Osasta näistä voi tulla myöhemmin kokonaan omiakin postauksia, mutta vastataan näihin nyt alkuun näin lyhyemmin. Kuvapuoli hoidetaan Maunospämmillä, koska olen ollut laiska kuvaamaan (osa kuvista Jussin ja siskoni miehen ottamia).

"No Mauno tietty, miten Maunon vatsa voi? Saako Mauno mitään herkkuja?"

Maunolla on ollut nyt taas vähän enemmän oksentelua, ja Mauno on saanut erikoisruokiensa lisäksi vähän pakastekuivattuja kananameja, sekä pienen nokareen tahnanamia aina iltalääkkeensä kanssa. Kananamit vaikuttivat alkuun sopivan, mutta nyt on taas harkinnasa, jättääkö namit taas ihan kokonaan pois, ja katsoo rauhoittuuko tilanne sillä. Vai varataanko kontrolliultraa siltä varalta, että lääkitystä pitäisi taas säätää. Tällä hetkellä Maunolla menee ruokavalion lisäksi vain Resolor-lääkitys kerran päivässä.  

 

"Biopohjan kuulumiset ja kokemukset (se käynyt selväksi, että hyviä ovat!)"

Kääpiörottien biopohja on ollut kohta käytössä kolme kuukautta. Ensimmäisen kuukauden kohdalla meillä oli pientä ongelmaa pohjan tunkkaisuuden kanssa, kun pohjalle päätyi jyviä yms. rottien heitteleminä, eikä meillä ollut vielä tarpeeksi talkkareita estämään niiden homehtumista kosteassa maaperässä. Tästä päästiin kuitenkin yli poistamalla likaantuneet kohdat, ja odottamalla talkkarikannan vahvistumista. Nyt tätä ei ole tarvinnut enää tehdä, vaan siirat, hyppikset ja lierot ovat olleet tehtäviensä tasalla. 

Rotat ovat kaivelusta yhä innoissaan, ja viettävät yhä paljon aikaa kaivamalla tunneleita.  

Matelijahuoneen puolella biopohjiin on sielä lisätty aiempaa enemmän myös tomentosa-siiroja ja hyppyhäntäisiä, kun sain niitä todella hyvän kannan matelijamessuilta tuhatjalkaisten mukana.

 

 "Uuden Viisikon kuulumiset (sitten kun aika on sille sopiva) ja ehkä enemmänkin hädänalaisten rescue-eläinten kuntouttamisesta."

Uuden viisikon kohdalla alan olla optimistinen sen suhteen, että kaikilla viidellä on hyvät mahdollisuudet jäädä henkiin. Kaikki ovat alkaneet syömään hyvin, ja jokaisella suoli on toiminut useamman kerran. Piparin silmät ovat jo selvästi paremmat kuin hänen saapuessaan.

Kahdelle parempikuntoiselle (toinen viljakäärmeistä ja toinen leopardigekoista) saattaa olla tiedossa uudet kodit, mutta kummankaan muuttopäivää ei ole vielä lukittu. Kaksi muuta liskoa (toinen leopardigekoista ja madagaskarin päivägekko) jäävät varmuudella meille. Toisen viljakäärmeen kohdalla asiaa mietitään sitten kun hän alkaa olla paremmassa massassa.  

Tällä hetkellä näyttää siltä, että muut voivat mahdollisesti kuntoutua jopa täysin, mutta madagaskarin päivägekon lantion mutka, joka on mahdollisesti seurausta murtumasta, tuskin tulee parantumaan ikinä täysin. Tämä ei kuitenkaan tunnu vaikuttavan liskon liikkumiseen, aktiivisuuteen eikä suolen toimintaan, joten en usko että se tulee merkittävästi vaikuttamaan hänen elämäänsä.

Paremmassa massassa oleva leopardigekko panttasi alkuun ulostamista, niin ehdin jo huolestua, onko osa pyöreydestä seurausta esimerkiksi pohjahiekan syömisestä. Nyt hän on kuitenkin ulostanut jo useamman kerran, eikä ulosteen seassa näy merkkejä hiekasta.  

 

"Tekniikkapostaus (hyvin yleisluontoinen!) kaikista kummista vempeleistä, mitä teillä tarvitaan, esim. tuo eilinen nostopumppu oli vain pieniä tavallisia akvaarioita omistaneelle harrastuskäytössä tuntematon kapine."

Valtaosa meidän terraarioista pelittää hyvin yksinkertaisella kattauksella, eli vähän lajista riippuen yleisvalaistus ja tarvittaessa uv-valaistus, jotka toimivat ajastimella. Enemmän lämpöä vaativilla tyypeillä siihen sitten lisäksi lämpölamppu tai matto. Muutamiin terraarioihin on kytketty kastelujärjestelmä ja yhdestä löytyy pienellä nostopumpulla toimiva vesiputous.

Makeanveden akvaariossa on valaisimet, lämmitin ja ulkosuodatin. Kiinankellosammakoiden akvaterraariossa sisäsuodatin ja valaistus.

