Vapun eläinlääkäri, osa1

maanantai 27. helmikuuta 2023

Minun pitäisi olla oikeastaan jo nukkumassa, mutta sitä ennen pikainen raportti tästä päivästä. Vappu oli tänään tutkittavana Koira-Kissaklinikalla nopean laihtumisen takia. Tämän päiväisissä verikokeissa saatiin poissuljettua insulinooma ja munuaisvika, sillä verensokeri ja munuaisarvot olivat normaalit. Tämä on pieni helpotus, sillä olin pelännyt etenkin sitä, että munuaisissa olisi jotain häikkää. Vapun maksa-arvoista ALP oli kuitenkin selvästi koholla (343U/L, viitearvo 15-75U/L), minkä takia tutkimukset jatkuvat Vapun osalta ensiviikolla maksaultran ja keuhkoröntgenin muodossa. Eli seuraavaksi lähdetään selvittämään, löytyykö Vapun maksasta tai keuhkoista jotain kasvaimiin viittaavaa.  Ensiviikon maanantaina saa siis taas peukuttaa, että kohonneelle maksa-arvolle löytyisi jokin muu selitys.

Vappu keskittyy olennaisimpaan

Hattara oli puolestaan päättänyt aloittaa viikonloppuna kiiman, joten se pääsi mukaan Vapulle seuraneidiksi ja lantitettavaksi. Alkuun ajattelin, että nappaan sen mukaan töihin, mutta kun meillä on töissä pieni vajaamiehitys, ja töissä Hattara olisi joutunut olemaan kanssani jumissa koko päivän, hoidettiinkin se tämän reissun yhteydessä. 

Hattara sai ensimmäisen hormoni-implanttinsa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI