Suomalainen siivoaa ennen siivoojan saapumista, sillä eihän sitä nyt ketään kehtaa likaiseen kotiin päästää. Itsekin koen paineita, että pitäisi saada kotia siivotuksi, kun Heidi on tulossa ottamaan kopin laumasta, eikä täällä ole pariin viikkoon tehty kuin minimi, eikä kaikkina päivinä ihan edes sitä. Tiedän että energiatasoni olivat alhaalla ja eläinahdistus päällä jo ennen sitä, kun tarvitsin 95 prosenttia keskittymiskyvystäni puhtaasti hengittämiseen ja sillä lopulla viidellä olen katsonut repeatilla jotain parinkymmenen sekunnin barbiekakkuvideota. Järjellä tiedän, ettei siitä ihan heti pompata takaisin kotitalousihmeeksi, vaikka eilen pääsin ensimmäistä kertaa ulos ovesta autotallille asti, ja pystyin puhumaan jo kymmenen minuuttia yskimättä sen jälkeen keuhkojani pihalle.
Silti minun on vaikea käsitellä ristiriitaa sen välillä, miltä haluaisin kotini näyttävän ja miltä se näyttää. Vaikka olen avoimesti päivittänyt Facebookissa myös eläinharrastukseen tällä hetkellä liittyvistä negatiivisista tuntemuksista, kuten kroonistuneesta stressistä ja ahdistus- ja paniikkikohtauksista, minun on helpompi käsitellä niitä tekstimuodossa. Tekstiä minä koen hallitsevani. Samaan aikaan haluaisin, että koti kuitenkin hymyilisi sielä taustalla siististi prässätyssä esiliinassa kertoen täysin eri tarinaa. Haluaisin kodin kertovan, kuinka kaikki on hallinnassa, langat käsissä ja elämä seesteistä. Että vaikka päällä menee kovaa, niin ei ole oikeasti mitään hätää. Haluaisin jättää kodin ja laumaan hoitoon niin viimeisen päälle organisoidusti, ettei itselleni jäisi pienintäkään epäilyn varaa siitä, etteikö homma ole hallinnassa.
Hommassa on vain se pieni haaste, ettei se ole. Homma oli hädin tuskin hallinnassa ennen minun ja Jussin sairastumista ja nyt se ei todellakaan ole. Saan kyllä raivattua kulkuväylät kaikille terraarioille ja heitettyä kakkaisimmat pissa-alustat pesuun, mutta en saa tästä nyt kiiltokuvaa. Siihen ei riitä sen enempää aika kuin jaksaminenkaan. Sillä tosiasia on, että vaikka kuinka haluaisin, en voi siivota koko tätä päivää. Jos en halua edetä tämän taudin kanssa koko syksyä kaksi askelta eteen, yksi taakse tahdilla, minun on levättävä. Toki minun on myös käytävä läpi ne kaikkein kriittisimmät kohteet, kuten siivottava kissanvessat, ettei itseni tai Heidin tarvitse tehdä minusta eläinsuojeluilmoitusta. Vietävä roskat. Mutta minun on myös hyväksyttävä, että täällä on matot täynnä kissanhiekkaa ja lattioilla havuja. Kodinhoitohuone on täynnä pestyä mutta tasoille jämähtynyttä pyykkiä ja takkahuone tukossa pesuun menevistä ja pesusta tulleista eläintarvikkeista.
Jaksamisongelmien keskellä jatkaa sen arpomista mikä on tähän tilanteeseen tervetullutta inspiraatiota ja vertaistukea harrastukseen, mikä taas tämän hetkiseen jaksamistilanteeseen nähden liikaa ja ylimääräistä. Kun yhtä aikaa haluaisi käpertyä kotiin ja itseensä odottamaan kevättä toivoen, että jos siihen vilttiin vain kietoutuu tarpeeksi tiiviisti, se muodostaa kotelon, josta sitten kuoriutuu aikanaan aiempaa vahvempana ja ehjempänä. Että kaipaa jotain oman pään ulkopuolista auttamaan kohdistamaan huomiota niihin asioihin, mitkä ovat hyvin, ja missä on onnistunut. Kuten ne ihmiset, joiden kanssa tuli pyöriteltyä sitä pientä ankkanaamulirasiaa Hyvinkään messuilla katsoen kuinka pieni siirapallo aukeaa ja toinen ihminenkin näkee kuinka kaunis ja ihmeellinen se on. Ja kuinka ne ovat syntyneet täällä kaiken tämän kaaoksen keskellä. Että vaikka tämä kämppä on nyt oman pään tapaan kaaoksessa, tämä silti myös kykenee ylläpitämään ja jopa luomaan elämää - muutakin kuin leviä.
