäs ja pidemmäs pääsee kun hyödyntää puntteja, kapuaa niskaan ja tähystää päänpäällä.

Pikkuhiljaa luokat etenivät viimeiseen eli yhdenteentoista ja viimeinen luokka viimeiseen näätään. Sen jälkeen osa otuksista pyydettiin bokseissaan eteen uudelleen katsottaviksi ja porukka alkoi valmistautua näyttelypäivän loppumiseen. Meilläkin laitettiin teltta kasaan ja alettiin pakata autoa. Jussi hieman ihmetteli, kun auto tuntui tulevan enemmän täyteen kuin aamulla lähtiessä, mikä ei välttämättä ollut niin kaukaa haettua: olihan tytöille kyydissä uusia vilttejä, nukkupussia ja leluja. Ja mukana vielä pussillinen Tampereelle matkaavia vällyjä, jotka lupasin toimittaa sinne parin viikon päästä seuraavalla reissulla. Ei sieltä autosta päivän aikana kun poistunut paljoa muuta kuin Savun kassi, kun stryroksinen kylmälaukkukaan ei mene tyhjettyään sen pienempään tilaan kuin täytenä.

Hetki siinä sitten vielä istuttiin palkintojen jakoa kuuntelemassa. Ahti sai itselleen tsemppipalkinnon, mikä meni ihan oikeaan osoitteeseen: ei ole Ahdin vika kun kotona on kuriton kakara joka toista kiusaa. Kyllä siinä kohtaa on hyvä saada kassillinen leluja, herkkuja ja muuta lohduketta, kun siitä huolimatta jaksoi vielä koko pitkän päivän näyttelyssä. Palkintojen jakoa seurasi pikaiset heipat ja matka kohti kot... vessaa. Puistonäyttelyn huonona puolena käytössä oli vain yksi wc ja se oli kirkossa jossa ehti olla näyttelyn aikana ilmeisesti ainakin yhdet hautajaiset, parit häät ja mahdollisesti jokin konfirmaatiotilaisuus. Itsekin odotteli sitten mieluummin pääsyä huoltoaseman vessaan, mikä oli kotimatkan paras nähtävyys.

Kokonaisuutena näyttelypäivästä jäi kyllä kiva kuva ja seuraavassa näyttelyssä omatkin ovat sitten jo kisaamassa. Ilmakin suosi niin otollisesti, että itse pääsi jopa palamaan ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Mikä ei haitannut kyllä yhtään, sillä se tarkoitti sitä, että taivaalla paistoi ihana lämmittävä aurinko <3 Kiitos päivästä kaikille läsnäolleille!