Afrikkalaisella kääpiösiilillä ja pikkusiilitanrekilla on yleisvalaistukset ja lämpölamput.

Merivesiallas on sitten talouden teknologiahirvitys, josta löytyy ainakin valaistus, vettä sekoittavat streamerit, vettä ylä- ja ala-altaan välillä kierrättävä tehokas nostopumppu, annostelupumput tarvittaville ravintoliuoksille, leväreaktori, vaahdotin, korvausvesijärjestelmä sekä näitä valvova allastietokone. Merivesialtaasta löytyy myös ruokinta-automaatti. Näiden käyttöön ja huoltoon perehtyminen on itselläni yhä työn alla.  

 

 "My Day -tyyppinen työpäivästäsi (jos sellaista on mahdollista/soveliasta toteuttaa), mitä kaikkea tavallisella klinikalla tehdään ja millaisia potilaita teillä käy?"

Tätä en pystyisi toteuttamaan ainakaan my day -tyyppisenä, sillä en halua, että potilaat voisivat olla edes välillisesti tunnistettavissa postauksesta, mihin on aina olemassa riski, kun useampi kuitenkin tietää, millä klinikalla keikkailen. Yleisellä tasolla taas on vaikeampi kuvailla sellaista kaikkein tyypillisintä päivää, kun tähän vaikuttaa hyvin paljon mihin työvuoroon menee ja kenen eläinlääkärin työparina on, vai onko kyseessä sellainen työpäivä, jolloin ei ole kenenkään yhden lääkärin parina.

Meillä käy töissä pääosin koiria ja kissoja, eksoja ei välttämättä edes viikottain. Tyypillisin potilas vaihtelee vähän eläinlääkärin mukaan, osalla on huomattavasti enemmän korva- ja ihopotilaita, osalla sisätautipotilaita, jotkut tekevät enimmäkseen hammastoimenpiteitä ja leikkauksia, toisille taas tulee enemmän akuuttipotilaita. Ja hoitajan päivä menee sitten eläinlääkärin potilaiden mukaan. Korva-/ihotautiellin kanssa esimerkiksi putsaillaan korvia ja ajellaan karvoja ihottuma-alueilta, jotta niitä on helpompi pitää puhtaana. Sisätautiellien kanssa otetaan esimerkiksi verinäytteitä ja ajetaan niitä labrassa sekä toimitaan kiinnipitäjänä ultraäänitutkimuksissa. Hammasellien kanssa valvotaan anestesioita, puhdistetaan hammaskiveä, valvotaan heräämisiä ja pidetään huolta hammashuoneen siivouksista. Leikkauksissa valmistellaan potilaat leikkauspöydälle, valvotaan anestesioita ja heräämisiä, sekä pidetään huolta leikkausalin siisteydestä. Akuuttien kanssa tehdään esimerkiksi tassusiteitä kynsipoistojen jälkeen tai otetaan röntgenkuvia. Vähän kaikissa vastaillaan välissä sähköposteihin/puheluihin, pyöritetään pyykkiä ja tehdään välinehuoltoa. Joskus osuu myös kassavuoroja, jolloin hoidetaan potilaiden sisäänkirjaukset ja laskutukset, myydään ruokia, sekä vastataan puheluihin ja sähköpostiin. Pääosin meillä on kuitenkin klinikalla erikseen aspahenkilöt hoitamassa kassaa.

Avausvuorossa töihin tullessa käynnistellään tietokoneet, tarkistetaan peruutukset, avataan potilashuoneet ja ulko-ovet. Iltavuorosta lähtiessä taas katsotaan kaikki pois päältä. 

Kajo & Aamu <3

Bonuksena tässä teille kääpiörottajengin uusimmat jäsenet Aamu ja Kajo. He muuttivat meille tänään (eilisen puolella...) samalla kun Erikan mineistä ensimmäiset lähtivät, joten heistä kukaan ei luonnollisesti osannut kysellä vielä mitään. Etenkään kun vain Aamun piti tulla meille, mutta Saija kysyi tänään, enkö haluaisi Kajoa myös. Ja mikä minä olisin ollut sanomaan ei noin kauniille neidille. 

Avoimia langanpäitä?

Heitetäämpä pallo vuosiyhteenvedon osalta osin teille lukijoille. Onko blogissa vuoden mittaan noussut esille tarinoita, mitkä ovat jääneet kesken? Postauksia, jotka ovat herättäneet kysymyksiä, joihin seuraavat postaukset eivät olekaan vastanneet, kun on taas hypätty kokonaan eri aiheeseen? Päättelemättä jääneitä langanpäitä jutuista, joiden loppuratkaisun haluaisitte kuulla ennenkuin vuosi on paketissa (tai ainakin pian vuoden vaihteen jälkeen, riippuen miten ehdin näitä päivitellä)?

Kommenttikenttä on vapaa! 

Voihan Hannes

Ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että selvisimme Hannes-myrskystä isommitta vahingoitta. Toki se jää vielä nähtäväksi, kuinka paljon haittaa Hannekseen liittyvästä pienestä vauriosta vielä aiheutuu. Puut huojuivat ja liesituuletin humisi koko illan, mutta ainakaan vielä puita ei olla löydetty vääriin paikkoihin kaatuneena. Sen sijaan myrsky katkaisi sähköt kahdesti noin viideksi minuutiksi kerrallaan, mikä on sikäli kohtuullisen mitätöntä, ottaen huomioon että illan mittaan yhdessä kohtaa katsoessa sähköttä oli kerralla lähes 170 000 kotitaloutta. 

Kuitenkin ensimmäinen näistä katkoksista sai merivesialtaan nostopumpun moottorin lavan katkeamaan.Varmasti kyseessä on ollut vahinko, joka on vain odottanut tapahtumistaan, koska ellei lapa olisi ollut valmiiksi heikentynyt tai nostopumppuun ajautunut jotain kiveä tms., tuskin pelkkä sähkökatko olisi saanut saanut osaa rikkoutumaan. Mutta nyt yhtäkkinen sammuminen ja nopea uudelleen käynnistys oli selvästi se viimeinen niitti, joka rikkoi kamelin selän - tai tässä tapauksessa nostopumpun moottorin lavan. Meidän altaassa on myös sellainen hauska suunnittelun kukkanen, että merivesialtaan ala-allas on mitoitettu liian pieneksi, joten nostopumpun toiminnan estyessä altaan kaatokulma ei mahdu tyhjentymään ala-altaaseen, vaan ala-allas tulvii yli. Eli ennen nostopumpun tilan tarkempaa selvittelyä Jussi pääsi taas kuivaamaan bunkkerin lattioita. Ja nimenomaan Jussi, koska tässä kohtaa minä vielä nukuin yläkerrassa autuaan tietämättömän kaikesta tästä.

Toki sekin on mahdollista, että lapa on katkennut jo aiemmin, mutta pumpun ollessa jatkuvassa toiminnassa, se on pystynyt vielä toimimaan vajaallakin lavalla. Mutta sammumisen ja uudelleenkäynnitymisen jälkeen pumppu ei ole enää pystynyt käynnistymään normaalisti ja ilmaamaan itseään viallisen osan kera.  

Nyt Jussi vetäytyi hetkeksi takaisin nukkumaan ja sitten kun maailma herää tähän päivään alkaa sen selvittely, onko kyseiseen pumppuun saatavilla varaosia, ja jos ei, mistä kyseiseen altaaseen saadaan uusi nostopumppu. Ja koska on enemmän kuin todennäköistä, ettei kyseistä varaosaa löydy välttämättä Turusta (etenkään sunnuntaipäivänä), alkaa seuraavaksi sen selvittely, millä allas pidetään hengissä ja toimintakykyisenä siihen asti, että nostopumppu saadaan korjattua.

Nyt saa pitää peukkuja, että uusi osa löytyy helposti ja nopeasti. Iso plussa siitä, jos tämä tapahtuisi myös edullisesti.    

Joulukuulumisia

Maailma ei tänäkään vuonna valmistunut jouluksi. Sauna ja uuni jäivät pesemättä ja lattia moppaamatta, mutta joulu tuli silti. Viime viikolla elettiin hetki jännityksessä, ehtivätkö kaikki jouluvieraat parantua jouluksi, mutta onneksi ehtivät. Ihmisvieraiden lisäksi vierasjoukkoon kuuluvat taas tänä vuonna siskonperheen sfinksikissat Nakki ja Ilo. En myöskään ollut ehtinyt/jaksanut valmistella etukäteen jouluista lemmikkikuvaa jaettavaksi hyvän joulun toivotuksena, joten nappasin kuvan Maunosta kuusen edessä. Aattona sitten vähän huvitti, kun facebook-muistoissa nousi esille edellisvuosien jouluntoivotukset. Mauno on ollut näemmä koko elämänsä minun luottotyyppini näissä viime hetken jouluposeerauksissa.  

Jouluna on pelattu paljon lautapelejä ja saunottu useampaan kertaan. Sekä syöty jouluruokia. Muista eläimistä on ollut vähän epistä, että vain rotat ovat päässeet maistelemaan jouluruokia. Muiden osalta joulu ei ole tuonut suuria muutoksia ruokavalioon. Etenkin kissojen kohdalla Maunon IBD kun on vaikuttanut vähän kaikkien namittamiseen, kun yhdelle ei voi antaa. Mutta avattiin kuitenkin aattona uusi hiirilelu paketista.  

Mauno tuuraa Timoa RollPlayerissä

Fretit ovat täydessä talvimoodissa mummoa lukuunottamatta, minkä myötä mummo on tällä hetkellä meidän aktiivisin fretti. Siinä missä nuoriso lähinnä kääntää kylkeä talvipuuhkissaan, mummo koittaa kovasti opettaa kaikille, mistä lohitahna löytyy ja kenen suuhun sitä sopisi laittaa.  

Sisarusten tytöt mummon namikoulussa

Aloitin viime viikolla kirjoittamaan auki, miten meillä onnistuttiin 25 tavoitteessa vuodelle 2025. Useammassa ei onnistuttu, joten kirjoitusmotivaatio tyssäsi vähän siihen. Joten voi olla, ettei sitä julkaisua tule. Tai ehkä se tulee joskus ensivuoden puolella. Samalla mietin, haluanko asettaa uudet tavoitteet vuodelle 2026, ja totesin että todennäköisesti en. Juuri nyt vuosi tuntuu liian pitkältä ajalta ajatella eteenpäin, vaikka se tuleekin todennäköisesti menemään taas silmänräpäyksessä. Joten tällä kertaa haluan vain katsoa mihin se menee ja mihin se meitä vie. 

Ilo auttaa kasaamaan Jussin lahjan

Rotille oli oma joulukalenteri Tierran lemmikkipuodista ja viimeisimpään Zooplus-tilaukseen tuli otettua kissoille ja freteille uusi lelu. Muuten meillä ei tänä vuonna lahjottu lemmikeitä. He ovat kuitenkin saaneet taas pitkin vuotta kaikkea, vaikka kuinka vannoin, että tänä vuonna kenellekään ei hankita mitään ylimääräistä. Itsekään en tänä vuonna odottanut paketteja, sillä sain osan lahjoistani jo etukäteen. Pari lahjaa pääsi kuitenkin yllättämään täysin, kuten tonttupostina saadut tarrat ja magneetit, siskon perheeltä lempisuklaan kera saatu aivan ihana siskon anopin kutoma pitkä villatakki sekä hierontalahjakortti. Ja vaikka oli kiva myös yllättyä, voin sanoa rakastavani myös noita ei-yllätyksellisiä lahjoja, kuten äidin joulurahalla hankittua bambuyöpaitaa ja palapelejä, sekä Jussin minulle hankkimaa kuningasboavauvaa Valtua. Vaikka aina välillä vitsailenkin, kuinka minua ei yhtään haittaisi fretinpentu kuusen alla, niin että voisin sanoa sen olevan joulupukilta, jos Jussi kysyy asiasta. Niin meilläkin on kuitenkin jo valmiiksi niin paljon hoivavastuita, että ehkä lemmikkilahjana tämmöinen itse valittu tyyppi, jonka Jussi sitten lahjana maksoi on parempi. 

Löllö pyytää masurapsuja

Osa jouluvieraista lähtee vasta ensivuoden puolella, joten loppuvuosi kulunee samoissa merkeissä kuin tämäkin viikko. Nyt on hetken hiljaista, kun muut lähtivät shoppailemaan Myllyyn ja minä jäin kotiin kirjoittamaan tätä, ja laittamaan paikkoja kuntoon tänään saapuvalle hoitofretille.  

Yleensä Mauno on kuusen alla, sillä Mauno on lahja kaikille. Mutta kyllä kuuseen kiipeämistäkin piti vähän kokeilla.

 

Hienoa haurasta aikaa

Meillä on tällä hetkellä kaikki hyvin. Ja samaan aikaan elämme erittäin haastavaa aikaa. Meillä on suuri onni siitä, että olemme saaneet pitää kolme aivan erityisen mahtavaa tyyppiä luonamme vanhoiksi, ja valtava onni siitä, että he ovat täällä yhä. Mutta samalla ääretön haaste siinä, että osaisi rauhoittaa mielen tänne, tähän hetkeen, heidän luokseen. Ja se haaste käy sitä suuremmaksi, mitä useampia vanhuuden merkkejä tulee näkyviin.

Menettämisen pelko nostaa päätään.

Suru siitä, mikä on edessä. 

Voimattomuus sen edessä, että hiekka tiimalasissa käy vähiin.

Ne tahtovat kaikki nostaa päätään, vaikka sitä on niin monet kerrat nähnyt, ettei ennalta sureminen auta mitään. Me emme tiedä, paljonko meillä on päiviä jäljellä. Järjellä tiedän, että tässä kohtaa viikot ja kuukaudet alkavat olla ehkä todennäköisempiä kuin vuodet. Kuitenkin etenkin parin kohdalla vuosi tai ehkä parikin ovat yhtä mahdollisia kuin päivät.

Me emme myöskään tiedä, onko kukaan näistä kolmesta meidän seuraava lähtijä. Tiedän, että Löllöstä, Nutellasta ja Pihlajasta on tullut vanhoja, eikä Torviskaan tule kaukana perästä. Kuitenkin tiesin sen jo ennen Petterin ja Naavan kuolemaa, kuolemaa jota en heidän kohdalla osannut vielä pelätä. Tiesin sen jo ennenkuin hain meidän rescue-viisikon ja aloin pelätä heidän toipumisensa puolesta (mikä näyttää nyt erittäin mahdolliselta). 

Löllöstä on tullut vuoden sisään selvästi kankeampi ja mukavuudenhaluisempi. Löllö nukkuu enemmän, eikä jaksa enää aina hakeutua seuroihin. Silloin kun hän jaksaa, hän on vielä vaativampi rapsutusten suhteen kuin aiemmin - pitäähän pappa-kissalla olla oikeuksia. On hetkiä, jolloin Löllön on vaikea päästä porttien yli tai hän ei halua hypätä sohvalle. Silti Löllö yhä myös leikkii, saa kakkahepuleita ja pesee Maunoa ja on Maunon pestävänä. Kaikesta näkee, ettei vielä ole aika, mutta että olemme siirtyneet eri vaiheeseen kuin missä olimme vuosi sitten.

Nutellaa ei vielä ikä hidasta, ja hän on oikeastaan joissain asioissa jopa levottamampi kuin nuorempana. Nutsku ei joutaisi olla yhtään jumissa vain siksi, että nuorisokin tarvitsee muka jotain oikeuksia. Nutella myös juoksee rappuset nopeammin mitä minä ehdin kaivaa kameraa esille. Silti nyt on ensimmäinen vuosi, kun mummo ei ole tehnyt kunnon talviturkkia. Sen lisäksi hänen lihasmassa on alkanut selvästi hävitä, mikä saa mummon näyttämään pienemmältä kuin koskaan. Nutellan ratkaisu ongelmaan olisi namien lisääminen.

Pihlaja on nyt 2v9kk ja kaivelee yhä tunneleita siinä missä nuoremmatkin. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, ulkoisesti Torvis tuntuu alkaneen mummoutua Pihlajaa nopeammin. Torviksellakin tulee tässä kuussa täyteen 2,5 vuotta. Pihlaja rakastaa rapsutuksia ja huomiota, ja ihan viime aikoina hän tuntuu tulleen aiempaa persommiksi niiden suhteen, ja hän tuntuu välistä jopa närkästyvän, jos häntä ollaan nostamassa takaisin häkkiin kesken paijausten. Kuitenkin Saija sanoi nähneensä hänen hengityksessä hetkittäin pientä pumppausta, mikä voisi viitata sydämen heikkenemiseen. Itse en pysty tai halua nähdä sitä vielä ainakaan mitenkään selkeänä.  

Tiedän, että nyt olisi tärkeämpää kuin koskaan unohtaa tulevaisuus ja keskittyä siihen mitä on nyt. Unohtaa pelko, ja avata sydän kaikelle sille rakkaudelle ja näiden tyyppien ihmeellisyydelle, mistä saamme nyt nauttia. Koska en kuitenkaan voi itkeä yhtään niistä itkuista valmiiksi, vaikka itkisin ja stressaisin nyt kuinka. Eikä etukäteen murehtiminen voi tuoda päiviä yhtään lisää, se vain käyttää niitä sellaiseen, minkä ehtii aivan hyvin tehdä sitten kun sen aika on.

Vaikka olemme tänäkin vuonna menettäneet monta tyyppiä, osa heistä on vienyt isomman palan mennessään kuin toiset. Kaikkien kanssa välit kun eivät vain rakennu yhtä läheisiksi kuin toisten. Ruttu on yksi isoimman palan vieneistä, ja hänen osaltaan meillä on enää muistot ja kaipaus.

Löllö, Nutsku ja Pihlaja ovat spesiaalityyppejä, joiden kanssa voimme vielä rakentaa uusia muistoja. Ehkä hetken. Ehkä pidempään.

Löllö sai juuri viimeisimmän Solensia-pistoksensa ja nyt taas jännitetään, mitä parin päivän päästä tapahtuu. Että olisiko edes osa kankeudesta taas sitä, että edellisestä pistoksesta alkoi olla taas aika. Että nyt kun pistos taas uusittiin, lähteekö papalta taas pari vuotta jouluksi. Toivotaan niin.

Ja koitetaan välttää ajattelemasta, että kumpa saisimme vielä yhden joulun tyyppien kanssa. Vaikka olen aina ollut jouluiminen, tässä kohtaa joululla ei ole mitään väliä. Kaikki päivät jotka saamme ovat yhtä spesiaaleja, ja toivon, että niitä tulisi vielä monta. Mielellään se joulukin. Vielä mieluummin parikin, vaikka en tiedä uskallanko edes toivoa sitä. Mutta toivomista enemmän koitan rauhoittaa pääni tähän hetkeen.

Yhä uudelleen aina kun se karkaa. Ja se tulee karkaamaan toivottavasti vielä monet kerrat.

Sillä se tulee karkaamaan niin kauan kuin tyypit ovat vielä täällä.

Mutta toivottavasti se myös ehtii palaamaan hetkeen vielä monet kerrat. 

