Joulu on monelle yhdessäolon lisäksi ruokajuhla, johon kuuluu aimo liuta erilaisia ruokaperinteitä. Meillä jokaiseen päivään vuoden ympäri mahtuu monenlaisia ruokakulttuureja. Aina välillä kun kyläilijätkin kysyvät, mitä meidän eläimille voisi tuoda tuliaisiksi, on helppo vastata, että meidän jengistä löytyy kyllä syöjiä melkein mille vain. Jonkin verran tarjottaviin vaikuttavat myös esimerkiksi vuodenaika, sillä esimerkiksi näin joulun alla meidän jengistä osa on talvilevon takia täyspaastolla. Kasvissyöjien kanssa taas hyödynnetään kesäaikaan mahdollisimman paljon pihapiirin antimia, joita näin talvella löytyy niukemmin. Kaikki meidän tyypit eivät myöskään syö päivittäin, joten päivän aikana tarvittavat ruuat riippuvat myös siitä, keitä kyseisenä päivänä ollaan ruokkimassa. 

Yhden sokrumössön aineksia. Sokrumössöä tehdään aina isompi erä pakastimeen, ja sulatellaan sieltä päivittäiseen tarpeeseen

 

Tänään meillä on kupeissä seuraavia:

 

kissanmärkäruoka (kissoille ja kääpiörotille)

hiiret (freteille)

broilerin jauheliha (freteille ja kissoille)

Tierran rottaseos -siemensekoitus (kääpiörotille)

hirssi (kääpiörotille)

omatekoinen sokrumössä hedelmistä, yrteistä yms. (sokerioraville)

mahla (sokerioraville)

heinä (kaneille)

Kanin ykkösherkku -pelletti (kaneille)

kuusenoksat (kaneille)

kuivattu hyönteissekoitus (sokerioraville ja afrikkalaiselle kääpiösiilille)

pohjatabletit (kaloille)

kalanruokahiutaleet (kaloille ja torakoille)

porkkanaa (torakoille, jauhomadoille, siiroille)

torakat (tegulle)

banaanikärpäset (kiinankellosammakoille ja surugekoille)

jauhomadot kalkki-monivitamiiniseoksella (muurigekot, leopardigekko, tokeegekko, muurisisilisko, madagaskarin päivägekko, tuliskinkki)

 

Freteille ruokaa tulee yleensä laitettua yksi kuppi per lauma. Kissat ruokitaan kaikki omille lautasilleen.

 

Tänään ruokintavuorossa ei ollut käärmeitä, tarantulia eikä muita sammakoita kuin kiinankellosammakot. Kilpikonnat ja pikkusiilitanrekki ovat tällä hetkellä talvilevolla ja syövät seuraavan kerran vasta kunnolla herättyään.

Tällähetkellä eläinten ruokakaapeista löytyy yllä olevia lisäksi muunmuassa hevosen palalihaa, kuivattua kuoretta, broilerin siipiä, luullista kaninlihaa, marsuja, kaneja, rottia, possun sydämiä, kanankauloja, Testudo Herbs -maakilpikonnan ruokaa, pähkinöitä, kissannappuloita, beetle jellyjä, koirien puruluita, kuivattua broilerinmaksaa, kuivattuja ruusunterälehtiä, kuivattuja kaktuksenkukkia, spirulinahiutaleita, sokrujen valmisruokajauhetta, jauheesta sekoitettavia gekonruokia, hedelmäpilttiä, lasten valmispuuroja, sirkkoja...

Näiden lisäksi ihmisten ruokakaapeista hyödynnetään välillä muunmuassa puurohiutaleita, kananmunia, raejuustoa, erilaisia hedelmiä, marjoja, vihanneksia, yrttejä, pastan ja riisinloput, jugurttia...

Kesäisin ulkoa kerätään paljon erilaisia oksia, varpuja, voikukkaa, apilaa, siankärsämöä, nokkosta...

Lisäksi välillä hankitaan esimerkiksi kalojen pakasteruokia (erityisesti erilaiset hyönteiset kuten surviaissääskentoukka, hyttysentoukat, vesikirppu, artemia), erilaisia raakaruokia (Mushin valmispullat, kalkkunan jauheliha, riista, kalkkunan sydämet...), koiranruokia, kuivattuja yrttejä...

Meidän jengistä löytyy niin tyyppejä jotka ovat ehdottomasti puhtaasti lihansyöjiä (kissat & fretit), täysin kasvisruualla eläviä (kanit, maakilpikonnat), ihan kaikkiruokaisia (kääpiörotat & torakat), puhtaasti hyönteissyöjiä (osa gekoista, pienemmät sammakot), ja sitten paljon tyyppejä joille menee erilaisilla kombinaatioilla lihaa/hedelmiä/hyönteisiä/kasviksia.   

Kissojen ruokakaappi tänään

Kääpiörottien ruokia. Näistä iso osa on tullut näyttelyvoittoina. Lisäksi rottamukset saavat lähes päivittäin tuoreruokia.

Frettien ruuat mahtuvat nyt erittäin poikkeuksellisesti kahteen pakastimen vetolaatikkoon, kun on keskitytty välillä syöttämään pakastimia tyhjäksi. Autotallin iso arkkupakastin on tällähetkellä sulatettuna.

Matelijahuoneen tyyppien ruokia

Matelijahuoneen tyyppien ruokia ja lisäravinteita

Eläinten joulurauhanjulistus

Tänään Turussa julistettiin eläinten joulurauha jo 17. kerran. Tilaisuus järjestettiin Turun eläinsuojeluyhdistyksen toimesta Mikaelin kirkolla. Joulurauhan julisti perinteiseen tapaan Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen, jonka lisäksi tilaisuudessa puhuivat Turun eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Taru Säteri ja yhdistyksen juuri aloittanut toiminnanjohtaja Sari Pesonen. Sarin puheesta osa kyllä peittyi mäelle saapuneiden karvakavereiden kommentteihin, mutta ehkä sekin tälläisessa tilaisuudessa sallittakoon. Eihän se ole ihme, että koirillakin riittää juttua, kun tapahtumassa on niin paljon kaikkea jännää. Valtaosa mäelle saapuneista eläinkunnan edustajista oli talvinen ulkotapahtuma huomioon ottaen luonnollisesti ihmisiä ja koiria. Meidän jengiä lähti tänävuonna edustamaan freteistä Sera ja Notte. Lisäksi tapahtumapaikalta tuli bongattua ainakin yksi kissa ja pari kania. 

Jouni Lehikoinen pitämässä puhetta

Meilläkin Mauno olisi kovasti halunnut lähteä mukaan, ja sillä pääsi jopa pieni itku, kun esille otettiin niin valjaat kuin seikkailureppukin, mutta ei Maunoa. Siinä ei paljoa auttanut, että koitettiin selittää tuolle meidän rauhaa ja valjasulkoilua rakastavalle kissapojalle, että kirkonmäellinen täynnä koiria ei varmasti vastaisi Maunon käsitystä rauhasta. Sillä vaikka Mauno on ihmisten suhteen varsin reipas tyyppi, Mauno pelkää koiria. Sera ja Nottekaan eivät ole koiria ihan kauhean paljoa nähneet, mutta frettimäiseen tapaan ne eivät niin vähästä hätkähdä. Nytkin isommaiksi haasteeksi muodostui, että Notella ehti tulla juhlapuheiden aikana vähän tylsää sylissä, mutta sekin onneksi korjautui kun Jussi vei neidin hetkeksi sivummalle leikkimään hangessa ja sukeltamaan lumessa. Pakkasta oli tänään onneksi vain joitain asteita, joka ei ollut likoille paha, kun molemmilla on kasvatettuna kunnon talviturkit, ja kissanluukun kautta muutenkin vapaa pääsy talviulkoilemaan aina halutessaan. Mutta pakkasta oli kuitenkin sen verran, ettei edes harkittu Mitella-mummon mukaanottamista, vaikka hän on ollut useampana vuonna mukana edustamassa. Nyt vain iän myötä rasvakudoksen määräkin on vähentynyt, eikä kylmänsieto ole enää entisellään.  

Minä, Notte ja Sera <3

Tänä vuonna tapahtuma olisi jatkunut vielä kulkueen ja toritapahtuman muodossa, mutta me päädyimme jatkamaan tyttöjen kanssa Napoli-pitserian kautta kotiin. Napoli kun on sopivasti ihan siinä Mikaelin kirkon kulmilla. Se tuli löydettyä Jussin kanssa viime vuonna Dewin kirppistapahtuman yhteydessä, ja tykästyttiin paikkaan. 

