Eilen frettien orginaalijengi tuntui heti töistä tullessa tavallista levottomammalta. Aitauksesta kuului jatkuvaa piippailua, eivätkä neidit tuntuneet millään mahtuvan samoihin viltteihin. Etenkin lauman kaksi vanhinta vaikuttivat vähän ärsyyntyneiltä, joten arvelin Hattaran olleen taas liikaa kierroksilla, ja nappasin kaksi nuorinta seurakseni pihalle. Pihalla jatkui kuitenkin sama vääntö, ja Hattara ja Mallu tuntuivat härkkivän toisiaan koko ajan. Tässä kohtaa itseäkin alkoi jo vähän ärsyttää, ja ilmoitin Jussille, että kun hän pääsee kotiin, lähdetään taas Hattaran kanssa vähän shoppailemaan, että saadaan ipanaa väsytettyä. Että eihän tästä tule mitään, jos tuokin lauma alkaa häsätä, vaikka kolme vanhusta on otettu porukasta jo erilleen. 

Maaninen apina on kohta myös mammatukassa

Kotiin palattua Hattara olikin heti menossa Mitellan viereen nukkumaan, mutta ei mennyt kuin hetki, kun Mallu tuli repimään sitä niskasta. Kun menin väliin, Mallu siirtyi nuolemaan Mitellan niskaa, ja koitti kohta napata siitäkin. Siinä kohtaa olisi kai pitänyt jo tajuta mistä on kyse, mutta olin kai liian ärsyyntynyt tekemään laskutoimituksen. 

Vasta tänään, kun piippailu oli jatkunut läpi yön, ja Jussi totesi Mallun koittaneen maanisesti kiskoa kaikki aitauksen viltitkin samaan kasaan, sitä alkoi yhdistää merkit. Mallun hormoni-implantista tulee huomenna tasan kuusi viikkoa. Ja vaikka Suprelorin-implantti on monella tapaa mitä kätevin frettien kiiman katkaisuun, siitä seuraa välillä pieni lieveilmiö: naaraan elimistö tulkitsee joskus hormoni-implantin elimistössä aiheuttamat muutokset tiineydeksi, ja kunnon hormonihyrränä fretti menee täysillä mukaan siihen. Mallu tuntuu uskovan nyt koko kroppansa voimin, että hänen pennut ovat nyt syntyneet, ja parempien pentujen puutteessa laumakaverit saavat kelvata korvikkeiksi. Aikuiset pennut vain ovat ihan mahdottoman huonoja pysymään Mallun vilttipesässä.

Tälläkertaa Hattarakin oli oikeasti liiallisen äitiyden uhri

Hattara pääsi silti rauhassa shoppailemaan

Eli nyt taas odotellaan ja toivotaan, että valetiineys menisi nopeasti ohi, ja kavereiden huumori kestäisi vielä vähän aikaa, ettei tarvitse lähteä ottamaan Mallua jäähylle siksi aikaa että pentuhuurut vähän haihtuvat. Onneksi tämä pahin vaihe ei ole ikinä kestänyt meillä viikkoa kauempaa, joten Noten ja Seran kotiutuessa Mallu on toivottavasti taas oma itsensä.

Pihahommia ja kotoista eksotiikkaa

Kevät on vaihtunut kovaa vauhtia kesäksi, ja tämä viikko on hurahtunut pitkälti pihahommissa. Kilpikonnat pääsivät muuttamaan kesäasuntoonsa Helatorstaina. Roskalavaryhmästä viime vuonna bongattu oksasilppuri pääsi takaisin kiertoon, ja päädyttiin hankkimaan sen tilalle tehokkaampi peli, että saadaan pihan risusavotta joskus raivatuksi. Tähän mennessä on saatu silputtua puutarhahommiin jo useampi sata litraa käyttökelposta haketta, ja silputtavaa riittää silti vielä varmasti useammaksi päiväksi. Samalla tuli sitten siivottua kämppää sen verran, että kehdattiin päästää Eläinten Hyvinvointiyhdistys Lemmikki ry:n porukka meille tutustumaan eksoottisiin eläimiin. Vielä kuukausi sitten kuvittelin, että olisin saanut esittelypäivää varten kaiken vimpan päälle valmiiksi, niin ettei missään olisi taas hetkellisesti mitään keskeneräisiä projekteja, mutta tietäähän sen, ettei se vain ikinä näin ison lauman kanssa mene niin. Bunkkerissa on pari kämppää työn alla, kun kiinankellojen uusi asunto odottaa kantta ja valoa. Osa jatkojohdoista odottaa yhä, että ne saisi vedettyä jotenkin fiksummin. Eksolassa on valmisteilla totutushäkki sokrujen tulevaa laumattamista varten, ja tänään olisi tarkoitus siirtää Lupiini mammailuhäkkiin valmistaumaan synnytykseen. Lupiinin laskettuun aikaan kun on nyt viikko, ja viimeksi kuluneen viikon aikana neiti on saanut jo 14 grammaa painoa lisää. 

Kilpikonnien kesätarha

Pientä voikukkabrunssia kasvihuoneen puolella

Valmisteluja kastelujärjestelmän käyttöönottoa varten

Pihan puolella aivot tahtovat vetää vähän solmuun, kun on hetkessä hypätty siitä, miten pitää kaikki kyllin lämpiminä, siihen, miten aletaan huolehtia viilentämisestä. Ei tarvitse paljoa miettiä kilpikonnien lämpölampun virittämistä, kun kasvihuone itsessään vetää jo hyvin lämpimäksi. Kun ottaa frettejä mukaan puutarhahommiin, tänään tuli vedettyä jo foliopeittoa puoleen tarhaan tuomaan varjoa. Kesäkurpitsan taimet saattoivat jo kuivahtaa pystyyn, kun en tajunnut lisätä kastelua yhtä nopeasti lämpötilan nousun kanssa. Kasvihuoneen puolelle tuli jo haettua tälle kesää kokeiluun Blumat-kastelujärjestelmä, mutta siitä ei ole vielä apua, kun sitä ei ole ehditty vielä asentaa. Mutta josko sen kanssa saataisiin tänä vuonna paremmin satoakin, kun kasvien kaikki energia ei mene nuupahtamisista toipumisiin kastelukertojen välillä. Pihan puolella tuli myös aloitettua sadonkorjuu, ja olen ehtinyt jo kuivattaa ensimmäiset nokkoset tyypeille talveksi. Tällähetkellä nokkoset vain tahtovat kasvaa nopeammin mitä niitä ehtii kerätä. 