  

Uusia tulokkaita

Silloin kun meillä some hiljenee, se tarkoittaa yleensä kotona kaikkea muuta. Tämän viikon isoin projekti sai alkunsa maanantaisesta puhelinsoitosta, joka koski kahta leopardigekkoa, kahta viljakäärmettä ja madagaskarin päivägekkoa, jotka tarvitsivat nopeasti uuden sijoituspaikan. Siinä kohtaa kello oli kuitenkin jo niin paljon, että emme saaneet noutoa järjestymään heti maanantaille, ja Jussilla oli tiistaina sukulaisen perunkirjoitus. Joten porukka käytiin hakemassa keskiviikkona. En vielä maanantaina isommin tentannut tyypeistä, koska ajattelin että iät ja muut tyypeistä on tiedossa olevat seikat ehtii kysellä sitten haettaessakin. Tässä kohtaa kun ne eivät olleet olennaisia tietoja sen kannalta, pystyisimmekö majoittamaan tyypit tarpeeksi nopealla aikataululla. Maanantaina sain ennakkotiedon että osa tyypeistä voi olla vähän laihassa kunnossa.  

Koko viisikko <3

Keskiviikko alkoi sitten valvontaeläinlääkärin soitolla, kun valvontaeläinlääkäri varmisti, pitikö hänen saamansa tieto siitä, että ollaan menossa hakemaan tällaisia tyyppejä paikkansa. Vahvistin tiedon, ja tässä kohtaa alkoi sitten varautua siihen onko vastassa jotain muutakin kuin lievää laihuutta, kun eläimistä oli tehty ilmoituskin. Itse kun ei tässä kohtaa tiennyt vielä juuri muuta kuin lajit, lukumäärät ja viimeisen noutopäivän. 

Tyypit majoitettiin toistaiseksi kerrostaloon takkahuoneeseen

Hakiessa sitten paljastui että eläinten hoidosta oli ollut epäselvyyttä, ja sen myötä eläimet olivat olleet tyhjässä asunnossa mahdollisesti useamman kuukaudenkin ilman hoitoa. Meidän hakiessa eläimiä paikalla oli eläinten omistaja ja asunnon uuden vuokralaisen kumppani. Sitä henkilöä jonka hoidossa eläinten olisi pitänyt olla emme tavanneet. Valvontaeläinlääkäri oli käynyt kartoittamassa tilannetta jo aiemmin päivällä, joten me keskityimme siihen, mihin olimme lupautuneetkin, eli hakemaan eläimet turvaan. 

Piparin silmän tilanne paljastui kun vanha nahka alkoi irtoamaan

Eläimistä neljä oli merkittävästi alipainoisia, ja yhdellä oli lisäksi nahanluontiongelmia. Kun saimme kotona liuotettua vanhoja nahkoja tämän leoskin päältä, paljastui siltä naamasta myös mahdollinen palovamma ja silmätulehdus oikeasta silmästä. Tämä tyyppi sai nimekseen Pipari, ja hänellä on nyt antibioottisilmätippakuuri käynnissä neljä kertaa päivässä, jonka lisäksi silmää huuhdellaan ja putsaillaan aina ennen lääkitsemistä. Onneksi Pipari on helppo käsiteltävä, mikä helpottaa myös hoitamista huomattavasti. Piparin kohdalla ilmoitin myös heti kättelyssä, että koska meillä on foster failure prosentti muutenkin varmaan yli yhdeksänkymmentä, voin ilmoittaa heti, että jos Pipari selviää tästä, niin hän on ainakin niin jäämässä. Sama sovittiin myös paperittoman madagaskarin päivägekon suhteen, sillä madan paperit ovat päätyneet muutossa jonnekin, josta edellinen omistaja ei ole niitä löytänyt. Muiden kohdalla tilanteesta keskustellaan ensivuonna, kun nähdään miten tyypit ovat kuntoutuneet. Ainoastaan toinen viljiksistä saattaa lähteä sitä ennen, kun se kaveri joka minulle näistä alunperin soitti ilmoitti heti maanantaina että voisi olla kiinnostunut itse tarjoamaan sille kodin, vaikka näiden tyyppien noutoaikataulu tuli hänelle vähän nopeasti. 

Pinkie Pieksi nimetty poitsu oli muihin nähden päällisin puolin selvästi parempikuntoisen oloinen

Jussi vähän jännittää, mahtavatko kaikki lopulta jäädä tänne. Minä vielä vähän jännitän, mahtavatko kaikki viisi jäädä henkiin. Kaikki on kuitenkin jo saatu syömään, ja syömisen ja nesteytyksen myötä piristyneet sen verran, että olen kuitenkin jo huomattavasti luottavaisempi asian suhteen kuin olin keskiviikkona.  

Kahden lauantain kuulumisia

Päivitystahti laahaa taas vähän jäljessä blogin puolella, joten myös instaa seuraaville nämä ovat vähän vanhoja uutisia. Mutta toissa viikolla reissattiin tosiaan taas Klaukkalaan frettinäyttelyyn, ja viime lauantaina emännöitiin herppipikkujoulut täällä meillä. 

