Asia jota en ajatellut tunnustaa

Tälläviikolla tapahtui jotain, josta minun ei pitänyt kirjoittaa. Hetken harkitsin jopa sitä, pitäisikö minun kertoa siitä kenellekään. Tapaus nimittäin hävetti minua hyvin paljon, ja nimenomaan oma käytökseni joka johti tilanteen syntyyn. Olen kuitenkin tehnyt jo aiemmin periaatepäätöksen, etten aio esittää blogissani tai missään muuallakaan täydellistä lemmikinomistajaa, joten myönnettäköön nyt että tulin sprayjatuksi ja täysin omaa syytäni.

Yleisimpiin kysymyksiin kun kerron omistavani haisunäädän kuuluu onko siltä poistettu hajurauhaset ja kun selviää että ei, eikö se sitten jatkuvasti suihki ympäriinsä. Tähänkin vastaus on ei, sillä tämä nyt julki tuleva tapaus oli toinen kerta tämän parin vuoden aikana. Ensimmäisellä kerralla kohteeksi joutui siskon vilkas ja äänekäs suomenlapinkoira Mihailin ollessa puolivuotias, tälläkertaa pirun kiukkuinen ja raivoava omistaja, joka onnistui ensimmäistä kertaa ylittämään pojan sietokyvyn.

Poika oli ollut taas nukkumassa vieressäni, kunnes se jostain syystä heräsi aamuyöllä ja alkoi könytä sängyssä. Olin nukkunut huonosti, joten tämä pojan äkillinen herääminen ja möyriminen ärsytti minua ja koitin saada sen rauhoittumaan takaisin nukkumaan. Kun tämä ei yrityksistä huolimatta onnistunut, nostin pojan lattialle. Yleensä poika kipittää silloin hetken kärkyttyään sohvan alla olevaan pesäänsä nukkumaan. Tuona yönä poika ei kuitenkaan halunnut nukkua sohvan alla vaan sängyssä, ja se tuli yhä uudelleen sängynlaitaan roikkumaan ja heiluttamaan sängyn vieressä olevaa lamppua koettaessaan kiivetä ylös. Poika ei lukuisista kielloista ja hätistelyistä huolimatta suostunut luovuttamaan, ennenkuin se päätti hyvän aikaa yritettyään käydä tarkistamassa keittiön.

Kun en sitten suostunut kipittämään pojan perässä keittiöön antamaan sille aamupalaa (Mihailin mielestä aamu on aina silloin, kun se näkee minun heränneen), alkoi keittiössä kova ryske. Mihail avasi taas tapansa mukaan uunin alaluukun ja alkoi sitten aukoa kaappeja. Sillä välin minä koitin vetää sängyssä tyynyä korvilleni, jotta saisin nukutuksi vielä edes vähän. Kun poika sitten turhautuneena kaatoi yhden keittiön jakkaroista, minulla kilahti. Hyppäsin ylös sängystä, juoksin keittiöön ja tömäytin jalkani kovaäänisesti lattiaan pojan takana ja huusin sille. Mihail vihaa tömäyttelyä jo normaalioloissa, miksi pyrinkinkin sitä yleensä välttämään. Nyt tämä hyökkäys yllätti pojan kuitenkin pahanpäiväisesti ja se singahti keittiöstä sohvan alle suihkattaen samalla hajupommin itsensä ja sohvan välissä olleeseen punttiini. Raivoni haihtui sekunneissa ja tilalle tuli syvä katumus: yksi asia mitä vihaan itsessäni on se, että en onnistu aina säilyttämään malttia edes lemmikkien kanssa. Etenkään Mihailin, joka on paitsi maailman rakkain, välillä suorastaan rasittavan itsepäinen.

Seisoin siinä sitten haisevana keskellä asuntoa, ja mietin mitä olisi järkevintä tehdä seuraavaksi. Nukkuminen ei enää tullut kyseeseen, joten käsittelin tahran hajunpoistosprayllä ja laitoin asuntoon läpivedon. Sen jälkeen latoin collegepökät pesukoneeseen odottamaan että saisin ne töiden jälkeen pyörimään, ja kävin tapahtumapaikan lähellä olevia pintoja läpi hajunpoistosprayn kanssa. Sen jälkeen käperryin hetkeksi kahden peiton alle lueskelemaan ennen normaaleihin aamurutiineihin siirtymistä.

Jussi kävi asunnossa paria tuntia myöhemmin hakemassa Putin eläinlääkärille ja ihmetteli asunnossa leijailevaa epämääräistä palaneen valkosipulin hajua. Asia ihmetytti häntä hiukan, sillä en yleensä kokkaile aamuisin, mutta hän ei silti koennut tarpeelliseksi mainita asiasta ennenkuin kysyin huomasiko hän asunnossa mitään outoa. Heti kotiinpäästyä laitoinkin asunnon sitten uudestaan tuulettumaan ja kävin lähialueen pinnat läpi vielä etikan kanssa, jota laitoin hieman myös lautaselle haihtumaan. Collegepökätkin pääsivät pyörimään runsaasti etikkaa seuranaan. Olin silti erittäin yllättynyt, kun haju lähti niistä kerrasta ja asunnostakin kokonaan parissa päivässä (haihtuen jo päivässä hyvin huomaamattomaksi). Uudestaan en silti halua näin käyvän, sillä nyt jo yksi naapureista hieman ihmetteli eteisessä tuntuvaa palaneen käryä ja huolestui, että eihän se vain tule eteisen sähkökaapeista. Kävin sitten hieman nolona tekemässä osittaisen tunnustuksen ja kerroin käryyttäneeni asuntoni valkosipulilla ja huolehtivani sen tuuletuksesta ensisijassa. Valitettavasti tämäkin pitää osittain paikkansa, sillä savuutin asuntoni hieman aiemmin polttamalla marinadit uunin pohjaan, ja nyt uunissa onkin puhdistusvaahto vaikuttamassa että saisin sen vihdoin kunnolla takaisin käyttöön (ja mikäli kyseinen naapurini tätä lukee, uudet pahoitteluni siitä, etten ollut kyseisellä hetkellä kykeneväinen täyteen rehellisyyteen, pelkäsin kai liikaa reaktiota mikä asiasta voisi seurata - etenkin siinä kohtaa, kun aikaa töihin lähtöön oli viitisen minuuttia).   

Silti en vieläkään koe, että pojan hajurauhaset haittaisivat normaalielämää millään tavalla. Minä nimittäin todella haluan, ettei väsymyksestä tasajalkaa hyppivä omistaja tule koskaan olemaan normaalielämää pojalle. Sillä vaikka itselläni olisi kuinka ongelmia nukkumisen kanssa, ei se ole millään muotoa Mihailin vika - normaalisti kun en nukkuessa edes herää mihinkään pojan touhuiluista syntyviin ääniin tai pieneen liikkeeseen.

Minun onneksi Mihail on kuitenkin hyvin anteeksiantavainen tyyppi ja jo seuraavana päivänä se oli seurassani kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Tapahtumapäivänä turvauduttiin kuitenkin varuiksi valtakunnansovittelijaan ja suuntasimme Jussin asunnolle katsomaan Dexteriä ja syömään gojimarjoja. Jussille Miikkis kun ei mököttänyt tapahtumapäivänäkään yhtään, vaan osasi täysin yhdistää, että se että minä olin ollut idiootti ei ollut suoraan yleistettävissä kaikkiin ihmisiin.