Mauno koitti auttaa myös nokkosten kanssa, mutta nokkoset olivat epäkohteliaita ja pistelivät Maunoa

Simosta päivähommista tarvitaan ehdottomasti tuntuva päivätyölisä, ovat ne sen verran uuvuttavia. Kuva: Miia Koivisto

Pyrokin tuli ihmettelemään kävijöitä. Kuva: Miia Koivisto

Petteri ei antanut yleisön haitata buffettiin lähtöä. Pampula totesi sen sijaan paremmaksi jäädä leikkimökin suojiin. Kuva: Miia Koivisto

Musti on jo vähän kasvanut. Kuva: Miia Koivisto

Mauno oli taas onnessaan, kun oli paljon vieraita ja Mauno sai esitellä eläimiä. Hattara pääsi treenaamaan lisää vieraiden kanssa olemista. Itselläni kun on vähän toiveissa, että saataisiin Hattarasta, Notesta ja Serasta meille taas kunnon edustustiimi. Edellinen nuoriso kun jäi vähän pandemia-ajan lapsiksi, kun kaikki meni aika hyvin kiinni tyyppien ekojen näyttelyiden jälkeen, ja kun sitten kotonakaan ei nähty juuri ketään. Nyt huomaakin että osa hommista pitää aloittaa vähän alusta, kuten boksimatkustelun opettelu, kun aiemmin homma on siirtynyt vähän kuin perintönä, että vanhemmat ovat opettaneet nuorisolle, miten ollaan. Silti elätellään toiveita, että päästäisiin syksyllä ainakin yhteen tai kahteen näyttelyyn koko nykyisen jengin voimin. Toki vanhusten kunto huomioden, sitten kun ilmoittaumiset kesän jälkeen aukeavat.  

Pojat Nava & Juutas

Frettien aurinkosuoja

Kaiken tämän puuhailun keskellä pitäisi vielä malttaa ensiviikolla viitenä päivänä töihin. Sitten pääseekin hetkeksi kunnolla kesälaitumille kesäloman muodossa.

Eläintenhoitajapäivät ja pentukuulumisia

Viimeiset pari päivää ovat sisältäneet paljon asiaa ja sekä pennunpörheyttä. Otimme perjantaina aamulla työkaverin kanssa suunnan kohti Helsinkiä ja sielä järjestettyjä eläintenhoitajapäiviä. Alkuun meitä piti olla lähdössä reissuun kolme, mutta viime hetkillä työvuorolistoissa tapahtui muutoksia niin että yksi joutui jättäytymään pois. Viime hetkille asti jännitystä piti yllä myös se, että meidän ilmoittautumisten kanssa oli ollut pientä sählinkiä ja väärinymmärryksiä, minkä takia vähän aikaa näytti siltä, että en pääsekään siihen workshoppiin, mitä olin odottanut kaikista eniten, ja minkä takia alunperin innostuin lähtemään koko päiville. Mysi kuitenkin suostui vaihtamaan paikkoja minun kanssani, niin että pääsin sekä Kissaystävälliset käsittelytavat -workshoppiin että Kissan anestesia -luennoille. Tämä oli itselleni silläkin aika iso juttu, että tällähetkellä itselläni on ammatillisesti kiinnostusta kehittyä etenkin kissa-asioissa. Meillä on kuitenkin jo niin monia, joille koirat ovat enemmän se juttu, ja vaikka olen toki kiinnostunut myös eksoottisista, ne ovat kuitenkin eläinlääkäriasemien potilaissa aika marginaalinen joukko. 

Virallinen luentodiojen tarkistaja perjantain työpajassa

Kissaystävälliset käsittelytavat -workshopissa oli toki paljon tuttuakin asiaa, sillä aihe on kiinnostanut minua jo ennestään, ja opinnoistanikin on vasta niin vähän aikaa, että asia on huomioitu jo koulullakin. Workshop oli myös ehkä vähän luentopainotteisempi kuin olin odottanut. Samaan aikaan se oli kuitenkin myös inspiroiva. Siinä kun on oikeasti jotain aika lataavaa, kun huomaa kuinka workshopin vetäjä on ihan henkeen ja vereen kissaihminen, ja ympärillä on paljon ihmisiä, joita aihe kiinnostaa, ja jotka esittävät kysymyksiä perustuen tilanteisiin, joita eri ihmisillä on työpaikoilla ollut. Ja tarttui workshopista mukaan ainakin yksi hyvin konkreettinen lisäidea siitä, miten vähän aremman kissan voi saada hyvin käärityksi vilttiin vahingoittamatta itseä ja stressaamatta liikaa kissaa. Sekä paljon ajatuksia siitä, miten voisi muokata omaakin kotia entistä kivemmaksi paikaksi omalle jengille. Toki sitä koittaa päässään pyörittää myös sitä, miten kissaystävällisiä käytäntöjä saisi vietyä aiempaa enemmän myös töihin, mutta pienissä tiloissa joissa on paljon myös koiria, monia juttuja on hankalampi toteuttaa ainakaan täysin. Onneksi se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö osiin juttuihin pystyisi vaikuttamaan jo ihan omalla käyttäytymiselle ilman mittavaa tilaremonttia. Se mitä ehkä vähän jäi kaipaamaan, oli taikasauva jolla saisi klinikkakäynnistä mahdollisimman kivan myös niille villiintyneille populaatiokissoille, joita meilläkin välillä töissä näkee. Valitettavasti niihin ei kuitenkaan ollut muuta vinkkiä kuin mikä on käytössä nytkin, eli pakkohäkin kautta mahdollisimman äkkiä unille. Mutta tämä on kyllä sellainen aihe, josta minun ehdottomasti täytyy jossain vaiheessa tentata nimenomaan tällaisten kissojen asiantuntijaa, eli tuntemaani dewiaktiivia (joka on sattumalta pian myös klinikkaeläinhoitaja).

Virallinen tarkastaja pääsi toimimaan myös demokissana esimerkiksi näytettäessä vaihtoehtoisia verinäytteenottopaikkoja

