Sivut

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Ei pentu-uutisia näköpiirissä

Olen odottanut viime kesästä asti, että pääsisin hehkuttamaan blogissani, että meillekin tulee pentu. Oikeastaan siitä päivästä lähtien, kun näin Itsyn ja minulle selvisi, että sille on suunnitteilla pentue. Tämä vuosi onkin mennyt pitkälti jännätessä: odottaessa, että Itsy aloittaa kiiman. Odottaessa että kiima menee ohi. Odottaessa ultraa. Aloittaessa sama odotus uudestaan. Mutta koko ajan minulla on ollut vahva tunne siitä, että meille on tulossa pentu, ja se on ollut koko ajan vain viikkojen päässä, että pennut syntyvät, selviävät kriittisistä ensimmäisistä viikoista ja minulle selviää, kuka pennuista on meidän. Toki olen tiennyt, että kaikki voi mennä myös vikaan, mutta jollain tasolla sitä ei ole uskonut asiaa. Sen sijaan sitä on jännittänyt, millaisia tyttöjä Itsy mahtaisi saada: ainakin tummia, mutta kuinka tummia? Mitä jos ainoa tyttö olisi angora? Olisiko se silti maailman ihanin, vaikka angorat näyttävätkin omaan silmään vähän oudoilta?

Toki olen facebookin kautta seurannut myös muita pentueita ja niiden kehitystä, mutta en samalla silmällä. Hoshikon pentueen kohdalla odotus ja jännitys oli kyllä lähes yhtä kiihkeää, kun tiesin Jonnan odottavan siitä pastellityttöä ja toivoin koko sydämestäni että hänelle syntyisi hänen toivomansa pentu - ja sitten pastellityttöjä syntyi neljä! Ja oma spesiaalipaikkansa on ollut myös Fasun pentueella, josta olisin kanssa ilomielin ottanut tytön, mutta josta tiesin jo ennen pentujen syntymää, ettei pentueesta tulisi minulle pentujonosta johtuen sellaista riittämään. Ei etenkään sen jälkeen, kun Ronja ei tullut kantavaksi - mikäli se olisi saanut jättipentueen, minulla olisi ollut ehkä pieni mahdollisuus Fasun vauvojen suhteen.

Eikä pidä unohtaa myöskään Helin supermammoja ja niiden kolmikymmenpäistä pentukatrasta, johon mahtui omien pentujen lisäksi ottolapsia paristakin eri pentueesta. Juoni ja Vanda eivät ole ehkä onnistuneet valloittamaan miua ulkonäöllään, kun miun lempiblondit ovat jo kotona, mutta Juoni on tehnyt muuten niin ison vaikutuksen, että sitä on pakostakin alkanut lämmetä ajatukselle terapiapastellista. Eikä näätäpäivässä miua hurmanneita Tian ja Peterin esikoispentuja, joista etenkin Simeon varasti osan sydäntäni.

Kaikista tämän vuoden ihanista pennuista huolimatta alkaa kuitenkin näyttää vahvasti siltä, että meidän lauma ei tänä vuonna kasva. Valtaosa tämänvuotisista pennuista on jo uusissa kodeissaan, ja lopuillakin kodit tiedossa. Itsy ei tullut uudelleen kantavaksi.

Nyt on sitten alettu suunnata katsetta ensivuoteen, ja kysellä, mitä yhdistelmiä kasvattajilla olisi silloin suunnitteilla. Tämän vuoden osalta kortit kun alkavat olla aika katsotut. Sitä haluaa kuitenkin uskoa, että yhdellä vuodella ei ole tässä asiassa merkitystä. Haluan laumaan kolmannen nääpän, jotta kumpikaan nykyisistä tytöistä ei jäisi missään kohtaa yksin. Toivon, että kolmannen tullessa kumpikin tytöistä on yhtä hyvässä kunnossa kuin nytkin: Esteri, jotta Esteri jaksaa auttaa minua pennun kanssa ja olla mukana opettamassa, miten meidän lauma toimii ja Snurre, jotta Snurre voisi saada pennusta leikkikaverin; sellaisen josta tulisi Esterin tapaan niin tuttu ettei se pelota. Minä haluan uskoa, että tilanne on sama ensivuonnakin, ja että saan pitää miun lempparitytöt vielä vuosia.

