Ei pentu-uutisia näköpiirissä

Olen odottanut viime kesästä asti, että pääsisin hehkuttamaan blogissani, että meillekin tulee pentu. Oikeastaan siitä päivästä lähtien, kun näin Itsyn ja minulle selvisi, että sille on suunnitteilla pentue. Tämä vuosi onkin mennyt pitkälti jännätessä: odottaessa, että Itsy aloittaa kiiman. Odottaessa että kiima menee ohi. Odottaessa ultraa. Aloittaessa sama odotus uudestaan. Mutta koko ajan minulla on ollut vahva tunne siitä, että meille on tulossa pentu, ja se on ollut koko ajan vain viikkojen päässä, että pennut syntyvät, selviävät kriittisistä ensimmäisistä viikoista ja minulle selviää, kuka pennuista on meidän. Toki olen tiennyt, että kaikki voi mennä myös vikaan, mutta jollain tasolla sitä ei ole uskonut asiaa. Sen sijaan sitä on jännittänyt, millaisia tyttöjä Itsy mahtaisi saada: ainakin tummia, mutta kuinka tummia? Mitä jos ainoa tyttö olisi angora? Olisiko se silti maailman ihanin, vaikka angorat näyttävätkin omaan silmään vähän oudoilta?

Toki olen facebookin kautta seurannut myös muita pentueita ja niiden kehitystä, mutta en samalla silmällä. Hoshikon pentueen kohdalla odotus ja jännitys oli kyllä lähes yhtä kiihkeää, kun tiesin Jonnan odottavan siitä pastellityttöä ja toivoin koko sydämestäni että hänelle syntyisi hänen toivomansa pentu - ja sitten pastellityttöjä syntyi neljä! Ja oma spesiaalipaikkansa on ollut myös Fasun pentueella, josta olisin kanssa ilomielin ottanut tytön, mutta josta tiesin jo ennen pentujen syntymää, ettei pentueesta tulisi minulle pentujonosta johtuen sellaista riittämään. Ei etenkään sen jälkeen, kun Ronja ei tullut kantavaksi - mikäli se olisi saanut jättipentueen, minulla olisi ollut ehkä pieni mahdollisuus Fasun vauvojen suhteen.

Eikä pidä unohtaa myöskään Helin supermammoja ja niiden kolmikymmenpäistä pentukatrasta, johon mahtui omien pentujen lisäksi ottolapsia paristakin eri pentueesta. Juoni ja Vanda eivät ole ehkä onnistuneet valloittamaan miua ulkonäöllään, kun miun lempiblondit ovat jo kotona, mutta Juoni on tehnyt muuten niin ison vaikutuksen, että sitä on pakostakin alkanut lämmetä ajatukselle terapiapastellista. Eikä näätäpäivässä miua hurmanneita Tian ja Peterin esikoispentuja, joista etenkin Simeon varasti osan sydäntäni.

Kaikista tämän vuoden ihanista pennuista huolimatta alkaa kuitenkin näyttää vahvasti siltä, että meidän lauma ei tänä vuonna kasva. Valtaosa tämänvuotisista pennuista on jo uusissa kodeissaan, ja lopuillakin kodit tiedossa. Itsy ei tullut uudelleen kantavaksi.

Nyt on sitten alettu suunnata katsetta ensivuoteen, ja kysellä, mitä yhdistelmiä kasvattajilla olisi silloin suunnitteilla. Tämän vuoden osalta kortit kun alkavat olla aika katsotut. Sitä haluaa kuitenkin uskoa, että yhdellä vuodella ei ole tässä asiassa merkitystä. Haluan laumaan kolmannen nääpän, jotta kumpikaan nykyisistä tytöistä ei jäisi missään kohtaa yksin. Toivon, että kolmannen tullessa kumpikin tytöistä on yhtä hyvässä kunnossa kuin nytkin: Esteri, jotta Esteri jaksaa auttaa minua pennun kanssa ja olla mukana opettamassa, miten meidän lauma toimii ja Snurre, jotta Snurre voisi saada pennusta leikkikaverin; sellaisen josta tulisi Esterin tapaan niin tuttu ettei se pelota. Minä haluan uskoa, että tilanne on sama ensivuonnakin, ja että saan pitää miun lempparitytöt vielä vuosia.

Siihen asti ihastellaan muiden pentuja. Niiden seuraa onkin luvassa jo tällä viikolla, kun torstaina on yhteisrokotus ja perjantaina Varsinais-Suomen frettien ulkomiitti. Silti olo on vähän haikea.