Seuraavan päivän luennot vahvistivat osaltaan sellaista kivaa kissakuplaa ympärilläni. Etenkin kun toinen lauantain sponsoripuheenvuoroistakin käsitteli nimenomaan kissan ruokinnan erityispiirteitä. Kun luennoitsija havainnollisti toimintatapojaan muunmuassa kurnuttamala ja kehräämällä luennolla, aloin ehdottomasti kaivata myös konkreettista "ääntele kuin kissa" -työpajaa. Siinä voisi kyllä nuosta pieneksi haasteeksi se yksi asia, jonka kanssa edelleen välillä kipuilen, eli ärrä-vikani. Kun kieli ei tahdo tärrätä ja päristä, niin en tiedä kuinka se taipuisi hyrräävään kehräykseenkään. Onneksi kuitenkin perjantain worshopissa vinkattiin kyllä myös mistä netistä löytää parhaita kehräysvideoita, jos tarvitsee rauhoittavia ääniä taustalle, ja sekä luennolla että workshopissa käytiin läpi myös esimerkkejä, millainen musiikki rauhoittaa kissoja. Toki luennolla käytiin läpi paljon myös lääkeaineita ja niiden vaikutuksia, mutta niihin itse pystyy vaikuttamaan rajallisemmin, koska lääkäri määrää kuitenkin aina lääkkeet. Kuitenkin hoitajanakin on hyvä tietää, miten eri lääkeaineet vaikuttavat, ja millaista käytöstä kissalta on odotettavissa minkäkin lääkkeen jälkeen niin rauhoittumisvaiheessa, anestesian aika, heräämisvaiheessa kuin kissan kotiutuessa. Näihin joudun kuitenkin palaamaan aineiston kautta varmasti vielä monesti, sillä en osaa yhdistää vielä kaikkia lääkkeiden vaikuttavia aineita kauppanimiin, ja näihin liittyvää asiaa tuli paljon tiiviissä paketissa etenkin näin urapolkunsa alussa olevalle. Luentopäivän aikana käytiin hyvin myös läpi, miten kissojen eri sairaudet vaikuttavat anestesiaan. Luennolla oli erittäin mielenkiintoista myös kuulla, miten luennoitsija huomioi esimerkiksi kissan iän valitessaan sopisia rauhoitusaineita. Ja pakko sanoa, että omalla tavallaan se myös rauhoitti mieltä paljon, että luennoitsija puhui alle alle 8-vuotiaista kissoista nuorina, ja vasta yli 15-vuotiaista geriatrisina. Eli sen jaon perusteella meillä on vielä muutama vuosi siihen, kun ensimmäinenkään meidän kissoista alkaa olla vanha. Luennolla puhuttiin paljon myös jo kotona annettavien esirauhoitteiden puolesta myös muiden kuin niiden ihan kaikkein arimpien kissojen kanssa. Ne kun voivat tehdä eläinlääkärikäynnistä monille kissoille paljon stressittömämmän kokemuksen, ja myös nopeuttaa käyntiä, kun kissa on jo tullessaan rentoutunut, jolloin positiivinen mielikuva voi entisestään vahvistua. Mikäli oman kissan kanssa on ollut haasteita boksissa olon, automatkojen tai klinikkakäyntien kanssa, näistä kannattaa ehdottomasti keskustella oman eläinlääkärin kanssa. 

Kirsikkana kakussa mielenkiintoiseen viikonloppuun huomasin että Noten kasvattaja asuu alle kymmenen minuutin automatkan päässä kurssipaikalta. Niinpä minun piti toki heti tiedustella, miten hän olisi kotona perjantaina iltapäivällä/illalla tai lauantaina iltapäivällä. Onnekseni hän oli, ja hänelle sopi että tullaan työkaverin kanssa käymään. Siinä aikatauluja sevitellessäni menin kysymään myös yhden vaarallisen kysymyksen, eli onko Noten siskoa vielä luvattu kellekään. Tiesin että pennusta on varmasti tullut jo paljon tiedusteluja, mutta onnekseni Milla ei ollut ottanut vielä työn alle purkaa niitä kaikkia. Niinpä sanoin jo aiemmin viikolla varovasti ääneen sekä Millalle että Jussille, että olen vähän miettinyt, voisiko kaksi pentua samasta pentueesta sittenkin olla se paras. En kuitenkaan vielä varannut Seraa (jonka olin tässä kohtaa kyllä jo nimennyt päässäni), koska ainahan on olemassa riski, ettei pentu olekaan niin söpö kun sen näkee livenä (ainakin hyyviin teoreettinen riski... en tiedä onko kenellekään oikeasti käynyt näin), tai että järjen ääneni saa minut vielä kiinni (mikä saattaa olla vielä teoreettisempi riski). Toivoin kuitenkin, että asian mainitseminen ääneen tekisi sen, että kun perjantaina päästiin paikalle, Sera olisi edelleen vapaa, ja saatoin siinä kaksi pentua sylissäni sopia, että molemmat tulisivat meille. Laitoin samalla myös heti Jussille kuvan meidän tytöistä, ja soitin videopuhelun. Jussi oli puhelun aikana juuri kaverin luona hakemassa kaveria meille pelaamaan, ja taustalta kuului hyvät naurut, kun vahvistin Jussille, että näitä tosiaan tulisikin nyt se kaksi. Taustalla nauranut kaveri on tuntenut minut yli 15 vuotta, eikä kuulostanut kauhean yllättyneeltä. 

Mie ite ja meidän tulevat tytyt Notte (tummempi) ja Sera (vaaleampi)

Eli ensikuussa meidän laumaan liittyy paitsi Monochrome's Rai eli Notte, myös meidän ikioma Easter egg, eli Monochrome's Mignon eli Sera. Notte eli yö sai nimensä pienestä pikinokastaan ja tummasta turkistaan, joten kun aloin miettiä nimeä neidin siskolle (veljästä olisi tullut Loki, jos poikia olisi syntynyt useampia), Sera eli ilta tuntui heti oikealta vaihtoehdolta. Sera kun on pentueensa vaalein kuviollisine nenineen ja selvempine maskeineen. Mutta pentueensa vaaleimpanakin kuitenkin kunnon tummiainen.  

Pieni suuri peto <3

Täydellinen donitsi

Eivätkä pienet eläimellisyydet loppuneet kotimatkaankaan, sillä Mysi oli spontaanisti bongannut minulle lintuhäkin häntä lähellä olevassta Roskalava-ryhmästä, ja sopinut häkistä kiinnostuttuani lahjoittajan kanssa, että haetaan häkki kotimatkalla meille. Mikä oli aika osuva sattuma, sillä en ollut edes maininnut Mysille, että olen koittanut etsiä jotain pientä isoa häkkiä sokerioravien bondausta varten, kun niidenkin laumaan on tulossa uusia asukkaita, ja ensikohtaaminen olisi paras hoitaa jossain muualla kuin suoraan kotona jo olevien reviirillä. Jussi taas melkein uskoi, että aloite tähän tuli oikeasti kaverilta, enkä minä ollut taas puhunut reissuun miljoonaa stoppia, että jos ihan pikaisesti vaan tämmöinen yksi eläinjuttu, ja tommoinen toinen... Ei sillä, että minulla olisi tämmöiseen taipumusta. Nytkin se reissun ihan viimeinen eläinstoppi tuli nimittäin vasta, kun Mysi oli jo pudottanut itsensä kyydistä, ja minä kävin vielä ennen kotiutumista hakemassa Lupiinin miehelästä. Nyt sitten pidetään kaikki peukalot pystyssä, että reilun kahden viikon päästä pesässä piippaisi. Sain tämän homman seurantaan ihan uuden lelunkin, kun onnistuin voittamaan Royal Caninin ständiltä kauan himoitsemani vaakakupin. Kyseisiä kuppeja on aina välillä näkynyt klinikoilla, mutta ne ovat olleet kaupanpäällisiä, jos ostaa jonkun vähän isommista koiranruokasäkeistä. Ja kun meillä ei edelläänkään ole koiraa, niin vaikka osalle meidän tyypeistä voi syöttää koiranruokia pienessä määrin muun ruuan ohessa (esimerkiksi kääpiörottamukset ja torakat), ei menekki ole sitä luokkaa, että siihen kannattaisi hommata iso kallis ruokasäkki.  

