Viimeiset tunnit

Lähtö eläinlääkärille lähenee, ja itsellä on täysi työ oman pään kanssa. Kun koettaa pysyä kasassa ja muistuttaa itselleen, miksi päätös on tehty. Silti viime päivinä ei ole voinut välttyä niiltä kilpailevilta ajatuksilta. Niiltä jotka sanovat, ettei tilanne ole vielä niin paha. Että voitaisiinhan me vielä nostaa asunnon lämmitystä niin, ettei Snurren tarvitsisi käpertyä niin syvälle unipusseihin pysyäkseen lämpimänä. Voisimmehan me lukita näätähuoneen ja asunnon järjestyksen siksi aikaa kun Snurre vielä elää, että ei niin haittaisi, vaikka sen näkö tuosta heikkenisi. Voitaisiinhan me tehdä vielä vaikka mitä. Mutta me emme voi pysäyttää insulinooman etenemistä. Vaikka me saisimme ylläpidettyä Snurren elämänlaatua vielä hetken, kyse olisi taas vain päivistä tai viikoista, ennenkuin tulisi jotain muuta. Joko jotain pienempää, jonka kanssa vielä ehkä voitaisiin tehdä jotain, tai sitten jotain, joka pakottaisi morkkiksen kera päivystykseen hätälopetukseen.

Päiväpeiton alta löytyi tuplapotti

Silti on yhtä aikaa ihan kamalaa että helpottavaa, että Snurre on yhä Snurre. Sillä on nyt viimeisetkin päivät ollut omat päivittäiset tarkistuskierroksensa, ja se on käyttänyt erittäin mieluusti hyväkseen parantunutta namipalvelua. Itse kun hain maanantaina loppuviikon vapaaksi töistä, että olen saanut olla Snurren kanssa ja vastata myöntävästi jokaiseen tahnapyyntöön. Lisäksi Snurrelle on haettu Nutellaa ja Hesburgerin majoneesia spesiaaliherkuiksi. Se onkin nyt tullut monta kertaa hereillä ollessaan tökkimään jalkaa ja juossut sitten jääkapille odottamaan nannaa. Samaten neiti on tullut uteliaana osallistumaan niin pyykkien ripustamiseen kuin muihinkin kotitöihin, ja silloin on taas hetken miettinyt, että miksi... Kunnes Snurre on taas kesken juoksun kaatunut kyljelleen, tai katse on osunut sen silmiin. Se juoksee, touhuilee ja kerjää nameja, koska se on ihan supermummo. Mutta siitä huolimatta se on myös hyvin kipeä, ja parantumattomasti sairas. Vielä hetken.

Majoneesimumskis

Puhuessa sanat ovat täysin hukassa. Jäävät kiinni kurkkuun ja hukkuvat kyyneliin. Kun on koitettu sana kerrallaan käydä läpi käytännön juttuja. Miettiä mitä tehdään sitten lopetuksen jälkeen. Se on nyt päätetty, että Snurre tulee kotiin, ja viedään huomenna tuhkattavaksi. Uurnalle hankitaan sitten keväällä paikka pieneläinten hautausmaalta. Kirjoittaminen on helpompaa, ja välillä on Jussinkinkin kanssa jouduttu kirjoittamaan osa sanoista, että on saanut ne ulos.

Ja iltalääkkeenkin jälkkäriksi majoneesibuffet.

Sillä vaikka sitä kuinka tietää, miksi päätös on tehty, sen lopullisuus hirvittää. Irtipäästäminen. Se että moni asia, joka on ollut arkea pitkään, lakkaa olemasta. Tietysti päätös tulee tuomaan myös vapautta, kun ei tarvitse enää huolehtia aamu- ja iltalääkkeistä, pitää huolta lohitahnavarastojen riittävyydestä... Mutta siihen tulee menemään aikaa, että siitä vapaudesta osaa taas nauttia. Sillä vielä se kaikki tarkoittaa ennenkaikkea sitä, että kohta Snurre on täällä enää vain muistoissa ja sydämessä. Ja siihen verrattuna kaikki lääkityksen ja sairauden tuomat vaivat tuntuvat niin pieniltä. Jos olisi se toinen vaihtoehto.