Vuosi 2022 kohta paketissa

Taas viedään vuoden viimeisiä päiviä. Vuosi sitten totesin, että ei tarvittaisi paljoa, jotta tämä vuosi olisi edellistä parempi. Viime vuonna kun tuli saavutettua paljon, mutta menetimme niin paljon, ettei niistä saavutuksista oikein osannut nauttia. Valitettavasti menetyksistä riitti osansa myös tälle vuodelle, kun jouduimme hautaamaan äidin aviomiehen, Justiinan, Enigman ja Nipsun, sekä pienemmistä ja lyhyempiaikaiseksi jääneistä tuttavuuksista hiiret, natalit ja Kapu-kirjoahvenen. 

Bianca & kumppanit liittyivät tänä vuonna jengiin

Silti siinä missä viime vuonna tätä kirjoittaessa minulla oli jäätävä stressi tulevista työssäoppimispaikoista, kirjoitan tätä nyt valmistuneena ja vakituisen työpaikan saaneena. Alan vaihto on siis saatu tältä erää päätökseensä, ja olen vihdoin oikeasti eläinalalla klinikkaeläinhoitajana. Se tuo luottoa siihen, että saadaan taas rakennettua meidän talouden taloudellista perustaa vähän vankemmaksi, vaikka maailma jatkaisi myllerrystään samaan tapaan kuin viime vuodet. Tänä vuonna pandemialle kun on viimein riittänyt vähemmän palstatilaa, kun ensin alkuvuodesta alkoi Ukrainan sota, jota seurasi energiakriisi. Nämä yhdessä ovat johtaneet hinnannousuihin lähes kaikessa. 

Lauma on pyörinyt mukana myös koulussa ja töissä

Kaikesta tästä huolimatta olemme avanneet ovemme myös lukuisille uusille tyypeille, kuten sokerioraville, useammalle rescue-liskolle, Tuukka-siilille, arosopuleille, tuliskinkille, sukkanauhakäärmeille, kääpiörotille sekä neljälle uudelle fretille Juutakselle, Navalle, Teklalle  ja Hattaralle. Omien uusien ystävien lisäksi meillä majaili myös useamman kuukauden neljä maailman ihaninta hoitofrettiä. Viime vuotisista ja tämän vuotisista menetyksista huolimatta talo ei ole siis suinkaan hiljentynyt. Eikä ensi vuosikaan tule menemään ainakaan täysin ilman uusia tuttavuuksia, sillä toivon että viimeistään helmikuussa pääsen esittelemään teille kääpiörottajengin uuden jäsenen Kuusaman, ja jossain vaiheessa kevättä Simon, joka ei ole siili. Mutta nyt jengiä on taas sen verran paljon, että jos (ja toivottavasti kun) enää ei koettaisi samanlaisia menetyksiä kuin viime ja tänä vuonna, ei meille tule mahtumaan samalla tavalla lisäjengiä kuin tänä vuonna. Eli sen osalta odotetaan vähän rauhallisempaa tulevaa vuotta. 

Yksi iso asia mistä olen onnellinen, on että emme ole menettäneet kissoista ketään emmekä freteistä muita kuin Justiinan. Viime vuoden päivitystä lukiessa kun tuli palattua myös siihen pelkoon, minkä Mintun sairastelu aiheutti. Siitä sairastelusta ei olla kyllä päästy täysin eroon vieläkään, ja voi olla, että sekä Mintulla että Löllöllä voi olla jatkossa loppuelämän kestävä jatkuva lääkitys. Mutta ainakaan toistaiseksi kellään karvakavereista ei ole mitään, minkä takia joutuisi miettimään lopullisempia ratkaisuja. Vaikka toki sekä kissajengin että etenkin frettijengin kanssa tiedostaa, että meillä on nyt useampia vanhenevia tyyppejä, joiden kohdalla tilanteet voivat muuttua nopeasti. 

Frettijengiin on liittynyt ensimmäistä kertaa myös poikia

Harrastustoiminta on ollut yhä aika seis. Frettinäyttelyitä järjestettiin tänä vuonna Suomessa kaksi, joista toiseen osallistuimme. Lemmikki Tampere messuilla kävimme edustamassa oman lauman kanssa, ja Hyvinkään matelijamessuilla leikkimässä turistia. Frettipuolella tapahtumien uudelleen käynnistymistä osaltaan hidastaa rokotteiden saatavuusongelmat, joiden myötä tänä vuonna ei ole ollut yksiäkään joukkorokotuksia. Tällä hetkellä ei ole edes mitään arviota, kauanko saatavuusongelma vielä kestää. Kissapuolella päästiin muutaman vuoden tauon jälkeen taas miittaamaan muita bloggaajia Tampereelle.

Ensivuonna minulla on suurimpana tavoitteena ottaa iisimmin. Vakiinnuttaa omaa osaamista, uutta työuraa ja nykyistä laumaa. Ja toivottavasti saada myös nykyinen frettijengi vakiintumaan ja pelaamaan paremmin yhteen. 

Läpi vuoden on myös pyritty oppimaan uutta

Ja päästiin olemaan pitkästä aikaa taas vähän sosiaalisia.

Joulun aikaan

Joulunpyhinä meillä on riittänyt vilinää ja vilskettä myös eläinrintamalla. Meillä kun on ollut kotona oman lauman lisäksi myös siskon sfinksikaksikko Isac ja Ilo, sekä yhdeksän hoitohiirtä ja kaksi hoitokotiloa. Näistä parhaiten vilinän ja vilskeen keskipisteessä ovat olleet kissat, jotka ovat saaneet mennä ja tulla niinkuin mielivät bunkkeria ja kodinhoitohuonetta lukuunottamatta. Siskon kissat kun ovat vierailleet meillä sen verran usein, että ensimmäisen päivän jälkeen ne yleensä muistavat jo hyvin paikat ja meidän jengin. Kodinhoitohuone on ollut nyt poikkeuksellisesti suljettu kissoilta, sillä sielä on nyt hoitohiiret ja kotilot. Päädyin majoittamaan ne varuiksi eri tilaan missä omat jyrsijät ovat, etenkin kun parilla tytöistä on ollut pieniä rohinoita. Kodinhoitohuone on myös siitä helppo eristystila, että sielä on oma vesipiste, mikä aina helpottaa hoitamista. Sen lisäksi kodinhoitohuoneen oven saa lukkoon, eli kissat eivät voi vahingossakaan oppia avaamaan sitä. Fretit ovat viettäneen aikaa enimmäkseen omassa huoneessaan, sillä jouluvieraista pari vähän jännittää frettejä, ja freteistä yksi hauskimpia leikkejä on laittaa niitä jännittävät ihmiset hyppimään ja pomppimaan. Koko frettijengi Hattaraa lukuunottamatta on kyllä nyt niin syvällä talvimoodissa, ettei asia ole juurikaan hetkauttanut niitä. Kesällä asiasta olisi voinut seurata isompikin kapina.

Sfinksien saunavuoro

Jouluvieraiden myötä kissoilla on riittänyt leikittäjiä ja rapsuttajia, ja kissat ovatkin silminnähden nauttineet siitä, että sohvilta löytyy lähes aina ihmisiä, joilta hakea huomiota. Minttukin kun on saanut hakea huomiota omilla ehdoillaan, eli itse lähestyen. Minttu kun ei pidä yhtään siitä, jos joku vähänkään vieraampi ihminen nostaa sitä, vaikka onkin muuten leipova ja kehräävä rakkauspakkaus. Ainoastaan se tuotti kissoille selviä vaikeuksia, kun aattona linjattiin, että kissat voisivat pysyä poissa pöydiltä joululiinojen levittämisestä aina siihen asti kun on syöty. Tämä herätti närää kaikissa seitsemässä, ja oli useimpien mielestä selvästi kohtuutonta. Miksi levittää pöydille peflettejä kissoille, ja sitten kieltää käyttämästä niitä?! Rutulla on myös ollut pientä sulattelua siitä, että myös Isac ja Ilo pitävät lämmitetystä saunasta, joka on ollut yleensä täysin Rutun valtakuntaa. Kokeilimme myös jotain, mitä emme ole tehneet ikinä ennen: aloitimme palapelin kasaamisen olohuoneessa, ja jätimme sen yöksi esille. Jussia kyllä nyt vähän harmittaa, kun yksi pala on kateissa. Itse taas olen enemmän kuin yllättynyt, että palapeli oli yli vuorokauden pöydällä seitsemän kissan keskellä, ja tuhannen palan palapelistä hävisi vain yksi pala. 

On se kurjaa, kun pitää tyytyä pehmeään taljaan, kun pöytäliinalla istumisesta tuli sanomista

Tänään on ohjelmassa ottaa enempi bunkkerijengin hoitoa, niin että siskonmuksutkin pääsevät taas seuraamaan käärmeiden ja liskojen ruokintoja. Samalla pitää taas tehdä kunnon kostutus kaikkiin terroihin. Siinä hommassa kyllä kaipaisi, että saisi jossain kohtaa aikaiseksi sen vesipisteen myös bunkkeriin. Se kun on kanssa roikkunut toivelistalla jo muutosta asti, ja se ei välttämättä olisi edes mikään tähtitieteellisen vaikea ja kallis projekti, sillä matelijabunkkeri on virallisesti talon tekninen tila, ja vesiputket kulkevat sielä jo valmiiksi.