Tämän päivän projektina on katsoa, mitä saadaan tästä kehitettyä.

Nutella 5 vuotta

Viisi vuotta sitten näihin aikoihin vuotta elettiin jänniä viikkoja. Tällä päivämäärällä Banburyn kylään Englannissa syntyi pieni suklaasolidi frettityttö, jota haviteltiin jalostuseläimeksi niin Italiaan kuin Suomeenkin. Koska pesässä oli vain yksi Sotatanssin -frettilän suunnitelmiin sopiva neiti, jännitys oli sitä kovempi. Sariannan kanssa kun oli sovittu, että jos hän saa neidin itselleen kasvatukseen, se muuttaa meille sijoitukseen. Niinpä olin alusta asti mukana täyttämässä kotikyselylomakkeita ja laittamassa videoita omista frettitiloistani, koska kasvattaja käytti niitä päätöksenteon tukena valitessaan koteja kasvateilleen. Nutellan kasvattajalla oli myös tapana, ettei hän päätä koteja pennuille ennenkuin ne ovat viisi viikkoisia, eli odotusta kesti vielä useamman viikon sen jälkeen, kun pennut olivat syntyneet ja tiesimme että sielä olisi sopiva pikku prinsessa. 

Nutella 15 viikkoisena

Pentujen täytettyä viisi viikkoa odotettu viesti kuitenkin tuli, ja saatoimme alkaa suunnitella Nutellan matkaa Suomeen. Sariannalla ei ollut tuossa kohtaa mahdollisuutta lähteä Englantiin, joten kuriiripalvelun käytön sijaan ehdotin, että minä ja Jussi kävisimme hakemassa minin Suomeen. Ennen lähtöä meinasi tulla kuitenkin vielä yksi mutka matkaan, kun Nutella sai rokotuskäynnin yhteydessä astetta vakavamman rokotereaktion, ja hetken saimme jännittää, selviääkö Nutella siitä. 

Nutella kuitenkin onneksi toipui ja matkasi Suomeen suunnitellusti. Suomessa neiti synnytti keväällä 2019 ensimmäiset pienet Sotatanssilaiset, joista yksi asuu edelleen emonsa seurana. Mallu on ollut syntymästään asti äitinsä aisapari ja partner in-crime jokaisessa mahdollisessa ja varmasti muutamassa mahdottomassakin asiassa. 

Nutsku on aina ollut energinen, ja hyvin päämäärätietoinen tapaus. Omiaan kohtaan äärimmäisen huolehtiva, mutta kaikkia uusia kohtaan siinä määrin varauksellinen, että neiti sai jo alle puolivuotiaana lempinimen kotinatsi. Nyt viimeisen puolen vuoden aikana jotkin särmistä tuntuvat kuitenkin alkaneen hiotua, ja meidän ikiliikkujan sisältä on alkanut pilkistellä mummouden ensimerkkejä. Nutella ei välttämättä olekaan kaikkialla aina ensimmäisenä ja korkeimmalla, ja se saattaa välillä turhautua Hattaran-pentukotkotuksiin, vaikka on itse ollut vähintään saman tason perskärpänen nuorempana.

Ja kun puhutaan alkavasta mummoontumisesta... Ensiviikolla saattaa jo selvitä, tuleeko Nutellasta tänä keväänä pienten frettinakeroiden isomummo.

Paljon onnea Nutella 5 vuotta!

Löllö 12v

Löllö Lölländer, Rikosetsivä Lölländer, Komisario Lölländer. Kotibuddha. Masurapsumies. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Joskus villeinä pentuvuosinaan herra on kuulemma tunnettu hetken aikaa myös nimellä Sasu. Lähes jokainen Löllön tavannut on kuitenkin yhtämieltä siitä, että Löllö nyt vain on harvinaisen nimensä näköinen kissa. 

Löllö tuli meille melko tarkkaan 2,5 vuotta sitten kuukaudeksi hoitoon, ja tuo kuukausi on osoittautunut varsin pitkäksi ja tapahtumarikkaaksi. Kaikkein eniten siitä on kuitenkin varmasti nauttinut Mauno, joka rakastaa uutta isoveljeään enemmän kuin ketään muuta koko maailmassa, koska veljen kanssa voi pussailla ja painia miehekkäästi. Löllön ja Maunon välillä on jotain, jota talouden naaraspuoliset eivät vain tajua. 

Vaikka Löllö ei ole vielä missään nimessä vanha - korkeintaan pikkuhiljaa arvokkaan miehekkäässä iässä, askel tahtoi alkaa vähän jo epäröidä etenkin portaissa kuljettaessa. Kuitenkin sen jälkeen kun Löllölle aloitettiin Solensia-lääkitys, vauhti ja leikkisyys lisääntyivät taas selvästi, eikä Löllö todellakaan häviä vauhdissa Maunolle. 

Jotain muuta pientä ikä tuntuu kuitenkin tuoneen mukanaan. Siinä missä Löllö oli tullessaan porukan kohteliain ja vaatimattomin, joka ei ikinä tullut sänkyyn jos ei pyydetty, tai vaatinut itselleen mitään, viimeisen vuoden aikana Löllö on alkanut löytää äänensä. Mikäli paijaustarve iskee, Löllö osaa raivata tiensä tyynylle niin että masu kääntyy hyvin paijausetäisyydelle. Ja mikäli joku edes katsoo namikaappille päin, Löllö jyrähtää kuin Nikke Knatterton namien perään. Vaikka Löllön jyrähdys ei vedä ihan vertaansa leijonalle, jotain pyynnön arvovaltaisuudesta kertoo se, että Löllön pyytäessä nameja, muutkin kissat suuntaavat yleensä optimistisina keittiöön. Silloin taas jos vastaavan pyynnön esittää Ruttu, kukaan ei nouse ennenkuin namipurkki on oikeasti avattu.  

Hyvää syntymäpäivää meidän 12-vuotiaalle!

