Jos kääpiörottien ensimmäisen reilun viikon aikana on suorastaan maagista kuinka äkkiä keskenään lähes identtisistä prinssinakeista tulee tunnistettavia yksilöitä, silmien aukeamisen aikoihin sijoittuu toinen ikuisen ihmetyksen aihe: miten voi olla, että pienistä sokeista pesäpoikasista tulee kuin taikaiskusta aktiivisia toimijoita.
![]() |
| Dominon häkki ja muksut seikkailemassa |
Ensin vierailut pesän ulkopuolelle ovat vain pikainen vilahdus, joskus jopa ihan vahingossa kun mini on raahautunut nisän mukana pesästä ulos. Mutta sitten pesästä eksytäänkin jo pidemmälle ja aletaan kunnolla katsoa ja maistella, miltä maailma pesän ulkopuolella tuntuu. Ensin vain huojutaan puurokupin reunalla tai koitetaan vähän kömpelösti pyöritellä jyvää etutassuissa samalla kun peppu vielä vähän heijaa. Sitten kuluu yksi silmänräpäys ja samat tyypit kiipeilevät jo häkin katossa asti.
Meillä poikashäkkien sisustus pidetään yleensä aika minimissä ensimmäiset pari viikkoa, ja häkkiin tarjotaan virikkeeksi lähinnä paljon erilaisia pesämateriaaleja. Minien avattua silmänsä ja lähdettyä liikkeelle lisätään sitten taas erilaisia riippareita, köysiä, tasoja ja muita, koska siinä vaiheessa jos minit eksyvät ylös, pääsevät ne yleensä ominneuvoin alaskin. Eikä se yleensä ota kuin joitain päiviä, kun ne ensimmäiset haparoivat askelet vaihtuvat siihen, että se sama tyyppi joka oli lentää pepulleen kupin reunalta peseytyykin jo tomerasti häkin ylimmällä tasolla. Samoihin aikoihin kuviin eksyy myös leikki, ja muksut kirmailevat ja pukittelevat keskenään, ja ne saa usein yllytettyä leikkimään hippaa myös käden kanssa.
![]() |
| Pulun häkki |
Ja samalla kun aivot koittavat vasta hiljalleen prosessoida sitä, että joku on mennyt vaihtamaan minun pienet pesävauvat (ja vielä molemmissa häkeissä - Pulun muksut tekevät nimittäin jo ihan samoja juttuja kuin Dominon!) aktiivisiin miniatyyrikääpiöihin, pitäisi alkaa pikkuhiljaa miettiä poikien vieroittamista. Kääpiöillä tähän on harvemmin tarvetta vielä 3,5 viikkoisten kohdalla, mutta se tulee eteen minien ollessa 4-5 viikkoisia. Jyrsijät kun voivat saavuttaa lisääntymiskyvyn ihan uskomattoman nuorina, vaikka suunnitelmallisessa kasvatustyössä urostenkin kohdalla halutaan toki yleensä odottaa että pääkin ehtii vähän aikuistua, vaikka pallit voisivat olla valmiina jo aiemmin. Mutta jotta vältetään vahingot ennen luovutusikää, pojat saavat viettää vieroitusiän ja luovutusiän välisen ajan omana porukkanaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pojatkaan voisi luovuttaa silti aiemmin, sillä emosta eroon joutuminen on jo yksi iso muutos, niin poikasten kehityksen ja vastustuskyvyn kannalta on parempi, ettei sitä shokkia seuraa heti siirtyminen kokonaan uuteen ympäristöön, mahdolliset muutokset ruokinnassa ja uuden opettelu uudessa kodissa mahdollisten uusien laumakavereiden kanssa.
![]() |
| Meille jäävät Oreo & Käki |
Tälläkertaa näyttää ihanasti siltä, että Dominon kaikki pojat pääsevät yhteiseen kotiin, joten heillä tulee olemaan tutut kaverit pehmittämässä muutosta, sitten kun muuton aika tulee. Dominon ja Pulun tytöistä kummastakin poikueesta yksi jää meille elämään emojensa kanssa, eli heillä tulee pysymään emo tukena ja turvana, jonka lisäksi he tulevat saamaan toisistaan ikätoverin leikkikaveriksi ja kasvinkumppaniksi. Kaksi Dominon ja kolme Pulun tytöistä tulee lähtemään lemmikkikoteihin, mutta heidän kohdallaan ei ole ilmeisesti vielä lukittu muuta kuin että kukaan heistä ei tule lähtemään yksinään edes valmiiseen porukkaan. Saija kävi sunnuntaina katsomassa minit, joten nyt alkaa olla varsin varmaa, että meille jäävät tytöt ovat toinen Dominon sk black variegated tytöistä ja Pulun rex russian blue badger tyttö. Alkaa myös näyttää siltä, että Dominon tyttären nimeksi lukittuu Oreo ja Pulun tyttären nimeksi Käki.
Tämän viikon lopulla tai ensiviikolla päästään ehkä myös miettimään seuraavia astutuksia. Meidän laumasta seuraavana mammailuvuorossa kun olisi Kajo. Hänen kohdallaan on nyt odotettu että saadaan ekat minit siihen ikään, että seuraavat syntyisivät siinä paikkeilla kun edelliset alkavat lähteä maailmalle. Eli jos kaikki menee hyvin, meille on tulossa kunnon vauvakesä.
![]() |
| Riipparin ihmettelyä |






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti