Pentukausi tulee, oletko valmis?!

Nyt eletään sitä aikaa vuodesta, kun kaikki viime vuotiset pennut alkavat olla pikkuhiljaa aikuisia, ja uusi pentukausi on alkamaisillaan. Monella kasvatuseläimellä on kiima päällä, ja astutukset ovat alkaneet. On enää joitain viikkoja siihen, kun facebook ja muu netti alkaa täyttyä pentukuvista, ja tartuttamaan pentukuumetta niihinkin, jotka ovat siltä toistaiseksi välttyneet.

Nelikuinen hammaspeikko

Mikäli olet pentujonossa, tai oma fretti on muuten haaveissa, nyt on hyvä hetki pysähtyä miettimään, mitä pennun tulo taloon voi tarkoittaa. Sekä sitä ruusunpunaista haavekuvaa, jossa kaikki menee juuri niinkuin on haaveillut, sekä sitä toista ääripäätä. Sillä vaikka frettimuksut osaavat olla maailman suloisimpia, osa niistä osaa olla myös aikamoisia riiviöitä. Ja pentua hankittaessa myös se riiviömahdollisuus on hyvä pitää mielessä, sillä kukaan vastuullinen kasvattaja ei voi taata, etteikö pentu voisi olla ensimmäiset viikot tai kuukaudet varsinainen hammaspeikko, vaikka se olisi kuinka hyväluonteista vanhemmista ja asiallisesti sosiaalistettu. Pennun lähtö synnyinkodista maailmalle ja aikuistuminen ovat molemmat niin isoja muutoksia fretin elämässä, että ne voivat tuoda siinä esiin piirteitä, jotka eivät ole vielä ennen luovutusta näkyvissä. Hyväluonteisista vanhemmista olevasta asiallisesti sosiaalistetusta pennusta tulee useimmiten loistava lemmikkifretti, mutta monen pennun kohdalla se vaatii paljon aktiivista työtä ja kärsivällisyyttä myös uudelta omistajalta. Hyvä kasvattaja osaa auttaa sinua valitsemaan pennun, mikä on todennäköisimmin helppo ja aloittelijaystävällinen, mutta se ei vielä tarkoita sitä, että pentu olisi automaattisesti puruvarma tai etteikö se vaatisi työtä.

Toki niitäkin frettejä löytyy, jotka eivät pure ikinä, edes pentuna. Niitä joilta saa alusta asti vain näätäpusuja, ja jotka nukahtelevat jo muksuina luottavaisen oloisena vieraidenkin syliin. Omassa näätälähipiirissä tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi Ruut ja Itsy. Useimmat pennut eivät ole kuitenkaan näin helppoja, joten siihen, että oma pentu on todennäköisesti haastavampi kannattaa asennoitua alusta asti. Ja varautua siihen, että pentuaika näätämukelon kanssa voi olla melkoista tunteiden vuoristorataa, kun ottaa väsyneenä hammasta kerta toisensa jälkeen tajuamatta mitä tekee väärin, kun luottamusta ei vain tunnu löytyvän, ja tuntuu että kaikki mitä koittaa saa pennun puremaan vain lujempaa.

Kymmenkuinen (kohtalaisen)puruvarma sylinäätä

Jos frettilapsi tuntuu hampaiden kerakin siltä haaveiden otukselta, nyt on hyvä hetki lähteä rakentemaan itselleen toimivia verkostoja. Oli pentu suunnitelmissa tänä vuonna tai myöhemmin, tulet hyötymään pennun kanssa siitä, että sinulla on kännykkäsi yhteystiedoissa mieluiten useampia erilaisia näätäkontakteja. Ainakin seuraavista hyödyt varmasti:

Kasvattaja. Luotettava kasvattaja on avainhenkilö etenkin ensimmäistä pentua hankittaessa. Hän haastattelee sinut varmistaakseen, että sinulla on riittävät pohjatiedot, ja auttaa parhaansa mukaan täydentämään niitä myöhemmin. Hän tuntee pentusi ja sen suvun, ja osaa parhaiten antaa vinkkejä, mitä juuri tämän pennun kanssa kannattaa lähteä koittamaan.

Lähellä asuvat itseäsi kokeneemmat harrastajat. Heistä on apua etenkin silloin, jos kasvatttaja asuu kauempana. Toki netti on tulvillaan käsittelyohjeita jopa videomuodossa, mutta silti monesti on helpompaa, kun voi pyytää jotakuta näyttämään ihan livenä, ja juuri sen oman pennun kanssa miten hommat toimivat. Välillä se tuo myös sen tervetulleen oivalluksen, ettei pentusi ole toivoton hirviö, vaikka se juuri sillä hetkellä siltä tuntuisikin, vaan että te molemmat tarvitsette vielä lisää treeniä ja varmuutta, että hommat lähtevät sujumaan. Ehkä oletkin jo käynyt jonkun lähialueella asuvan harrastajan luona tutustumassa näätiin, ja voisit kysyä häneltä, voiko hän tarvittaessa auttaa?