Kääpiörottamusten linna

Myönnän että yksi syy sille, miksi minulle tuli kahdeksan vuoden rotattoman jakson jälkeen kääpiörottia tavallisten rottien sijaan on sotkun määrä. Rotat ovat kauniita ja älykkäitä eläimiä, mutta kauhean siisteiksi montaakaan niistä ei voi sanoa. Sotkun määrä on kuitenkin verrannollinen paitsi laumakokoon, myös rottien kokoon. Ja koska laumaeläimillä ei halua tinkiä laumakoosta, päädyin sitten mineihin. Toki asiaan vaikutti myös se, että rotta on niitä harvoja lajeja, joilla kääpiökasvuisuuteen vaikuttavaan geeniin näyttäisi liittyvän myös pidempi elinikä ja pienempi alttius saada kasvaimia tai hengitystieoireita.
 

Likkojen linna. Bongaatko kuvasta Kielon?

Siinä missä normikokoisilla kesyrotilla vastaavan häkin mikä mineillä on nyt sai siivota lähes viikottain, mineillä siivousväli on nykyisellä kokoonpanolla helposti 2-3 viikkoa, eikä se silti haise vielä yhtä voimakkaasti. Pääosin meillä on mineillä käytössä aika samat kuivikkeet ja virikkeet mitä meillä oli käytössä myös taviksilla. Toki joissain tuotteissa on voinut päivittää pienempään kokoon, ja ottaa käyttöön joitain virikkeitä, jotka olisivat olleet ihan liian pieniä taviksille, kuten kookospähkinöistä tehtyjä roikkupesiä. 

Pikkulikkojen linna on kooltaan 180*60*160cm ja pinnaväli on 12mm. Häkki koostuu kahdesta Critter Nation häkistä, jotka on koottu vierekkäin niin, että häkkien väliin jäävät sivupanelit on jätetty kokoamisvaiheessa pois, niin että häkistä muodostuu iso yhtenäinen tila. Häkkien mukana tulevat matalat muoviset pohjatarjottimet on korvattu syvemmillä ja jyrsimistä kestävillä metallisilla pohjalaatikoilla, jotka on teetätetty häkin mittojen mukaan. Pohjamateriaalina meillä on tällähetkellä käytössä Toa-Lätt -paperimassakuivike.

Uusin tulokas Pihlaja tutkimassa uutta sisustusta

Sisustuksessa on käytetty paitsi erilaisia jyrsijöille myytäviä mökkejä ja puusiltoja, myös erilaisia Ikean säilytysratkaisuja, vanhoja reikäisiä vaatteita, postipakettien mukana tulleita fyllejä, vanhoista lakanoista palmikoituja köysiä, oksia, lintujen virikkeitä... Rottahäkin sisustuksessa rajana on oikeastaan vain mielikuvitus, ja vaikka sistukseen voi halutessaan käyttää omaisuuksia, myös ilmaiseksi ja pikkurahalla pääsee pitkälle. Etenkin erilaiset kirpputorit ja kierrätyskeskukset ovat oikeita aarreaittoja, mitä tulee rottahäkin sisustukseen. 

Vaikka minulla oli toki ikävä rottia myös muuten, myönnän että yksi asia mitä rotattomana välillä kaipasin oli rottahäkin sisustaminen. Vaikka meillä on kotona vaikka minkälaista muutakin menijää, harvan lajin kanssa sisustuksessa pääsee irroittelemaan yhtä paljon kuin rottien kanssa, koska ne ovat paitsi ketteriä, ne eivät pistä muovisia sisustuksia atomeiksi ihan silmänräpäyksessä, ne myös tykkäävät uusista jutuista. Toki tämä myös kerryttää välillä hyvin epämääräisen näköisiä roinapinoja varastoon, kun kaikki vanhoista mainoständeistä pikkukoreihin voi olla käyttistä. 

Mauno tarkastaa pesuun matkalla olevia edellisiä sisustuksia

Lepää rauhassa Claudia

Illalla eksolaan astuessa tiesin heti, että jokin on pahasti vialla. Huoneessa haisi kuolema, ja tiesin, ettei kenellekään huoneen tyypeistä oltu tarjoiltu edellisenä iltana hiiriä tai muuta vastaavaa ruokaa, josta haju voisi olla peräisin. Niinpä pääluvun lasku lähti käyntiin välittömästi. Kaikki kolme kotona olevaa kääpiörottamusta olivat heti luukulla vastassa. Simon nenä pilkisteli jo lempiluolasta matojen toivossa. Kaksi sokerioravista kiipeili oviverkossa kärkkyen, joko heille olisi tulossa iltapalaa. Vaikka jälkimmäisin oli sikäli normaalia, että sokruhäkissä oli yksi selvästi muita ujompi tyyppi, joka ei usein tullut muiden kanssa kerjuulle, siinä kohtaa valitettavasti jo tiesin.

Lepää rauhassa Claudia

Hälytin Jussin heti portsariksi huoneeseen, että pääsin livahtamaan sokruhäkkiin ilman, että kumpikaan esillä olevista neideistä pääsisi livahtamaan häkin päälle. Samalla Jussi vahvisti sen, että hänen käydessään eilen illalla ruokkimassa eksolan tyypit, näkyvillä oli ollut vain kaksi sokruista. Hän ei ollut kuitenkaan kiinnittänyt asiaan sen isommin huomiota, koska yksi neideistä on aina ollut vähän ujompi ja vetäytyvämpi. Itsekään en välttämättä olisi, koska itsekin olen päätynyt hankkimaan eksolaan kameravalvonnan nähdäkseni kaikki kolme varmasti liikkeellä. Sikäli hyvä idea, mutta koska laumassa ei ole näkynyt mitään poikkeavaa, josta olisin ollut huolissani, en ole kiirehtinyt kameran uudelleen asentamisen kanssa, kun kamera piti irroittaa, että saatiin Simon tekniikat paikoilleen. Niinpä nyt en voi tarkistaa videoilta, koska kaikki kolme ovat viimeksi olleet yhtä aikaa aktiivisia.   

Aika pian häkistä sitten löytyikin yksi pieni eloton liitäjän ruumis yhdestä häkin korkkiputkista. Ruumiissa ei näkynyt päälle päin mitään jälkiä haavoista, murtumista, sotkuisesta peräpäästä tai mistään. Kaikkein eniten kuitenkin nieleskelin kyyneliä tapahtuman äkillisyyden aiheuttaman shokin vuoksi, ja sen, etten heti heittämällä pystynyt sanomaan, kuka tytöistä on kyseessä. Olen joskus aiemminkin avautunut blogissa siitä, kuinka yhteiselämän alku sokerioravien kanssa on aiheuttanut välillä vähän ristiriitaisiakin tunteita, ja kuinka minua on vaivannut, että en pysty varmuudella erottamaan tyyppejä toisistaan. Ja siinä minä istuin keskellä häkkiä kuollut sokru sylissäni viestittämässä kasvattajalla itkuisena, että meiltä on kuollut yksi sokru, ja että mie en tiedä että kuka ja miksi. Ja niin tehdessäni tunsin itseni maailman paskimmaksi omistajaksi ja mietin, pitäisikö minun pyytää kasvattajaa heti hakemaan kaksi muuta pois.