Etenkin Juutas ottaa rennosti, vaikka joku on tyhjentänyt molemmat kupit ja sotkenut vielä lattiankin. Montako frettiä muuten bongaat kuvasta?

Ihmispuolella aatto meni hyvin, mutta rauhallisesti. Tunteet olivat välillä hyvin pinnassa, etenkin äitin lukiessa muutamia Raamatun kohtia ennen ruokailua, ja pukeutuessa kaikkien yllätykseksi Joulumuoriksi, nyt kun Joulupukkia ei ollut (ainoa joka oli vihitty yllätykseen oli Jussi, joka sai auttaa äitiä Petteri-porona). Aaton rauhallisuutta lisäsi entisestään siskoni sairastuminen juuri ennen aattoa. Joulupyhien ohjelmassa on ollut paljon pelailua (aiemmin mainittua palapeliä, lautapelejä ja vähän konsolipelejäkin), jouluruokaa, jouluohjelmia ja saunomista. Eilen vedettiin muksujen kanssa myös pimeäpiilosta pihalla, ja vaikka alkuun pelkäsin, että lumen valaisema piha ei tarjoa mitään haastetta, etenkin kun jalanjäljetkin jäivät lumeen, sain pian huomata olevani täysin väärässä. 

Hyvää Joulua!

Suursiivous ei valmistunut jouluksi. Joka paikka ei kiiltele puhtauttaan, eikä edes jokaikisellä lauman tyypillä ole juuri nyt edessään vuoden paksuin ja puhtain olkipatja. Joulu on silti siitä kiva ja armollinen juhla, että se saapuu kaikille samaan aikaan oli sitten valmis tai ei. Täälläkin siis rauhoitutaan nyt joulun viettoon, ja joulu saa tulla kotiin tällaisenä kuin se nyt on. Ehkä ensivuonna on taas enemmän aikaa ja energiaa väsäillä itsetehtyjä ovikransseja ja tuoksuappelsiineja - ehkä ei. Mutta tässä ja nyt on tärkeintä, että siskonperhe saapui meille jo toissapäivänä, ja loput jouluvieraista saapuvat tänään. Ja ruokaakin pitäisi olla sen verran, että saadaan ihan kaikille vatsat täyteen, niin ihmisille kuin eläimillekin. 

Hyvää joulua koko meidän poppooolta kaikille lukijoille!

 

Tauko

Viikonloppusuunnitelmat muuttuivat siltä osin, että lupauduin tekemään lauantaina työvuoron. Väsymystila alkoi kuitenkin olla sellainen, että asetin ehdoksi sen, että tämä maanantai järkkääntyisi vastaavasti vapaaksi. Nyt pandemian jälkeen olen nimittäin joutunut huomaamaan, että nyt kun maailma on alkanut pyöriä taas normaalimpaan vauhtiin minä en ole vieläkään oppinut varaamaan riittävästi aikaa levolle ja etsimään arkeeni tarpeeksi palauttavia asioita. Vaikka en vaihtaisi torstaistakaan mitään, kun yhteen päivään tuli vedettyä opiskelijakierros meidän eläintiloissa, työvuoro ja teatterikäynti illalla, sitä joutui huomaamaan että tuollaiset päivät vaatisivat sen, että sitä olisi levännyt hyvin pohjalle. Kun tuollaisen vetää tilanteeseen, jossa on ollut monta viikonloppua menossa ja sosiaalinen niin töissä kuin vapaalla, ei introvertin akku kestä.

Torstaina Ruttua ja Löllöä harmitti, kun ne joutuivat boksiin, ja Maunoa, kun se ei päässyt boksiin.

Niinpä nyt eilen ja tänään on tullut vietettyä virallista paitulivillasukka-aikaa, eli tehtyä vain asioita, joita voin tehdä poistumatta kotoa ja yöasussa. Heitin romukoppaan jopa kaikki vähänkään kunnianhimoisemmat tavoitteet siitä, kuinka käyttäisin nämä vapaat siihen, että jynssään koko kämpän joulukuntoon ja pesen molemmat saunat lattiasta kattoon. Toki olen myös siivoillut vähän, mutta kumpanakaan päivänä yhtäkään siivoushommaa ei ole aloitettu ennen kuin olen katsonut elokuvan, jonka olen valinnut ihan itse, syönyt hyvin ja tänään myös saunonut. Eli prioriteettilista on käännetty kerrankin niin päin, että ensin tehdään se, mikä on kivaa ja palauttavaa, ja katsotaan sitten vasta sen jälkeen, vieläkö ehtii ja jaksaa siivota jotain. Katson ihan äärimmäisen harvoin elokuvia yksin kotona, ja tuntuu ihan uskomattomalta, että Disneyn Pähkinänsärkijän katsomistakin tuli odotettua neljä vuotta, kun koskaan ei tuntunut olevan oikein hyvä hetki. Ei vaikka olin viime kesänäkin useamman kuukauden ihan vain kotona. Pähkinänsärkijä kun kiinnitti huomioni jo meidän Dubain reissulla, kun ostoskeskuksissa oli ihan valtavia elokuvan mainoksia ja ne vaikuttivat niin kiehtovilta ja sadunomaisilta, että ne painuivat mieleeni vuosiksi. 

Mutta ehkä tässä on ainesta uuden vuoden lupaukseksi asti: minun on opeteltava rentoutumaan silloinkin, kun asiat ovat kesken. Tämän lauman kanssa mistään kun ei kuitenkaan tule ikinä valmista. 

Viime viikon härdellipäivänä minulla oli tosiaan kaikenlisäksi omatkin kissat mukana töissä, koska samallahan ne nyt, ja kun sen päivän työvuoro oli kuitenkin itselläni lyhyempi aamun ohjelmasta johtuen. Löllön kohdalla ei tutkittu mitään sen isommin, sillä olin jo aiemmin näyttänyt Roosalle sen röntgenkuvan ja puhuttu pojan oireista. Löllölle lähdettiin siis nyt kokeilemaan samaa pitkävaikutteista kipulääkettä, eli Solensiaa kuin Mintullekin. Löllöllä kun on selässä selkeitä nikamien yhteenluutumia, jonka lisäksi se aristaa toista lonkkaansa. Sillä onkin monesti tapana lepuuttaa toista takajalkaansa makoillessaan, niin että sen asento muistuttaa vähän niitä kuvia, mitä curleista on viime aikoina kiertänyt. Sen kohdalla on jo aiemmin epäilty, että selän ja lonkan muutokset saavat kyseisen jalan puutumaan helpommin, ja sen myötä jalan ojentaminen esimerkiksi käteen tuettuna parantaa oloa.

Löllön jalanojennus

Ruttu taas ultrattiin ja siltä tutkittiin virtsa- ja verinäytteet, nyt kun sillä on ollut taas aiempaa enemmän vääriin paikkoihin pissailua. Labratuloksista ei löytynyt mitään hälyttävää, mutta ultratessa virtsarakossa näkyi joitain muutoksia, joista ei vielä saatu tarkempaa selkoa. Sielä oli jokin selkeästi tummempi alue, ja sen reunat vaikuttivat paksuuntuneen. Rutulla aloitettiin nyt sitten Cartrophen-pistossarja, ja sen kanssa mennään kontrolliultraan tammikuussa. Rutunkaan kohdalla mahdollista kipukäytöstä ei voitu sulkea pois, joten täytyy ennen kontrollia miettiä senkin kohdalla, pitäisikö se samalla kuvata. Monien tutkimusten mukaan nivelrikkoa esiintyy kuitenkin jopa 90 prosentilla yli 12-vuotiaista kissoista, ja Ruttukin täyttää kuitenkin ensivuonna jo yksitoista. Eli sikäli ei olisi mitenkään tavatonta, että kaikkien kolmen oireet voisivat liittyä samaan vaivaan, vaikka kaikilla niistä oireilu esiintyy eri tavoin.

Samalla sitä joutuu miettimään vessajuttuja vähän uusiksi. Frettien kaivelutaipumuksen ja Rutun reunan yli pissaamisen takia kaikki meidän vessat ovat olleet kolmikon tulosta asti joko päältä kuljettavia tai korkean kynnyksen omaavia. Mutta jos nyt aletaan olemaan tilanteessa, että vähintään puolella meidän kissoista alkaa olla nivelrikkoa, sitä on pakko löytää vaihtoehtoja. Yksi pentu-/seniorivessa tulikin jo hankittua kodinhoitohuoneeseen, ja sen ympäristö on vuorattu helposti pestävillä matoilla. 

Sitä on myös alkanut puoli vakavissaan harkita laserin hankkimista kotiin. Monessa nivelrikkoa käsittelevässä jutussa kun viitataan, että laseroinnista voisi myös olla apua nivelrikon oireiden hoidossa, sillä se vilkastuttaa verenkiertoa alueella. Mutta koska Minttu sietää meidän kissoista kaikkein vähiten reissaamista, eikä Löllökään sitä erityisemmin arvosta, en usko että niiden kohdalla säännölliset hoitokäynnit muualla toisivat ainakaan parannusta elintasoon. Nyt harmittaa todenteolla, että en tarttunut heti tilaisuuteen, kun yksi tuttu myi heillä frettrikäytössä olleen laserinsa pois. 

Salainen Joulukissa

Vaikka pää ei ole taas tahtonut pysyä koko aikaa menossa mukana, sen mie sentään muistin tehdä, että vinkkasin Tassulinnan kautta Kissatunturin suuntaan, että meillä on ollut aika kilttejä kissoja ja frettejä täällä. Ihan vain siltä varalta, että Hattara on mennyt näykkimään liikaa tonttujen varpaita, ja sitä kautta liikkeelle on päässyt väärää informaatiota. Ja niinhän siinä sitten kävikin, että Joulukissan paketti löysi myös meille. 

Fretit ottivat vastuulleen tarkistaa, että laatikko on tyhjennetty asianmukaisesti

Ehdittiin napata paketti postista ennen mökintyhjennysreissulle lähtöä, ja Mauno ja Jussi olivat heti laatikon kimpussa pyörittelemässä ja katsomassa sitä, ja Mauno istui heti sen päälle odottamaan, koska laatikko aukeaa. Poikien harmiksi jouduin siinä kohtaa vielä vähän toppuuttelemaan, sillä pitihän avausrituaali toki hoitaa niin, että ehdittäisiin kutsua kaikki mukaan, ja ottaa vähän kuviakin. 

Maunon mielestä hänen oli illan isäntänä hyvä ottaa vastuulleen tarkistaa mitä paketeista paljastuu

Minttuakin alkoi kiinnostaa homma siinä vaiheessa, kun paketeista alkoi löytyä nameja

Rutun mielestä hommaa nopeuttaisi, jos sekä hän että Mauno aukoisivat paketteja

 

Tämä lelukippo oli selvästi meidän pörröneitien mieleen. Mauno ei ihan ymmärrä, mitä tytöt tuossa näkivät

Kotiuduttua se hetki sitten koitti. Freteistä hommasta innostui eniten Hattara, jolle tämä oli ihka ensimmäinen Joulukissapaketti tai ylipäätään joulupaketti ikinä. Se ottikin hommasta sellaiset hepulit, että kissat tulivat ohjaamaan sitä tassuilla vähän sivummalle, että antaa kokeneempien näyttää, miten nämä lahjavalvojaiset toimivat. Että eihän sitä voi mennä vain popcornina laatikkoon pomppimaan, kun ensin pitää haistella kaikki paketit läpi, ja koittaa tehdä pientä kartoitusta siitä, missä niissä on nameja ja hyvältä tuoksuvia leluja. 

Rutun mielestä on ihan ok vähän pepputaktailla Nutellaa - onhan kyseessä kuitenkin JouluKISSA paketti, eli kissoilla on selvä etuoikeus nameihin

 

 

Jotkin namit aiheuttivat kuitenkin hämmennystä. Kissapaketissa oli kissasuklaata, joka ei kuitenkaan ollut kissoille...?!

Suklaa pitää toki luonnollisesti syödä kissan seurassa, mutta että kissoille ei saisi antaa siitä yhtään maistiaisia?!

Kissaraati oli hyvin yksimielinen siitä, että paketista löytyneet kalanamit olivat parasta ikinä. Yksimielisyys oli niin vahvaa, että jopa Jussi, jolla on melko paha henkinen kala-allergia joutui taipumaan raadin edessä, ja hyväksymään namit jatkoon. Niitä kun tullaan taatusti hankkimaan jengille myös jatkossa. Eikä Jussin tarvitse kyllä olla huolissaan, että meillä olisi sen jälkeen lattiat ihan kalassa, sillä nameista ei jäänyt jäljelle pienen pientä muruakaan. Fretit eivät puolestaan ihan ymmärtäneet kissojen sekoamista kalanameista, sillä fretit olivat puolestaan yksimielisiä siitä, että saman Itsy Bitsy -merkin kananamit voittivat kalanamit sata-nolla. 

Niistä kalanameista puheenollen, Mauno voisi ottaa lisää vaikka heti.

Ainon mielestä tähän olisi sopinut sellainen hillitty poseerauskuva kaikkien aarteiden kanssa, mutta eihän Hattara ja Mauno osaa keskittyä!

Heti kun sisko lähti vahtimasta ja vaatimasta hillitympää käytöstä, Mauno alkoi vähän testailla tonttuja, ja Hattara ilmoitti, että kala ei ehdi nyt lataukseen, kun hän leikkii sillä jo

Ja tähän loppuun on toki asiallista isojen kiitosten kera kertoa, kuka meidän salainen Joulukissa oli. Ja sehän oli Kissakolmio Tampereelta! Kissakolmion blogi on ollut nyt hiljaisempi, mutta Facebookin ja instgramin puolelta löytyy tuoreempia kuulumisia. Kiitos koko meidän jengiltä Kissakolmion väelle sekä Tassulinnalle, joka on taas toiminut Joulukissan apukäpälinä ja viestinviejänä!

Vilinää vilskettä

Perjantaina järkättiin täällä pikkujoulut muutamille Jussin kurssikavereille, ja eilen lähdettiin heti aamusta mökin tyhjennykseen Tampereelle, josta saavuimme muutama tunti sitten. Sen jälkeen onkin sitten purettu autoa ja katsottu että eläimillä on kaikki ok. Torstain piti olla siivouspäivä, että perjantaina kaikki olisi ollut ihan tip top, mutta se siivoaminen jäi silti enemmän tasolle, että pyrimme että kämppä näytti suht ihmissasumukselta. Siinä kohtaa kun annettiin freteille ja kissoille lähtiessä virikkeeksi kokonaisia pakasteviiriäisiä Jussia harmitti palatessa paljon vähemmän, ettei kämppä ollut ihan kiiltänyt puhtaudesta lähtiessäkään. Kokonaiset viiriäiset kun on varattu meillä spesiaalivirikkeeksi vähän pidempiin yksinoloihin nimenomaan siksi, että niistä tulee sotkua ihan miljoonasti niistä saatavaan tuokamäärään nähden, kun tyyppien mielestä ne pitää höyhentää ennen syömistä, ja etenkin Mauno lähes poikkeuksetta sitten oksentaa osan hyöhenistä jonnekin. Mutta kun katsoo kuinka laajalle frettihuoneeseen ja muualle yläkertaan höyheniä ja sulkia on levinnyt, niin näkee kyllä taas, että virikeaspektikin on täyttynyt hyvin. 

Kaikesta vilskeestä huolimatta me asumme aika idyllisessä joulupostikorttimaisemassa, silloin kun muistaa välillä pysähtyä katsomaan ympärilleen. Tämä kuva on pöllitty Jussilta, sillä itse olen ollut viime viikkoina tavallistakin laiskempi kuvaaja.

Olin varautunut siihen, että Turkuun asti mökiltä tulisi lähinnä polttopuita ja moottorisaha. Kuormaan kertyi kuitenkin sitten kaikkea muutakin kertakäyttöastioista joulukoristeisiin, joten kuormassa riittää varmasti läpikäytävää vielä muutamaksi päivää, että saamme kaiken paikoilleen. Polttopuita poltellessa tulemme varmasti muistelemaan Villea talven mittaan monta kertaa lämmöllä, sillä omat varastot olivat jääneet täyttämättä ennen energiakriisiä ja polttopuiden äkillistä kysynnännousua. Eli ne tulivat kyllä erittäin tarpeeseen. Kertakäyttöastiat tulevat varmasti eksymään tulevan vuoden mittaan kakkujen mukana niin töihin kuin mahdollisiin näyttelyihin. 

Laumalle tuotiin Tampereelta tuliaisina pieni ruokatoimitus, sillä olimme tehneet siskon kanssa kimppatilauksen LihaLineen, joka tekee pakastetoimituksia Pirkanmaalla ja Pk-seudulla. Siskonmies oli myös käynyt puolestani hakemassa yhden pussillisen pakastehiiriä odottamaan heidän pakkaseen meidän visiittiä. Siskon sfinkseistä etenkin Isacilla meinasi kyllä tulla taas iso itku, kun kylmälaukku kaivettiin esille, ja alettiin siirtää lihoja pakastimesta kylmälaukkuun, kun eihän nyt pienen kissen ruokia voi noin vain tulla pöllimään, kun millä pieni kisse sitten elää. Etenkin kun meidän mukaan lähti myös osa hevosen palalihapusseista, vaikka hevosen paliha on Isacin lempparia. 

Viikonlopun jäljiltä olo on aika haikea. Mökki oli äidille ja Villelle todella spesiaali paikka, johon oli panostettu paljon aikaa ja rakkautta, ja jonka pihaa he olivat laittaneet kuin omaansa. Tuntuu, että tämä mökin tyhjennys saattoi olla jopa hautajaisia kovempi paikka. Kotona Hattara on kyllä tehnyt kaikkensa haikeuden karistamiseksi kertomalla koko teininäädän energialla, miten koville sillä on ottanut olla jumissa kalkkisten kanssa kokonainen vuorokausi, kun kukaan ei ole taaskaan jaksanut edes leikkiä kunnolla. 

Huomenna sitten töihin. Ensiviikon viikonloppu on onneksi varattu kokonaan levolle ja kotoilulle.

Mintun lääkärikäynti

Viime postauksessa tulikin jo vähän avattua Mintun löydöksiä, mutta lupasin palata niihin vielä tarkemmin, kun olen ehtinyt jutella niistä eläinlääkärin kanssa. Mintun kohdalla röntgenkuvissa siis näkyi yksi ahtautunut selkänikamaväli ja selkeä puoliero lonkissa. Tämä yhdistettynä ummetusmassaan ja verikoe ja pissanäytetuloksiin viittaisi Roosan mukaan siihen, että tälläkertaa Mintun karvojen nuolenta voisi todella olla se kipureaktio, mitä itse epäilin jo silloin vuosi sitten, kun Minttu viimeksi kuvattiin ja otettiin kaikki verikokeet. 

Kissoille on nykyään saatavilla pitkävaikutteinen pistettävä kipulääke Solensia, joka toimii yleensä erittäin hyvin nivelrikkokipuun. Se otettiin nyt Mintunkin kohdalla testiin, ja seuraamme nyt pari viikkoa, alkaako Mintussa näkyä muutosta. Tarvittaessa koitetaan sitten muita kipulääkkeitä Solensian rinnalle, jos muutosta ei ala näkyä. Käynnin yhteydessä Minttu sai myös Toilax-peräruiskeen, jolla kakka lähtikin liikkeelle. Aloitettiin sitten kotona Mintulla taas ruuan mukana psyllium, joka toivottavasti auttaa ulosteen kulussa. Ja jos ummetus tuntuu jatkuvan (mitä on toki viiden kissan kanssa vähän hankala seurata) otetaan tarvittaessa käyttöön myös Levolac. 

Kuvien laatu kärsi aika pahasti matkan varrella. Rajaukset taas olisivat voineet olla tiukemmat, mutta se menee vain omaan piikkiin :D

Minttu edelleen hyppii hyvin esimerkiksi sohvalle ja tasojen päälle, mutta nyt kun asiaa on miettinyt, se on kyllä jo jonkin aikaa suosinut freteillä käytettäviä koiranpentujen pissa-alustoja kissanvessojen sijaan. Itse olin vain ajatellut, että Minttu ottaa vessassa asioidessaan vähemmän häiriötä freteistä kuin toisista kissoista, mutta sen kohdalla kyse onkin voinut olla osittain samanlaisesta kynnyskysymyksestä mitä vessojen laitoja kammovilla freteillä. Pitää varmaan koittaa katsoa, keksisinkö jonnekin hyvää paikkaa matalareunaiselle kissanvessalle, niin voisi katsoa, vaikuttaisiko se Mintun vessamieltymyksiin. Meillä kun kaikissa nykyissä vessoissa aika korkea reuna tai kynnys sen takia, ettei Ruttu pissaa laidan yli, tai fretit kaiva hiekkoja ulos laatikosta.

Mintun kuvissa muutokset ovat kuitenkin huomattavasti pienempiä mitä Löllöllä, jolle on jo aiemmin määrätty Metacam tarpeen mukaan. Löllö vain on yleisolemukseltaan paljon Minttua rennompi. Se sai osaltaan taas miettimään, pitäisikö Löllöllekin kokeilla Solensiaa jatkuvana kipulääkityksenä, ja katsoa, olisiko sillä vaikutusta Löllön ajoittaiseen jäykkyyteen ja satunnaisiin saunamörköily päiviin, jolloin Löllö löytyy löytyy saunasta nukkumasta ja saattaa sähistä jos sitä tulee häiritsemään. Metacamia kun ei uskalla kuitenkaan jatkuvasti käyttää, kun Löllöllä on ollut välissä munuaisarvot koholla, vaikka viime kontrollissa kaikki olikin viitearvojen puitteissa.  

Rutun osalta sovittiin että otan sen töihin ensiviikon torstaina, että sekin ehtii vähän toipua viime reissusta, vaikkei niistä niin isoa stressiä otakaan. Se on myös itselläni lyhyempi päivä, kun meillä on silloin aamupäivästä opiskelijaryhmä tutustumassa eksoottisiin eläimiin, ja menen sen takia töihin vasta myöhempään. 

En tiedä jännitänkö Rutun kohdalla enemmän sitä, mitä jos jotain löytyykin, vai sitä ettei mitään löydy. Kuitenkin koko tämä Minttu, Löllö & Ruttu kolmikko alkavat nyt olla siinä 10+ vuotiaiden kerhossa, jossa alkaa olla harvisempaa ettei mitään olisi, kuin se että jotain kremppaa alkaa olla. Onneksi kuitenkin kissoillekin saatavilla olevat lääkkeet ovat koko ajan kehittyneet, joten kaikkien kremppojen kohdalla ei tarvitse vain hyväksyä, että se nyt vain kuuluu vanhenemiseen. Meidän seniorijengilläkin kun on toivottavasti kaikilla vielä monia vuosia edessä.  

Tää olisi nyt niinkuin valmis

Näyttö oli tänään, ja näyttö meni läpi. Aamulla oli kyllä niin miljoona perhosta mahassa, että sitä hetkittäin pelkäsi mokaavansa jotain vain jännityksen takia. Mutta sitten kun päivä pääsi kunnolla käyntiin, sitä tapahtui sen verran koko ajan kaikkea, että keskittyminen meni jännittämisestä siihen, että saatiin mahdutettua koko paketti tähän päivään. Näyttö kun koostuu viidestä eri osa-alueesta, ja jokaisen niistä sisällä on vielä lukuisia pienempiä kohtia. 

Klinikkaeläinhoitajan näytössä pitää näyttää asiakaspalvelu eläinklinikalla, eläinten hyvinvoinnista huolehtimen eläinklinikalla, laboratiotyöskentely eläinklinikalla, leikkaussalityöskentely eläinklinikalla sekä röntgenkuvaus eläinklinikalla, ja näiden alle sisältyy vielä esimerkiksi välinehuolto.  

Omista tyypeistäkin tänään oli töissä mukana Minttu ja Ruttu, mutta kun aikataulut vähän elivät ja muuttuivat päivän aikana, päädyttiin että tänään tutkittiin vain Minttu, koska Minttu stressaa enemmän boksissa oloa ja reissaamista. Rutun kohdalla sain valita, koitetaanko ottaa sekin äkkiä tänään, vai ajan kanssa joku toinen päivä, niin valitsin sitten sen, että keskityttiin tänään mieluummin Minttuun. Mintunkin kohdalla sovittiin, että keskustellaan sen osalta jatkohoitosuunnitelmaa tarkemmin keskiviikkona. Hyvänä uutisena Mintulta ei löytynyt tällä kertaa korvapunkkeja, eikä verikokeissa ja pissanäytteessä ollut mitään hälyttävää. Pelkkien korvanäytteiden ja röntgenin lisäksi päädyimme myös ultraamaan sen ja ottamaan verikokeet, sillä nuoleminen on ollut taas sen verran laajaa, eikä korvista löytynyt tällä kertaa punkkeja. Röntgenissä ei näkynyt virtsakiviä, mutta mahdollisia nivelrikkomuutoksia ja ummetusmassaa. Mutta Mintun osalta palataan tuloksiin tarkemmin, kun ehditään käydä löydökset paremmin läpi eläinlääkärin kanssa.

Näytön osalta olo on nyt helpottunut, vaikka taisinkin olla töissä ainoa, joka näyttöäni jännitti. Mintun tulokset tietysti vähän mietittyvät, mutta kun ottaa huomioon että yli 80 prosentilla Mintun ikäisistä kissoista on vähintäänkin alkavia nivelrikkomuutoksia, ei niistäkään pitäisi olla yllättynyt. 

Huomenna on onneksi itsenäisyyspäivä ja sen myötä vapaata, niin saa rauhassa tasoitella hengitystään ennen töihin paluuta. Mutta nyt voin sitten sanoa ihan suoraan ja ilman lisämääreitä olevani klinikkaeläinhoitaja ja työskenteleväni sellaisena.

Sisäsiisteys hukassa

Yksi tällähetkellä arkea kuormittava tekijä on se, että frettijengien yhdistämisen jälkeen kaikki kahdeksan tyyppiä tuntuvat unohtaneen sisäsiisteyden lähes tyystin. Tarpeita riittää kyllä yhä nurkkiinkin, missä vessat sijaitsevat, mutta lisäksi niitä kertyy pissa-alustojen ympärille, matoille, häkkeihin sekä portin viereen. Vapaana yläkerrassa ollessa miinoitetaan erityisesti eteistä, mutta huteja saa siivota myös keittiön ja ruokailutilan lattioilta ja ruokailutilan ja olohuoneen matoilta. Asiaa ei yhtään helpota se, että pesutorniin vaihdettaessa meidän pyykinpesukone kutistui kaksitoista kiloa vetävästä kahdeksankiloiseen. Alkuun toivoin, että tämä olisi vain nopeasti ohi menevä välivaihe, mutta koska tilanne on pitkittynyt, sitä on joutunut miettimään muutaman asian uusiksi.

Kunnon vauhtiviiva-juoksukakka eteisessä

Isoimpana niistä laitoin tänään tilaukseen lisää kertakäyttöisiä pissa-alustoja. Meillä on nyt vähän päälle kaksi vuotta kestoiltu, ja kestopissa-alustat ovat toimineet ja kestäneet käytössä hyvin. Kuitenkin kakkakaaos pysyy tällähetkellä parhaiten aisoissa sillä, että huoneen vessapaikat siivoaa kahdesti päivässä, jonka lisäksi poistaa hudit ainakin kerran-pari päivässä ja kerää likaantuneet matot pesuun. Tämä on kuitenkin tehnyt jo yksinään 1-2 koneellista pyykkiä päivässä, ja kun ihan joka päivä ei ole ehtinyt pesemään pyykkiä, on pyykkiä päässyt välillä kertymään melkoisesti. Etenkin kun näätäpyykin lisäksi täytyy toki pyörittää myös vaate-, lakana- ja muuta pyykkiä. 

Pojat suhtautuvat syytöksiin välinpitämättömän rennosti. Sotkujen takia heillä on palveluskuntaa.

Väkisinkin toki vähän hirvittää kertakäyttöisistä tuleva roskan ja muovin määrä, mutta silti päätös oli lopulta helppo. Leppoisaa kodinjärjestämisen joulukalenteria kuunnellessa sitä kun muistutti itselleen, että joskus on lupa oikoa ja helpottaa omaa arkeaan tukeutumalla valmisratkaisuihin. Kyllähän ne kestopissa-alustatkin tänne jäävät, ja löytyvät sieltä kaapista taas sitten, kun tilanne sisäsiisteyden suhteen helpottaa tai kun muuten paremmin ehtii ja jaksaa. Ja toki nytkin voi vetää hybridimallilla ja käyttää kestoja niinä päivinä, kun muuta pyykkiä on vähemmän. 

Frettien osalta siivoushomma kaatuu enemmän minulle, siinä missä Jussi on pitkälti huolehtinut Rutun hudeista. Silti tämä tilanne välillä hitsaa Jussillakin, etenkin eilen, kun Ruttu päätti pissata sänkyyn juuri minuutti sen jälkeen kun Jussi oli vaihtanut lakanut. Nyt on kuitenkin sovittu, että Ruttu ja Minttu lähtevät kumpikin mukani töihin maanantaina. Sekä siksi, että saan varmasti riittävästi labranäytteitä näyttöä varten, että siksi saadaan ehkä jotain selkoa tyyppien tilanteesta.  

Heti siivoamisen jälkeen frettihuone on niin petollisen siisti

Positiivisella puolella toissa iltana Juutas, Nutella ja Vappu löytyivät jo kaikki samasta pedistä. Eli orginaalijengi ja tulokasjengi ovat alkaneet jo hieman sekoittua.

Joulukuun eka

Tänä vuonna tässä blogissa ei tule näkymään joulukalenteria. Tähän vuoteen on mahtunut taas niin monenlaista myllerrystä, että koitetaan vain pitää tonttulakista kiinni ja koittaa saada vähän jarrutetuksi jossain välissä ennen aattoa. Onneksi moni tämän kuun tulossa olevista jutuista on pohjimmiltaan positiivinen, vaikka vähän jännittäväkin. 

Juutas ulkoilemassa uima-altaalla

Seuraava isompi jännityksen paikka on maanantaina, kun minulla on näyttö. Mikäli saan päivän aikana näytettyä kaikki osa-alueet ja näyttö menee läpi, saatan valmistua klinikkaeläinhoitajaksi vielä tämän vuoden puolella. Eniten tällä hetkellä ehkä jännittää, että saataisiin päivään vahvistettua vielä jokin röntgenpotilas. Sen jälkeen voinkin siirtyä jännittämään omaa jännittämistäni, ja sitä miten se vaikuttaa suoritukseeni.

Muita ennen joulua olevia juttuja ovat muun muassa yksi Liviasta tuleva opiskelijaryhmä (taidan olla vähän tykästynyt näihin hyvin sivutoimisiin opettajakeikkoihin meillä kotona), yksi teatteriesitys (katsojana, ekaa kertaa miljoonaan vuoteen)  sekä äidin ja Villen mökin tyhjennyksessä auttaminen. Äitini kun päätti nyt leskeksi jäätyään olla jatkamatta heidän yhteisen mökkinsä vuokrasopimusta, ja heillä useamman vuoden ollut vuokramäkki pitää sen myötä käydä tyhjentämässä.

Opuntia ja Lupiini ovat tainneet jo vähän kietoa Jussin pauloihinsa

Eläinten kanssa kaikki on suht ok. Kukaan ei ole kuollut, ja frettienkin välit ovat menneet parempaan suuntaan. Tällähetkellä freteistä eniten turpiinsa ottaa pentu Hattara, mutta nykyään useimmiten mentyään itse tarkoituksella provosoimaan muita silloin kun sillä on tylsää. Hattara on nimittäin huomannut, että esimerkiksi Juutakselta saa lähes varmasti jonkin reaktion, kun siltä käy pöllimässä ruuat suusta.

Mintulla on ollut taas jonkin verran omien karvojensa pois nuolemista ja Rutulla stressipissailua todellisissa ja kuvitteellisissa ruokailutilanteissa (eli jos menee vaikka nostamaan kupit tiskikoneeseen, ja Ruttu luulee saavansa ruokaa mutta ei saa, se saattaa pissata keittiöön. Tai jos se suljetaan syömään vessaan, eikä se pääse heti tarkistamaan, onko muilla jäänyt jämiä, se saattaa syötyään pissata vessaan). Niiden kohdalla pitäisikin varata aikaa Mintun korvien tutkimiseksi (viimeksi sillä oli vastaavaa oireilua vuosi sitten, ja syyksi paljastuivat korvapunkit), ja Rutulle pissatutkimuksiin mahdollisen tulehduksen tms. poissulkemiseksi. Toivon ettei kummankaan kohdalla kyse ole mistään sen vakavammasta, ja etenkään Mintun kohdalla en kyllä edes keksi, mistä se olisi edes voinut saada uutta tartuntaa.  

Meillä oli sunnuntaina käymässä tällainen teinihurmuri <3

Matelijaväestä Hevisaurus on tosiaan myös elossa ja kasvanutkin jo hiukan, eli olemme taas astetta optimistisempia sen suhteen, että tyypistä voisi olla eläjäksi. Se saa silti viettää ainakin vielä jouluun asti karanteenissa. Espanjassa asunut matelijoita harrastava kaverikin kävi moikkaamassa miniä, ja on tyypin ulkonäön perusteella melko vakuuttunut, että tyyppi saattaisi olla alkujaan Espanjasta. Muurigekkojenkin ulkonäössä kun on jonkin verran maantieteellistä vaihtelua. Tuliskinkki Pyro on puolestaan yllättänyt meidät molemmat hengaamalla suhteellisen paljon näkyvillä, ja syömällä välillä jopa pinseteistä. Sen kohdalla kun olimme henkisesti varautuneet tyypin olevan luokkaa lemmikkikolo, sillä osa lajin yksilöistä voi olla hyvin arkoja ja piilottelevia.

Musta viikonloppu

Lauantaina olivat hautajaiset, joten lähdimme jo perjantaina Tampereelle. Perjantaina emme ehtineet olla avuksi juuri missään, sillä saapuminen meni taas melko myöhäiseksi, kun töiden jälkeen piti ennen lähtöä hoitaa lauma kotona. Mutta ainakin pääsimme paremmin avuksi lauantaina heti aamusta. Vaikka ei sielä rehellisesti sanottuna ollut aamullakaan enää paljoa tehtävää, niin tehokkaita äiti, siskoni perhe ja äidin työkaverit olivat edellisenä päivänä olleet.

Itse hautajais- ja muistotilaisuudet menivät niin hyvin, kuin tämän tyyppiset tilaisuudet nyt voivat mennä. Livemusiikkiakin soi tilaisuudessa niin uruilla, huilulla, haitarilla kuin kitarallakin, sillä vainaja oli musiikkimiehiä. Ja virsien lisäksi oli Popedaakin. Tarjoilut olivat hyviä, ja niitä oli riittävästi. Silti kun pääsimme hautajaistilaisuudesta siskoni luo, sitä huomasi jonkin jännityksen purkautuvan välittömästi, ja ensin iski migreeni jonka jälkeen nukahdin joksikin aikaa, vaikka olimme hädin tuskin iltapäivän puolella. 

Koko loppupäivänkin oli jotenkin veto pois. Eikä vain minulla vaan myös Jussillakin, minkä huomasi etenkin siitä, että kotiin päästyä kävi jotain, mitä meillä ei ole sattunut ikinä aiemmin. Mauno pääsi livahtamaan ulko-ovesta meidän tullessamme, ilman että kumpikaan huomasi mitään. Kaikki muut neljä kissaa olivat vastassa, ja vaikka sitä puolittain ihmetteli, kuinka Mauno ei ole ensimmäisenä vastassa, sitä oli aivan liian disorientoitunut että hälytyskellot olisivat alkaneet soida. Niinpä sitä jatkoi yläkertaan, että sai päästettyä fretit hetkeksi iltavilleille ennenkuin olisi kissojen iltapala-aika.

Tapansa mukaan fretit sinkosivat heti jääkaapille kerjäämään lohitahnaa, ja Jussi onnistuikin vielä kaivamaan jostain esille yhden tuubin lopun. Siitä tahnaa puristettaessa lattialle tippui kuitenkin jotain sinistä ja muovisen näköistä, jonka Nutsku ehti salamannopeasti nappaamaan suuhunsa ja nielaisemaan. Jussi tuli sitten kysymään minulta ensiapuohjeita, ja muistutin missä meillä on parafiiniöljypullo. Nielty pala kuulosti onneksi niin pieneltä, että olin melko luottavainen sen suhteen, että vähän liukastettuna se mahtuisi tulemaan läpi. 

Tarjottaessa parafiiniöljyä Nutskulle, Jussin huomio kiinnittyi siihen, että Mauno oli ikkunan takana tarhan oven luona, ja hänelle kesti hetki ennenkuin hän tajusi, että poika oli aivan väärällä puolella tarhan ovea. Eli eikun Nutella äkkiä alas ja terassitarhaan avaamaan ovea Maunolle. Mauno onneksi livahti hyvin äkkiä itse sisälle heti tarhan oven auettua. Mauno oli selvästi ehtinyt jo havahtua siihen, että hän ei ikinä ulkoile yksin ilman valjaita, ja yksin ulkona lumisessa talvi-illassa on vähän pelottavaakin. Tassunjäljistäkin näki, että ensimmäisen parin spurtin jälkeen Mauno on alkanut kiertämään ovia ja koittanut etsiä mistä pääsee takaisin sisälle. Mauno on onneksi meidän aktiivisin valjastelija, niin sillä on erittäin hyvä kuva siitä, mistä kuljetaan ulos ja sisälle.  

Sen jälkeen keskityttiin sitten vain saattamaan pakollisimmat eläintenhoitotoimet loppuun ja siirryttiin petiin. Aamulla itse tuli herättyä aika aikaisin tsekkaamaan että Nutella on kunnossa, olkootkin että frettien ollessa talvimoodissa niistä on hyvin haastavaa sanoa, ovatko ne normaalia flekmaattisempia. Mutta Nutsku vaikuttaa onneksi olevan kunnossa. 

Koko viikon sähköposti, Facebook ja kaikki muut ovat piipanneet ja muistuttaneet kuinka nyt on vuoden mustin viikko, Black Week, Black Friday, vuoden paras shoppailupäivä. Kaiken tämän muun ohella mainokset ovat ärsyttäneet tavallistakin enemmän, ja olen klikkaillut itseni pois mahdollisimman monelta niitä mainostaneista postituslistoista sekä blokannut mahdollisimman monen mainokset muilla alustoilla. Kaksi sortumista pääsi kuitenkin ärsytyksestä ja tämän hetkisestä rahatilanteesta huolimatta käymään: töistä tarttui mukaan useampi säkki kissanhiekkaa, ja tilasin syksystä saakka haaveilemani paljasjalkakengät. Tämän hetkiset pääasialliset käyttökengät ovatkin olleet aika toisesta ääripäästä, kun olen viimeiset pari vuotta käyttänyt varastohommista jääneitä metallivahvisteisin turvakenkiä lenkkarien sijaisena. 

Oppia ikä kaikki

Tässä kuussa tuli aloitettua Suomen Lemmikkikanit ry:n webinaareilla, joista ensimmäinen käsitteli kanien neurologisia ongelmia ja toinen kanien yleisimpiä maksasairauksia. Eilen sain sitten käyttööni kaksi settiä Helena Telkänrannan luentotallenteita, joista ensimmäinen käsittelee matelijoiden ja sammakkoeläinten käyttäytymistä ja kokemusmaailmaa ja toinen jyrsijöiden ja kanien käyttäytymistä ja kokemusmaailmaa. Tänään ehdin katsoa ensimmäisen osan matelijoita ja sammakkoeläimiä käsittelevästä setistä. Kaikkiaan osia on neljä. Luennoilla käydään läpi, mitä tällä hetkellä tiedetään muunmuassa matelijoiden ja sammakkoeläinten tunteista, ja kuinka aiheeseen liittyvä tutkimus on lisääntynyt vasta viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. 

Nämä saa kivasti katsottua yläkerran televiosta sohvalla Ruttu kainalossa

Aihepiiri on yhtäaikaa kiinnostava ja vähän pelottava. Lisääntyvä tieto antaa mahdollisuuksia kyseenalaistaa totuttuja tapoja, ja sitä kautta toimia mahdollisesti fiksummin jatkossa. Kuitenkin samalla se saa aina pohtimaan koko omaa eläinharrastusta. Itse olen aina pyrkinyt hoitamaan lemmikkini parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kun miettii mitä se paras mahdollinen oli vaikka 90-luvulla ennen nettiä vanhojen käännöstietotietokirjojen varassa toimiessa, oli se monella mittapuulla erittäin kaukana tämän päivän standardeista. Meilläkin on ollut käytössä niin alle metrisiä kanihäkkejä kaneilla, kuin kanien ruokakupissa ruokakaupan siemenseosta. Nyt taas matelijatutkimuksessa on Telkänrannan mukaan alkanut nousta esille havainto, että moni matelijalaji on itseasiassa huomattavasti aiemmin luultua sosiaalisempi. Tämä kolahti ehkä ajatustasolla pahiten, koska ehdottomasti valtaosa meillä asuvista matelijoista ja sammakkoeläimistä asuu yksin. Ainoat poikkeukset siinä meillä ovat surugekot, sukkanauhakäärmeet ja kiinankellosammakot, koska nykystandardin mukaan useimmat matelijat suositellaan majoitettavaksi yksittäin mahdollisia lisääntymisryhmiä lukuunottamatta. Yhtenä esimerkkilajina oletettua sosiaalisemmista matelijoista nostettiin parta-agama, joita niitäkin meillä on se yksi. Olkootkin että Jesterin hännänpää on ottanut jossain vaiheessa elämää osumaa todennäköisesti sopimattoman kämppiksen toimesta, eli missään tapauksessa niiden yhteismajoittaminen ei ole täysin ongelmatonta ja mutkatonta. 

Jossain vaiheessa kun saa nämä setit kahlattua läpi, tarkoitus olisi lunastaa vielä useampia noista Telkänrannan luentotallenteista, kuten vastaava setti kissojen käyttäytymisestä ja kokemusmaailmasta. Se ei kuitenkaan päässyt hankintalistalle ensimmäiseksi, koska siitä teemasta on ehtinyt lukea muutamia kirjoja, ja muutenkin ehkä koen, että kissojen osalta meillä on asiaan panostettu jo jonkin verran enemmän erilaisten virikkeiden muodossa. Vaikka meidänkin kissat ovat sisäkissoja, koko asunto ulkotarhoineen antaa huomattavasti enemmän tilaa lajityypillisen käytöksen mahdollistamiseen, kuin pikkutyyppien terraariot ja häkit. Sen takia ne mietityttävätkin tällä hetkellä enemmän, miten niin rajallisen tilan saisi valjastettua parhaiten kunkin asukkaan käyttöön. Voi kyllä olla, että luentosarjan jälkeen alkaa taas terraariotetris ja uusi asumusten päivityskierros.

Todennäköisesti en vielä tällä viikolla ehdi kauhean pitkälle luentotalleissa. Huomenna kun on edessä yksi kokous ja viikonloppuna hautajaiset. Mutta pala kerrallaan.

Koulua, työtä vai harrastamista?

Jussi väittää, että minun koulu-, työ- ja harrastusjuttuja on välillä vaikeaa erottaa toisistaan. Tässä esimerkkinä pari kaniaiheista webinaaria, joista jälkimmäisen talenteen ehdin vihdoin tänään katsoa. 

Ja ei, tämä ei ollut työ- eikä koulujuttu, vaan perus vapaa-ajan itsensä sivistämistä, johon Suomen Lemmikkikanit ry tarjoaa mahdollisuuden järjestämällä jäsenhintaisina erittäin edullisia webinaareja. Nämä ovat ehdottomasti yksi syy, miksi kaikista meidän lajeista yksi minkä lajiyhdistykseen kuulun ovat kanit.

Lupiini ja Opuntiakin pääsivät vähän opiskelemaan.

Rip Nipsu

Joka ilta bunkkerissa käydessä sitä tulee kiinnitettyä erityistä huomiota Tuukka-siilin asumukseen, sillä Tuukalla alkaa olla ikää jo sen verran, että sitä miettii koska hän alkaa todenteolla mummoontua. Ketään muuta vanhavanhaa bunkkerissa ei tällähetkellä ole, vaikka Almakin alkaa pikkuhiljaa lähennellä kaksikymppisiäkään, ja Höppänä paljastui viimeisimmässä moltissaan koiraaksi. Mutta eilen saatiin taas ikävä muistutus siitä, ettei se aina ikää katso. 

Olin hoitanut osan bunkkeriporukasta aiemmin päivällä, ja Jussi meni hoitamaan loppuja ruokintoja kymmenen aikaan illalla, kun itse mietin pikkuhiljaa nukkumaan menemistä. Jäi kuitenkin menemättä, kun Jussi tuli ilmoittamaan, että Nipsu on kuolleena terraariossaan. Jussi sai toistaa uutisen pariinkin kertaan ennenkuin se meni perille, sillä Nipsu ei ollut edes kolmea, ja vielä eilen se oli metsästynyt torakoita kuin liikehakeutuva ohjus. Nipsu kun oli aina meidän alfa predator, jolta mikään saalis ei jäänyt huomaamatta.  

Pojassa tai terraariossa ei näkynyt mitään, mikä olisi selittänyt pojan äkillisen kuoleman. Sen kohdalla kun ei ole tosiaan ollut havaittavissa minkäänlaista apaattisuutta, ruokahalun vähenemistä tai muuta muutosta. Mikäli rahatilanne olisi parempi, olisin mielelläni lähettänyt pojan avattavaksi vastausten toivossa. Mutta koska ei ole, ja koska Jussi ei tykkää yhtään siitä, että laitetaan rakkaita Matkahuollon matkaan edes kuoleman jälkeen, päädyimme hautaamaan pojan eilen. Nipsu oli kuitenkin ainokainen kotipäästäisopossumi meillä, ja elänyt yksin omassa terraariossaan, joten sen kohdalla ei tarvitse samalla tavalla miettiä tarttuvien tautien mahdollisuutta, kuin vaikka kissojen tai frettien. 

Olo on yhtäaikaa surullinen ja pökertynyt. Nipsun ei ollut todellakaan vielä aika mennä. Asia ei meinaa painua tajuntaa millään, ja sitä on eilisillan jälkeen ollut jo useampaan kertaan ruokkimassa pojan, kun Nipsu oli meillä se, joka sai usein ohimennen ekstratorakan tai -sirkan, jos bunkkerissa tuli vastaan karkuri, tai muita ruokkiessa kuppiin tarttui ekstraa. Nipsu kun ei ollut ikinä mikään sylipoika, mutta ruuasta poika piti senkin edestä, ja tuli mielellään hakemaan provikkansa.

Bunkkerin pieni suuri mies. 

Lepää rauhassa Nipsu.

Säästöliekillä jouluun

Tänään tuli luettua Facebookista, kuinka yksi tuttu miettii miten selvitä lemmikkieläinharrastuksen kustannuksista, kun kaikki hinnat vain nousevat. Me vältimme Jussin kanssa toistaiseksi sen isoimman luodin, kun meillä on kohtuuhintainen sähkösopimus voimassa vielä ensikesään. Silti talous on mietittyttänyt ja stressannut viime kuukausina paljon, vaikkei se ole välttämättä blogin puolelle niin välittynyt (etenkin kun täällä on tullut hehkutettua myös niitä uusia tulokkaita). Meidän kohdalla tilannetta on toki kiristänyt etenkin se, että silloin kun sovimme että minä voin lähteä opiskelemaan ja Jussi ottaa kopin koko meidän taloudesta ei ollut vielä pandemiaa sen enempää kuin Ukrainan kriisiäkään. Elettiin vielä tyyntä myrskyn edellä, ja asuimme ylläpitokustannuksiltaan paljon nykyistä sähkölämmitteistä omakotitaloa halvemmassa kerrostaloasunnossa. 

Olohuoneen tyhjillään ollut aitaus sai muuttua tonttumetsäksi

Siihen nähden sitä on tullut otettua viime vuosina ihan hulluja loikkia. Tämä talo (vaikka johonkin meidän olisi joka tapauksessa pitänyt muuttaa, kun putkiremontti alkoi). Tähän taloon miljoona pienempää ja isompaa vempstaakia, mitä kerrostalossa asuessa ei tarvittu. Se että on annettu lauman kasvaa. Syöty liikaa ulkona. Sijoitettu myös muihin harrastuksiin. Monta kohtaa, joissa olisi voinut vetää jarrua. Mutta kun ei ole vedetty, välillä on sitten maksettu eläinlääkärireissuja luotolla. Ja tilattu Zooplussalta laskulla, kun se halpa sähkösopimuskin on tässä talossa välillä yllättävän kallis. 

Silti Jussi ei ole kertaakaan pyytänyt minua keskeyttämään opintojani tai edes nopeuttamaan työnhakua. Ei vaikka puskurit ovat ohentuneet, ja kriisi toisensa perään on muistuttanut, että tällaisena aikana puskurit olisivat tärkeämpiä kuin ikinä. Ei vaikka eläintenkin ostoskorin hinta on kasvanut kasvamistaan, kun niin kissanhiekan kuin eniten käytetyn märkäruuankin hinnannousussa puhutaan kymmenistä prosenteista.

Perheessä tapahtuneiden asioiden takia rahapuhe on ollut nyt läheistenkin kesken aiempaa enemmän läsnä. Ja sen myötä sovittiin, että tänä vuonna ei vaihdeta joululahjoja aikuisten kesken. Meilläkin kun on alkanut nyt tulla osasta laskuja maksumuistutuksia, ja sitä joutunut keskittymään todenteolla, että tämä korttitalo on pysynyt pystyssä. Ja toivonut, ettei kenellekään eläimistä tulisi mitään isompaa, vaikka aina niihin on jostain ne rahat hommattu. 

Kissat eivät liikoja stressaa tilanteesta

Silti olemme yhä välillä turhan optimististisia, yllytyshulluja ja huolettomia. Silloin kun emme ole siihen ihan liian stressaantuneita ja ahdistuneita. Oma työllistyminen ei olisi kuitenkaan voinut osua parempaan saumaan, sillä kylmimmät talvikuukaudet ja isoimmat sähkölaskut ovat vasta edessä. Viimeisimpiä maksumuistutuksia avatessa olo oli jo varovaisen optimistinen: me saamme tämän aluksen irti jäävuoresta ja kotisatamaan paikattavaksi. Ainakin kun nyt malttaisi pistää kaikki uudet projektit jäihin odottamaan sitä, että saa taas vähän kalliota jalkojen alle. 

Joulun lähestyminen ei kuitenkaan isommin ahdista, vaikka emme ehdi saamaan talouttamme kuntoon ennen sitä. Jouluruuat saadaan kyllä varmasti hankittua niin itselle kun eläimillekin. Ja viikonloppuna tuli kaivettua esille ensimmäiset joulukoristeet. joista osa on matkannut mukanani jo yli neljännesvuosisadan saatuani ihan ensimmäiset joulukoristeeni mummultani pienessä saippuarasiassa 8-vuotiaana. Niihin on ehtinyt siinä ajassa kerrostua monen monta tarinaa.

Joulusiivousta tehdessä on myös tullut laitettua jotain juttuja Roskalava-ryhmän sijaan nettikirppareille myyntiin, vaikka yleensä suosin lahjoittamista. Valtaosa menee kyllä silti lahjoittaen. Meillä on kuitenkin yhä monia asioita yllin kyllin, vaikka likvidi raha ei tällä hetkellä ole todellakaan yksi niistä. 

Rip hiirut

Viime aikoina blogi on täyttynyt ilmoituksista uusista perheenjäsenistä. Eilen tuli kuitenkin taas aika päästää kerralla irti useammasta pikkutyypistä, ja päädyimme sanomaan hyvästit sekä natskupojille että kesyhiiritytöille. Timo, Eero ja Aapo olivat ottaneet taas yöllä yhteen, ja Eeron selkä oli aamulla ihan ruvella ja turkkki sukimatta ja sekaisin. Valko taas oli ollut melkein Naamiksen kuolemasta asti piilotteleva ja huono syömään.

Alkuperäiset seitsemän (ei ihan) veljestä

Natalien kohdalla meillä on ollut alusta asti ongelmia saada laumaa toimimaan kunnolla, ja sieltä on jouduttu poistamaan niin kiusattuja kuin kiusaajaksi paljastunut. Ainoa seesteinen hetki oli, kun lauman koko tippui neljään, ja pojat tuntuivat löytäneet sovun. Sitä kuitenkin kesti tasan siihen asti, kun yksi pojista kuoli, ja hierarkiaväännöt alkoivat uudelleen. Ensimmäisenä yönä Laurin kuoleman jälkeen kaksi jäljelle jääneistä oli purrut toisiltaan hännät mutkalle, jolloin jo hetken harkitsin lopettavani kaikki kolme, sillä en jaksanut enää uskoa, että laumasta saisi enää toimivaa poistamalla sieltä taas yhden tyypin. Ensimmäisen yön jälkeen meno kuitenkin taas rauhoittui, ja toivoin, että pojat ovat saaneet taas sovittua välinsä. Senkin jälkeen esiintyi pientä piippailua, mutta kellään ei näkynyt uusia jälkiä, ennenkuin toissayönä, kun Eero oli saanut kunnolla turpiinsa. Pakko myöntää, että ihan viimeisimpään vääntöön asti, sitä mietti myös sitä vaihtoehtoa, että olisi hankkinut jokaiselle pojista oman naarashaaremin, kun elo poikamiesboksissa ei selvästi toiminut.  Mutta koska natskupojatkin ovat usein selvästi näitä tyyppejä sopuisampia, ajatus kuitenkin jäi. Sillä olisihan se ollut vähän nurinkurista, että kun en tykkää näiden poikien luonteista, hommataan niille sitten kymmeniä jälkeläisiä, joille mahdollisesti periyttää se. 