Paikalla olleella kiisulla oli oma seikkailureppunsa

Uskonto ei kuulu mitenkään vahvasti elämääni, mutta jo vuosia Eläinten joulurauhan julistus on ollut itselleni se tärkeämpi joulurauhan julistuksista. Ehkä juuri siksi, että se on perhetapahtuma tällaisille eläinperheellisille. Vaikka meilläkään mukana ei ole käytännönsyistä ikinä kuin muutama tyyppi jengistä, niin myönnän että se tuo osansa joulunodotukseen, kun voi painaa päänsä ystävän turkkiin, kuunnella joululauluja ja katsella myös muiden karvaisia perheenjäseniä. Toki tapahtumaan liittyy välillä myös pieni haikeus, sillä yhä välillä osa kyselee myös Mihailin perään, jonka kanssa kävimme tapahtumassa useampana vuonna, kunnes edustus siirtyi Mihailin vahuudenkremppojen myötä frettiläisille. 

Jussi, Mitella & Itsy tasan kuusi vuotta sitten, 10.12.2017

Rutun verenpaine

Mainitsin Löllön ja Rutun eläinlääkäripostauksessa Rutun verenpaineiden olleen klinikalla koholla, ja meidän saaneen verenpainemittarin kotiin lainaan, jotta voisimme tarkistaa vielä miltä lukemat näyttävät kotiympäristössä. Kotona mitatut tulokset olivat hieman matalampia mitä klinikalla, mutta yhä koholla. Niinpä Rutun eläinlääkäri oli sitä mieltä, että Rutulle kannattaisi kokeilla nyt verenpainelääkitystä, ja toistaa sitten mittaukset kotona 3-4 viikon päästä ja katsoa missä silloin mennään. 

Meillä käytössä ollut verenpainemittari.

Myönnän että oma ensimmäinen ajatukseni oli, että en jaksaisi taas yhtä lääkerumbaa, ja että kehtaisiko sitä kysyä, ovatko paineet nyt oikeasti niin paljon koholla, että lääkitystä kannattaa kokeilla heti. Että eikö sitä voisi ensin vain tarkkailla vähän aikaa, miten tilanne elää ilman lääkitystä. Jätin sen kuitenkin kysymättä, koska jo silloin kun Jussilla aloitettiin verenpainelääkitys, keskusteltiin siitä, kuinka ihmisilläkin valtaosa aloittaa verenpainelääkityksen aivan liian myöhään. Että kuinka sillä olisi mahdollista saavuttaa isoimmat terveyshyödyt kun sen aloittaa heti, kun paineet ovat koholla, ja sitten tarvittaessa arvioi myöhemmin tarvitseeko sitä jatkaa. Kuin että lykkää sen aloitusta jopa vuosia, ja lupaa itselleen vuosien ajan laihduttaa/lisätä liikuntaa/syödä terveellisemmin, ja lääkitykseen tartutaan vasta viimeisenä oljenkortena kun tilanne on jatkunut huonona jo vuosia. Ruttu on kuitenkin jo selvästi vähintään keski-ikäinen rouvaskissa, jolla on sydämessään pieniä muutoksia. Joten jos voimme verenpainelääkityksellä pienentää sydämen taakkaa ja auttaa sitä jaksamaan tulevat vuodet, se toki kannattaisi, olettaen ettei lääkityksestä koidu Rutulle kohtuutonta lisästressiä. 

Ja vielä mitä. Siis sen lisästressin suhteen. Ruttu on ehdottomasti meidän ahnein kissa, eikä sillä ole pienimpiäkään ennakkoluuloja kokeilla mahdollisia uusia herkkuja. Joten ennenkuin lähdettiin kikkailemaan Rutun kanssa pilleripyssyn tai ruokaan piilottamisen tai muun sellaisen kanssa, päätettiin kokeilla jotain muuta. Jussi näytti Rutulle kosketuskeppiä, ja kun Ruttu kosketti kuonollaan kepin päätä, Jussi heitti sille pillerinpuolikkaan. Ruttu nappasi naminsa tyytyväisenä, ja tuli pyytämään lisää. En osaa sanoa, onko kyse enemmän siitä, että kyseisestä nimenomaan kissoille suunnatusta purutabletista on saatu oikeasti niin hyvänmakuinen, että se käy ihan namista. Vai siitä, että Ruttu on niin ehdollistunut, että kosketuskepin koskettamista seuraa nami ja niin ahne, ettei se ehdi edes maistaa saamaansa namia. Mutta yhtä kaikki lopputulos on sama: lääke on erittäin helppo antaa ja Ruttu on tyytyväinen. Jos homma pysyy jatkossakin yhtä helppona, emmeköhän me selviä ilman mitään merkittävää lisästressiä kenellekään, vaikka tästäkin lääkityksestä jäisi pysyvä.   

Näin meillä mitattiin: Ruttu pötkötti sylissäni ja Jussi operoi mittaria.

Mutta missä Rutun verenpaineiden kanssa sitten mennään? 

Klinikalla mitattaessa niistä saatiin seuraava rivi:

173/95  124

122/81  96

164/117  136

153/115  129

181/79  128

204/106  197

178/70  106

227/118  147

195/131  152

175/101 125

Kotona mitattaessa (mittasimme kolme mittausta per päivä neljän päivän) tuloksiksi saatiin:

149/111  122

203/90  127

233/92  131

165/93  117

178/92  133

197/92  127

174/90  118

203/80  121

191/102  137

168/104  120

180/100  126

181/86  111

Verenpainelääkitystä suositellaan jos kissan systolinen verenpaine, eli yläpaine on pyvästi yli 165 mmHg. Rutulla tämä alittui vain neljäksennessä mittauksessa eikä silloinkaan paljoa. 

Ja näin meillä nyt lääkitään: Ruttu tekee tempun...

...ja saa palkkioksi lääkkeensä. Ja usein pari kananamia toistettuaan tempun.

Kotona mittasimme Rutun verenpainetta hännästä Rutun ollessa sohvalla sylissäni vilttiin käärittynä. Ajoitimme mittaukset yleensä siihen, kun olimme juuri katsoneet sohvalla loikoillen yhden tai kaksi jaksoa tv-sarjaa. Eli Ruttu oli ollut jo hyvän aikaa rentona sohvalla, ja ainoa isompi mahdollinen stressitekijä mittarituntuman lisäksi oli että Jussi tuli päästäneeksi viltin sisälle viileämpää ilmaa, samalla kun kiinnitti verenpainemittarin mansetin Rutun hännän tyveen. Mittasimme aina kolme mittaustulosta putkeen. Yleensä silloinkin, kun mittauksia tehdään useampana perkkäisenä päivänä, suositellaan ottamaan aina 3-5 mittausta kerralla, jotta niistä nähdään vähän keskiarvoa. Silloin kun mittaus tehdään kertaluontoisesti klinikalla, mittauksia otetaan yleensä vieläkin enemmän, usein viidestä kymmeneen, etenkin jos eläin pysyy hyvin paikoillaan eikä isommin stressaa mittarista. Kissoilla hännän lisäksi mahdollisia verenpaineen mittauspaikkoja ovat tassut, mutta kissat ärsyyntyvät usein huomattavasti enemmän siitä, jos niiden tassuihin kiinnitetään jotain ylimääräistä, kuin hännän tyveen kiinnitetystä mansetista. 

Tammikuussa otetaan sitten mittaria uudelleen lainaan ja katsotaan miten tästä jatketaan.

Pikkujoulunäyttelyssä rottamusten kanssa

Tänään otettiin suunta kohti Nummea ja sielä järjestettyä Lemmikki- ja Showkesyrottien pikkujoulunäyttelyä. Meidän edustustiimi koostui tänään Kielosta, Lupiinista, Opuntiasta, Torviksesta ja Kantarellista. Tällä kertaa Jussi oli myös mukana. Eilen töissä oli taas iltavuoro ja illalla oli sen verran väsy, että päätin tällä kertaa pakata näyttelykamat vasta aamulla, ja jättää myös rottien näyttelyvalmistelun aamuun. Jussi piti tätä erittäin hasardina, ennenkuin hän tajusi, että rottanäyttelyyn ei oikeasti tarvittu mukaan juuri muuta kuin rottamusten boksi ja sinne evästä ja sen ympärille vällyjä. Ja että valmisteluksi oikeasti riitti, että pyyhkäistiin äkkiä hännät ja vähän korvalehtiä kosteuspyyhkeellä. En ole tähän mennessä vielä kertaakaan joutunut leikkaamaan omien kääpiörottien kynsiä, vaikka stanttujen kanssa sitä sai olla tekemässä joka näyttelyyn ja usein näyttelyiden välilläkin. 

Torvis arvostelussa

Näyttelypaikalla nostettiin sitten vain boksi pöydälle, ja siirrettiin junnut toiseen boksiin, ettei näyttelysäännöissä mainittu maksimissaan kolme rottaa per boksi ylity. Sitten haettiin numerolaput ja kerrattiin taas hetki omien neitien virallisia nimiä. Tällä välillä Jussi oli jo ilahtunut bongattuaan itsekin näyttelystä tuttuja. Karattiinkin sitten aika pian arvostelujen alettua Lenan ja Mikon kanssa käymään Kasvihuoneilmiössä, jonka ohi olimme ajaneet näyttelypaikalle tullessa. Rotilla assistentit kun huolehtivat eläimet vuorollaan tuomarille arvosteluun ja arvostelun jälkeen takaisin eläinpöydälle, eli omistajan ei ole pakko olla paikalla päivystymässä koska oma vuoro tulee. Etenkään nyt kun en enää samalla tavalla pelännyt meidän junnujen sinkoamista kesken arvostelun. 