Bianca valmistautuu hyppyyn

Pieni pääapina Bianca, ja joku itkettynyt zombi

Hetken hengiteltyäni aloin kuitenkin käydä Jussin kanssa sekä kuolleen että elävien tuntomerkkejä ja käytöstä läpi, ja ottamaan kuvia kaikista kolmesta ja videoita elävistä. Odotellessani kasvattajan vastausta yhteen viestiketjun viesteistä, aloin olla aika varma, että kuollut on Claudia, ja saaneeni tunnistuksen oikein myös kahden elävän osalta. Kun kasvattaja vielä vahvisti olevansa samaa mieltä tunnistuksesta, olo helpottui yllättävänkin paljonkin. Se ei poistanut ahdistusta siitä, että yksi neideistä oli äkillisesti poissa, mutta sai minut tuntemaan itseni heti vähän vähemmän paskaksi sokrumutsiksi. Minä olin oppinut erottamaan tytöt toisistaan. En nopeasti enkä lennosta, mutta minä pystyin tarvittaessa erottamaan kuka kolmikosta oli kuka. 

Loppuyö menikin sitten syöttäessä elossa oleville pinseteistä jättijauhomatoja ja viestitellen kasvattajan kanssa. Kaksi muuta vaikuttivat onneksi virkeiltä, niiden käytös oli normaalia ja ruoka maistui. Aamuyötä kohden keskustelu kasvattajan kanssa käätyikin sitten myös siihen, koska laumaan uskaltaa miettiä taas kolmatta. Ajankohta voi tuntua kauhean äkilliseltä ottaa asiaa puheeksi, mutta sokeriorava on meillä olevista lajeista kääpiörottien ohella yksi kaikkein vahvimmin laumaeläimiä, eivätkä sokerioravat voi hyvin ilman laumaa. Vaikka yhdestäkin kaverista on seuraa, kaksi ei ole vielä lauma. Toki se lieventää tilannetta sen verran, että lauman täydentämisellä ei ole mikään hätäpaniikki. Mutta kun puhutaan lajista, joita on koko Suomessa tällähetkellä ehkä vain kymmeniä yksilöitä, uuden lajitoverin hankinta ei ole yhtä helppoa kuin vaikka kanien kanssa. Toki siinä missä mielessä tilanne oli nyt minun kannaltani hyvä, että tiesin kasvattajalla olevan tällä hetkellä useampia kotia etsiviä liitäjänuoria. Eli lauman täydennyksen perässä ei tarvitsisi lähteä ulkomaille. 

Dumble siirtyi avomökkiin ihmettelemään

Olimme kasvattajan kanssa yhtä mieltä siitä, että koska tällä hetkellä ei ole syytä epäillä mitään tartuntatautia, riittänee että tarkkaillaan nyt pari, kolme viikkoa Biancan ja Dumblen vointia, ja katsotaan sitten laumaan kolmatta. Samalla itse saan vähän aikaa keräillä päätäni ja sydäntäni. Olen taas käyttänyt ihan liikaa aikaa varautumalla henkisesti siihen, että frettilaumassa alkaa olla useita vanhuksia, ja että sielä suunnalla alkaa olla sydänsuruja tiedossa. Ja unohtanut taas kiinnittää riittävästi huomiota siihen, että vaikka yhtenä päivänä kaikki kuolevat, siihen asti kukaan ei tiedä, kuka lähtee ja milloin, ja kuinka kauan saamme kenetkin pitää. Että kuinka tärkeää eläinten kanssa olisi elää vain päivä kerrallaan riippumatta siitä ovatko he vanhoja vai nuoria, terveitä vai sairaita. Koska kuluva hetki on ainoa varma, ja surra ehtii kyllä sittenkin, kun sen aika tulee. Etukäteen sureminen ja murehtiminen tahtoo olla aina pois etenkin lauman nuoremmilta, jotka vielä kuvittelee saavansa pitää ikuisesti. Claudiankaan kohdalla en todellakaan uskonut, että hyvästit olisivat edessä vielä vuosiin.

Claudia 3vk OOP

 

Lepää rauhassa Procyon's Clever Claudia "Claudia"
7.8.2021 - 4.5.2023

Dogman Raisio

Meidän piti poiketa vain ihan äkkiä rautakaupassa hakemassa kevätlannoitteita ja nestekaasupullo, ja poiketa samalla reissulla hakemassa yksi Facebook-kirppurilta bongaamani mattorulla. Ennen lähtöä syötiin kuitenkin päivällistä, ja koko syömisen ajan Hattara hääräsi levottomana jaloissa. Juuri kun mietittiin, pitäisikö likat nostaa kauppareissun ajaksi takaisin aitaukseensa, Nutellalla meinasi palaa käpy Hattaraan, kun Hattara oli päättänyt leikkiä välillä Nutellan kanssa. Koska Hattaralla oli selvästi edelleen ihan liikaa virtaa, siinä missä muu jengi oli päikkärimoodissa, tuntui epäreilulta vanhempia kohtaan jumittaa niitä samaan tilaan. Niinpä otin hetken mielijohteesta taas seikkailurepun esille, ja ilmoitin Jussille että poikkeamme samalla reissulla katsomaan viime viikolla avatun uuden eläinliikkeen Dogman Raision.

Hattara ihmettelee mihin ollaan menossa

Myymälässä ei olisi maltettu pysähtyä sekunniksikaan

Kuvittelin että kolme kohdetta, joissa yhdessä neiti sai juosta vapaana valjaissa, riittäisi väsyttämään neidin loppuillaksi. Etenkin kun me melkein kirjaimellisesti juoksimme koko valtavan eläinkaupan useamman kerran ympäri, ja kävimme vähän kurkkimassa namipelejäkin liikkeen keskellä olevalla aktivointialueella. Olisi ehkä pitänyt viedä neiti vielä liikkeen spahan ihmettelemään, josko vesileikit olisivat vieneet viimeisetkin energiat. 

Aktivointialueellakaan keskittyminen ei oikein riittänyt namipeleihin

Tämä matto oli sen sijaan kiva

Ostoksina mukaan tarttui yksi korkkitunneli lisää Simolle, pari pakettia erilaisia lihanameja, jättijauhomatoja, sisäelinpullia ja pari puuttuvista nimilaatoista valjaisiin. Nimilaattoja olisi puuttunut vielä useammaltakin tyypiltä, mutta siinä kohtaa kun ehdimme kassalle asti, sulkemisaika oli jo niin lähellä, että päätimme hoitaa laatat ajantasalle pari kerrallaan. Tällä kertaa omansa saivat Hattara ja Tellu. 