Kesyhiirten suhteen taas laumasta jouduttiin viime kuussa hyvästelemään jo kaksi, kun Mutkalla tuli kasvain ja Naamis alkoi laihtua silmissä. Kaikki neljä naarasta olivat saman ikäisiä ja hiiriksi jo suhteellisen vanhoja, joten sitä alkoi henkisesti varautua siihen, että kaksi muutakaan tuskin olisivat seuranamme enää kauaa. Etenkin kun naarashiiretkin ovat sen verran vahvasti laumaeläimiä, että olin päättänyt jo valmiiksi, että viimeiset kaksi lähtevät samaa matkaa sitten, kun toiselle niistä tulee jotain. Valkon käytös alkoikin muuttua pian Naamiksen kuoleman jälkeen aiempaa piilottelevammaksi, ja riippumatta siitä, mitä ruokaa terraarioon laittoi, en nähnyt melkein ikinä sen tulevan syömään. Vaikka sen laihtuminen ei ollut yhtä silmiinpistävää ja dramaattista kuin Naamiksen kohdalla, toki se huolestutti ja mietitytti, kun mietti mihin kaksi edellistä olivat menneet vain hetkeä aiemmin. Eikä päätöstä toki helpottanut sekään, että Nova oli päällisin puolin ihan kunnossa, mutta en aikonut lähteä kokeilemaan, miten se pärjäisi yksin. Kesyhiiriäkin pitkään kasvattaneen kaverin kanssa kanssa mietittiin tuota Valkon muuttunutta käytöstä, ja sitä, kuinka se voisi yhtälailla olla merkki siitä, että senkin kunto on romahtamassa, tai voimakasta stressiä siitä, että lauma oli yhtäkkiä kutistunut puoleen. 

Naamis, Valko & Nova

Kun päätös natskupoikien lopetuksesta oli sitten tehty, päätin hetken asiaa mietittyäni ottaa myös tytöt mukaan. Meillä ei kuitenkaan ole tällähetkellä kotona välineitä edes pikkujyrsijöiden lopetukseen, ja niiden kohdalla en pidä piikkilopetusta eläinlääkärissä ensisijaisena, vaikka se toki onnistuisi nykyään hätätapauksessa helposti töissä. Niinpä kun nyt olimme menossa kaverin luokse, jolla oli sekä välineet että taito käyttää niitä, päätin että en jää odottamaan Valkon ja Novan kanssa sitä viimeistä romahdusta. Etenkin kesyhiirten kohdalla se kun voi tulla välillä tunneissa.

Vaikka en kadu yhtäkään näistä pikkutyypeistä, eilinen sai kyllä taas muistamaan, miksi minulla oli välissä seitsemän vuoden tauko jyrsijöistä. Minkään muiden eläinten kanssa lopetuspäätöksiä ei joudu miettimään yhtä usein ja välillä nopeasti, niin että sitä oikeasti miettisi, että pitäisikö kotiin taas hommata lopetusvälineistö. Tosin nyt sekä arosopulit että kääpiörotat ovat molemmat niin nuoria, että toivotaan, että nyt tulisi jyrsijöiden kanssakin vähän pidempi seesteisempi jakso - etenkin kun yksi syy, miksi päädyin rotissa juuri kääpiöihin on niiden keskimäärin vähän pidempi elinikä verrattuna normikokoisiin rottiin.

Uusia tuulia

Tämän postauksen työnimi oli tiistai-iltaan asti uusia tulokkaita. Minun piti esitellä meidän uudet kääpiörotat Opuntia ja Lupiini, sekä maanantaina saapunut pikkulismo Hevisaurus. Kuitenkin tiistaina iltavuoron ruokatauolla huomasin Tuijan laittaneen viestiä, että minulle olisi työpaikka eläinklinikka Veteassa, mikäli pystyn keskeyttämään nykyisen harjoitteluni ja aloittamaan työt mahdollisimman pian. Annoin sitten heti tiistaina illalla tiedoksi harkkapaikassa, että joudun keskeyttämään työssäoppimiseni, sillä minulle on tarjottu töitä. Keskiviikkoaamu ennen iltavuoroa meni sitten selvitellessä, kuinka nopeasti minun olisi mahdollista aloittaa työt. Keskiviikkona vein sitten iltavuoroon kiitoskakun ja ilmoitin, että töiden alku varmistui seuraavalle päivälle. Ja torstaina allekirjoitin ensimmäisen oman alan työsopimuksen. Pää ei ole ehtinyt ihan vielä mukaan tähän kaikkeen, sillä pari viime päivääkin on ollut aika härdelliä. Sille kun oli syynsä, miksi nopea aloitus oli toivottu, ja normitöiden ohella on sitten hoidettu sopimusasioita kuntoon ja puhuttu kaikista niistä jutuista, mitkä eivät vielä harkassa olleet ajankohtaisia, kuten työterveydestä. 

Lupiini, Opuntia & mie ite

Mutta nyt itsellä on sitten vakituinen työpaikka koulutusta vastaavissa tehtävissä ja näyttöpäivä sovittuna ensikuun alkupuolelle. Siihen asti olen virallisesti oppisopimusopiskelija. Yhtä aikaa tuntuu, että harteilta tippui iso stressi pois, kun ei tarvitse miettiä työnhaun aloittamista, ja taloudelliseen tilanteeseen on luvassa nopeampaa helpotusta kuin olin osannut edes toivoa. Samalla tietenkin sitä kokee, että tämä työ on myös näytön paikka, sillä nyt en ole enää klinikalla ekstrana pyörimässä, vaan minut lasketaan mukaan vahvuuteen siinä missä muutkin. Onneksi paikka henkilökuntineen on entuudestaan tuttu aiempien työssäoppimisten myötä. 

Neidit saapumispäivänään kasvattajan boksissa

Nyt sitten vedetään viikonloppuna kunnolla henkeä, ja keskitytään ihmettelemään uusia tyyppejä. Opuntia ja Lupiini ovat kumpikin vielä varsin ujoja, mutta erittäin kilttejä neitejä. Rottien kohdalla meillä lähdetään siitä, että vaikka kyseessä on kääpiötyypit, rotat ovat sylilemmikkejä, eli neitien kanssa käsittelyä ja sylissä oloa treenataan päivittäin. Jussillekin on annettu täydet valtuudet lelliltellä tyttöjä. Tähän linjaukseen vaikuttaa osaltaan sekin, että koska itse pidän monesti enemmän eläinten tarkkailusta kuin sylittelystä, unohdan aina välillä, kuinka tärkeää eläinten sylittely Jussille on, ja kuinka häntä sen takia välillä harmittaa, että moni meidän teoriassa käsiteltävissä olevista eläimistä ei ole juurikaan käsiteltävissä, koska niitä ei ole totutettu siihen poikasina, joko sen takia että ne ovat tulleet meille aikuisina kodinvaihtajina tai koska en ole itse kokenut tärkeäksi panostaa asiaan.

Hevisauruksesta minulla ei ole vielä tämän parempaa kuvaa

Maanantainen tulokas eli muurigekko Hevisaurus tulee sen sijaan olemaan todennäköisesti aina vain katseltava tyyppi. Se on saapunut Suomeen todennäköisesti jonkun hedelmäkuorman mukana, ja se bongattiin K-Supermarket Reimarin Hevi-osastolta. Näitä salamatkustajia tulee Suomeen aina välillä (joskus myös tavarakollien matkassa, mutta niiden kohdalla olosuhteet ovat yleensä huonommat salamatkustajien hengissä selviämiselle), ja koska tyyppiä ei pystytä sen enempää palauttamaan tuntemattomaan lähtöpaikkaan kuin vapauttamaan luontoon Suomessa, nämä tyypit päätyvät yleensä elämään loppuelämänsä terraariolemmikkeinä harrastajien luona. Toki aika monen kohdalla matkan rasitukset mahdollisine kuivumisineen, paastoineen ja lämpötilavaihteluineen ovat liikaa, eikä tyypeistä ole välttämättä matkan jäljiltä eläjiksi. Lisäksi luonnosta tulleina monella voi olla esimerkiksi loisia. Niinpä Hevisauruskin saa nyt viettää reilun mittaisen karanteenin yläkerran vessassa hieman pelkistetymmässä terraariossa, jotta sen vointia on helpompi tarkkailla, ja jotta se ei pääse tartuttamaan matelijahuoneen asukkeja, mikäli sillä olisi jotain. Karanteeniasumuksessa on pari piilovaihtoehtoa, lämmitys ja valaistus. Mutta esimerkiksi asumuksen pohjalla on turpeen sijaan valkoinen talouspaperi, jotka mahdolliset loiset on helpompi bongata ja ulosteet erottuvat selkeämmin. Tällähetkellä Hevisaurus vaikuttaa virkeältä, eikä se näytä kuivuneelta tai laihtuneelta, joten olemme varovaisen optimistisia sen suhteen, että sillä voi olla edellytykset selvitä.    

Hevisauruksen karanteenikämppä