Rottien näyttelybokseja

Takaisin näyttelypaikalle palatessa omat olivatkin ehtineet jo käydä kaikki arvosteltavina. Kaikki viisi saivat arvosanakseen ERI:n eli erinomaisen ja Opuntia, Torvis ja Kielo lisäksi kunniapalkinnon. Olin muutenkin erittäin tyytyväinen tyttöjen arvosteluihin, vaikka Kantarellilla olikin ilmeisesti ollut vähän vauhti päällä arvosteltaessa. 

Kasvihuoneilmiöstä olisi löytynyt kaikkea kivaa joulukoristettakin

Ja lamppuja (kuten tuo etuvasemmalla oleva kissalamppu)

Mukaan lähti kuitenkin tämä varoituskyltti, joka tulee ilmestymään portin pieleen tai ulko-ovelle

Aloin sitten vähän yllyttää Jussia kokeilemaan neitien kanssa agilityä, mutta Jussi oli alkuun vähän epäileväinen, että mitä jos tytöt säikähtävät jotain ja pääsevät karkuun. Agilitykisojen katsomisen jälkeen Jussillakin uteliaisuus kuitenkin voitti, kunhan hän oli ensin vannottanut minutkin olemaan koko ajan ihan vieressä vahtimassa. Niinpä Opuntia, Kielo ja Lupiini pääsivät kukin vuorollaan tutustumaan esteisiin. Etenkin Opuntia tuntui alkuun vierastavan voimakkaimmin radalla käytettävää aika voimakkaan hajuista pesuainetta, jolla esteet pyyhittiin jokaisen osallistujan välissä. Hetken haisteluaan kaikki tytöt rohkaistuivat kuitenkin kokeilemaan esteitä, ja oppivat parin kerran jälkeen menemään jopa muutaman esteen sarjoja pienellä opastuksella. Jussi oli aikas ällistynyt siitä, kuinka äkkiä tytöt tuntuivat pääsevän hommasta jyvälle. Joten voi olla, että tytöt nähdään vielä joku kerta kisakentillä myös agilityssä. Rotilla agility on kuitenkin aika paljon vapaamuotoisempaa höntsäämistä kuin vaikka koirien kanssa. 

Kielo pujottelee

Opuntia ylittää esteen

Opuntia tutkii vaihtoehtoisia tapoja suorittaa rengaseste

Opuntia puomilla

Lupiini ylittää A-esteen

Lupiini rengasesteellä

Aika pian oltiinkin jo palkintojen jaossa, ja tytöt olivat selvästi ottaneet tosissaan puheeni siitä, että lemmikkien joululahjojen hankinta on tänä vuonna lemmikkien varassa. Niinpä neidit tyhjensivät palkintopöytää taas ihan urakalla. Jo mainittujen kunniapalkintojen lisäksi Opuntia oli lemmikkinaaraiden ensimmäinen ja sai erikoispalkinnon "Voi laittaa joulupakettiin ...ja osoite Mäntsälään". Torvis oli lemmikkinaaraiden toinen ja paras juniori. Kielo oli lemmikkinaaraiden viides ja sai erikoispalkinnon "Päivän joulusimmut". Kantarelli sai erikoispalkinnon "Päivän myyrä". Siinä palkintokasaa katsellessa en voinut kuin todeta, että jos vielä ensivuonna nakitan joululahjojen hankinnan lemmikeille itselleen, pitää laittaa ne myös paketointihommiin, sillä en ole todellakaan varautunut tämän mittakaavan paketointitalkoisiin sen jälkeen kun päätin olla hankkimatta itse eläimille mitään. 

Kielon arvostelu

Opuntian arvostelu

Kantarellin arvostelu

Torviksen arvostelu

Lupiinin arvostelu

 Seuraavat rottanäyttelyt olisivat 17.2. Raumalla, mutta siinä tuleekin sitten haasteeksi se, että samana päivänä on myös frettinäyttely Klaukkalassa. Eli jompikumpi niistä on pakko jättää väliin. Mutta kumpaankaan niistä ei ole vielä edes ilmoittautuminen auki, että sitä ehtii onneksi vielä miettiä. 