Hattara ei ymmärrä, mitä Jussi näki näissä

Yhdessä vaiheessa vauhti meinasi jo vähän hyytyä

Akvaario- ja pieneläinpuoli olivat vasta alkaneet rakentua liikkeeseen, ja akvaarioista ja terraarioista osa oli edelleen tyhjillään. Ei sillä, että Hattara olisi kauheasti antanut minun kaloja katsella, sillä suljetut lasilaatikot, jotka eivät edes tuoksuneet mitenkään jänniltä, olivat Hattaran mielestä liikkeen tylsintä antia, ja niiden luona jumittaminen melkeimpä eläinrääkkäystä. Kaikki kuormalavojen päälle pinotut olivat sen sijaan parasta ikinä. Neiti on selvästi trendikäs, ja katsellut liikaa kuinka Käärijäkin leikkii lavoilla. 

Kassoilla huomasin vielä nimilaatat kaiverruskoneineen

Nyt Hattarallakin on omansa <3

Kun Hattara nostettiin eläinkauppakierroksen lopuksi reppuunsa ja hän nukahti heti, ehdin jo toivoa rauhallista kotimatkaa. Hattaran akku on kuitenkin sekunnissa latautuvaa mallia, ja muutaman minuutin powernappien jälkeen repussa alkoi taas vimmattu kaivaminen, kun Hattara menisi taas.Täytyy varmaan ensikerralla ottaa sille joku aikuisemmista tyypeistä kaveriksi opettamaan, kuinka boksissa jumissa ollessa rauhoitutaan. Hattaran kanssa kun ei olla vielä juurikaan käyty missään, missä boksikäytössä olisi tullut opeteltua.

Sittenkin pentu

Kun päädyimme viime viikolla jakamaan frettilauman kahtia, myönnän pentukuumeen nostaneen taas vähän päätään. Kun tulokkaat ovat joka tapauksessa taas omana laumanaan, ei uusi pentu mullistaisi samalla tavalla niiden elämää. Hautasin ajatuksen kuitenkin nopeasti, sillä Nutella ja Mallu ovat edelleen haastavia persoonia uusia frettejä ajatellen, ja olin ihan varma että olin jo jahkailullani pilannut mahdollisuuteni kumpaakin niistä pentueista, jotka minua eniten kiinnostivat. Ja koska olin jo sanonut ei sekä Biancan että Sitruunan pennuille, tuntuisi äärimmäisen hölmöltä ottaa sitten vain joku pentu jostain.

Huomasin kuitenkin eksyväni vähän väliä sekä Riikan että Millan pentukuviin vääntämään veistä haavassani. Sitruunan pennut kiinnostivat minua ensisijaisesti luonteensa puolesta: Sitruuna on Hattaran täyssisko, ja Hattara on ihan mielettömän hauska pakkaus. Sieltä olisi siis voinut löytyä luonteeltaan Hattaralle hyvä aisapari. Nykytutkimuksen valossa myös ainakin kissat suosivat omia sukulaisiaan, joten mietin, että tuskimpa siitä frettienkään kohdalla ainakaan haittaa olisi. Isoimpana miinuksena näin Sitruunan pentueessa sen, että sinne odotettiin vain pastellia, ja pastelli on minun vähiten lemppari frettiväreistä (vaikka meillä onkin pari ihan täydellistä pastellia kotona). Biacan pentueessa taas houkutti koko paketti: molemmat vanhemmista olivat oikein tummia, jonka lisäksi kaikki tietämäni sukulaiset, joista olin kysellyt, vaikuttivat kivaluonteisilta. Suvussa oli myös sellaisia Millan tummiaisia, joihin jopa Jussi oli hyvin ihastunut, miksi olinkin jonossa Biuancan ja Onigirin pentueeseen jo viime vuonna, jolloin pennut eivät kuitenkaan selvinneet.   

Monochrome's Rai "Notte" 3vk

Sitä tunnetta veitsen kääntymisestä haavassa ei ainakaan helpottanut se kun huomasin että Sitruunan pentujen kasvaessa puolet niistä osoittautuivat kaneleiksi. Eli sieläkin olisi ollut sitten vähän tummempia tyyppejä joukossa. Ja kanelipullaa meillä ei olekaan vielä ikinä ollut. Sitten Riikka vielä paljasti, että voi olla, että yhden tytön osalta varaus saattaa vielä peruuntua. Ajatus tuntui yhtä aikaa ihanalta ja mahdottomalta. Että enhän minä voi, mutta toisaalta... Hattara kyllä saisi paljon enemmän irti kakarakaverista nyt kuin sitten kun se on itsekin keski-ikäinen. 

Sitten kävi vielä toinen pieni ihme. Milla päivitti uudet pentukuvat Biancan pennuista nettiin, ja ilmoitti kuvateksteissä kahden pennuista olevan vapaina. Tiedän, että pojat ovat freteissä tyttöjä kysytympiä (ja olin itsekin vähän miettinyt, josko seuraava olisi taas poika), mutta silti tuntui ihan uskomattomalta, että noin pienet tummat pikkuihmeet olivat pysyneet varaamatta kokonaiset kolme viikkoa vain siksi, että niillä on vähemmät suositut genitaalit. Se sitten räjäytti sen padon, johon Sitruunan mahdollisesti vapautuva tyttö oli jo alkanut iskeä rakoa.

Minä halusin Hattaralle pentukaverin. 

Toinen silmä kurkkii jo <3

Jussin ei ollut kauhean vaikea tulkita minua, kun esittelin Biancan pentujen uusimpia kuvia ja niiden alla olevia varausstatuksesta kertovia tekstejä. Kahdesta tummimmasta tytöstä toinen oli varattu, mutta varaaja ei ollut vielä päättänyt että kumpi. Niin esittelin Jussille vuoroon Rain ja vuoroin Roven kuvia, että Notte olisi toinen näistä. Ja että kummallakin on niin täydellisen musta pikinokka, että kumpikin vaihtoehdoista olisi varmasti ihan yhtä hyvä. Hetken Jussi antoi minun siinä esitellä kärvistellä, ennenkuin hän totesi, että jos nyt todella haluan meille minin tänä vuonna, kai minä sitten laitan Millalle viestiä ja varaan neidin. 

