WCWFS 2017

Jussi oppi tänä viikonloppuna lopullisesti sen, että lähinäyttelyt eivät ole automaattisesti kevyempiä kuin kauempana olevat näyttelyt. Jos nimittäin sattuu eksymään järjestämään näyttelyä. Silloin näyttelyyn valmistautuminen alkaa hyvin paljon ennen näyttelyä, herätyskello soittaa näyttelyaamuna ihan yhtä aikaisin ja päivä jatkuu usein vielä pidemmälle. Tämä kaikki, vaikka ei jaksaisi pestä näätiä näyttelyyn, muistaisi kynsienleikkuun vasta näyttelypaikalla ja päättäisi antaa tuomarien katsoa, mihin kuntoon korvat ovat ehtineet viime putsauksen jälkeen.

Suolaisia piirakoita

Itselläni isoimmat vastuut olivat kahvio ja oman asuntoni siivoaminen tuomarien käyttöön.
Tällähetkellä kun asutaan Jussin kanssa vielä kahta asuntoa, niin menin viime vuoden puolella lupaamaan, että voin itse majailla viikonlopun Jussin luona näätien kanssa, niin saadaan tuomareille ilmainen yksiö viikonlopuksi. Nämä kaksi aluetta tosin sopivat siinä mielessä vähän huonosti yhteen, kun sitä muisti taas perjantaina sellaisen pikkujutun, että useamman leipomuksen pakertaminen tuottaa ihan mukavan kaaoksen ja tiskivuoren keittiöön, etenkin kun asunnosta puuttuu sellainen kapine kuin tiskikone. Niinpä sitä raivatessa meinasi iskeä ajoittainen uskonpuute, kun perjantaina piti ehtiä vielä iltapäivästä Doxxille roudaamaan tavaroita ja laittamaan näyttelypaikkaa kuntoon. Sikäli se oli kyllä hyväkin, kun sen myötä sai myös Doxxin jääkaapin jo perjantaina käyttöön, kun omasta alkoi loppua tilakapasiteetti. Onneksi töissä oli sentään kertynyt sen verran saldoa, että pystyin pyytämään perjantain töistä vapaaksi.

Iso osa omasta näyttelypäivästä kuluikin sitten kahvio- ja arpajaispöytien luona, vaikka Jussikin minua siinä aika paljon tuurasi palapelikisan tultua päätökseensä. Tarjottavat tekivät kauppansa aika odotetusti: juustokakku, banoffee ja sämpylät hävisivät oikeastaan kaikki, suolaiset piiraat hupenivat merkittävästi ja hedelmäkakku ja pullat eivät oikeastaan yhtään. Mutta tietääpähän mistä päästä ensivuonna valikoimaa karsii, jos tähän vielä ryhtyy ;)

Yksion jääkaappia ei ole selvästi suunniteltu kahviotoimintaa ajatellen

Omille näädille ei oikein edes osannut odottaa tässä näyttelyssä menestystä, kun omista tytöistä valtaosa on suomalaisittainkin pieniä, ja kun sitä oli kuullut, että venäläiset kasvattajat pitävät pääsääntöisesti isommista näädistä kuin mitä Suomessa on. Ja meidän neidit ovat yleensäkin näyttelymielessä parhaimmillaankin keskinkertaisia: kukaan ei ole napannut vielä näyttelyn huonoimpia pisteitä (vaikka Snurre tullessaan kävi useamman kerran lähellä niitä), mutta toisaalta ne jäävät myös usein selvästi näyttelyn voitokkaimmista näädistä rakenteensa ja värinsä puolesta. Sillä itse olikin lähinnä yllättynyt, kun Itsy pääsi edes re-calleihin asti, ja selvisi että se oli sielä värinsä takia. Muuten neitien saamat pistevähennykset tulivat meillä aika odotetuista syistä.

Kahvinkeitto on taitolaji. Ensimmäisestä yrityksestä seurasi lievä palovamma ja märät villasukat.

Illalla ennenkuin palattiin hallille vielä siivoamaan, käytiin tuomarien kanssa vielä syömässä ja minä ja Jussi heitimme tuomarit asunnolleni yöksi. Samalla tehtiin pieni mutka Jussin asunnolle, kun toinen tuomareista halusi nähdä Mihailin. Tässä kohtaa voin sanoa että nolotti, kun sen lisäksi että Miikkis on tällähetkellä ylipainoinen, se oli näyttelypäivän aikana onnistunut astumaan kakkaan ja sotkemaan itsensä. Siinä sai siis annettua ihan loistavaa kuvaa siitä, miten itse pitää eläimiä. Miikkis oli onneksi muuten oma halinalle itsensä, ja antoi tuomarien paijailla itseään, samalla kun puhuimme muunmuassa siitä, kuinka tuomari olikin kuullut, että paino-ongelmat ovat haisunäädillä hyvin yleisiä. Vähän harmittaa myös se, että yliväsyneenä itsellä ei oikein tahtonut sujua englantiin vaihtaminen, ja vaikka ymmärsinkin hyvin mitä tuomarit puhuivat, monessa kohtaa itse oli vaikea löytää sanoja.

Tuomaripöydät

Tänään onkin sitten edessä näyttelykamojen purkaminen, jahka saa itsensä kunnolla hereille. Eilen hallilla meni yli yhteen yöllä, joten Jussin kämpille päästyä otettiin vain näädät ylös, ja kaikki muu sai jäädä autoon - osin kyllä siksikin, että valtaosa niistä on menossa minun asunnolleni. Ja saatuani näädät laskettua kylppäriin, kaaduin melko suoraan petiin.

Omien eläinten koulukuvausta ei saa ikinä kuvattua, kun on kädet täynnä näätiä, joten muistin kerrankin napata edes jonkun koulukuvaus kuvan.

Päivään mahtui myös paljon positiivista - paikasta tuli mielestäni yllättävänkin hieno ja tilava, kun kaikki agilityesteet yms. oli saatu kannettua pois, ja kahviotarjottavista tuli paljon positiivista palautetta. Ja tietysti päivään mahtui myös paljon upeita näätiä, ja ehti juttelemaan välistä myös ihmisien kanssa. Silti tässä väsymystilassa olen iloinen, että viikon päästä olevassa Valentinessa olen vain osallistujana, ja saan halutessani nukkua koko päivän playpenissä näätien kanssa - ainakin jos Jussi suostuu seuraamaan missä numerossa arvostelut menevät.