Sunnuntaihin mennessä pitäisi päättää, lähdetäänkö loppukuusta Suomen Lemmikki- ja Showkesyrottien halloweennäyttelyyn. Jaksaminen sanoo että ei. Samaan aikaan jossain määrin haluaisin ja ehkä tarvitsisin sitä, että joku ajan kanssa pyörittelisi nuo rottamuksetkin yksitellen läpi siinä kunnossa kuin ne näyttelypäivänä ovat, vertailisi niitä päivän muihin rottiin ja toivottavasti kertoisi niiden olevan ihan hyvässä kunnossa. Järjellä tiedän, ettei niilläkään ole nyt mitään hätää, mutta haluaisin silti mustaa valkoisella, että joku on katsonut ne. Haluaisin myös siinä tapauksessa, että lopputulos olisi se, että löytyisi jokin patti tai pahkura, jota olen ollut liian väsynyt huomaamaan. Fretit ovat menossa omaan näyttelyynsä ensiviikolla.
Jos yhtään lohduttaa, itse asun yksin yksiössä melko pienen eläinmäärän kanssa ja kyllä täälläkin meinaa vaan homma räjähtää käsiin aika-ajoin. Välillä kauhea morkkis miten pakka leviää vaikka onkin näin pieni asunto. Siitä on vaan vaikea puhua ja ei sitä usein muut näe, mutta ei vaan aina tunnit riitä päivässä kun pitäisi käydä töissä ja harrastuksissa ja elämä on yhtä pyörremyrskyä. Jos kodin hoitaminen ja siivoaminen olisi harrastus niin ehkä täälläkin olisi aina kivaa ja siistiä, mutta oma pääkoppa hajoaa ellen pysty harrastamaan tai käyttämään aikaa eläimiin. Mutta pyykit ehtii pyykkäämään, tahrat jynssäämään ja tavarat järjestettyä sitten kun jaksaminen sen sallii :-)
VastaaPoistaPieni asunto on toki usein nopeampi siivota, mutta ainakin minusta tuntuu, että se myös kaaostuu paljon nopeammin. Ei tarvitse olla mikään kovin isokaan projekti, kun se levittäytyy pitkin pientä asuntoa, niin näyttää kuin koko kämppä olisi sekaisin. Isommassa asunnossa on välillä mahdollista, että osa projekteista pysyy jossain rajoissa, kuten vain matelijabunkkerissa, vain olkkarissa, vain kodinhoitohuoneessa... Toki nyt kun on ollut pidempi vetopois-kausi, niitä aloitettuja ja kesken jääneitä projekteja löytyy vähän joka huoneesta, eikä rajoitetusti yhdestä tai kahdesta. Mutta kyllä sitä joskus siivouspäivinä kaipaa takaisin 35 neliön yksiöön, vaikka muuten tämä nykyinen on oikein bueno.
PoistaLepo. Jotta jaksaa pitää levolle kalenteroida runsaasti aikaa meidän kanssa sängyssä tai sohvalla. Näin me sanotaan emännälle. Ja sen ettei se ole enää nuori eikä se nuoreksi enää tule vaikka kuinka haluaisi. Eikä enää tämän jaksavammaksi. Kysy vaikka Maunon tai Löllön mielipidettä- Pepsi ja Max
VastaaPoistaPäädyin jättämään näyttelyn väliin. Johonkin väliin kun pitäisi saada aikataulutettua myös sokrujen vienti, sekä sitä lepoa. Kissoista minun ja Jussin saikut olivat parasta. Etenkin minun, kun minulla kesti pidempään se vaihe, kun lähinnä makasin paikoillani sängyssä.
Poista