Loppukuun ruokabudjetti

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kirppistely tuli päätökseensä sunnuntaina ja sitä seurasi potin jako. Oma osuuteni oli positiivinen yllätys ja loppukuun ruokabudjetiksi kilahti 206,75€. Siitä sain tosin jo yli puolet käytetyksi, kun kävin Citymarketissa isommilla täydennysostoksilla. Jussin auton perään eksyi neljä isoa ruokakassia, pääsääntöisesti erilaisia öljyjä, kuivatavaroita ja pakasteita. Loppusumma jäi sitten tuoretäydennyksiin, sillä niitä ei valitettavasti pysty hankkimaan koko kuukaudeksi kerrallaan. Vaikka kyllä sinne kasseihin nyt jo eksyi salaattitarpeiden ohella kolme kiloa appelsiineja ja kilo omenoita tarjouksia hyödyntäen. Silti tänään jo piti eksyä kauppaan hakemaan tuoreita tulppaaneja - ne kun kuuluvat tähän vuoden aikaan ehdottomasti tuoretäydennysten piiriin. Pitäähän sitä pitää tulppaaneille hankittu Aalto-maljakko aktiivikäytössä sen osan vuotta kun se on mahdollista - ja tulppaanit tuovat ihanasti väriä valoistuviin iltoihin.
Tänään jäin myös Suskulle kiinni tulevasta skunkkipäivästä. Ei siinä sitten muu auttanut, kuin lupautua myös heidän liikkeelleen Tampereella sijaitsevaan PetKingdomiin ;-) Alustavaksi ajankohdaksi sovittiin toukokuun loppu, sitä ennen itsellä kun on Tampereella ohjelmassa siskonpoikaan tutustumista, häät ja kastetilaisuus. Ja Jussi koettaa kovasti puhua minua seuraksi PetExpoon Helsinkiin huhtikuussa. On se kyllä vähän jännä, miten tämä on lyhyessä ajassa kääntynyt siihen, että itsestä on tullut kotoileva lemmikinomistaja ja Jussista eläinharrastaja jolla on kova hinku seurata eri nettikeskusteluja, tutustua uusiin lajeihin ja päästä eri liikkeisiin ja tapahtumiin tutustumaan muihin harrastajiin. Ennen se olisin ollut minä jonka on pakko päästä ja joka odottaisi messuja jo innolla. Ja joka ilmoittaisi toiselle tekstiviestillä, että hän nyt sitten hankki itselleen kolmannen hämähäkin sijaan kolme hämähäkkiä lisää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI