Vuosi lähenee loppuaan. Somessa tulee koko ajan vastaan postauksia siitä, miten kukakin on onnistunut vuoden 2024 tavoitteissa ja mitä tavoitteita asettaa vuodelle 2025. Omat tavoitteet ensivuodelle tulikin jo julkaistua aiemmin. Sieltä puuttuu kuitenkin se oma isoin tavoite, eli vähemmän kuolemia, koska se ei ole suoranaisesti sellainen, johon voisin kovin vahvasti itse vaikuttaa. Sitä voi vain tehdä parhaansa lauman kanssa, ja toivoa parasta. Itselleni tämä vuosi oli edellisvuotta raskaampi, sillä kuolemia oli enemmän, ja niiden lisäksi meillä on ollut koko ajan joku sairaana. Jussi taas koki viime vuoden pahempana, kun karvakavereita meni enemmän, ja jouduimme hyvästelemään muunmuassa Mintun. Sen takia Jussi ei stressaa kissojen jatkuvia lääkityksiäkään niin paljoa, sillä hän valitsee sen vaihtoehdon paljon mieluummin kuin lopulliset hyvästit. Mintun kohdalla vain saavutettiin se piste, että edes jatkuvilla lääkityksillä ei olisi saavutettu enää riittävän hyvää elämänlaatua.
Tänä vuonna meillä oli enemmän niitä kuukausia, joina menetimme useamman lemmikin, kuin niitä, joina emme menettäneet ketään. Se on kuormittanut päätäni todella paljon, ja saanut minut välillä kyseenalaistamaan hyvin vahvasti oman elämäntapani ja kykyni huolehtia tästä laumasta. Siitäkin huolimatta, että pahimpina stressikausina meillä on oikeasti käynyt tuttuja eläinihmisiä tarkistamassa että kaikki on ok. Itseni lisäksi tämä vuosi on ollut hyvin stressaava myös muutamille minua lähellä oleville eläinihmisille, mikä on tuonut paitsi hetkittäistä vertaistukea, tehnyt toki myös sen, ettei sitä ole voinut eikä halunnut kuormittaa muita niin paljon omilla jaksamisongelmilla.
Haluaisin lähteä ensivuoteen asenteella, että ensivuosi on se vuosi, kun emme menetä ketään. Käytännössä se kuitenkin tarkoittaisi, että useamman meidän tämän hetkisestä porukasta pitäisi tehdä ikäennätyksiä (esimerkiksi kääpiörotissa Opuntian ja Kielon elää selvästi yli 3-vuotiaiksi), mikä ei toki ole mahdotonta. Mutta se ei myöskään ole sellainen asia, jonka varaan ensivuoden jaksamista olisi hyvä rakentaa.
Siinä meillä on kyllä nyt hyvä tilanne, ettei kukaan laumasta ole tällä hetkellä akuutisti kipeä, ja myös kaikki tänä vuonna saapuneet, jotka ovat olleet saapuessaan vähän heikommassa kunnossa alkavat olla normaalissa massassa. Pepi on vielä hieman hoikka, mutta ei läheskään sellainen kolmionmallinen kuin hän oli saapuessaan. Kissoista kolmella on toki omat krooniset ongelmansa, joiden kanssa jatketaan eloa ensivuonnakin.
Edellisestä itselläni olleesta ahdistuskohtauksesta alkaa nyt olla aikaa, ja unetkin ovat pääosin rauhoittuneet. Loman aikana ainoastaan yhtenä yönä unessa oli pätkä, kun löysin meidän kaikki kuusi nuorta namunuolimyrkkysammakkoa kuolleina, koska olin unohtanut kokonaan heidän ruokkimisensa (nuorilla eläimillä ruokintatahti on tiiviimpi, ja puutokset ruokavaliossa aiheuttavat ongelmia herkemmin, miksi sitä stressaa aina enemmän kasvavien eläinten ruokintaa). Se oli kuitenkin onneksi vain uni. Tyypit ovat kyllä varmaan silti varuiksi vielä hyvän aikaa pienemmässä poikasboksissa, että minun on helpompi varmistaa, että kaikki tulevat syömään. Tästä syystä en ole myöskään millään tavalla kiirehtinyt toteuttamaan ainoaa omaa hämähäkkihaavettani liittyen hyppyhämähäkkiin, sillä niissä yhdistyy muihin hämähäkkeihin nähden selvästi tiheämpi ruokintaväli ja lyhyempi elinikä.
Jouluaattona kävin sytyttämässä muistokynttilän pihallamme olevaan lemmikkien muistolehtoon, johon kaikkien kuolleiden tuhkat on siroteltu. Vaikka kuolemat ovat tehneet kipeää, en kuitenkaan halua unohtaa. Hekin ovat osa tätä porukkaa, ja aina mukana jollain tasolla.
❤️❤️❤️
VastaaPoista