WinterShadow -frettinäyttely meni isommitta kommelluksitta. Meillä oli taas mukana koko jengi, ja pitkästä aikaa näyttely oli täynnä. Sen myötä myös näyttelysali täyttyi pitkästä aikaa niin, että aitausten väleistä oli paikoin hankala kulkea. Pidemmän hiljaisen jakson jälkeen se tuntui kuitenkin lähinnä nostalgiselta. Millakin oli taas mukana Helmin kanssa, joten minut saattoi bongata päivän aikana useamman kerran pienen mittiprinsessan kanssa, kun pitihän Helmeä välillä auttaa karkaamaan aitauksestaan, kun hän on maailman söpöin pieni duracell. Meidän oma kirppu Mymski taas oli niin hienona talvipuuhkassaan, että minulta tultiin jopa kysymään, kuka tuo meidän uusi albiino on. Mymski kun oli kaikkea muuta kuin pahnanpohjimmaisen näköinen, mikä näkyi lopulta myös tuloksissa asti: Mymski sijoittui luokkansa toiseksi ja oli näyttelyn paras albiino. 

Näyttelysali meidän tukikohdasta päin kuvattuna

 

En kuitenkaan malttanut odottaa palkintojen jakoon asti sen kanssa, että saatiin tyypeille jotain uutta. Riikalla kun oli näyttelyssä pitkästä aikaa myyntipöytä, jossa oli ihanan upottavan näköisiä petejä. Niin pitihän sitä heti hankkia yksi sinivalkoinen talviunelma mummolle. Eikä siinä mennyt sitten kovin kauaa, kun junnutkin saivat tasapuolisuuden vuoksi samanmallisen pedin, vaikkakin heidän petinsä tuli pääkallokuosilla. Ollaan sitten taas astetta valmiimpia, kun Jussi pyysi jo ennakolta, voidaanko viettää ensivuonna koko lokakuu spooktoberia, ja laittaa halloweenkoristeet pitkästä aikaa esille myös kotona.  

Meidän viisikosta kaikki neljä junnua pääsivät re-calleihin, mutta tällä kertaa sijoituksia tuli kuitenkin vain meidän blondeille. Mymski voitti aiemmin mainitut luokkakakkosen ja parhaan albiinon. Hattara puolestaan luokkakakkosen ja parhaan angoran. Parhaan angoran ja parhaan albiinon palkintokasseista löytyi muunmuassa maailman suloisimmat käsinommellut frettipehmot. Lystin sisko Maru oli näyttelyn vanhin näätä ja järjestäjän suosikki, ja siinä meinasi tulla taas pieni itku. Olisi ollut niin mahtavaa saada pitää Lystikin yhtä vanhaksi, mutta elämä ei aina mene niin kuin toivoisi. Lysti meni jo vuosia sitten keuhkokuumeeseen.

Maailman söpöimmät frettipehmot

 

Näyttelyn jälkeisenä päivänä kävi sitten se viime postauksessa mainittu Erikan jalkaturma, joka sai ajatukset joksikin aikaa sekaisin. Jalka on kuitenkin mennyt koko ajan parempaan suuntaan, ja eilen muutin mamman ja muksut takaisin häkkiin, että muksut pääsevät kehittämään motorisia taitojaan kiipeilemällä. Erikakin pystyy jo kiipeilemään jalkansa kanssa varsin sujuvasti. 

Samaan aikaan alettiin järjestellä lauantain pikkujouluja. Olen tavallisesti aika kova jouluttaja, mutta nyt eläinten sairasteluiden takia joulufiilis oli ollut vähän hukassa, enkä ollut saanut edes otettua joulukoristeita esille. Hetkeksi aikaa tulikin tunne, että pitikin mennä tämmöistäkin lupaamaan. Päätin kuitenkin siivoilla ja järjestellä ehtimisen ja jaksamisen mukaan, ja sitten ripustaa joulukoristeet loppuviikosta oli kämppä missä kuosissa vain. Joskus kuitenkin fake it till you make it on selvästi hyvä taktiikka, sillä joulukalentereiden ja koristelujen myötä se viime kuussa äidin luona käydessä jo välkähtänyt joulun kipinä löytyi sieltä taas. Ja kun sitten lauantaina leivoin joulutorttuja ja keitin joulupuuroa kuunnellen joululauluja, olin erittäin onnellinen siitä, että pikkujoulut asettivat minulle deadlinen ja saivat tarttumaan joulukoristeisiin. 