Tässä riittää paketoitavaa

Toiveluukku 3

Edellisissä toiveluukuissa on ollut niin paljon tekstiä, että mennään tällä kertaa kuvilla. Eli sen pidemmittä puheitta, tässä on Mauno <3

Toiveluukku 2

Viime toiveluukkuun tuli useampi toive seuraavista toiveluukuista. Avataan näistä seuraavaksi akvaarioelämää, jonka ajattelin tehdä vielä vähän edellisen luukun hengessä. Eli miten meidän nykyisen kalakeiton reseptiikka on hioutunut nykyisenlaisekseen. Se kun kuvastaa osaltaan aika hyvin miten meidän jengi tapaa muotoutua, vaikkakaan altaassa ei elä elä nyt yhtään suoranaista rescueta, kun Kapu-sinikirjoahvenesta on aika jättänyt.

Tällähetkellä altaassahan elelee:

0.1 Pterophyllum scalare lehtikala "Mary-Ann"

0.0.14 Puntius tetrazona tiikeribarbi

0.0.8 Crossocheilus oblongus leväbarbi

0.0.3 Megalechis thoracata haarniskamonni

0.0.3 Rasbora sp.

1.0 Ancistrus sp. partamonni "Väinämöinen"

0.0.1 Hypostomus plecostomus "Behemoth" 

Behemoth

Altaan tämänhetkiset pisimpään olleet asukit ovat kolme haarniskamonnia. Haarniskamonneja meille tuli puhtaasti siksi, että ne ovat niin rumankauniita kaloja, joita olin jo pitkään haaveillut hankkivani, jos meillä joskus olisi riittävän iso allas. Ja niitä meille sitten tulikin kolme meidän edelliseen 315-litraiseen altaaseen. Kyseinen kolmikko viihtyikin sitten varsin hyvin, ja oli keskenään hyvin yhteen sopiva joukko, joka aloitti varsin nopeasti kutupuuhat. Itselläni ei ollut kalojen suhteenkaan suuremmin kasvatushaaveita, joten annoin porukan kyllä häärätä, mutta en pyrkinyt isommin edistämään kudun onnistumista erillisellä poikasaltaalla tai muilla järjestelyillä. Kaikesta huolimatta joka kudusta aina muutama tyyppi onnistui jemmautumaan ulkosuodattimeen tai kasvillisuuden joukkoon niin, että pääsi kasvamaan isommaksi ja liittymään osaksi parvea. Siinä kohtaa kun haarniskoja alkoi olla parisenkymmentä, totesin että silloinen allas alkoi käydä niille vähän ahtaaksi. En kuitenkaan edelleenkään raaskinyt myydä niistä yhtään, joten allas päivittyi sitten Jaanin asuntoon muuton yhteydessä 540-litraiseksi, että saatiin haarniskojen klaanille lisää tilaa. Jossain vaiheessa kun klaanin vanhimmista aika jätti, kutupuuhatkin vähenivät, eikä porukka enää kasvanut. Eikä uusien isompien ja ahneempien allaskaverien kanssa niistä muutamista tuoreemmista kuduistakaan jäänyt enää seura-akvaariossa selviytyjiä. Niinpä jatkuvan kasvun sijaan jengi alkoi pikkuhiljaa harveta, ja nyt ollaan taas kolmessa tyypissä, joista näilläkin kaikilla alkaa olla ikää jo yli kuusi vuotta. Näiden suhteen nyt arvotaankin, lähdetäänkö taas kasvattamaan parvea, vai katotaanko ajan kanssa mikä näiden paikan lopulta täyttää.