Ja koska Milla on nykynuoreksi harvinaisen vähän kiinnikasvanut someen, niin minähän laitoin, ja laitoin varmuuden vuoksi useampaankin eri somekanavaan, koska en ollut täysin varma, minkä niistä Milla avaisi ensimmäisenä. Koska enhän minä voinut olla ainoa, joka oli reagoinut vapaana-teksteihin samalla intensiviteetilla. Enkä todellakaan halunnut menettää pentuani vain siksi, että joku muu tavoittaisi Millan nopeammin ja saisi Millan lupaamaan minun pentuni pois. Instagram onneksi kuittasi varsin äkkiä Millan lukeneen viestini, ja ilmoitti heti perään Millan kirjoittavan viestiä. Ja viesti oli onneksi juuri se, jonka halusinkin kuulla: toinen pikku pikinekuista voisi hyvin muuttaa meille.

Monochrome's Rai "Notte" 4pv

Koska pentupöhinässä uutinen piti toki jakaa heti koko maailman kanssa, laitoin Riikallekin viestiä, että Hattara saa kuin saakin nyt sittenkin sen pentukaverin. Riikka vastasi siihen, että itseasiassa hän sai juuri tiedon, että se yksi Sitruunan pentukin, joka oli mahdollisesti vapautumassa, vapautui. Siinä kohtaa Jussi veti kuitenkin heti jarrua, että yksi saa nyt kyllä riittää, kun laumassa on kuitenkin edelleen se seitsemän ennestään. Ei sillä että sitä olisi iiihan vähän houkuttanut ottaa molemmat. Etenkin kun se vapautunut olisi ollut kanelityttö. Mutta en silti kokenut tarvetta jäädä tinkaamaan asiasta Jussin kanssa, sillä yhdestäkin pennusta riittää varmasti Hattaralle aisapariksi.

Tänään aamulla tarkentui sitten sekin, kumpi pienistä pikinokista on meidän. Meille muuttaa pieni pääsiäislapsi Monochrome's Rai. Neiti on tulossa luovutusikään neljä päivää ennen meidän Saksan reissua, joten sovimme että haemme Noten kotiin sitten heti Suomeen palattua. Jussi kyllä vähän naureskeli, että Saksan reissusta voisi tulla huomattavasti halvempi, jos otettaisiin pentu mukaan, kun en kuitenkaan pystyisi keskittymään messushoppailuihin pentu sylissä. 

Rauhallinen vappu

Jussilla oli perjantaina tyräleikkaus, jossa korjattiin toissasyksynä kanitarhaa laittaessa revennyt tyräportti. Leikkausta seuraa nyt ainakin kahden viikon sairasloma, jonka aikana Jussi ei saa nostaa mitään kahta kiloa painavampaa, ja jonka aikana hänen tulee muutenkin vältellä äkillisiä liikkeitä. Ainakin näin alkuvaiheessa kumartelu ja kyykistely ovat myös melkolailla poissa laskuista, ja sohvalta nouseminenkin vaatii jo pientä suunnittelua. 

Donatella ja Rafaella osoittivat välitöntä kiinnostusta rekvisiittaan

Yli kahden kilon kategoriaan menee muunmuassa kaikki meidän kissoista, kissanhiekkasäkit, urosfretit, kuivikepaalit ja kaikki terraariot. Kumartelua vaativiin muunmuassa kissanvessojen siivous, frettien pissa-alustojen vaihtaminen, kissojen ruokakuppien jakaminen lattialle tai keruu lattialta pesuun. Eli käytännössä isoin osa päivittäisistä eläintenhoitotöistä, sekä kaikki terraarioiden ja häkkien vähänkään isommat siivoilut ovat nyt hetken täysin minun vastuullani. Sohvalla ollessa Jussilla on välillä täysi työ jo siinä, että hän koittaa suojella mahassaan olevia leikkaushaavoja kissoilta, sillä kissoista paras tapa juhlistaa isin saikkua olisi leipoa oikein urakalla Jussin mahan päällä. Etenkin ensimmäisenä päivänä kissoja selvästi jopa vähän närkästytti, kun Jussi piti sylissään itsepintaisesti tyynyä juuri siinä kohdassa, johon kissat olisivat mieluiten halunneet tulla. 

Vappu onkin tullut otettua hyvin iisisti. Eläintenhoidon ohella lähinnä syöty ja katsottu telkkaria. Munkitkin sain aikaiseksi pyöräyttää vasta tänään. Samalla päätettiin napata vappukuva piknik-viltillä Maunon & Mallun kanssa. Jussi ei kuitenkaan taipunut myöskään nopealiikkeiseksi kuvausapulaiseksi, ja ulkona olisi Mallun ja Maunon mielestä ollut vaikka mitä mielenkiintoisempaa kuin jokin sokerihommeli ja kasa paperinarua. Kun parhaaksi saavutukseni osoittautui kuva, jossa kumpikin oli kyllä viltillä, mutta kumpikaan ei katsonut kameraan, päätin että Donatella & Rafaella saavat hoitaa tämänvuotiset vappuonnittelut. Ne kun saattoi ottaa jo näin päiväkseltään ihan pieneksi hetkeksi ulos, vaikka niiden kohdalla lämpötiloissa on vielä matkaa siihen, että saadaan ne muutettua kesäasumukseensa. 

Mallu ja Mauno eivät ihan ymmärtäneet, mitä pointtia ulkona olisi jumittaa jonkun tylsän viltin päällä

Tänään olisi ollut myös Vapun syntymäpäivä, ellemme olisi joutuneet hyvästelemään neitiä maaliskuussa. Juhlimisen sijaan pidimmekin sitten pienen muistohetken, ja sirottelimme Vapun tuhkat samaan muistolehtoon, jossa Vapun siskokin jo on. Alppiruusussa alkoi olla jo ihan mukavasti nuppuja, eli saamme toivottavasti taas paljon kukkia haudalle.

Mutta jos vappu nyt onkin mennyt vähän himmaillessa, katse on samalla ollut jo hieman kesässä. Varattiin sinne nimittäin pieni kesäreissu Saksan suuntaan. Olen edellisen kerran ollut yli viikonlopun poissa kotoa ennen pandemiaa, ja vaikka kyseessä on nytkin vain pitkä viikonloppu, laumasta irtautuminen hieman hirvittää. Omaa eroahdistusta lievittämään tehtiin sopimus lauman hoidosta viime kesänä Ahlmannilta valmistuneen eläintenhoitajan kanssa, joka aloitti viime vuoden lopulla oman eläintenhoitopalveluja tarjoavan yrityksensä IhanTaruVaan. Ollaan törmätty Tarun kanssa somessa ja messuilla, ja kun instan puolella tuli puhe, että suunnitellaan reissua, Taru tarjoutui heti heittämään tarjousta meidän jengin hoidosta. On sitten yksi iso asia vähemmän stressattavana, kun joku asuu täällä koko meidän reissun ajan, ja pystyy siten perushoidon ohella huolehtimaan myös tyyppien aktivoinnista ja mahdollisten rottanaperoiden sosiaalistamisesta.