Siihen asti ihastellaan muiden pentuja. Niiden seuraa onkin luvassa jo tällä viikolla, kun torstaina on yhteisrokotus ja perjantaina Varsinais-Suomen frettien ulkomiitti. Silti olo on vähän haikea.

8 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen, vaikkakin eri eläimestä kyse. Siitä hetkestä lähtien, kun kasvattaja laittaa viestiä, että nyt on narttu astutettu, oletteko vielä kiinnostuneita pennuista ja tervetuloa käymään. Kaikki oli menny tosi hyvin, kasvattaja sanoi että voisi myydä meille pennun. Odotellaan ultraa ja olihan se astutus onnistunut. Alkaa se pisin ja piinaavin odotus. Lähempänä laskettua aikaa huomaan että kasvattajalta pitää lypsää tietoa ja lopulta kuulen että yksi pentu on kuollut ja meille ei riittänytkään pentua. Onneksi saatiin sitten toisesta pentueesta pentu, mutta kyllä sillä hetkellä harmitti niin paljon.

    http://myynmaailma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se tunne tosiaan lajia katso, kun toivotusta ja odotetusta perheenjäsenestä on kyse. Mutta onneksi fretit eivät ole menossa kieltoon, niin voi toivoa, että ensi vuonna löytyisi sopiva pentu meillekin :) Tai jos ei pentu, niin miksei vanhempikin - tänään sain vihdoin soitettua Tesyllekin ja jätettyä yhteystietoni, että miuun saa olla yhteydessä, jos frettejä ilmaantuu kotia etsimään. Sillä vaikka haluan vielä joskus kokea jonkin fretin kanssa koko taipaleen pennusta vanhukseksi, on aikuisissa kodinvaihtajissakin puolensa.

      Poista
  2. Juoni ja Vanda kuulostivat niin kovin tutuilta - ja sitten tajusinkin että taisivat olla mun serkun pikkunääppien sijaisemona. Muttaniin, odottavan aika on pitkä, kyllä teillekin vielä se oikea pikkuvillikko löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinpiirit ovat lopulta Suomessa aika pienet, selvästi :D Serkkusi siis kasvattaa Unique-nimellä? Sieltä oli tosiaan pikku musketöörejä supermammoilla hoidossa. Sen lisäksi Juoni ja Vanda hoitivat osan aikaa myös Asesers Hunter'sin lapsia, kun niiden emo Loa joutui hetkeksi imetyskieltoon.

      Poista
  3. Joo, maailma on pieni paikka. :D Ja pienet musketöörithän siellä majailivat. Harmi vaan että asutaan niin kaukana toisistamme että jäi söpöt nääppävauvat näkemättä, vaikka kuvia kyllä näkyi sitäkin enempi. Jos mulla ei olisi näin suurta kissalaumaa niin kyllä minäkin pari kissakäärmettä huolisin, ehkä sitten kun on iiiiso omakotitalo.. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fretit ovat kyllä varsin veikeitä pötkylöitä. Ja hyvää kannattaa odottaa. Itsekin muistan lukeneeni freteistä ensimmäistä kertaa 1996, jolloin myös päätin, että vielä joku päivä sellaisen haluan. Ei siinä mennyt sitten edes kahtakymmentä vuotta, kun tuli se hetki, että tilanne tuntui oikealta <3

      Poista
  4. Voi harmi :( mutta eiköhän se oikea pötkö tule vielä vastaan ja sitten ihmettelee miten pystyi edes miettimään mitään muita pentuja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti se niin onkin, että sitten kun se oma pentu löytyy, on se varmasti paras pentu maailmassa ja on onnellinen siitä, että sai juuri sen, eikä mitään niistä hypoteettisesti pennuista, joita ei sitten jostain syystä tullutkaan. Riippumatta siitä onko se tumma vai vaalea (vaikka vielä joskus sen tumman haluankin) tai mistään muustakaan. Tällähetkellä vielä tosin sillä rajauksella, että kunhan on tyttö ;)

      Ja tulihan nämä nykyiset maailman parhaatkin puoli vahingossa: en mie viime vuonna edes etsinyt, enkä ainakaan albiinoa. Silti en vaihtaisi tyttöjä pois miljoonistakaan <3

      Poista