Seuraavaksi pisimpään nykyisestä porukasta ovat olleet lehtikalat, tai nykyään lehtikala. Tämä on puolestaan semmoinen Jussin haavelaji, ja kun yhteenmuuton yhteydessä allas päivittyi isompaan, minäkään en nähnyt enää syytä, miksei Jussinkin haavetta olisi mahdollista toteuttaa. Altaaseen haettiin eläinkaupasta pieni parvi, joista sitten muodostui meidän ensimmäinen pariskunta, ja lopuille etsittiin uusi koti, kun parin kutuvalmistujen myötä allas kävi niille turhan ahtaaksi. Pariskunnan onni ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, kun sulho löytyi jo parin kudun jälkeen kuolleena ilman näkyvää syytä. Haettiin sitten eläinkaupasta yksin jääneelle naaraalle vähän vanhempi varma koiras, ja toivottiin parasta, että naaras hyväksyisi tämän ainokaisen vaihtoehdon. Sulho onneksi kelpasi, ja pian oltiin taas kutuhommissa. Kunnes tämä uusikin sulho mystisesti kuoli, ja tässä kohtaa Murha-Anneliksi nimetty naaras oli taas leski (Annelin ei siis missään kohden nähty kiusaavan tai tekevän mitään sulhoilleen, joten sitä ei ikinä suoranaisesti syytetty niiden kuolemasta). Tässä kohtaa aloin jo itse olla sitä mieltä, että vaikka lehtikalatkin mieluiten elävät parina, niin en enää jaksaisi yrittää parittaa Annelia kenenkään kanssa. Etenkään kun en halunnut lähteä uudelleen siihen, että otettaisiin parvi, josta Anneli pääsisi valitsemaan kumppanin itse, mutta jota emme kuitenkaan voisi pitää kokonaisuudessaan, jos sieltä löytyisi sopiva pari. Joten Anneli sai pysyä vähän aikaa itsekseen, kunnes kaveri kysyi haluttaisiinko kokeilla sille kaveriksi lehtikalaa, joka ei tullut oikein juttuun kaverin äidin muiden lehtikalojen kanssa. Niinpä Anneli sai uudeksi kaverikseen punaniskaisen lehtikalan, joka nimettiin Punaniskaksi. Punaniska ei kelvannut kutupariksi, mutta muuten yhteiselo oli suhteellisen rauhallista, kunnes se olikin Anneli, joka kuoli. Ja Punaniskalle tuli uudeksi kaveriksi niin ikään aikuinen Mary-Ann.  Joka taas jäi yksi kun Punaniska kuoli... Tässä kohtaa ilmoitin Jussille, että tämä parinvaihtotanssi saa olla toistaiseksi tässä, ja Mary-Ann saa elellä loppuikänsä leskirouvana, ellei nyt sitten jostain ilmaannut joku sopiva kodinvaihtaja, joka saa minut taas pyörtämään päätökseni.

Tiikeribarbeja

Leväbarbi jengi tuli meille puolestaan enempi sattumalta. Koska leväbarbit ovat suhteellisen isoja ja vilkkaita parvikaloja, en ollut ikinä halunnut ottaa niitä vain paria talkkariksi, koska niitä nyt kuuluisi olla jotta levät pysyvät kurissa. Mutta sitten kaverini kysyi, voisinko ottaa heidän altaastaan muutamat viimeiset eläkeläiskalat, joihin kuului pari leväbarbia ja piikkisilmiä. Hän kun oli päättänyt jo useampi vuosi sitten luopuvansa akvaariostaan sitten kun viimeisistäkin kaloista aika olisi jättänyt, mutta ne senkuin porskuttivat, ja nyt heillä olisi tulossa muutto. Niin sitten tehtiin, ja koska altaassa nyt kuitenkin oli leväbarbeja, päätin täydentää porukkaa parilla, jotta niilläkin olisi parvi. Sen jälkeen parvea on täydennetty vielä useampaan otteeseen aina, kun jossain lähiseudulla on ollut kotia etsiviä leväbarbeja jonkun luopuessa altaastaan tai ostettuaan käytetyn altaan, jonka mukana on tullut liian pienessä tilassa eläviä leväbarbeja. Parvikalojen kohdalla kun more is more. Ja ovathan nuo ihan hauskoja touhottajia, kun niillä on ympärillään sopivasti jengiä. 

Mysteerirasborat muuttivat meille yhdessä parin leväbarbin kanssa. Silloin kun Turun Länsi-Keskuksessa oli vielä Faunatar, he hoisivat sen vieressä olleen kahvilan akvaariota. Kahvilan mennessä isompaan remonttiin, akvaariokin piti kuitenkin tyhjentää remontin tieltä, ja Facebookiin tuli listaa uutta kotia etsivistä kaloista. Oman huomioni kiinnittävät siinä ensin leväbarbit, jotka ajattelin hakea meille parven jatkoksi. Mutta ilmoitin voivani ottaa samalla myös rasborat, kun ne vesiarvojen ja seuran puolesta sopivat altaaseemme myös. Näiden tarkka laji oli liikkeellekin vähän arvoitus, kun tämä kahvilan parvi oli koottu kiilakylkien seassa välillä tulevista kaloista, joita ei ollut edes tukkurin listoilla listattuna. Mutta jotka oli sitten aina pyydystetty kiilakylkien seasta ja viety kahvilan puolelle omaksi porukakseen. Haettaessa näitä tyyppejä oli neljä, joista kolme on nyt vielä hengissä. Mutta koska en ole itsekään saanut aikaiseksi selvittää tyyppien tarkkaa lajia, eikä ainakaan Faunatar olisi pystynyt näitä tilaamaan edes silloin kun se oli vielä toiminnassa, nämä ovat saaneet elellä pienenä tynkäparvena. 

Behemoth

Partamonni Väinämöinen muutti meille koulun altaasta, kun sielä 1+1 olikin vähän enemmän kuin kaksi, ja yksi päivä opetusklinikan aulassa kaloja katsellessani koulun eläintenhoitaja sanoi että partamonneja saisi halutessaan viedä mukanaan. Niinpä sitten päätin käytännön tenttipäivänä varustautua myös kalankuljetuspussilla ja pienellä kylmälaukulla, ja palkita itseni tentin jälkeen yhdellä monnilla. Partamonnit kun ovat olleet mielestäni aina jotenkin sympaattisia. Ihan ensimmäinen lapsuuden partamonnini oli nimeltäänkin Symppis. Sen jälkeen meillä on asunut myös Sampo ja Suuri Muinainen, ja nyt sitten Väinämöinen.

Altaan uudempiin tulokkaisiin kuuluu puolestaan tänä kesänä kotiutunut Behemoth. Jussi on jo pidempään ihastellut isompia plekoja, ja olen alusta asti luvannut hänelle, että hän saa hankkia altaaseen ihan minkä vain plekon, mikä sinne vesiarvojen puolesta sopii - mutta että minä puolestani saan päivittää altaan valitsemaani isompaan, jos nykyinen alkaa näyttää minun silmiini ahtaalta Jussin valitsemalle plekolle. Lopputuloksena Jussi ei uskaltanut hankkia sinne mitään plekoa. Keväisessä kissabloggaajamiitissä yksi osallistujista alkoi kuitenkin jutella, että hänellä olisi kotonaan meidän allasta pienempi allas, ja sielä olisi yksi pleko, joka olisi kiva saada vähän väljemmille vesille. Että voisiko se mahdollisesti muuttaa meidän altaaseen. Ja niinhän siinä sitten kävi, että se muutti. On se kyllä omaan silmään aika vonkale tuohon meidänkin altaaseen, joten voi olla, että etenkin jos sopiva käytetty allas tulee jossain välissä vastaan, voi itsellä olla pieni houkutus päivittää allasta johonkin 700-1000 litraiseen.

Haarniskamonni

Useamman vuoden ajan puhuimme Jussin kanssa myös käärmekaloista. Kun ensikerran mietimme asiaa, altaassa asui kuitenkin vielä intiaanisulkia ja kuparimonnisia, jotka olisivat olleet liian pieniä seuralaisia käärmekalalle. Joten päätimme katsoa asiaa uudestaan sitten, kun pienet parvikalat ovat kuolleet altaasta vanhuuteen. Se tapahtui jo jokin aika sitten, mutta tulimme kuitenkin käärmekalan osalta siihen tulokseen, että se vaatisi ehkä tässä vaiheessa turhan paljon verrattuna muihin kaloihin, koska osa käärmekaloista on erittäin taitavia karkaamaan akvaariosta pienimmästäkin aukosta, joten kaikki ruokinta-aukot ja muut pitäisi verkottaa. Osa käärmekaloista on myös hyvin nirsoja kuivaruuan suhteen, joten se voisi vaatia omat pakasteruuat, ja tuoda siten lisää työvaiheita akvaarion päivittäiseen hoitoon. Kun nykyisetkin kalat saavat kyllä välillä vaihteluksi myös pakasteruokia ja kasviksia, mutta tarvittaessa niiden ruokinnan saa hoidettua tilapäisesti vaikka kokonaan ruokinta-automaatilla. Niinpä käärmekalan sijaan päätimme ottaa taas pieniä parvikaloja, ja altaaseen muutti joukko tiikeribarbeja. Ne tulivat vaihteeksi ihan liikkeestä samalla reissuilla kun meidän piti käydä hakemassa vain kasveja. Meidän edellisestä ledivalaisimesta kun alkoi kuolla ledejä, ja altaan kasvisto ehti ottaa vähän takapakkia ennen uusien valaisimen hankintaa. 

Tällä hetkellä allas on omaan silmään sen verran kansoitettu, että uusia asukkaita lähdetään tuskin ainakaan hankkimalla hankkimaan, ellei sitten vähän täydennetä tiikeribarbien parvea. Joillekin kodinvaihtajille saattaisi olla vielä tilaa. Ja ehkä jos allas vaihtuu jossain vaiheessa isompaan, myös jotkin panssarimonnit voisivat olla taas hauskoja, nyt kun käärmekala-ajatus on jo muutenkin haudattu.