Kuulumisia Evirasta

Itse en ole ikinä osannut identifioitua vahvasti yhden eläinlajin harrastajaksi. Tällähetkellä näätäjutut vievät ehdottomasti eniten aikaani, ja ovat huomioni keskiössä. Ennen Miikkistä ja tyttöjä, minut laskettiin vahviten rottaharrastajaksi. Ennen rottia (ja niiden ohella) minulla on ehtinyt olla matelijoita, lintuja, sammakkoeläimiä, muita jyrsijöitä, hyönteisiä, kissoja, koiria... Eli eläimiä aika laidasta laitaan. Tästä seuraa yhä se, etten ole immuuni erilajisille houkutuksille: vaikka minulla on kotona maailman parhaat tyypit, iskee aina välillä kaipuu monilajisempaan laumaan. Kun Tino esittelee maailman suloisinta pientä afrikkalaista talokäärmettä, tai kun Kasperi kysyy, enkö haluaisi roborovskia. Ennenkuin suu ehtii muodostaa kieltolauseen, päässään on jo ehtinyt miettiä terran paikat ja sisustukset. Aiemmin lähes satapäisen lauman hoidosta vastanneena sitä ei voi olla miettimättä, missä se yksi terraarioasukki missään tuntuisi.

Mutta sitten muistaa sen kolikon kääntöpuolen. Etenkin nyt kun Jussin lauma on kasvanut monikymmenpäiseksi, sitä on taas aika aitiopaikalla isomman lauman arkeen. Ja muistaa, miksi itse aikoinaan halusi vähentää. Viiden kanssa kaikki kun on useimmiten ihan ok, vaikka viime vuonnakin saatiin heittää useampi hammaslääkärikeikka ja ehdittiin pelätä suolitukosta sen jälkeen kun lelusta hävisi pala. Mutta sitten kun eläimiä on kymmeniä ja lajikirjo runsas, tuntuu että aina jollakulla on jotakin: moltti on epäonnistunut, joku ei meinaa syödä, tulee punkkeja... Vaikka joku viikko menisikin kommelluksitta, voi olla melko varma ettei koko kuukausi mene. Vaikka mikään yksittäisistä yksilöistä ei olisi kovin sairastelevainen tai moniongelmainen, isomman lauman kanssa niitä yksittäisiä yksilöitä on vain niin monta. Niinpä sitä on toistaiseksi päättänyt pitäytyä itse häkki- ja terraarioeläimettömänä, ja keskittää sellainen touhuilutarve Jussin laumaan. Vaikka siitä päätöksestä saakin muistuttaa itseään toistuvasti, kun mieli eksyy harhailemaan kaikkien eläintuttavuuksien edessä.

Naraka oli kuvauksellinen käärme

Onneksi isomman lauman kanssakaan niitä isompia takaiskuja ei tule ihan koko aikaa. Yksi sellainen tuli kuitenkin joulukuun puolella, kun yksi Jussin suosikkikäärmeistä eli valkohuulikyy Naraka löytyi terraariostaan kuolleena. Kyseessä oli nuori eläin, joka oli paria viimeisintä ruokintakertaa lukuunottamatta syönyt koko ajan hyvin. Niinpä se päädyttiin lähettämään Eviraan avattavaksi, jotta kuolinsyy selviäisi. Mikään ulospäin näkynyt oire tai muutos kun ei selittänyt käärmeen äkillistä kuolemaa. Eikä syytä löytynyt heti avauksessakaan, ja Jussi alkoi jo ihmetellä, kun Narakan jälkeen kuolleen Pirren tulokset tulivat viikkoja nopeammin mitä Narakan tapauksessa. Lopulta viivytyksen syy selvisi: lopullinen diagnoosi saatiin Narakan kohdalla vasta histologisen värjäyksen myötä siinä missä Pirren tapauksessa syy oli ollut elimellinen. Histologisen värjäyksen jälkeen peli oli kuitenkin  täysin selvä, kun mykobakteerien aiheuttama bakteeritulehdus oli levinnyt paitsi sydämeen ja keuhkoihin myös eläimen vatsaan ja rasvakudokseen. Ainoa mitä tulos ei pystynyt selittämään oli mistä käärme oli bakteerin alunalkaen saanut, sillä myrkkynä se on ollut varsin tehokkaasti eristyksistä muista, kun sille on paitsi omat koukut ja sitä tai sen terraariota ei koskaan koskettu paljain käsin. Tässä Narakan myrkyllisyys oli kuitenkin myös onni onnettomuudessa, sillä sen kohdalla riski siihen, että bakteeri olisi päässyt leviämään ihmisiin tai muihin matelijoihin oli pienin, koska siihen ei voinut ottaa kontaktia.

Narakan laji oli valkohuulikyy eli Trimeresurus albolabris

 Nyt sitten desifioidaan terraariota ja mietitään, pitäisikö tulossa olevat kaksi käärmettä viedä alkuun karanteeniin minun asunnolleni. Odotellaan Eviran laskua. Ja itse muistuttaa taas itseään siitä, että tätä itselläkin oli enemmän silloin, kun eläinlauma oli isompi. Ja tulee olemaan enemmän sitten, kun yhteenmuutto joskus koittaa: vaikka meillä on kummallakin omat lemmikkimme, niin toki sen toisen lemmikitkin tulevat eri tavalla tärkeiksi kuin vieraiden otukset. Ei nyt ehkä ihan joka hämähäkki ja skorpioni, mutta ainakin nuo itselle läheisempien lajiryhmien otukset, kuten käärmeet, liskot ja jyrskät. Ja vaikka kuinka on päättänyt pitää oman laumansa (semi)pienenä, elää myös osittain sen toisen lauman arkea, ja koettaa olla siinä tukena ja apuna.