Sovittu aikataulu ylittyi kahdella tunnilla, mutta projektilistan akuuteimmat jutut saatiin vietyä loppuun. Eli Musti-tegu muutettua uuteen asumukseensa ja nelivarvaskilpikonna Donatellan kesäasumus kunnostettua muuttokuntoon. Donatellan kasvihuoneen levyistä osa kun oli taas ottanut osumaa talven aikana, ja niitä piti vaihtaa. Meidän tontti kun on yllättävän tuulinen, mikä on osoittautunut välillä vähän hankalaksi yhtälöksi kennolevykasvihuoneen kanssa. Mustin kämpän suhteen otettiin loppua kohden linjaus "better done than perfect", koska esimerkiksi maalauksen kanssakin olisi voinut hifistellä loputtomiin. Mutta päätimme että homma tehdään nyt valmiiksi niin hyvin kuin tällä aikataululla pystyy, ja sitten jos jokin juttu jää vaivaamaan, niin katsotaan sitten erillinen kunnostusprojekti paremmalla ajalla. Mutta nyt tässä vaiheessa Jussi piti saada lomalle projekteista ja Musti pois väliaikaistiloista kodinhoitohuoneesta.
![]() |
Donatellan kesäkoti |
Lauantaina poikettiin Tropicalssin uusien tilojen avajaisissa hakemassa vielä viimeiset maalausvinkit ja tilaamassa Mustille vähän eri mallinen uv-polttimo uuteen asumukseen. Tuohon uuteen putkimallisia kun ei saisi niin kivasti tuohon paistattelukorkeudelle. Siitä sitten jatkettiin hakemaan vielä viimeiset tykötarpeet projektien loppuunsaattamiseen. Tämän bunkkerimylläyksen kanssa on poikettu jo niin miljoona kertaa hakemassa vähän lisää betonia/harkkoja/levyjä/ruuveja/maaleja/työmaavalaisimia/yms., että senkin puolesta on välillä pakko pitää taukoa projekteista, koska projektien kustannukset eivät tahdo ikinä jäädä vain niihin uusiin terraarioihin.
Eilen alkoi sitten mylläyksen loppusiivous, jota minä hoidan pikkuhiljaa tämän viikon kuluessa. Työkalut palautetaan kaappiin, ylimääräinen levytavara varastoon, kaikenlaiset siirroissa ja vanhoissa terroissa käytetyt ei heti uusiin terroihin siirtynyt boksi ja sisustustavara pesun kautta kaappeihin ja vapautuneet väliaikaistilat putsataan kunnolla. Koitan olla ottamatta tästä isompia paineita, sillä heinäkuulle tulikin yllättäen taas vähän enemmän työvuoroja, eli kesäsuunnitelmat menivät siltä osin osittain uusiksi.
On tässä ollut melkoinen työmaa, mutta kun miettii monelleko tyypeistä sillä saatiin tehtyä paremmat tilat, kyllä se kannatti.
![]() |
Mustin uusi asumus (valaistus vaatii vielä säätämistä) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti