Rotukissa vs. maatiainen
Tämä luukku on ollut minulla luonnoksissa kohta kuukauden, koska myönnän kokevani aiheen kohtalaisen vaikeaksi. Haluaisin vannoa rescuetaustaisten maatiaisten nimeen, sillä Suomessa on edelleen paha kissakriisi, ja kodittomia kissoja on paljon. Kuitenkin sitä näkee muunmuassa töissä ja somessa paljon niitä erilaisia sairauksia mitä etenkin populaatiokissoilla voi olla, ja mihin kaikkeen puutteellinen ravitsemus etenkin kasvuvaiheessa voi johtaa. Tämän takia olemme itse alkaneet kallistua sen puoleen, että seuraavat kissamme ovat todennäköisesti rotukissoja. Valitettavasti en kuitenkaan osaa markkinoida myöskään rotukissan ottamista oikotienä onneen, sillä monessa kissarodussa on alkanut esiintyä rotutyypillisiä sairauksia ihan samoin kuin eri koiraroduissa, ja tiedän myös useampia rotukissoja, jotka on jouduttu lopettamaan alle viisivuotiaina näiden eri roduissa esiintyvien ongelmien vuoksi. Tähän päälle tulevat sitten lisäksi nämä vanhoilla kissoilla hyvin yleiset vaivat, kuten nivelrikko ja hammassyöpymät, joita esiintyy sekä maatiaisilla että rotukissoilla.
Etenkin populaatiotaustaisten maatiaisten kohdalla moni tuntuu olevan eniten huolissaan siitä, kesyyntyykö kissa ja tuleeko siitä ikinä sosiaalista ihmistä kohtaan. Itselleni tämä taas on sellainen, mitä en ole ikinä osannut pelätä, sillä esyiltä löytyy yhtälailla niin rohkeita, kesyjä ja leikkisiä tapapauksia kuin arempia tyyppejä. Eli jos vaikka ensimmäistä kissaansa ottava ei koe uskaltavansa lähteä kesytysrumbaan, on ihan ok toivoa reippaampaa pentua tai kesympää aikuista kissaa. Kissojen kanssa työskentelevät henkilöt ja kotihoitajat pyrkivät yleensä ihan oikeasti löytäämään ne toimivimmat omistaja-kissa yhdistelmät, niin että loppuelämän kodista tulisi oikeasti se loppuelämän koti, eikä kissa päätyisi uudesaan heitteille. Toki niitä arempia kissoja kysellään vähemmän, miksi osa nimenomaan toivoo sellaista, että voi antaa mahdollisuuden sellaiselle kissalle, jolle niitä kotiehdokkaita ei ole jonoksi asti, kuten joillekin etenkin somessa paljon näkyneille pennuille voi olla.
Mikä niiden populaatiokissojen terveydessä sitten mietityttää? Itselläni päällimmäisinä etenkin kalikin aiheuttamat hammasongelmat sekä erilaiset suolisto-ongelmat. Näiden lisäksi osissa populaatioissa esiintyy paljon myös kissaflunssaa, loisia ja silmätulehduksia, mutta nämä ovat sellaisia, jotka saadaan yleensä hoidettua pois ennen kissan luovutusta ja jotka eivät useimmiten jää varjostamaan kissan loppuelämää. Hammasjutut taas voivat vaatia kissan loppuelämän ajan kontrollointia 0,5-1 vuoden välein, ja suolisto-ongelmat voivat vaatia loppuelämän erikoisruokavalion, tai oireilla kissan loppuiän satunnaisesti esimerkiksi normaalia stressaavammissa tilanteissa. Kuitenkin vastuulliset eläinsuojelutoimijat eivät ikinä luovuta eteenpäin kissaa, jolla on tiedossa olevia terveysongelmia ennenkuin ne ovat hoitotasapainossa, ja tällöinkin uudelta kodilta varmistetaan että hän on tietoinen kissalla esiintyvistä ongelmista ja niiden vaatimasta hoidosta. Eli näiltä osin harvemmin tulee adoptoitua sikaa säkissä, vaan kissa on laajasti tutkittu ja sillä on hoitosuunnitelma olemassa. Eli uuden kodin ei tarvitse usein rämpiä itse sitä suota läpi. Eri sairauksen esiintyvyydessä on myös hyvin vahvoja populaatiokohtaisia eroja, eli osassa populaatioita lähes kaikki kissat voivat olla eri tavalla sairaita, osissa taas vain muutama yksittäinen kissa muiden ollessa kaikinpuolin terveitä ja hoidettavissa helposti luovutuskuntoon. Pahiten sisäsiittoisuudesta kärsivät kissat lopetetaan usein jo eläinsuojelullisista syistä, eikä niille ikinä edes lähdetä etsimään uutta kotia, kuten ei myöskään niille, joiden hoitoennuste on olematon.
Kasvattajalta taas saa hyvin sosiaalistetun eläinlääkärin tarkistaman terveen pennun, jolla on kaikki kunnossa maternaalisista vasta-aineista emon ja pentueen hyvään ravitsemukseen. Tämän lisäksi rotukissan sukupuu tunnetaan monen sukupolven päähän, mikä mahdollistaa harkitut jalostuspäätökset, joissa huomioidaan myös sukulaisten terveys ja elinikä. Pennut ovat kasvaneet sisällä kesyn emon kanssa, joten ne ovat saaneet jo emoltaan mallin siitä, että ihmiset ovat oikeasti aika kiva juttu. Tai näinhän se ideaalimaailmassa menisi kaikkien rotukissojen kanssa.
Rotukissapuolellakin ulkonäköjalostus on kuitenkin vallannut alaa ja moni kasvattaa kissoja ensisijaisesti ulkoiset tavoitteet edellä, kun haetaan entistä rotumääritelmän mukaisempaa ja näyttävämpää kissaa. Valitettavasti tämä on tuonut mukanaan monia ongelmia, sillä erityiset rotupiirteet aiheuttavat mutaatiot eivät ole aina kissan itsensä kannalta ongelmattomia. Kissoilla esiintyy koirien tapaan hyvin lyttykuonoisia braky-rotuja, joilla on kuonon lyhyyden takia erittäin ahtaat hengitystiet ja kyynelkanavat, mikä altistaa hengitys- ja silmäongelmille. Meillä on hyvin suuria rotuja, joiden lonkat eivät pysy kasvussa mukana. On rotuja, joissa sydänongelmia esiintyy normaalia enemmän. On rotuja, joiden rotutyypillinen ulkonäkö on itseasiassa sidekudossairaus, joka vaikuttaa korvien ohella myös jalkojen rustoihin. Ja on kasvattajia, jotka kasvattavat rotuaan hyvin ruusunpunaiset lasit silmillä, eikä oman rodun ongelmia välttämättä nähdä ollenkaan tai niitä vähätellään selvästi. Ja valitettavasti myös Suomessa on ollut ainakin yksi tapaus, jossa kasvattaja on tuomittu asiakirjaväärennöksestä, kun eläimien sukutauluista on vaihdettu eläinten nimiä, jolla on saatu peiteltyä esimerkiksi suvun huonoja terveystuloksia.
Sillekin on syynsä, miksi tähän asti tässä on käsitelty lähinnä rescue/populaatiotaustaisia maatiaisia ja rotukissoja ja unohdettu ne vastuullisesti pennutetut maatiaiskissat. Tässä kohtaa nimittäin myönnän olevani asenteellinen sinne eläinsuojelun suuntaan, ja en voi rehellisesti sanoa törmänneeni niin laajasti terveystutkittuihin ja suvultaan hyvin tunnettuihin maatiaiskissoihin, että niiden lisäännyttäminen olisi mielestäni perusteltua niin kauan, kun meillä on kaikki eläinsuojat kodittomia kissoja täynnä. Sillä toki kiva luonne on ihan äärimmäisen tärkeä juttu, mutta se ei yksinään riitä pennuttamisen syyksi. Kissa ei myöskään tarvitse niitä yksiä pentuja ennen sterilisaatiota tai "kokemusta äitiydestä". Eivätkä maatiaiskissat ole todellakakaan kuolemassa sukupuuttoon esyjen loukutusten myötä.
Mutta jos tästä pitäisi vetää jotain yhteenvetoa, toteaisin ehkä, että jos ei jaksa perehtyä kunnolla eri rotujen terveystilanteeseen ja kasvattajiin, kannattaa ottaa kissa eläinsuojeluyhdistykseltä. Satunnaisesti söpön ulkoasun perusteella otettu kissa voi olla ihan yhtä terve tai sairas riippumatta onko se populaatiosta vai kasvattajalta, mutta eläinsuojelun kautta otettaessa ei tue ainakaan epäeettistä kasvatusta ja antaa yhdistyksille resursseja auttaa lisää kissoja. Mikäli taas jaksaa perehtyä eri rotuihin, sukuihin ja kasvattajiin, rotukissoista on saatavilla paljon enemmän dataa, ja huolellisella perehtymisellä kasvattajalta voi olla paremmat mahdollisuudet saada terve kissa. Toki yksikään hyvä ja luotettava kasvattaja ei voi taata sinulle, etteikö pentu ikinä sairastuisi, ja vaikka kasvattajalla olisi kuinka hyvät tarkoitusperät ja ostaja hyvin perehtynyt, niin yksittäisen kissan kohdalla voi aina käydä se huono tuuri, ja kohdalle osua se sairas yksilö.
Otti siis maatiaisen tai rotukissan, aina pitää varautua siihen, ettei elämästä ikinä tiedä. Useimmat täysin terveet pennut voivat elää vuosia perusterveinä. Osasta sairaita pentuja voi haastavan alun jälkeen kasvaa terveitä aikuisia. Osa terveistä pennuista sairastuu jo nuorina aikuisina perinnöllisiin tai muuten kroonistuviin sairauksiin. Mikä tahansa kissa voi keski-ikäisenä sairastua esimerkiksi hammassyöpymään (tätä tavataan noin joka kolmannella kissalla) tai nivelrikkoon (jota esiintyy 80% yli 10 vuotiaista kissoista). Mutta aina jos ostat kissan, pyri varmistumaan mahdollisimman tarkasti siitä, millaista toimintaa ostollasi tuet. Sen jälkeen keskity rakastamaan sitä kissaa, tuli eteen mitä tuli.