Vertaistuki. Toiset pennunomistajat ja/tai aloittelijat, jotka ovat samassa tilanteessa kuin sinä. Iso plussa siitä, jos he asuvat kyllin lähellä, niin että voi laittaa välillä pystyyn pentutreffit. Meidän tapauksessa Sarianna ja Kasperi pentuineen olivat pelastus niinä hetkinä, kun Mitellan akku vain kesti ja kesti, ja oma akku oli ollut jo tunteja hyytymispisteessä, ranteet höllinä ja mieli väsymyksestä itkuinen.

Kaveri, jolla on omaasi haastavampi pentu (tämä etenkin, jos sinulle sattuu haastava pentu). Näin ei ehkä saisi sanoa, mutta joinakin hetkinä on todella piristävää nähdä ystäväsi verta vuotavat haavat. Kun alkaa kyseenalaistaa omaa osaamistaan ja tuntuu, että oma pentu ei kasva ikinä yhteiskuntakelpoiseksi aikuiseksi, siinä missä 'kaikkien muiden' pennut ovat olleet puremattomia ja sisäsiistejä jo kuukausia, on aivan äärimmäisen lohduttavaa viestittää kaverille joka sanoo puremia tulleen taas viisi tälläviikolla kun itse olet saanut vain neljä. Se ei vähennä itseen osuneiden puremien määrää, mutta luo uskoa siihen, että et ole pilaamassa helppoa pentua, vaan etenemässä hitaasti mutta varmasti haastavamman tapauksen kanssa.

Hammastelevan pennun lävistysnäytteitä. Kuvakollaasi Hanna Lampinen

 
Itku. Epäusko. Puremat. Luottamuspula. väsymys. Toistuva paluu alkuun. Sisäsiisteysongelmat. Turhautuminen. Itsensä kyseenalaistaminen.

Miksi kukaan sitten ylipäätään haluaa pentua? Ainakaan sen ensimmäisen jälkeen?

Koska ne ovat maailman mahtavimpia otuksia. Ne saavat sinut nauramaan toistuvasti tempauksillaan, ja maailmassa ei ole mitään suloisempaa kuin nukkuva fretti. Jopa purevat fretit ovat ihan tolkuttoman suloisia nukkuessaan. Ja mitä pidemmän matkan joudut kulkemaan ennen ensimmäisiä näätäpusuja, sen palkitsevimmalta ne lopulta tuntuvat (sitten kun saat elimistösi uskomaan, että kyseessä oli oikeasti pusu, ei purema). Ja kun olet kerran taistellut tiesi frettisi luottamuksen piiriin, pääset todenteolla nauttimaan siitä, mitä kaikkea kuvittelit fretin omistajuuden olevan. Frettipäivillä omistajiensa sylissä luottavaisina loikoilevat näädät vain saavat polun pentuajoista siihen pisteeseen vain näyttämään välillä petollisen helpolta.


Mikäli siis otat fretin, tee se harkitusti. Äläkä luovuta. Mikäli arpaonnesi ei osu maailman helpoimpaan pentuun, kaiva esille yhteystietosi. Kysy ja hae apua, ja muista, että kaikki helpottuu kyllä. Puhu niin monelle kuin sinun täytyy puhua ja sulje pentu tarvittaessa välillä eri huoneeseen, että jaksat taas jatkaa sen koulutusta levättyäsi ensin itse. Hae lisää vertaistukea ja muistuta itsellesi, miksi olet valinnut lajisi. Koeta katsoa tulevaisuuteen, ja muistuta itsellesi, kuinka pitkän matkaa olette alusta jo tulleet.

Vuoden kuluttua todennäköisesti jo naurat pahimmille puremille, ja jostain pentuhuuruisen mielen perukoilta nousee haave toisesta pennusta. Onhan nykyinenkin jo niin helppo (ellei se päätä alkaa ensimmäisenä keväänään todenteolla nirsoilemaan, mutta se onkin jo toinen tarina...), ja hyötyisi varmasti kaverista. Ja eihän se toinen ainakaan pahempi voisi olla...? Itseasiassa, sehän voisi olla vaikka kuinka helppo, nyt kun itselläsikin on jo enemmän kokemusta...

(Ja kyllä, vastoin kaikkea sitä, mitä saatoin viime syksynä vannoa, meille saattaa tulla tänäkin vuonna pentu. Toivon silti, että en pääse tänä vuonna kenenkään yhteystietolistassa viimeiseen kohtaan. Tänä vuonna kun meille tulee toivottavasti se vähän helpompi pentu. Vaikka Mitellastakin on jo saatu aika muru <3).