Erika tutustuu rottien joulukalenteriin

Idea pikkujouluihin syntyi yhtenä syyskuisena yönä, kun yhdessä matelija-aiheisessa whatsapp-ryhmässä tuli puheeksi, kuinka ennen oli enemmän myös eläinyhdistysten livetapaamisia, joissa pääsi näkemään muita harrastajia kasvotusten ja juttelemaan ihmisten kanssa ihan livenä. Päädyin sitten kysymään, että kiinnostaisiko porukkaa edelleen sellainen, jos laittaisin pikkujoulut pystyyn Turkuun. Idea sai kannatusta ja eteni toteutukseen asti. Ja ainakin minulla oli ihan mielettömän kivaa, ja lopulta illan viimeinen peli loppui vasta neljän aikaan yöllä. Ennen peleihin siirtymistä oli vietetty useita tunteja katsellen eläimiä, syöden ja jutellen. Itse pikkujouluista minulla ei kyllä ole kuvia, koska tuttuun tapaan unohdin taas koko kuvaamiseen siitä hetkestä alkaen kun ensimmäiset vieraat saapuivat. Pikkujoulujen jälkeen katse kääntyi kuitenkin jo ensikesään, ja siihen, pitäisi sinne tehdä sitten grillimiitti, joten ehkä koitan muistaa kuvata silloin. 

Joululeipomuksia

Sunnuntaina sain myös yhden ystävän kylään, ja hän heti saapuessaan ihasteli kuinka jouluista meillä on. Ja vaikka koristeet ovat vain yksi osa joulua, niin ne eivät olleet ainoa, mikä oli jo tuonut joulun myös omaan kotiin. Lauantai oli muutenkin auttanut työntämään huolet taka-alalle ja näkemään myös ne asiat, jotka ovat oikeasti hyvin. Välillä sitä vain tarvitsee muidenkin silmiä nähdäkseen sen, mitä ympärillä on. 

Hetki ennen vieraiden saapumista

Jumitus

Lauantain frettinäyttelykuulumisetkin ovat jääneet postaamatta, kun pääni jumittaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tekemässäni mokassa. Tein jotakin, jota en ole tehnyt varmaan viiteentoistavuoteen, ja annoin Erikalle tauon vauvanhoitohommista ja päästin sen isoon häkkiin touhuilemaan muun lauman kanssa. Yleensä pidän mamman ja muksut kokonaan erossa päälaumasta kunnes kaikki ei kotiinjäävät minit ovat lähteneet maailmalle. Tämä on ehkä vähän tylsää mammalle, mutta turvallista, ja kyseessä on kuitenkin varsin lyhyt ajanjakso mammarotan elämässä. 

Niinhän siinä sitten kävi, että häkissä tuli jotain pientä piippailua, ja päätin keskeyttää mamman aikuistenajan. Ja vaikka olimme olleet koko ajan ihan vieressä, eikä häkissä näyttänyt olevan mitään isompia vääntöjä, tippumisia tai mitään, jotain oli silti selvästi ehtinyt sattua, sillä hetkeä myöhemmin huomasimme että Erika ontuu toista takajalkaansa. 

Wanda tuli emonsa seuraksi aamupähkinälle (ja alkaa näyttää aika vahvasti siltä, että Wandasta tulee naku)

Koska ontuminen ei ollut mennyt ohi aamuun mennessä, Erikalle aloitettiin kipulääke, kun oli ensin selvitelty eri kipulääkevaihtoehtojen sopivuutta imettävälle naaraalle. Ja koska tunnen ihan vietävää syyllisyyttä tekemästäni virhearviosta, tämä asia on saanut minut jotenkin kokonaan jumiin. Ikäänkuin sitä ei osaisi oikein edes hengittää ennenkuin Erika on taas normaali. Eläinlääkärikin kyllä varoitteli, että vaikka kyseessä olisi vain lihasrevähdys, sen täydellinen paraneminen ottaa aikansa. 

Erikalla on sikäli kaikki hyvin, että vaikka hän ei vieläkään tahdo kunnolla varata painoa jalalle kävellessään, hän on koko ajan antanut koskea jalkaan, syönyt hyvällä ruokahalulla, tullut heti hakemaan herkkuja ja hoitanut hyvin mininsä. Erika myös käyttää jalkaa koko ajan enenevissä määrin, ja on jo käyttänyt sitä muunmuassa peseytymiseen.   

Erikan ontumisen ohella koen morkkista siitä, että koska Erikan pitää nyt lepuuttaa jalkaansa, emo ja minit ovat toistaiseksi kaikki minidunassa, vaikka muksut ovat juuri siinä iässä, että heitä voisi jo pikkuhiljaa alkaa opastaa kiipeilyn saloihin erilaisten kiipeilyvirikkeiden myötä. Mutta jos sitä viimeistään parin päivän päästä uskaltaisi taas siirtää koko jengin poikashäkkiin ja alkaa hyvitellä tätä takapakkia.  

Mutta tässäkään mielialaan ei varmasti auta se, että mieli on valmiiksi mustelmilla Petterin ja Naavan kuolemista ja Nutellan ja Ainon sairastumisista. Sillä erotuksella tosin, että tämä Erikan tapaus olisi ollut vältettävissä, jos olisin toiminut siten kuten normaalisti toimin. Nyt pitäisi kuitenkin koittaa oman pään seinään hakkaamisen sijaan keskittyä noiden muksujen sosiaalistamiseen, ja ottaa Erikasta mallia siinä, että minit ovat nyt etusijalla ja kyllä Erika tuosta varmasti toipuu.